Riihimäki, Hyvinkää ja Tikkurila

Hannu lupautui kuskiksi, kun lähdimme Ritun kanssa katsomaan taidenäyttelyitä.

Aloitimme Riihimäeltä, Suomen Lasimuseosta, jossa on Markku Pirin näyttely "VÄREJÄ; lasia, tekstiilejä, kuvia". Nuorena piirtelin paljon itsekin ja ihailin Markku Piriä, olihan hän komea nuorimies, kuin joku rokkari (ja on edelleen komea, sen totesin, kun hän oli myöhemmin keväällä vieraana Puoli seitsemän -ohjelmassa). En tiennyt, että hän vaatesuunnittelun ja tekstiilien lisäksi tekee myös lasitaidetta.

Söimme hyvän lounaan Ravintola Fasetissa, jonka oli täyttänyt joku tamperelainen eläkeläisryhmä. Iloiseksi yllätykseksi tarjolla oli myös paistettuja muikkuja. Paluumatkalla poikkesimme Hyvinkäälle.

Hyvinkään Taidemuseossa - Museokeskus Taika - emme ole ennen käyneet. Nyt siellä on perusnäyttelyn lisäksi "Jali! Jalmari Ruokoski 140 vuotta" -juhlanäyttely. Toisessa salissa voi tutustua hyvinkääläiseen baarielämään 1970-80 luvulla "Neonvaloja ja nurkkapöytiä" -näyttelyssä.

 

Lauantaina heräsimme pattereiden metelöintiin. Kaikki patterit olivat kylmiä ja hanoista tuli vain kylmää vettä. Lähdin aamupäivällä lämpimikseni kävelemään. Ei mitään hikilenkkiä, nyt ei kylmä suihku houkuttele, hiustenpesusta puhumattakaan. Onneksi kävin viikolla parturissa. Meillä on pysyvä kutsu naapureiden saunaan, mutta he ovat tämän viikon Virossa. Täytyy vain tehdä syväkyykkyjä ja hakea K-marketista lisää Pirkka-glögiä. Ja lämpökynttilöitä kuluu! Pikaisen (todella pikaisen!) pesun jälkeen paistoin meille gyosat salaatin seuraksi, sen jälkeen kietouduimme omiin viltteihin lukemaan. Talossa ei ole lainkaan tulisijoja, lämpötila laski illalla 13 asteeseen, yläkerrassa on vielä kylmempää, kun on tuulista. Tulee mieleen järkyttävän kylmät luostarit, joihin olen majoittunut vaelluksillani. Onneksi kotona on lahjaksi saatuja villasukkia.

Sunnuntaina alakerran lämpötila oli laskenut 12 asteeseen. Lähdimme punttisalille, että päästiin lämpimään suihkuun. Onneksi (jo kolmas kerta!) kotona on sentään sähköt ja hanasta tulee edes sitä kylmää vettä, muuten oltaisiin jo jossain hotellissa tai sukulaisten kiusana. Paistoin Lidlin ankkafileeseen pinnan ja laitoin ankka-kasvispadan uuniin, sen kaveriksi joulusta jääneen bataattivuoan. Grete soitti Virosta ja kehotti meitä menemään heille lämmittelemään, mutta eiköhän me pärjätä vielä vuorokausi kotonakin.

Unohdin palsternakan jääkaappiin, täytyy keksiä sille jotain muuta käyttöä. Ankka oli niin hyvää, että hain pakastimeen toisen fileen. Kävimme katsomassa Kaija Koo -leffan "Kaunis, rietas, onnellinen". Ritu varoitteli etukäteen, että Rekolan Kinossa on kylmä, mutta olihan siellä lämpimämpi kuin meillä kotona.

Maanantaina sisälämpötila +8. Teki mieli jäädä lämpimän peiton alle koko päiväksi. Otin neulekäsineet käyttöön sisällä. Aamupäivällä lähdin joogatunnille lämmittelemään, Hannu jäi pihalle tekemään lumitöitä ja odottamaan huoltomiestä. Huolto oli tehty kun palasin kotiin. Ei suurta vikaa, mutta talon ja veden lämmittäminen veisi aikaa. Lähdin seurakuntakahveille lämmittelemään pariksi tunniksi.

Keskiviikkona kävin Vernissassa kuuntelemassa kaupungin järjestämän taideluennon "Julkiset taideteokset ja niiden tarinat" osa 3. Mainio luennoitsija, hän kertoi mielenkiintoisesti ja hauskasti lähinnä Helsingin patsaista, taidetapahtumista ja nykytaiteesta. Tämä oli hyvä lisäys hiljattain lukemaani Liisa Väisäsen kirjaan "Merkkien Helsinki" ja Yle Areenan sarjaan "Rakkaani, kaupunki". Kävin vielä kuvaamassa Korppi-teoksen iltavalaistuksessa.

Perjantaina sää muuttui vetiseksi ja kadut loskaisiksi. Lumitöiden ja viikkosiivouksen jälkeen lähdimme Tammistoon lounaalle. Illalla katsoimme Areenasta hienon leffan "Madeleinen Pariisi".

Lauantain liukkaalla lenkillä sain jalkani kipeiksi, sen jälkeen tein Igorin kanaa, johon upotin myös sen jääkaappiin unohtuneen palsternakan.

Kunnon talvi

Onneksi ei luvattu mitään hirmupakkasia, kun lähdin Lohjalle poikien seuraksi. Puin päälleni lämpimän takin ja toivoin, ettei Sipe kaipaa nyt kovin pitkiä lenkkejä.

Lähdimmekin lenkille heti, kun olin siirtänyt tavarani sisälle "mummun huoneeseen". Noelin tultua koulusta keitin itselleni kahvin ja söimme Fazerin laskiaispullat. Tämän vuoden ensimmäinen minulle. Olikin niin sokerinen, ettei ihan heti tarvitse toista syödä. Noel suunnitteli pulkkamäkeen lähtemistä, mutta pysyikin illan sisällä. Harmi, ettei kukaan kavereista ole innostunut luistelemisesta, Noel käy isänsä kanssa kentällä melkein joka päivä. Muistaakseni minä lähdin lapsena aina yksin Virkkalan hiekkamontulle luistelemaan, siellä niitä kavereita oli pilvin pimein ja kotiin lähdin vasta, kun kentän valot sammutettiin.

Lämmitin saunan ja myöhemmin teimme Sipen kanssa vielä iltalenkin.

Noelin lähdettyä aamulla kouluun (mummu pakotti laittamaan hanskat käteen 15 asteen pakkaseen) teimme Sipen kanssa aamulenkin. Ei siinä kylmä tule, kun koira kiskoo innoissaan minua eteenpäin. Ilmankos jalkoja särki koko yön! Aika ihanaa käydä seitsemän hoodeilla lenkillä kimmeltävässä pakkassäässä. Ei sitä kotona tule koskaan tehtyä. Napsautin kahvinkeittimen päälle ja söin oman aamiaiseni. Sipe haki itselleen tyynyn ja huilailimme aamupäivän. Siihen hän on tottunut, kun muut ovat töissä ja koulussa. Iltapäivälenkki oli jo pidempi, oli edelleen ihana talvikeli. Noel kotiutui koulusta heti meidän jälkeemme. Sanoin Sipelle, että kohta isin auto ajaa pihaan ja tämä jäi tapittamaan ikkunasta ulos. Minua odottivat kotona Hannun tekemät täytetyt paprikat.

Perjantaina oli Hannun siivousvuoro. Oli niin kova pakkanen, että menin kirjastoon kuluttamaan aikaa. Iltapäivällä lähdimme kaupoille, ostimme mm. Vantaan kaksi viimeistä perinteistä punaviiniglögiä. Tammistossa oli burgeripäivä, jätimme ottamatta sämpylät ja ranet. Jumbon suutari olisi velottanut 140€ vanhojen Sievien paikkaamisesta, ehkä kuitenkin ostan uudet maiharit.

