maanantai 20. maaliskuuta 2023

Tallinna, vaihteeksi

Junalakko alkoi maanantaina, olimme varautuneet siihen katsomalla etukäteen bussiaikatauluja. Tuli siis aikainen herätys. Onneksi asumme lähellä yhden bussivuoron lähtöpaikkaa ja mahduimme hyvin kyytiin laukkuinemme. Hakaniemessä vaihdoimme ratikkaan ja saavuimme Länsiterminaaliin juuri, kun Eckerö Finlandian lähtöportit aukaistiin.

Peatus
Port Desina

Mare vastaanotti meidät Kalamajan huoneistoon ja tarjosi tulokahvit. Samalla hän opetti meille eestin kieltä; emäntämme oli päättänyt, että hän puhuu kanssamme tänään ainoastaan eestiä.

Helsingin sumu jäi taakse ja aurinko paistoi. Kävelimme Telliskiveen terassioluelle, pian kuitenkin siirryimme Peatuksen sisätiloihin tuulelta suojaan. Tämäkään juna ei liikkunut, mutta tarjoilu pelasi! Lähdimme kävelemään kohti Koplia ja jäimme lounaalle Port Desinaan. Mainiot kana-annokset (minulle tabaka tibu) yht. 13,80€. Kotimatkalla ripotteli vähän vettä, kun kävelin edeltä Rimiin ostamaan aamiaistarpeita.

Eesti Arhitektuurimuuseum

Kihlajaispäivällemme suunnittelin käyntiä kahdessa näyttelyssä, niiden välissä voisimme pitää lounastauon Rotermanni korttelissa. Minua houkutteli myös bongata muutama kohde Apteekkari Melchior -kirjoista.


Eesti Arhitektuurimuuseum (entinen suolavarasto) avautui yhdeltätoista ja kävimme katsomassa näyttelyn "Prognoos ja fantaasia", joka esittelee Viron arkkitehtuuria vuosikymmenten takaa nykyaikaan. Mukana on myös suomalaisia arkkitehteja, mm. Wivi Lönn ja Armas Lindgren.
 
Restoran Pull

Tutkimme Rotermannin lounastarjontaa ja päädyimme Restoran Pulliin (lounas 7,90€). Raikas lohikulhoni oli vallan mainio. Paikka on lähitoimistojen työntekijöiden suosiossa ja täyttyi hetkessä, tosin he söivät ja poistuivat nopeasti ja tekivät tilaa seuraaville. Rotermannin on vallannut hurmaava kanelintuoksu ja mekin haimme pullat mukaan Levain Pagarista. 

Maile Grünberg
Tiemme erkanivat, kun menin Tallinnan Design- ja Arkkitehtuurigalleriaan katsomaan Maile Grünbergin (s. 1942) syntymäpäivänäyttelyn "Tooli" Hannun suunnatessa Valli Baariin millimallikkaalle.

Pyhän Hengen kirkko
Mustapäiden talo

Kiertelin vanhassa kaupungissa Apteekkari Melchiorin jalanjäljissä etsien kirjoissa mainittuja, edelleen olemassa olevia rakennuksia Vene-kadulla, Mungalla ja Pühavaimulla.
 
Hell Hunt
Dominoefekti käynnistyi ja minun oli vessaan päästäkseni käytävä lasillisella Hell Huntissa. Mukava paikka myös päiväsaikaan!
 

Palasin kaupan kautta kämpille, Hannu oli ehtinyt käydä suihkussa. Otimme nokoset, sen jälkeen nautimme hyvät pullakahvit. Keittiön ikkunan takana olevassa syreenissä on jo isot silmut ja naapuritalon pihan ovat vallanneet lumikellot.

Tuntuuhan se vähän haaskaukselta viettää Tallinnassa aikaa nukkuen ja kirjoja lukien, mutta kun käytössä on näin mukava huoneisto, tuntuu kuin mökille menisi. Joka kerta sentään etsimme jotain uutta nähtävää (tai syötävää), laiskuuttamme emme enää illalla lähteneet mihinkään. Sitten ensi kerralla!

Keskiviikkona Finlandia lähti 12.00 Tallinnasta Helsinkiin. Kotona olimme neljän jälkeen, sitä ennen teimme bussilla kierroksen pitkin pääkaupunkiseutua. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti