Via de la Plata, Espanja

"Anna mä meen tekee leimoja (vaellus)passiin..." Bess

Kaikki on jo kerrottu. 

Suunnittelin vaeltavani 500 km kolmessa viikossa (plus 2-3 lisäpäivää), mutta Espanjan vallannut hillitön helle ja pitkät päivämatkat ilman palveluja pakottivat lyhentämään päivämatkoja (jos se vain oli mahdollista) ja turvautumaan välillä bussikyytiin. Sen olin toki luvannutkin itselleni. Helle ja rinkan paino aiheuttivat jalkoihini rakkoja jo ensimmäisinä päivinä, mitä ei ole ennen tapahtunut. Jos minä tai kukaan meistä vaeltajista olisi arvannut tämän hellejakson, olisin jättänyt lämpimät vaatteet ja sadeviitan kotiin. Tai fiksuna ihmisenä lähettänyt ne Sevillasta Salamancaan, olinhan varannut sieltä etukäteen viimeisen yön majoituksen. No minä sentään selvisin, kuulin (ainakin) yhden vaeltajan kuolleen näihin helteisiin.

Tälläkin vaelluksella parasta oli kansainvälisten ihmisten kohtaaminen. Ja yksin vaeltaminen. Paitsi että olin ajatellut miettiväni tulevaisuutta hiljaa itsekseni, mutta Via de la Plata ei anna siihen mahdollisuutta, on se sen verran fyysisesti raskasta, jokapäiväistä suorittamista. Osasin olla itselleni armollinen ja lopetin vaeltamisen ennen rankkoja nousuja ja siirryin loppumatkan bussilla Salamancaan, koska halusin viettää tuossa kauniissa kaupungissa kaksi viimeistä yötä ennen treffejä Hannun kanssa. Siellä osasinkin pysähtyä, nauttia kahviloissa istumisesta, haahuilusta ja antaa aikaa itselleni.

Yhteinen loma Ávilassa, Segoviassa, Toledossa ja Madridissa oli hieno! Hannulla oli patoutunut puheripuli, joten blogini päivittäminen ja lukeminen jäi kahviloihin karkaamiseen tai kotiin. Kuitenkin opimme nauttimaan yhteisistä lepohetkistä terasseilla, päikkäreistä ja myös toisistamme erkavoitumisesta, kun minä halusin lähteä yksikseni haahuilemaan. 💝

Pakkauslistani oli sama kuin ennenkin, mutta nyt kaikki pitkähihaiset ja -lahkeiset (ja sadeviitta) olivat tällä reissulla täysin turhia. Olisin säästänyt itseni kahdelta ylimääräiseltä kilolta, jos olisin jättänyt ne kotiin. Kristallipallo käyttöön ensi keväänä! 

Pyrin elämässäni saattamaan asiat loppuun - siksi minua tulee ikuisesti harmittamaan, etten kunnolla oppinut ajamaan moottoripyörää. Mutta en ehkä sittenkään vaella Camino Via de la Plataa loppuun (Santiagoon), vaan vaihdan sen ensi keväänä johonkin lyhyempään, vaihtelevampaan caminoon. Tai ainakin sellaiseen, jossa voin vaeltaa lyhyempiä, valinnanvaraisia päivämatkoja.  

"Ellei ihminen marssi samaa tahtia tovereidensa kanssa, se ehkä johtuu siitä, että hän kuulee jonkun toisen rummun äänen. Antakaamme hänen astella kuulemansa musiikin mukaan, vaikka sen tahti olisi millainen ja kuuluisi kaukaakin." Henri David Thoreau (suom. Antti Immonen)

Oon kotona taas, täällä villissä maas...

Sevillan pojan herätys oli jo ennen meitä, nousin jalkeille samaan aikaan hänen kanssaan ja raotin dormimme pimennysverhoja. Tein meille keittiössä aamiaisen valmiiksi, ennen kuin kävin aamupesulla, pakkasin rinkkani ja puin matkavaatteet päälle. Parilla vaihdolla päädyimme metrolla lentoasemalle, jossa oli aikaa tehdä tuliaisostokset. Lento sujui mukavasti e-kirjaa lukien, koneessa oli hyvin tilaa ja seurakseni sain hiljaisen espanjalaisen (?) pojan. Olimme tehneet eri varauksen, joten Hannu istui taaempana, myös tilavasti jonkun neidin kanssa.

Ei satanut, ei ollut kylmä, kun ulkoistimme itsemme junasta ja kävelimme kotiin. Ei lunta (kuten lähtiessäni vielä oli)! Niin vihreää! Ei koivujen kukintaa! Kieloja! Kerrankin ajoitus osui nappiin. Kotona odotti leikkaamaton, voikukkien peittämä pihanurmi ja siitepölyn peittämä terassi. Latasin ensimmäisen pesukoneellisen pyykkejä ja lähdin kauppaan. Tyhjän jääkaapin täyttäminen tulee niin kalliiksi! Suihkun jälkeen avasin Hannun jo valmiiksi jäähdyttämän skumpan ja tein meille sardellipastaa. Ihanaa kokata omassa keittiössä!

Voi, joko seikkailu loppui, tuumasin hetken hieman pettyneenä, kun heräsin yöllä ja vihdoin tajusin olevani kotona.

Perjantaina sää lämpeni, aurinko paistoi ja heräsin aikaisin tekemään aamiaista. Ruisleipää, kylmäsavulohta, kananmunia, kasviksia, näitä olin kaivannut kuusi viikkoa! Keräsin pihalta kielokimppuja maljakoihin ja ihailin oman omenapuuni kukkanuppuja. Nyt pitää hankkia terassin ja pihan ruukkuihin kukkia, jotta pörriäiset löytävät perille.

Aloitin fillarikauden polkaisemalle Tikkurilaan vaihtamaan Aino-mummun kelloon uuden hihnan. Seuraavaksi voin tuplata matkan, jotta peffa tottuu pyöräilyyn. Avasimme puutarha- ja grillikauden; Hannu ajoi nurmikon ja kantoi puutarhakalusteet pihalle. Grillasimme maissia, grillipaprikoita ja bbq-broileria. 

Lauantaina oli tarkoitus päräyttää Hanami-juhlaan Roihuvuoreen Hondalla, mutta sepä ei käynnistynytkään! Lähdimme kaupoille ostamaan uutta akkua, pihakukkia ja viikonlopun ruokia. Siinä kului pari tuntia ja päätimme jättää Roihuvuoren väliin. Hannu jäi huoltamaan Hondaa, minä tein metsälenkin. Ihanan vehreää! Pihalla grillasimme maissia, pekoniparsaa, hoisinkaalia, grillipaprikoita ja chorizomakkaroita. Aperitiiviksi 43-likööriä appelsiinituoremehulla ja vichyllä. It's crazy, it's party!

Otin Hondan liikenteeseen sunnuntaina. Päräytimme Lohjalle, pienet pojat olivat taas kovasti kasvaneet pituutta/korkeutta. Kotimatkalla poikkesimme Maija-Liisalle, joka oli juuri palannut siskonsa synttäreiltä. Hyvä että käytiin, viikon kuluttua hän katoaa taas kesäksi Kreikkaan toiseen kotiinsa. Soili ja Pasi eivät olleet kotosalla, olivat tainneet karata kruisailemaan avoautollaan, kuten kaikki reippaat eläkeläiset tekevät.

Saimme tänään suru-uutisen; yksi kylän vanhimmista ja ystävämme (jo toinen) Matti, oli nukkunut pois huhtikuun loppupuolella. Monet vuodet saimme poimia omenat heidän pihaltaan, ennen kuin tontti puolitettiin ja omenapuut kaadettiin. Hänen hulvatonta, karua huumoriaan tulee isosti ikävä. "Prkl! Nyt on Matti tosi huonona."

