Otin näyttelyssä niin paljon kuvia, että laitan niille oman päivityksen. Hienosti toteutettu näyttely ja kaunis musiikki, mutta kyllä Da Vinci -näyttely vuosi sitten oli isompi ja hienompi. Katsoin ensin englanninkielisen videon ja vasta nyt minulle selvisi, että Vincent oli värisokea (näin ainakin ymmärsin). Siksi hän käytti teoksissaan voimakkaita värejä, että näki edes jotain.
Ja kun nyt kerrankin majoitun vanhaan kaupunkiin, kävelin sen kujia kuvaten.
Mere Restossa oli tuttu neukkutyylinen tarjoilu, ruoka ei ollut kuumaa, mutta maistui hyvältä (9,50). Tarjoilijatyttö sai pojilta valtavan kukkakimpun. Kysyin onko syntärit, joo 20v. Hain Rimistä ilta- ja aamupalaa ja palasin Venekadulle.
Majoituin hostellin kolmanteen kerrokseen, verhoilla eristettyyn omaan "huoneeseen". Jos olisi kaveri mukana, voisi siirtää väliverhot sivuun ja olisi tosi iso tila kahdelle. Samasta kerroksesta löytyy myös pieni keittiö (olin jättänyt ostokseni alakerran isompaan keittiöön), suihku ja wc.
Huilin hetken, keitin kahvin, laitoin sen termosmukiin ja lähdin ulos, kun oli vielä aurinkoista. Istuin Paksun Margareetan puistoon kahvittelemaan ja lukemaan. Kun kerran kävelemään lähdin, hain Baltijaama turgin Selveristä hyvää savulohisalaattia ilta- ja aamuleipien päälle.
Syötyäni nousin omaan kerrokseeni ja etsin itselleni mukavan lukunurkkauksen. Avoimesta ikkunasta kuului alapuolella olevasta rokkibaarista musiikkia, muuten oli rauhallista. Istuin avoimen ikkunan ääressä ja tuuli puhalsi suoraan korvaani (sitä alkoi särkeä aamuyöstä, onneksi yksi Ibumax tainnutti kivun). Yhdeksältä joku palaa kerrokseemme ja sytyttää kattovalot, jotka näkyvät kaikille, onhan meillä vain sivuverhot. Ennen kymmentä sammutan valot, "Yes, it's ok" kuuluu verhojen takaa.
Aamulla kerroksemme vessa ja suihku olivat varattuja, menin kakkoskerrokseen, jonka vessoihin ei tullut lainkaan vettä ja pöntöt olivat kohtalaisen täynnä. Kävin suihkussa ja aamiaisen jälkeen kävelin Telliskiveen. Unohdin neuleen kämpille, onneksi oli tuulesta huolimatta lämmintä. Kävin katsomassa rakennuksen, jossa aiemmin oli Banksyn ja Da Vincin näyttelyt, mutta Van Gogh onkin pienemmässä paikassa. Näyttelyn katsottuani menin Baltijaama torille tsekkaamaan kirsikoiden hinnat.
Elokuun kirjoja;
Deborah Levy "Mies joka näki kaiken". Jo toinen D. Levy lyhyen ajan sisällä, mutta ei vieläkään se, mikä on pitkällä listallani. Saul Adler jää 1988 Abbey Roadilla auton kolhimaksi ja tyttöystävän jättämäksi. Hän lähtee tutkimaan ja luennoimaan silloiseen DDR:aan. Yhden rakkauden jälkeen seuraa monta muuta, sirpaleet päässä aiheuttavat enneunia/harhoja isän kuolemasta ja rakkaiden näkemisestä. 2016 Saul havahtuu puolikuolleena sairaalassa, Saksa on yhdistynyt aikapäiviä sitten, keho vanhentunut ja rakkaat vierailevat öisin sairaalasängyn luona kuin aaveet. Hieno kirja!
Toki kävin yläkerrassa katsomassa Adamsonin perusnäyttelyn ja lähetin Irenellä kuvia kauniista astioista. Tämä kun itsekin harrastaa keramiikan tekoa. Ehdotin Hannulle treffejä vanhakaupunkiin, mutta hän kipuili koipiensa kanssa ja päätti pysyä kotinurkilla.
Kävin ainakin neljässä kenkäkaupassa etsimässä Riekerin sandaaleja vanhojen tilalle. Olin onnessani, kun huomasin Nauticassa Skechersin myymälän, mutta siellä ei ollut niitä sandaaleja, joita nettikauppa on pullollaan. Deichmannin myymälästä ostin Medicus-merkkiset jalkineet. Kuulostaa terveelliseltä, ja sopivat mekkoni väriin.
Lähdin kävelemään Kalarannaan, arvoin La Pinetan ja Odan lounaiden välillä. Odassa oli meneillään suursiivous ja lounastarjous oli siirretty naapuriin BLU Restoon. Tulihan testattua minulle uusi ravintola ja ankka (7,10) oli äärettömän hyvää. Rantareitillä kuvattiin taas yhtä hääparia.
Nousin Vana-Kalamajaa myöten Telliskiveen ja menin Juhan Kuusi Dokfotoon. Siellä onkin näyttely, jonka olen jo nähnyt. Tällä kerralla rouva kiikutti minulle lasillisen kuumaa teetä ja kertoi, että lasit ja lattialla olevat värikkäät matot ovat Turkista. Valokuvat Claus Rohland on ottanut Intiassa, Egyptissä, Irakissa ja Syyriassa. Vähänkö harmittaa, että edtm:n uudet näyttelyt aukeavat sunnuntaina, museon syntymäpäivänä.
Otin hyvän portterin Põhjala Konnin terassilla, ennen kuin hain Rimistä Hannulle syömistä ja kävelin takaisin hotelliin. Reissun viimeisen päivän kunniaksi ostin myös puoli kiloa mansikoita (3,49€). Omin olkkarin itselleni ja jäin nojatuoliin lukemaan.
Kiva reissu, vaikka harmittaakin, että jouduimme vaihtamaan Hondan autoon. Ja että Hannun kävelyt ovat jääneet minimiin. Jälkikäteen matkaa miettiessäni Kalana nousee jostain syystä kärkisijoille. Jo sijainti Hiidenmaalla puhuu sen puolesta ja se, että oli hyvä sää. Eniten se kertoo siitä, että meille riittää tuollainen merituulten harmaannuttama pieni mökki ilman mitään mukavuuksia. 💓 Kuudesta kohteesta kolmessa kävin uimassa, johtuen osittain huonosta kelistä. Pääosinhan meillä oli taas onni mukana sään suhteen.
Eckerön puolenpäivän lautta oli tupatentäynnä. Ajoimme kaupan kautta kotiin, mieli teki maitoa, ruisleipää, 15% juustoa, kylmäsavulohta ja sushia. Ja suodatinkahvia; parin viikon pressokahvi nostaa taas kolesteroliarvoja. Näki, että vettä on satanut ja rankasti. Kukankastelija on päässyt helpolla! Ruoho oli kasvanut ylimittaiseksi, ruukkukukat olivat kosteita ja lopettaneet kukintansa ja kellariin oli valunut vettä. Jääkaappi-pakastin hyrisi onneksi hiljakseen, odottamaani tulvaa ei ollutkaan keittiön lattialla.
Kilometrejä kertyi 730 kilometriä, bensa (95 oct.) maksoi 1,709-1,714/litra.
Heinäkuun kirjoja;
Ian McEwan "Torakka". Muista McEwanin kirjoista poiketen tämä on koominen pienoisromaani, muut lukemani ovat olleet lähellä kauhua. Jollain konstilla torakka vaihtaa osia Englannin pääministerin kanssa, ihmettelee herätessään painavaa päätään ja vähiä raajojaan ja ryhtyy sitten politikoimaan reippaammin kuin varsinainen pääministeri koskaan. Lähes koko hallitus on täynnä olomuotoaan vaihtaneita torakoita. Yhdessä he runttaavat brexit-britit käänteisen rahavirran käyttöönottoon, jolla yllytetään kansa tuhlaamaan ja talous nousuun. Idea myydään myös USA:n presidentille, joka kovasti muistuttaa nykyistä presidenttiä. Tietenkin - kuten kaikilla politikoilla - torakoillekin oli tärkeintä oma etu.
Keskiviikolle luvattiin puolipilvistä, mutta helteistä ilmaa. Päätin pitää "vapaapäivän" ja aamukahvin jälkeen lähdin ratikka bussi 8:lla kohti Piritaa. Seurakseni sain kreikkalaiset rouvat, jotka olivat menossa Helsinkiin. Pasqua haisi heti, kun jäin kyydistä Maarjamäen kohdalla. Ilmeisesti jätevedet lasketaan Piritalahteen, sinne en ainakaan halua mennä uimaan.
Olin taas tehnyt kotiläksyt huonosti. Luulin pääseväni ihailemaan kartanomaista kotimuseota, mutta tämä onkin sotaisa museo, joka kertoo Viron historiasta. Näitähän näkee joka kaupungissa ja piispanlinnoissa.
Hauskin oli animaatio, joka kertoo Viron 100-vuotisesta itsenäisyydestä.
Patsaspuistossa (ilmainen) olemme käyneet ennenkin, kun majoituimme Piritateelle. Olisin jäänyt Võrun terassille oluelle, mutta siihen tuuli mereltä niin kovin, että käännyin Kadriorgin puistoon.
Puistossa kuvattiin hääparia, en kehdannut pysähtyä ottamaan kuvaa. Koululaiset oli pistetty putsaamaan ja mullittamaan puiden juuria. Jäin tutun armenialaisen Faeton-ravintolan terassille oluelle ja miettimään, mihin menen lounaalle.
No can do! Minun piti testata joku uusi ravintola, mutta Pullin lounaslistalla oli teriyakilohi (8,90) niin olihan sinne mentävä.