 

Viikonloppuna oli niin kylmä, että kävimme vain pikaisesti ulkona ja jätin petivaatteet sunnuntaina terassille tuulettumaan. Muuten kuuntelimme Muumit-lukumaratonia Teemalta/Areenasta. Tein inventaarion; minulla on 9/12 Muumi-kirjaa (eivätkö ne kolme puuttuvaa ole Muumi-kirjoja, kun niitä ei maratonissa lueta?). Jos neuloisin, olisi ihanaa samalla kuunnella näitä. Maanantaina kävin kuuntelemassa Uudenmaan Muistiluotsin esitelmän, tiistaina sulatin pakastimen ja iltapäivällä oli vuorossa Pirkko Lahden esitelmä vanhenevasta ikäryhmästä (miten elää hyvä elämä 100-vuotiaaksi).

Keskiviikkona pidin Helsinki-päivän. Kävin katsomassa Elielinaukion Kansalaismuseon näyttelyn, jossa oli esillä muutamia Tapio Wirkkalan Milanon Triennaaliin suunnittelemia lasiesineitä. Hauska sattuma, että edellisiltana katsoin Areenasta "Pohjoismainen design" -sarjasta osan, jossa esiteltiin Wirkkalan lasitaidetta. Kävin myös Taidehallissa, mutta Antti Oikarisen taide ei ollut minun pala kakkua.

Loppuvuodesta kävin katsomassa Design museossa Tove Janssonin Pako Muumilaaksoon -näyttelyn läpi juosten, nyt katsoin sen kaikessa rauhassa. Sekin sopivasti Muumit-lukumaratonin jälkeen. Alakerrassa oli Torille! Uuden arkkitehtuuri- ja designmuseon suunnittelukilpailun finalistit.

Lounaan söin Kaivopihan Base Campissa, mukavan rauhallinen paikka. Lukupiiri kokoontui Musiikkitalon kahviossa ja saimme pienestä kirjasta paljon keskustelua ja eriäviä mielipiteitä.

Tammikuun kirjoja;

Karin Collins "Tuo aika mieleen palaa". Hanko-sarjan kolmas ja viimeinen osa. Hanko on palautettu Suomelle ja on jälleenrakennuksen aika. Paikkoja raivataan ja siivotaan, miehistä on pulaa ja töihin otetaan mukaan myös venäläisiä sotavankeja. Hiljalleen paikalliset palaavat kotikaupunkiinsa ja taloja rakennetaan tuhottujen kotien paikoille niillä materiaaleilla, mitä onnistutaan haalimaan. Ruotsalaiset auttavat lähettämällä työkaluja. Edellisistä osista tutut henkilöt jatkavat elämäänsä Hangossa. Nissen adoptio Ruotsiin peruuntuu ja hän jää asumaan rakastavien isovanhempien luokse. Aino jatkaa paikallislehden toimittajana ja suunnittelee opintojen jatkamista. Disa ja Hugo muuttavat entiseen tullipäällikön taloon, joka on kuin ihmeen kaupalla jäänyt venäläisiltä polttamatta. Elämä lopullista rauhaa odotellessa palaa tuttuihin uomiinsa, vaikka kaikki ovat kokeneet surua, menetyksiä ja muutoksia.

Helmikuun kirjoja;

Frode Grytten "Päivä jona Nils Vik kuoli". Kyytiveneenkuljettaja Nils Vik tietää, että on hänen viimeinen päivänsä. Varhain aamulla hän suuntaa veneensä vuonolle, kyytiin tulee myös jo vuosia sitten kuollut, uskollinen Luna-koira. Nils muistelee elämäänsä ja siihen liittyneitä ihmisiä; rakasta Martaa, heidän tyttäriään ja veljeään. Pitkän päivän aikana rannoilla ja laitureilla vilkuttavat tuttavat, naapurit ja ystävät, joista monet nousevat veneen kyytiin. Illan jo vaihduttua yöksi Nils lopulta tapaa myös Martan. Hieno tarina!

Syyskuun sateet

Tämäkin viikko oli helteinen ja liikunnallinen; joogaa, pilatesta, tanssia, pyöräilyä, uimista ja patikkaretki Sipoonkorvessa. Torstaina grillasimme vielä pihalla, luultavasti viimeisen kerran tällä kaudella.

Perjantaina ehdin tehdä viikkosiivouksen, ennen kuin alkoi sataa. Kävin taas Tikkurilassa Nordean digipalvelussa valittamassa, etten pääse mobiilipankkiin uusilla tunnuksilla. No kyllä se siellä toimi! Johtunee meidän huonosta nettiyhteydestä. Sain laitettua Ilonan tilille synttärirahan ja varattua Mathildedalin mökin jouluksi. Kävimme Tammistossa hyvällä lounaalla, sen jälkeen menin jalkahoitoon. Toivoin, että se olisi auttanut jalkasärkyihin, mutta taitaa se vaatia lääkärissä käynnin. Muuten tuntuu mukavalta, kun joku hipsuttelee, hieroo ja rasvaa koipiani. Ihmettelin ääneen, että jalkojani särkee melkein heti, kun lähden kävelemään, mutta eivät ole moksiskaan lavistunnista. Hoitaja suositteli juoksukenkiä lenkille. En tiedä, tykkään enemmän varrellisista kengistä, etenkin pitkillä vaelluksilla.

Lauantaina yritin poistaa Hondan vakuutuksesta, mutta en taaskaan päässyt mobiilipankkiin. Anu oli palstallaan ja sain lehtikaalia. Saksin sitä uunikalan päälle, sipseiksi ja loput pakastimeen. Luvattiin sadetta, mutta vielä mitä. Pilkoimme (naapurin) omenat, joista Hannu laittoi viinin käymään. Sen jälkeen sainkin pestä keittiön pinnat toistamiseen.

Sunnuntai oli sadepäivä, mutta lenkillä säästyimme kastumiselta. Hain vielä lisää lehtikaalia; osa pakkaseen, osa uuniin "kalapuikkojen" kanssa. Kalan laitoimme tortilloihin, lehtikaalin musersin lasipurkkiin mausteeksi. 

Illalla minäkin hyödynsin naapurin omenasatoa ja tein sosetta talven puuroille. Jääkaappi-pakastin (16v) alkoi kesähelteiden jälkeen hurista epäilyttävästi, kun olimme elokuussa lähdössä Viron reissulle. Nyt, kun olen täyttänyt pakastinta, se alkoi uudelleen nakuttaa omituisesti. Tietysti juuri ennen seuraavaa reissua.

 

Ennen matkaan lähtöä tein lisää omenasosetta (sitruunalla) ja kävin taas Tikkurilan Nordeassa valittamassa, ettei mobiilipankki toimi. Hyvin se siellä toimi! Täytyy varmaan perustaa työpiste Dixiin. Laskut tulevat meille tällä hetkellä paperisina ja mm. Elisa valoittaa jokaisesta 5€.

Syyskuun kirjoja;

 

Rafael Donner "Ihminen on herkkä eläin - omaelämäkerrallinen essee". Donner aloittaa esseekokoelman kirjoittamalla isäsuhteestaan, ikään kuin puhdistaakseen pöydän; tämä on nyt käsitelty! Hän ei halua tulla tunnetuksi isänsä poikana, paitsi kerran, kun ympäripäissään päätyi poliisilaitoksen selliin. Muutkin aiheet ovat varsin painavia, kuten heikkous, vahvuus ja yksinäisyys, miehekkyys/feminismi. Huumorin pilkahdus estää vakavista aiheista huolimatta vajoamasta synkkyyteen. Kirjailija tuntuu olevan jalat maassa -tyyppi, sen vaikutelman saimme suoraan, kun tapasimme nykyisen maatilaviljelijän palstallaan Mustion Ekkullassa.

Kesä?

Ennen Kroatian reissua Hannu otti lämmityksen pois ja kotiin palattuamme suljimme myös kylppärin lattialämmityksen. Viikon päästä se oli laitettava uudestaan päälle, kun oli niin kosteaa. Juhannusaaton jälkeen ei juuri näkynytkään aurinkoa. Jalkapöytäni kipuili, tein fillarilenkin Tammistoon ja kävin ostamassa uudet Salomonit, eiköhän se auta. Vuoden vanhat Salomonit vien pestyinä Pelastusarmeijan kirpparille, kyllä ne kelpaavat vielä jollekin, joka ei kävele niin paljon kuin minä. Otin Hondan vakuutukseen vasta juhannusviikon jälkeen, kuukautta myöhemin kuin yleensä. Pyysin Hannua tekemään ensimmäisen lenkin ilman minua, hänellä on taas lonkkavaivoja, eikä kuntosalikaan ole houkutellut pitkään aikaan. Tuusulanjärven kierros oli sujunut hyvin, joten ehkä uskaltaudun kyytiin tällä viikolla.

Torstaina oli pitkästä aikaa aurinkoinen (mutta tuulinen) sää ja kutsuin Ritun meille grillaamaan. Istuimme ulkona, tosin terassilla. Syötyämme siirryimme pihan takapenkille aurinkoon, jossa saimme pienen oravan seuraksemme syömään sille heitettyjä mansikoita ja pähkinöitä. 

Ravintola Tammisto

Perjantaina oli minun siivousvuoroni, homman hoidettuani päräytimme Hondalla Ravintola Tammistoon lounaalle. Olin ensimmäisen kerran tänä vuonna pyörän kyydissä ja ehdotin, että käymme tutustumassa Kellokosken ruukkiin. Ensi viikolla voimme ajaa Porvooseen (jonne yleensä teemme kesän ensimmäisen ajelun) tai Riihimäen Lasimuseoon. Riippuu lounaslistoista ja tietenkin säästä.

 

Kellokosken ruukki

Kahvila Kinuskilla

Jätimme Hondan Kellokosken sairaalan parkkiin ja jalkauduimme ruukkialueelle. Onkin kaunis paikka, tuli Karkkila mieleen. Museo oli auki, kirkko kiinni. Kahvila Kinuskilla on todellinen kakkutaivas, mutta olimme niin täynnä lounaasta, että kahvittelut jäävät seuraavaan - toivottavasti aurinkoiseen - kertaan. Kesäkaverit pop up -myymälässä oli kotimaista käsityötä ja designia. Lasiset korvikset lähtivät mukaan, ne sopivat yhteen Kroatiasta ostamaani mekkoon. Takamus puutui tottumattomuuttaan kotimatkalla, minunkin pitäisi aloittaa punttisali uudelleen.

Valoa on jo näkyvissä tunnelin päässä, silti taitaa vielä olla stressiä. Nyt puhkesi herpes (onneksi ei sentään vyöruusu!) leukaani. 

Viikonloppu oli niin sateinen - sunnuntaina rakeita ja ukkosta - että siirryimme talviruokiin. Lauantaina Hannu teki flammkuchenin, kun kotona oli jo valmiiksi sinihomejuustoa, vain päärynä piti hakea kaupasta ja sunnuntaina valmistin pakkasessa pääsiäisestä asti odottaneesta karitsanpaistista Sofi Oksasen lammaspataa. Lisäsin siihen kuivattuja suppareita ja Ritun tuomaa tuoretta minttua. Olisin kutsunut Viktorin syömään, mutta hän oli jo lähtenyt Viroon.

OP:lta tulee viesti, että tekemäni perukirja on tarkistettu. Vaativat valtuutusta kaikilta kuolinpesän osakkailta. Keltä kaikilta, eihän meitä ole enää jäljellä kuin minä ja sisko, jonka valtuutuksen vein jo pankkiin? Kehottavat kysymään neuvoa perukirjan laatijalta. Eivätkö ne osaa lukea, että minä tein perukirjan? Jo nyt on perkele! 🤬

Ihan turha tulla minulle sanomaan, että nyt on sieniä! Kaksi kertaa olen pyörinyt metsässä hyttysten syötävänä ja löytänyt vain nappulakantarelleja. Pitää vain päättää, teenkö näistä sienirisottoa vai -pastaa (oikeasti ei riittänyt kuin munakkaaseen). Hannu pesi äidin kutomat kaksi punamustaa mattoa. Eivät kelvanneet tytöille, joten pidän ne itse. Vein kuivat matot vinttiin ja toin sieltä yhden vanhan maton terassille.

Päätimme jo hyvissä ajoin pitää heinäkuun kalenteri tyhjänä, että voimme tehdä 1-2 päivän extempore-reissuja; Kellokosken ruukki, Porvoo, Riihimäki, Lohja/Salo, Tallinna, Asikkala ja Helsingin saarillakin olisi kiva poiketa. Seuraavaksi oli vuorossa Porvoo.

Keskiviikkona oli hellepäivä ja tuulikin oli tyyntynyt. Hannu halusi ajaa vaihteeksi uutta reittiä, joten tulimme Porvooseen Korson ja Pornaisten (surkea päällyste) kautta. Ajoimme suoraan lounaalle Porvoon Kalataloon. Kassapoika ei ymmärtänyt, kun kysyin, onko kokki rakastunut. Jouduin selittämään, että fenkoli-kalakeitto oli turhan suolaista. Lisäksi tarjolla oli lohta, uusia perunoita ja salaattipöytä. Tarkoitus oli käydä rannassa jädellä, mutta lounaspuffettiin (13,90) kuului kahvi ja pannukakku, joten jädet jäivät toiseen kertaan. Illalla siili lyllersi pihallamme, niitä ei olekaan näkynyt vähään aikaan.

Kesäkuun kirjoja:

Minna Rytisalo "Jenny Hill". Jenni Mäki jättää petturimiehensä ja hänestä kuoriutuu Jenny Hill. Itsenäinen, yksin asuva nainen, joka hoitaa työnsä hyvin, huolehtii aikuisista lapsistaan, istuu kahviloissa ja miettii uutta elämäänsä. Terapeutin suosituksesta hän kirjoittaa paperille ajatuksensa elämästään ja itsestään. Hän aloittaa yksipuolisen kirjeenvaihdon Ranskan presidentin rouvan Brigitten kanssa. Kunnes toteaa, ettei Brigitteä tarvitsekaan kadehtia tai katsoa ylöspäin. Toisessa taajuudessa Ajattaret - Tähkäpää, Ruusunen, Tuhkimo, Kerttu ja Punahilkka - seuraavat Jennyn muuttumista kiltistä vaimosta omaksi itsekseen. Kertoen samalla omat tarinansa, omat totuutensa, jotka ovat kaukana meille kerrotuista saduista. 

Heinäkuun helteitä

Meillä oli taas armottoman hyvä tuuri Viron reissulla. Emme juurikaan kastuneet ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Kotiin palattuamme sää pysyi helteisenä ja minä jatkoin Keravanjoessa uintia. Yksin, muita uimareita ei näkynyt, olihan joen vesi edellisviikon sateiden jälkeen noin 16-asteista. Vesisadetta saimme vasta perjantain ukkosen myötä. Soili oli hoitanut kukat taas niin hyvin, että minun mitä ilmeisemmin pitäisi olla enemmän pois kotoa. Jopa kliivia kukki, kun palasimme kotiin!

Ravintola Tammisto

Torstaina polkaisimme Ravintola Tammistoon, kun siellä oli tarjolla muikkuja. Samalla kävin Budget Sportin alessa, tarkoitus oli ostaa vaellussandaalit, mutta niitä ei edelleenkään ole myynnissä. Tyhjin käsin en kuitenkaan lähtenyt, vaan ostin alesta uudet Salomonin vaelluskengät, tällä kerralla edellisiäkin suuremmat. Jo toinen (kolmesta) kevään vaelluksella vaurioitunut varpaankynsi on irtoamassa. On syytäkin irrota ja parantua ennen seuraavaa Viron vaellusta.

Varpaankynnet 3kk vaelluksen jälkeen

Minusta on vuosien varrella tullut koirien kaveri ja tuntuu, että tunne on molemminpuolinen. Tiedän kylän koirat nimeltä ja moni niistä pysähtyy portillemme tervehtimään. Sunnuntain lenkillä tutustuin Rolleen, kun kysäisin omistajalta (nuorehko mies), onko tuo labradoodle vai vesikoira. Hyvin arvattu, totesi tämä, mutta sekarotuinen se on, mukana myös vesikoiraa. Rolle yritti napata kiinni kellonremmistäni, mutta kun se ei onnistunut, tarttui hampaillaan shortsihameeni helmaan ja yritti kiskoa minua mukaansa. Tykkääköhän se naisista vai onko isäntä opettanut? Illalla, kun katsoimme telkkaria, Alma (asuu kahden talon päässä) rapisteli sisään. En heti tajunnut, mistä rapina kuuluu ja ajattelin oravanpoikasten (taas!) tulleen sisälle, kunnes näin Alman olkkarissa. Ei ollut ensimmäinen kerta! Kun aamuisin avaan ulko-oven, Alma alkaa haukkua omalla pihallaan, jos on ulkona. Olen vakuuttunut, että se kuulee minut ja kerjää rapsuttamaan. Nappasin koiran syliini ja palautin omistajilleen. Sanoin vielä, että jos Alma on joskus karkuteillä, kannattaa kysyä ensin meiltä. Myöhemmin alkoi sataa ja tuli aivan ihmeellinen valo, 22.30 oli aivan valoisaa, kun taivas muuttui lämpimän kellertäväksi. Kun maanantaina menin uimaan, joen toisella puolella alkoi haukkua ja ulista valkoinen paimenkoira (pentu). Luuli varmaan, että pitää lähteä pelastamaan minut.

Tiistaina Suvin porukat tulivat meille kahvittelemaan ja toivat tullessaan Ilonan rippijuhlasta säästynyttä suklaakakkua. Sipekin pääsi vihdoin mummulaan! Ilona jäi meille yöksi ja linnoittautui toiseen vinttikamariin.

Kesän kirjoja:

Lipasti, Heininen, Perälä, Häkkinen Heinoen-Eerola; "Agricola tunnissa". Kaikki nippelitieto Aasta Ööhön, mitä olet ikinä halunnut tietää Mikael Agricolasta. Koottu vähän kieli poskessa.

Isaacson, Rupert "Hevospoika - Isän ja pojan yhteinen matka". Valloittava tositarina pienestä autistipojasta, jonka vanhemmat tekevät kaikkensa oppiakseen ymmärtämään lastaan ja etsiessään tälle apua, mahdollisesti jopa parannusta sairauteen. Rupert-isä saa säteen viedä poika Mongoliaan tapaamaan shamaaneja ja porokansaa, joiden hän uskoo pystyvän auttamaan lastaan. Jo varhain vanhemmat ovat huomanneet, että poika rauhoittuu eläinten lähellä ja että myös suuret hevoset osaavat olla varovaisia ja helliä poikaa kohtaan. Suuri seikkailu alkaa Ulan Batorista ja matkaa taitetaan pääosin ratsain.

Kaksi viikkoa jouluun!

 

Tänä vuonna on entistäkin vähemmän lahjoja jaettaviksi. Perustin kuitenkin pukinpajan vinttikamariin, tällä kerralla siellä oli tarjolla kuohuviiniä glögillä. Minun makuuni se oli melkeinpä parempaa kuin perinteinen kuuma glögi. Eikä kukaan arvaa, mitä Noel tulee saamaan joululahjaksi.

Viimeistelin myös omatekoiset herkkulahjat jaettavaksi "rekiretkellä" joulun alla.

Lohjan Menneen ajan joulumarkkinat

Pakkaskelit vaihtuivat vesisateeksi, kun lauantaina ajoimme Lohjan Menneen ajan joulumarkkinoille. Porukkaa oli yllättävän vähän, enkä nähnyt ketään tuttuja, paitsi Suvin ja Samin, joiden kanssa teimme treffit joululahjojen takia. Tosin osalla porukalla oli maskit, joten joku tuttu saattoi kävelläkin huomaamatta ohi. Yritin etsiä Tiinan kojua, mutta hän on ilmeisesti lopettanut. Samoin Inkoon kalastajat, joilta yleensä ostan joulukaloja.

 

Paljon herkkuja ja kauniita käsitöitä oli myynnissä, mutta meillä ei ollut tarvetta muille kuin purkilliselle kaviaarisilliä. Taistelin itseni kanssa kaviaarisilliä/suutarinlohta, mutta jälkimmäinen ei kelpaa Hannulle ja purkit olivat niin isoja, että ostin sillin. Joulupukki oli hakenut uuden muorin rekiretkillään Aasiasta. Hevoskyyti kierteli museon alueella. Tarkoitus oli käydä Virekodissa, mutta kun soitin sinne etukäteen, äiti oli jo mennyt ruokalevolle ja lähdimme kaupan kautta kotiin.

Håkansbölen kartanon joulumarkkinat

Sunnuntain sumuisessa säässä ajoimme Håkansböleen. Mitään ostettavaa ei tällä kerralla löytynyt, mutta oli mukava tutustua kartanon ulkorakennuksiin ja kuunnella niiden historiaa. Mirjakin oli paikalla ja hän kertoi myöhemmin, että kartanoonkin olisi päässyt tutustumaan. Ehkä sitten kesällä?

Håkansbölen kartano

Kotimatkalla veimme kynttilän Honkanummelle, jäin kyydistä ja kävelin kotiin.

Suunnitelmissa on käydä vielä katsomassa Porvoon joulua ja Tuomaanmarkkinoita Helsingissä. Koronatilanteen huonontuessa taitaa kuitenkin paras jättää ne väliin.

Ravintola Tammisto

Vuoden toinen valmis jouluateria; Ravintola Tammiston joululounas. Aivan ihanat alkupalat ja jälkiruoka (piparirahka ja torttukahvit), pääruuista jaksoin maistaa vain vähän lohta ja kinkkua. Mentiin vatsat pulleina Halvan tehtaanmyymälään, niin ei tehnyt mieli ostaa mitään itselle. Vielä ennen joulua ehdimme käydä elokuvissakin (rokotustodistuksella), katsoimme Oscar-leffan "Sound of Metal". Illalla tein bataattivuoat (vuohenjuustolla).

 

Joulukuun kirjoja:

Jean-Christophe Rufin "Vaellus - Santiago de Compostelan kulkijat". Esipuheen on kirjoittanut Suvi Ahola, joka käveli Camino Francésin avioeronsa aikoihin ja mietti, miten ihanaa olisi pakata reppuun luottokortti ja puhtaita alusvaatteita ja vain lähteä kotiovelta ilman suunniteltua paluuta. Hän kertoo vaelluksen aikaisista ajatuksistaan ja tunnelmistaan ja peilaa niitä Jean-Chistophe Rufinin kirjaan. Ranskalainen kirjailija/lääkäri/kiipeilijä/suurlähettiläs Rufin vaelsi Camino del Norten (Camino Primitivo). Sen kerrotaan olevan raskas, mutta myös äärimmäisen tylsä tehdasalueineen, asvalttiteineen ja moottoritien laitoineen. Rufin kertoo reitistä, maisemista, omista mietteistään ja suhteestaan uskontoon. Huonona nukkujana hän kantoi mukanaan telttaa, jossa yöpyi useimmat yönsä, jos ei sitten majoittunut hotellihuoneeseen. Huonon tossuvalinnan vuoksi hän oli jo luovuttaa heti alkumatkasta, mutta Caminon kutsua ei voi vastustaa, kun sille tielle on lähtenyt. Kirja on ajatuksia herättävä ja hyvin kirjoitettu. Sitä voi suositella kaikille, muillekin kuin caminon kulkijoille.