Salamanca; fiesta!

Toinen pyöräilevistä espanjalaisista kuorsasi melko maltillisesti koko yön. Kuuntelin kello kolmen kirkonkellon lyönnit, luin hyvästä e-kirjastani (Neiti Steinin keittäjätär) yhden luvun ja kaivoin korvatulpat esille. Aamulla, kun fillaristit lähtivät, yritin nukkua vielä tunnin verran. Nousin avaamaan ikkunan samaan aikaan, kun yläpetini nuorimies kapusi alas. Se olikin Pedro! Menimme yhdessä aamiaiselle viihtyisään takkahuoneeseen. Pahoittelin puheripuliani ja selitin sen sillä, että vaellan yksin. Pedro kävelee caminoreitin ulkopuolella Camino Verdeä, jossa saa taatusti olla yksin keskellä luontoa. Hän on vasta toinen tapaamani ihminen (Dannyn lisäksi), jonka ensimmäinen vaellus on Via de la Plata. Kun mainitsin meneväni Salamancaan jo kolmannen kerran, Pedro kysyi, olenko löytänyt sen sammakon. No en, vaikka olemme sitä etsineet! Ei kertonut sen sijaintia, kunhan hymyili ovelasti. Hyvästelin miellyttävän miehen ja pyysin muistamaan suomalaista mummoaan.

 

Pakkasin rauhassa rinkkani, kuulin naapuridormienkin tyhjenevän ja pois lähtiessäni tapasin respan miehen keräämässä lakanapyykkiä sängyistä. Oli taas ollut tosi mukava yösija! Menin Bar Carlosiin pikkukahville (alberguen tarjoama kahvi oli luultavasti keitetty jo eilen) ja jäin juttelemaan terassille aamiaiselle kertyvien vaeltajien kanssa, jotka olivat päivämatkansa puolivälissä. Hollantilaisia, belgialaisia, saksalaisia, jopa kalifornialainen pariskunta, jolla on tuttuja Vantaalla. Heidän naapureina asuu suomalaisperhe, jolla on sauna. Tietysti!

 

Kahvin juotuani menin bussiasemalle odottamaan 11.30 bussia, mutta se lähti Sevillaan, kuten arvelinkin. Kävelin lähiravintolaan, siellä alkaisi ruokatarjoilu vasta kahdelta. Ei kun takaisin Carlosiin ja tapaksille! Terassille alkoi kertyä vaeltajia pitämään paussia ennen seuraavaa kohdetta. Yhden jälkeen palasin bussiasemalle. 13.30 bussi Salamancaan saapui 13.50 ja se oli täynnä! Sen perässä tuli toinen bussi, joka oli lähes tyhjä ja pääsin kyytiin. Saavuin Salamancaan vähän kolmen jälkeen ja lähdin kävelemään kohti Albergue Casa La Caleraa. Oli pakko pysähtyä yhden baarin terassille päästäkseni vessaan. Olut 4,70€! Salamancan terassihinnat, nyt pitää unohtaa pikkukylien 1,5 euron oluet ja viinilasilliset.

Pelkäsin jääväni ilman yösijaa alberguesta, kun saavuin sinne vasta neljän hoodeilla. Nou hätä! Edelläni oli vain ranskatar ja yskivä hollantilaispari. Valitsin toisen dormin kuin he, sain alapedin huoneesta, jossa yksi espanjalaisnainen oli jo päikkäreillä. Perässäni tuli pitkä Kristof Saksasta, hänkin sai vielä alapedin. Suihkun vesi oli jääkylmää, onneksi tänään ei tarvinnut pestä hiuksia. Pesukonetta ei ollut käytössä, mutta vanhanaikainen konelinko kuivasi nyrkkipyykkini melko kuivaksi. Rinkat piti jättää pussitettuina alakerran kaappeihin. Kyllähän se vähän auttaa, mutta jos dormeihin viedyissä vaatteissa tai makuupusseissa on bedbugseja, niin siirtyväthän ne huoneisiin.

Lähdin kävelemään vanhastaan tuttuun kaupunkiin, mutta minulta menivät Plaza Mayorit sekaisin. Olin koko ajan Madridissa. Missä ihmeessä olemme syöneet Salamancassa? Luultavasti olemme eläneet tapaksilla, koska muistin ainoastaan viime kevään hotellimme läheisen ravintolan. Löysin sen markkina-aukion, josta vuosi sitten ostin paperista käsintehdyt korvakorut. Nytkin sinne oli levittäytynyt käsityöläisiä eri maakunnista myymään tuotteitaan. Plaza Mayorilla puolestaan oli kirjamarkkinat ja lavalla esiintyivät orkesterit.

Ilona pääsi tänään Lohjalla ripille, ilmeisesti täälläkin vietetään konfirmaatiopäivää, sillä alberguen viereisessä kauniissa puistossa (jossa kävimme viime vuonna) kuvattiin prinsessamekkoisia pikkumorsiamia. Koko kaupunki oli yhtä hulabaloota! Polttariporukoita, naisia kauniissa mekoissaan käsissään kukkapuskat ja miehiä puvuissaan.

Brooklyn & Co

Teki mieli pastaa, mutta trattoriat avautuivat vasta kahdeksan jälkeen. Aivan Plaza Mayorin ulkopuolella on Brooklyn & Co, jonka terassille jäin aperitiiville odottamaan keittiön aukeamista puoli kahdeksalta. Aperolista ei ole täällä kukaan kuullutkaan, sitä saan ilmeisesti odottaa Madridiin asti. Tilasin lohikulhon kuskusilla, todella raikas ja hyvä annos. Pelkäsin jo myöhästyväni alberguen aukiolosta, mutta ovi menikin kiinni vasta kymmeneltä.

Albergue Casa La Calera

Nukuin yhdestätoista seitsemään lähes yhtäsoittoa. Alakerrassa laulettiin jo syntymäpäivälaulua yskivälle hollantilaismiehelle. Istuin hetkeksi heidän seuraansa, pakkasin rinkkani ja jätin sen alberguen säilytykseen. Kahdeksan jälkeen kaikki poistuivat, jotta vapaaehtoiset pääsivät aloittamaan siivouksen. Ihanat Cindy (Kanadan kiinalaisia) ja Alicia! Vain Kristof palasi Madridin kautta kotiin, me muut jäimme vielä Salamancaan.

SantaGloria

Men from Viana do Castelo

Lähdin etsimään sopivaa aamiaispaikkaa. Oli ihanaa kävellä sunnuntain hiljentämillä kaduilla ja kujilla, jotka paikallinen L&T oli jo ehtinyt puhdistaa. Plaza Mayorin ylihintaiset terassit eivät kiinnostaneet - hollantilaispari istui jo yhden kahvilan terassilla - vaan palasin hieman takaisinpäin ja jäin leipomokahvila SantaGlorian terassille kahville ja Ibericokinkulla täytetylle siemensämpylälle. Vitriini oli täynnä ihanan näköisiä pullia! Kahville saapui myös nuoria, jotka vaatetuksesta päätellen olivat juhlineet koko yön ja vasta menossa kotiin nukkumaan. Jatkaakseen juhlia taas illalla.

Dormikaverinani ollut espanjalaisnainen näkyi halaavan minulle entuudestaan tuttua hollantilaisnaista ja menin tervehtimään. Jose (kummallisia nimiä hollantilaisilla naisilla; Joyce onkin Jose ja Leni on Lenny) kertoi, että eilen hän ei nähnyt yhtäkään tuttua, tänään heitä tulee vastaan yhtenään. Niin minuakin; kahvit juotuani huomasin läheisessä pöydässä istuvan ne kaksi pitkää miestä, jotka kävelivät edelläni Camino Naturalia (ja oletin heidän olevan hollantilaisia). He ovatkin Portugalista! Kertoivat olevansa Euroopan Urheilukaupungiksi 2023 valitusta Viana do Castelosta, jonne minäkin Camino Portuguésilla vaelsin. Toinen miehistä sitoi ranteeseeni kaupungin sinivalkoisen nauhan. Enköhän minä nyt ole Viana do Castelon kunniakaupunkilainen!? Toisella oli vatsavaivoja syötyään aiemmin kalaa, olin kuullut kahden hollantilaisen sairastuneen syötyään myös kalaruokia.

Paavi tupakkatauolla?

Katedraali avautui 11.00 ja kävin pyytämässä viimeisen leiman vaelluspassiini. Kysyin, paljonko sisäänpääsymaksu on pyhiinvaeltajille (Porton, Coimbran, Burgosin, Zamoran ja monen muunkin kaupungin katedraaleihin pääsee vaelluspassilla ilmaiseksi tai parilla eurolla). Yhdeksän euroa! Otin pari kattokuvaa, sipaisin kaulassani ketjussa roikkuvaa äidin rippiristiä ja poistuin paikalta.

Albergue Revolutum Hostel

Puolenpäivän hoodeilla kävin alberguessa hakemassa rinkkani. Carlos oli juuri kirjautumassa sisään, muut kokkaavat herrasmiehet vielä tulossa tai jossain kaupungilla. En ihan ymmärtänyt, hän puhuu vain espanjaa tai saksaa. Jätin rinkkani Albergue Revolutum Hostelin säilytykseen ja lähdin lounaalle. Respa antoi summittaiset ohjeet, mistä se pahuksen sammakko saattaisi löytyä. Tosin sanoi sen olevan jo niin kulunut, ettei sitä välttämättä sammakoksi tunnista. Tai näin ainakin ymmärsin. Jäin kävelykadun varrelle Meson El Churrascon terassille himoitsemalleni pastalle (haaleaa ja kuivaa, mutta katkaravut olivat hyviä). Kirjouttauduin hosteliin ja pääsin dormiin, jossa oli jo luxemburgilainen pyöräilevä Alexandra. Perässäni tuli pitkähiuksinen mies, jonka varusteista päättelin motoristiksi. Saksalainen Dennis kertoi ajavansa Suzukilla ja viettävänsä Espanjassa 4-6 kuukautta. Meillä oli käytössä pieni parveke, siirsin sinne kenkäni ja pikkupyykkini, muut tekivät saman esimerkkiäni noudattaen. Oveemme koputettiin ja Doris huikkasi, olenko paikalla. Olin suositellut hänelle tätä paikkaa ja hän varasi viereisen privaattihuoneen. Sovimme tapaavamme myöhemmin. Suihkun ja huilin jälkeen lähdin vielä nauttimaan alkuillan auringonpaisteesta. Muistin, etten ollut jättänyt edelliseen albergueen mitään maksua (donativo) ja kävelin vielä kerran katedraalin taakse. Enkä vieläkään löytänyt sitä sammakkoa!

Käärijä-faneja?

Olin jo pitkään haikaillut Aperol spritzeriä ja nyt sain sen oman hostelini baarista (jopa alennuksella, jos olisin muistanut käyttää saamani kupongin). Laitoin Dorikselle viestin, että istun terassilla (Espanjan) äitienpäivän drinkillä ja hän liittyi hetken kuluttua seuraani, kuten myös jossain läheisessä hotellissa asuva yskivä hollantilaispariskunta. Nämä olivat tammikuussa viettäneet 50v-hääpäiväänsä. Kerroin Dorikselle, että miehellä on synttäri ja tämä lauloi kauniisti onnittelulaulun.

Albergue Revolutum Hostel

Brooklyn & Co

Doris lähti illalliselle, lontoolainen Rob etsimään auki olevaa kauppaa. Jäin nauttimaan Aperoliani hollantilaisten kanssa, ennen kuin minäkin lähdin vielä syömään jotain. Muistin väärin, että Brooklyn & Co:n listalla olisi ollut burritoja. Tilasin kanaburgerin, jonka hyvä sämpylä muistutti kovasti helsinkiläisen Mama's Pita Barin hampurilaissämpylää.

