Aamu oli taas mitä ihanin. Pakkasin tavarani, kävin alakerran baarissa luovuttamassa huoneeni avaimen ja join pienen kahvin. Kiersin vanhan kaupungin muurit ja laskeuduin vanhalle kivisillalle.
Viimeinen vilkaisu Galisteoon, heipat hepalle ja keltaisia nuolia etsimään. Kun nousin maantielle, siellä yksi ranskatar pyöri jo ihmeissään, kun ei löytänyt reittiä. Camino.ninja ei kertonut mitään, Maps.me ohjasi jatkamaan ajotietä pitkin (pitäisi ehkä paremmin tutustua opaskirjaan). Ajattelin koko ajan, että taatusti tuolla kukkulan päällä on hieno, oikea caminoreitti. Nuolia kuitenkin näkyi harvakseltaan. Oli vaihteeksi mukava kävellä tasaista asvalttitietä, mutta jalat eivät siitä tykkää. Sen verran oli metsää (ja sen suomaa varjoa), että joku kasvi täytti ilman sakeaksi höytyviksi. Saavuin Aldehuela del Jerteen, jossa on kirkko ja EU-wifi, mutta ei auki olevaa kahvilaa. Istuin varjoon penkille syömää eväitäni ja vähentämään vaatteita. Helmut saavutti minut ja kertoi tämän olevan ainoa oikea caminoreitti eteenpäin.
 |
| Aldehuela del Jerte |
Carcabosossa etsin ensimmäiseksi kunnallisen alberguen, jota opaskirja kovasti kehui. Tosin varoitteli, että sitä rempattiin 2022 EU-rahoilla. Ovet olivat lukossa, eikä kukaan vastannut puhelimeen, remppa on siis edelleenkin kesken. Kävelin Albergue de Peregrinos Señora Elenaan, jonne Doris oli jo ehtinyt majoittua ranskattaren kanssa. Kävin alakerran baarissa tsekkaamassa itseni sisään (13€, vain käteinen) ja sain oman 2h-huoneen (jesh, ei kerrossänkyjä). Kävin suihkussa ja pesin terassilla pyyhkeen ja kaikki käyttämäni vaatteet, kun en niitä eilen saanut pestyä.
Kävin baarin viereisessä kaupassa, vein ostokset jääkaappiin ja menin kävelykadun varrella olevaan kahvilaravintolaan. Varmistin ensin, että kortti kelpaa ja söin lounassalaatin.
Kävelin kylän viehättävillä kujilla, talojen seiniä koristavat kuvat elokuvatähdistä ja vanhoista mustavalko-leffoista. Vietetäänköhän täällä jotain Sodankylän kaltaista cinefestaria? Kun palasin albergueen, joku hippi oli vallannut huoneeni joogamattoineen (keittiössä tuoksui ihanasti curry). Minun tavaroitani ei näkynyt missään. Sanoin, että tämä kyllä oli minun petini ja nuorimies alkoi naputella puhelintaan. Doris huomautti, että hän ei kuule (luultavasti ei sitten puhukaan). Puhelimessa luki, että omistaja siirsi tavarani toiseen huoneeseen. Ihmettelin, että mihin ja ne löytyivät Doriksen huoneesta, olemme taas kämppiksiä. Ranskatar oli siirtynyt maannaistensa kanssa samaan huoneeseen.
Päiväunien jälkeen lähdin etsimään reittimerkkejä, löytämättä niitä vaikka kävelin koko kylän ympäri. Maps.me ohjasi minut mukavan tuntuiselle tielle, jota myöten tosin on viisi kilometriä pidempi matka Oliva de Plasenciaan kuin opaskirjan väittämä reitti. Tämän kylän elokuvainnostus on muutakin kuin kuvat; yksi pappa istui varjoisalla pihallaan musiikkia kuunnellen. Mikäs siellä soikaan muu kuin "Huuliharppukostaja"!
Kysyin lounaspaikassani, saako tänään ruokaa, mutta on kuulemma liian kuuma avata keittiötä. Kävin kahvilla ja palasin albergueen syömään omia eväitäni. Ranskalaiset valmistivat keittiössä pastaa, Doris oli lähtenyt illalliselle. Hän kysyi päivällä suosituksia Salamancaan. Olemme siellä samaan aikaan samassa hostellissa, mutta hän varasi itselleen privaattihuoneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti