keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Mostar, Bosnia-Hertsegovina

Villa Tajra Nur
Aamu aukeni aurinkoisena, yö oli ollut hiljainen ja sopivan "viileä" nukkua. Lähdimme kävelemään kaupungille ja esittelin Hannulle minulle entuudestaan tutut paikat. Vanha kaupunki alkoi olla jo tungokseen asti täynnä ja varvastossuilla oli liukas kävellä sileitä mukulakivikatuja.

Kävin pankissa vaihtamassa eurot markoiksi (kurssi 1,96) ja jäimme kävelykadun varrelle oluille. Poikkesimme pienelle hautausmaalle, jossa suurin osa haudoista on vuodelta 1993.

Ostimme tuoretorillta viinirypäleitä ja kuivattuja viikunoita, ennen kuin nousimme Marsala Titalle ja jäimme lounaalle Crveni Haniin.

Crveni Han
Pari päivää on menty ilman päikkäreitä ja se alkoi jo painaa tässä helteessä. Suihkun jälkeen vietimme siestan ilmastoinnin viilentämässä huoneessamme. Pyykit kuivuivat hetkessä auringossa, jonne viritimme mukana kulkevan narun pyykkipoikineen, tässä majapaikassa kun ei ole kuivaustelinettä käytettävissä.


Hindin Han
Illemmalla kävelimme "kroaattipuolen" kautta Hindin Hanin terassille syömään suosittelemani täytetyt mustekalat ja grillatut herkkusienet. Ei huvittanut enää lähteä liukastelemaan vanhan sillan kautta basaarikujille, vaan palasimme samaa reittiä takaisin kämpille ja omalle patiolle vilvoittelemaan.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Dubrovnikissa Zeljkan vieraina

Kotorinlahti bussin ikkunasta
Perast bussin ikkunasta
Montenegron ja Kroatian rajalla
Dubrovnik bussin ikkunasta
Herätys kuudelta, vähän jälkeen seitsemän nousimme Dubrovnikiin menevään bussiin. Zeljka oli oikeassa, kun hän kertoi, että bussi saapuu perille ilmoitettua aikataulua myöhemmin. Aikaa tuhraantui molemmilla rajoilla, joilla koko bussilastillinen matkustajia marssitettiin ulos jonottamaan passintarkastusta. Sisälle pääsi vasta, kun kaikkien passit oli katsottu. Sen jälkeen kuski tarkisti vielä matkaliput, ettei kukaan ollut vahingossa vaihtunut (täyteen bussiin oli vaikea ylimääräisenkään tulla).

Saavuimme Dubrovnikiin vasta puolenpäivän jälkeen. Kävelimme sataman lähellä olevalle terassille, jossa saimme reissun ensimmäiset portterit. Ilmoitin Zeljkalle tulostamme, hän pahoitteli olevansa töissä kolmeen saakka, mutta halutessamme saamme asunnon avaimen naapurilta. Ei pidetty mitään kiirettä. Kävin pankissa vaihtamassa valuuttaa (kurssi 7,37), hain kaupasta viinin ja leipomosta burekit.

Koska Zeljka asuu ylhäällä mäen päällä, menimme bussilla Nuncijataan. Istuimme terassille odottamaan emäntäämme. Suihkun jälkeen maistelimme säilöttyä juustoa ja Zeljkan serkun tekemää viiniä.

Illemmalla lähdimme liikkeelle autolla. Zeljka vei meidät kävelylle Lapadiin, joka on hotellien ja turistien täyttämä alue. Kävimme katsomassa Cave Barin, joka on nimensä mukaisesti luolassa. Luola löydettiin sattumalta, kun paikalla olevaa hotellia alettiin rakentaa. Oli läkähdyttävän kuuma. Palasimme autolle ja ajoimme salaateille entuudestaan tuttuun, sataman lähellä olevaan kahvila/ravintolaan. Zeljkalla oli edessä aikainen herätys emmekä mekään jaksaneet pitkään valvoa hikisen matkapäivän päätteeksi.

View from Ivo Guest House, Dubrovnik
Aamupäivällä laskeuduimme lukuisat portaat alas satamaan ja bussiasemalle. Yritin ostaa lippuja Mostariin huomisaamulle, mutta bussi oli loppuunmyyty. Vaihtoehdot olivat tämän päivän tai huomisen iltapäiväbussi, molempiin oli vielä tilaa. Olisimme mielellämme viettäneet vielä aikaa Zeljkan kanssa, mutta Dubrovnik on niin nähty, että päätimme matkan jatkuvan jo tänään.

Kävelin edeltä vanhaan kaupunkiin, joka oli tupaten täynnä turisteja. Hinnat ovat nousseet huimasti. Lähetin Hannulle viestin, että syön lounaan mieluummin jossain muualla. Teimme treffit Pilen portin ulkopuolelle ja kävelimme takaisin satamaan.

Söimme lounaan Pizza Provan terassilla, hain torilta kukat emännällemme ja palasimme bussilla Nuncijataan. Ehdimme käydä suihkussa, pakata tavarat ja jutella hetken Zeljkan kanssa, ennen kuin hän heitti meidät bussiasemalle.