Palasin kämpille Plaza Mayorin läpi kävellen, aukiolla bändi soitti jazzia. Olimme saaneet dormin yhteen yläpetiin uuden asukkaan. Huone oli tunkkainen ja kysyin, sopiiko että avaan parvekkeen oven. Ei sopinut ja yritin sitten nukkua ilmastoinnin huristessa koko yön. Dennis saapui terassikierrokseltaan ja kehui jouluisia ledivalojani. Sanoin, että minun jälkeeni kaikki vaeltajat pakkaavat seuraavan kerran ledivalot mukaan.

Rock!

Tarkistin Booking.comin varauksesta, että hintaan sisältyy aamiainen. Laskeuduin raput kellarin aamiaishuoneeseen, jossa Doris olikin jo kahvittelemassa, Rob tuli hetken kuluttua istumaan pöytäämme ja he alkoivat yhdessä pohtia seuraavien kohteiden majoituksia. Yläpedin portugalilainen motoristipoika istui yksinään, kävin juttelemassa hänen kanssaan pyöristä ja matkoista. Syötyäni menin pakkaamaan tavarani. Alexandra oli samoissa puuhissa ja samalla juttelimme. Tyttö oli polkenut Luxemburgista Espanjaan Via de la Platalle, jatkaa sitä Santiagoon, sieltä Pyreneitten yli Ranskaan ja E1:stä kotiin. No huh! Tosin hän mainitsi, että saattaa vielä jatkaa E1:stä Skandinaviaan. Dennis oli herännyt aamiaiselle, jätimme kumpikin käyttämättä jääneet juomalipukkeet hänen sängylleen. Luulin jo hukanneeni toisen korvatulpan ja rinkassa hakaneulalla kiinni olleen Ukraina-rusetin, mutta löysin molemmat. Ei siis kirjattavia tappioita vieläkään! Vein avaimeni respaan, vastaan kävellyt Dennis nappasi minut karhunhalaukseen.

Olin hyvissä ajoin rautatieasemalla, kävin tsekkaamassa lähtölaiturin ja jäin tien toisella puolella olevan kahvilan terassille kuluttamaan aikaa. Muistin edelliskerrasta, että viini oli huonoa ja tilasin tintoveranon. Tässäkin paikassa siihen lorautettiin vermuttia mausteeksi.

Aldeanueva del Camino - Baños de Montemayor 11 km. Viimeinen vaelluspäiväni.

Kuorsaavat italialaiset pitivät minua hereillä lähes koko yön. Tänäkään aamuna minulla ei ollut mihinkään kiire, mutta muiden herättyä kuudelta en saanut enää unta. Viivyttelin lähtöä melkein kahdeksaan saakka ja pakkasin mukaan jonkun suihkuun unohtuneen nestesaippuapullon, joka oli melkein samanlainen, jonka itse unohdin muutama päivä sitten suihkukaappiin. Antaa vahingon kiertää!

Pääsin takaisin keltaisten nuolten caminoreitille. Harmi vain, että ne ohjasivat minut päällystetylle autotielle. Vasta kylästä poistuttuani tuli mieleen, että minulla olisi ollut hyvin aikaa käydä kahvilla vaikka siinä eilisessä churresceriassa. Yksi mies paimensi tienvarressa lehmälaumaansa laitumelta toiselta. Kun pysähdyin katsomaan (vieläkin harmittaa, etten ottanut kuvaa), hän kysyi "te gusta?" No tykkään, todellakin! Puolimatkassa pysähdyin aamiaiselle camping-alueen kahvilaan. Tarjoilija toi minulle laskun heti ja kertoi laittavansa ovet lukkoon. No, ehkä minulla ei ollutkaan tarvetta käydä vessassa.

Vasta pari viimeistä kilometriä sain kävellä pois ajotien reunasta. Metsäreitti johti suoraan Baños de Montemayoriin ja löysin tienviittojen opastamana Albergue Turisticon. Respa sanoi jotain sinne päin, ettei ole vuoteita vapaana, mutta tarkoittikin, ettei ole mitään naisten dormia, vaan saan petini huoneesta, josta kolme miestä on jo varannut paikan. Eihän se minua haittaa, varsinkaan, kun sain valita sängyn, jossa voin olla piilossa muilta. Taas hyvää tuuriani (kunhan eivät kuorsaa)! Maksu vain käteisellä, 15€ sisältää aamiaisen.

Bar Carlos

Lähdin kävelemään kauniin pikkukylän kujille. Nyt ollaan niin korkealla (700 mpy), että ilmakin tuntuu siedettävältä. Tullessa puhalsi vastatuuli pohjoisesta, eipä tarvinnut paljon hikoilla. Jäin Bar Carlosin terassille istumaan. Suosittu paikka varsinkin paikallisten keskuudessa, enkä yhtään ihmettele, niin hyvän näköinen oli tapasvitriini. Terassille saapui myös tuhti tanskalaismies, jonka tapasin eilen. Neuvoin hänelle tien albergueen. Hetken kuluttua hän palasi ja kertoi paikan olevan täynnä. Itsekseni sitä ihmettelin, sillä yksi peti dormissani oli jäänyt vapaaksi. Seuraavaan kylään on vain 3,2 kilometriä, eiköhän sieltä löydy miehelle yösija.

Albergue Turistico

Albergue Turistico

Albergue Turistico

Palasin albergueen suihkuun ja pyykkäämään. Kaikesta päätellen olen ainoa nainen, joten sain naistenhuoneen kokonaan omaan käyttööni. Pesin siellä pyykitkin tulikuumalla vedellä. Alberguella on tosi kaunis puutarha, jossa on pyykkinarut, istuinryhmiä, kukkia, hedelmäpuita, perunapelto ja mansikkamaa. Rakennuksessa itsessään on museo, joka esittelee Via de la Platan historiaa.

Hotel Alegria

Tuli mieleen, että kaikki paikat sulkeutuvat siestan ajaksi ja lähdin syömään jotain. Bar Carlos oli jo kiinni, menin Hotel Alegrian ravintolaan. En halunnut menu del díaa (15€), tilasin vain salaatin ja kanaa. No, sitä saa mitä tilaa; kanankoipi ja muutama salaatinlehti. Kävin linja-autoasemalla, joka oli yllättäen auki, mutta ilmeisesti vain siksi, että paikalliset pultsarit pääsivät vessaan. Ei lipunmyyntiä, ei aikatauluja. Palasin kämpille ja yritin torkkua, mutta lähdin hetken kuluttua istumaan puutarhaan ja laskin kävelemäni kilometrit Mapsin avulla. Málagassa 23 km, Sevillassa 30, Via de la Platalla 372. Harmiteltavan vähän jäi uupumaan Salamancasta, kun aika loppuu armottomasti kesken. Seuraavat päivät olisivat olleet todella pitkiä (22 + 30 + 28 + 24 km) ja todella mäkisiä, jopa yli 1.150 mpy.

Bar Carlos

Lähdin vielä iltadrinksulle ja tapaksille Carlosiin. Istuin puheliaan amerikkalaismiehen pöytään, kun tämä oli aikansa huudellut naapuripöydästä. Miehellä oli mustat Käärijä-kynnet. Seuraamme liittyivät espanjalainen mies ja puoliportugalilainen Pedro (asuu Sveitsissä), jotka amerikkalainen tunsi entuudestaan. He olivat lähteneet Sevillasta neljä päivää minun jälkeeni, tehden pitkiä päivämatkoja. Amerikkalainen aikoo kävellä Salamancaan maanantaiksi, tietäen hyvin tulevien päivien lämpötilat, pitkät päivämatkat sekä ylä- ja alamäet.