Tulikin pitkä odotus, sillä bussi joka tuli Mostarista ja palasi sinne, saapui Dubrovnikiin kolme tuntia myöhässä. Ilta ehti pimetä, emmekä voineet ihailla kaunista rannikkoa. Ilmastointi puhalsi kuumaa ilmaa. Hannu teki tuttavuutta sveitsiläispariskunnan kanssa, heilläkin on kolmen viikon reissu osittain samoissa kohteissa kuin meillä. Rajoilla (kolme) eivät meidän passimme kiinnostaneet ketään, paitsi viimeisellä rajanylityksellä Kroatiasta Bosnia-Hertsegovinaan. Etukäteen olimme suunnitelleet, että pyydämme kuskia pysähtymään majapaikkamme kohdalla, mutta kun näimme Dubrovnikissa, miten matkalaukut ja rinkat heitettiin päällekkäin tavarasäilöön, ajatus oli unohdettava. Saavuimme Mostariin kymmenen jälkeen, kävelimme bussiasemalta Marsala Titaa taaksepäin Villa Tajra Nuriin, jonka pihalla nuorimies koiransa kanssa oli jaksanut meitä sitkeästi odotella. Hän esitteli pohjakerroksen huoneistomme ja antoi avaimet. Kävimme suihkussa, istuimme hetken patiolla ja menimme nukkumaan.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Petrovac, Montenegro

Guesthouse Villa Castio
Aamupäivällä vedimme laukkumme rantakadulle, josta otimme taksin (5€) bussiasemalle. Hannu oli etukäteen tsekannut bussien aikataulun, mutta seuraava lähtikin Petrovaciin reilun tunnin kuluttua. Istuimme kahville kuluttamaan aikaa. Hyvä, että sentään saimme liput, pikkubussi tuli aivan täyteen. Petrovacin bussiasemalta ei ollut pitkä matka seuraavaan majapaikkaamme, ja sekin oli alamäkeä. Guesthouse Villa Castio oli vähän piilossa ja kävelimmekin ensin sen ohitse. Saimme tilavan huoneen maatasolta, patiomme on hiljaisen kävelytien toisella puolella, aivan yksityinen se ei tule olemaan. Sisustuksessa on käytetty tummaa puuta sekä katossa että seinissä, joten huone vaikuttaa pimeältä ja sokkeloiselta. Keittiönurkkauksessa ei ole lainkaan omaa valoa. Emäntämme toi meille lasilliset olutta, istuimme hetken patiolla, ennen kuin lähdimme tutustumaan uuteen kohteeseemme. Petrovac vaikuttaa heti kättelyssä kalliimmalta kuin Ulcinj (Kosovo ja Albania menivät koko ajan alle budjettimme). Kapea kaupunginranta oli täynnä ihmisiä, vaikka taivas oli utuinen. Oli hiostavan kuumaa ja kosteaa, ei kuitenkaan tullut ukkosta tai sadetta. Haimme kaupasta lounastarpeet ja palasimme kämpille suihkuun ja salaatille. Saimme naapuriin ruotsalaistytöt, joiden puhe kuului seinän läpi.

Illalla kävelimme rantakadun päästä päähän ja jäimme syömään Tramontanan suositulle terassille. Kahvit joimme toisella terassilla, ennen kuin palasimme kämpille. Perheen pikkupoika tuli kertomaan (englanniksi), mistä ulkovalot sammutetaan, kun menemme nukkumaan.

Heti aamusta oli +26, tälle päivälle on ennustettu +33 astetta. Aamupäivällä lähdin kävelemään uusia reittejä ja löysin torialueen, josta olisi saanut hyvät hedelmät ja vihannekset (plus vaatteet ja kengät). Jatkoin Lučicen rannalle, joka näytti mukavammalta kuin kaupunginranta, tosin sinnekin lappasi koko ajan lisää porukkaa mukanaan kumipatjoja ja rantaleluja.

Olisin voinut jatkaa kävelyä vielä seuraavaankin mäkeen, mutta tarkoitukseni oli ottaa kaupunkikuvia korkealta niemenkärjeltä, jonne johti jyrkkä polku. Otin kuvat ja palasin samaa polkua takaisin.

Kävelin rantakadun toiseen päähän, sieltä löytyy kaatuneitten sotilaiden muistomerkki ja upeat rantakalliot. Jotain toista kautta olisi saattanut päästä kipuamaan senkin niemenkärjen päälle, mutta palasin kaupan kautta kämpille odottamaan Hannua omilta kävelyiltään. 


Suihkun jälkeen tein taas salaattilounaan ja siestan jälkeen hain bussiasemalta liput huomiseen Dubrovnikin bussiin. Viestittelimme Zeljkan kanssa ja teimme treffit bussiaseman lähettyville.

Kävimme pikaisesti uimassa ja vietimme aikaa patiolla, joka onneksi on varjoinen. Petrovac on niin pieni ja rantaelämään keskittynyt paikka, että viikossa kärsisin tekemisen puutteesta, tai sitten pitäisi lähteä joka päivä jollekin retkelle. Hyvä, että on kirjat mukana!

Illalla päätimme suosia Villa Castion omaa ravintolaa. Vaikka tilasimme vain yhteiset alku- ja pääruuat, tuli taas syötyä (liikkumiseen nähden) tuhdisti. Kotimatka oli varsin lyhyt. Eikä pakkaamiseenkaan mennyt montaa minuuttia, kun jatkuvasti on käytössä lähes samat, kevyimmät vaatteet.

torstai 13. syyskuuta 2018

Ulcinj, Montenegro

Ulcinj
Shkodarin emäntämme serkku Sara tuli aamulla ottamaan vastaan maksun ja avaimet. Kävelimme leipomon ja postilaatikon kautta bussipysäkille, josta pikkubussit lähtevät Ulcinjiin. Ehdimme käydä vielä kahveilla ennen lähtöä. Matkaan meni reilu tunti, bussi jätti meidät Ulcinjin bussiasemalle, josta päätimme (minä päätin) kävellä vanhaan kaupunkiin, koska olimme niin aikaisin perillä. Ressun kolmas maa; Montenegro.

Apartment Zuto
Kävelyreitti meni ylös ja alas, lopulta päädyimme vanhaan kaupunkiin ja linnoitukselle, josta piti vielä kulkea rappuja alaspäin majapaikkaamme, Apartment Zutoon. Emäntämme Ida vastaanotti meidät ja saimme huoneemme, joka on varustettu pienellä keittiönurkkauksella ja pienenpienellä parvekkeella. Harmi, että merinäköalaa pilaa kesken jäänyt rakennusrumilus. Emäntämme toi meille lasilliset hyvää mehua ja baklavat, vaihdoimme shortsit jalkaan ja laskeuduimme rantakadulle.

Sunset Beach Bar
Kävimme terassioluella ja söimme hyvät kanapitat. Haimme kaupasta jogurtit, mehut ja viinin ja palasimme linnoituksen läpi majapaikkaamme siestan viettoon. Oli hillittömän kuuma ja viilensimme ilmastoinnilla huonettamme. Auringon väistyessä sivummalle istuimme pienellä parvekkeella vilvoittelemassa leppeässä tuulessa, ennen kuin lähdimme kävelemään ylös museolle ja sen viereiselle hautausmaalle.

Risto-parka
Poikkesimme vielä rantakadulle ja haimme kaupasta lisää mehuja. Toivorikkaina palasimme kotikatumme varren Sunset Beach Bariin, jossa ei harmiksemme ollutkaan tarjolla simpukoita. Söimme kuitenkin hyvät alkupalat ja mustekalat. Aurinko oli laskenut pilveen, mutta olihan siinä kynttilän valossa aika romanttista istua ilman auringonlaskuakin, kuun ja tähtien loistaessa taivaalla.

Sunset Beach Bar
Kämpillä istuimme vielä parvekkeella seuraten kaskaiden (Hannun mielestä lepakoiden) syöksylentoja pimeässä illassa.

Aamupäivällä lähdin kävelylenkille kohti museota, ohitin hautausmaan ja kävin katsomassa pienen uimarannan, joka ei juurikaan houkutellut. Sillä suunnalla ei tuntunut olevan mitään mielenkiintoista ja käännyin kohti rantakatua.

Kaupunginrannan toisella puolella on rinne täynnä hotelleja ja hieno näköalapaikka hiekkarannalle. Harrastelijamaalarit olivat taiteilemassa vanhan kaupungin linnoitusta tauluihinsa.

Tuli ihan Rovinj mieleen, sillä täälläkin on joka poukamassa uimapaikat baareineen, rantapeteineen ja -varjoineen. Yksi poukama on varattu vain naisille, siellä olisin voinut uida nakuna. Ranta oli siistimpi kuin muut ja kukkivien pensaiden ympäröimä. Treffasin Hannun ja kävimme katsomassa rinnettä "koristavan" sotamuistomerkin, ennen kuin laskeuduimme rantakadulle lenkkioluille ja giropitoille (jotka tällä kerralla olivat sämpylöiden sisällä). Hannu jäi uimaan kaupunginrannalle, minä menin mieluummin mereen Sunset Barin ruosteisista rappusista. Suihkut ja siesta, sen jälkeen kävimme naapuriterassille kahveilla. Viimeisen illallisen Ulcinjissa päätimme syödä rantakadun varrella, istuimme Restaurant Timonin yläterassille, josta auringonlaskua ei enää näkynyt.

Restaurant Timoni
Tilaamani jättikatkaravunpyrstöt olivat kyllä isoja ja hyviä, mutta verrattuna UMAMI:n katkarapuihin nämäkin olisi voinut paistaa valkosipulissa ja valkoviinissä. Palasimme pimeässä illassa kämpille ja nautimme viimeiset digestiivit omalla parvekkeella. Taas pitää pakata!