Dubrovnik

Yöllä kuului ukkostavan ja satavan rankasti, onneksi otin illalla tuolien pehmusteet sisälle. Tuolit, pöytä ja koko terassi olivat havunneulasten ja ruskeiden pilkkujen peitossa. Aafrikan tuuliko puhalsi tuoden hiekkaa mukanaan? Putsasin yhden tuolin paperilla (siivoustarvikkeita ei ole tässäkään huushollissa, vessanpytyn pesin astianpesuaineella). Keitin kahvit ja söin kevyen aamiaisen, kannettavaa ei jäänyt kuin vähän sekasalaattia ja pari tomaattia. Pakkasin tavarani ja siistin jälkeni. Emäntä heitti minut autollaan pysäkille, bussi tuli 20 minuuttia myöhässä. Makarskassa oli perinteinen ruuhka; kapea tie liikennevaloineen oli taas tukossa. Yllättäen matka jatkui rantakadulle, sinnekin on ilmestynyt maailmanpyörä. Oih, nyt tuli ikävä Bracin Sumartiniin (aiemmin tuli jo ikävä Montenegron Perastiin)! Bussi palasi päätielle ja ruuhka punaisine valoineen jatkui.

Bussi saapui Dubrovnikiin yli tunnin myöhässä, onneksi ei ollut lentoa lähdössä. Ilmoitin Zeljkalle käyväni lounaalla ja kaupassa, jos hän tarvitsee jotain. Kävin sataman siistissä (ja ilmaisessa) vessassa ja jäin syömään kanaburriton (15€) bussiaseman läheisimpään ravintolaan, joka lähes aina on täynnä. Nytkin jouduin jonottamaan vapautuvaa paikkaa. Naapuripöydässä istui nuoripari Virosta ja melkein sanoin heille, että Tallinnassa on paremmat burritot ja puolet halvemmalla. Kävin Konzumissa tekemässä ostokset ja odotin taas loputtomalta tuntuvan ajan bussia Nuncijataan. Zeljka viestitti, että keskustassa on kreisi ruuhka, mutta luulisin näiden kaupunkibussien kulkevan aikataulun mukaan. Lopulta pääsin Zeljkan luokse, hän vaikutti todella väsyneeltä ja odotti fyssariaan, joten vetäydyin omaan kerrokseeni ja menin suihkuun. Olin jättänyt jääkaappiin kananmunia ja kinkkua, nyt se oli aivan tyhjä, jopa Zeljlan kirsikkahillot oli viety. Hänen naapurinsa oli vuokrannut yläkerran muut huoneet joillekin työmiehilleen ja siivonnut sen jälkeen. Ilmeisen hyvin, sillä hammastahnakin oli hävinnyt kylppäristä. Kävin lähikaupassa ostamassa munia ja kinkkua ja tein itselleni iltapalan. Aikaa on enää niin vähän, ettei kannata edes laukkua tyhjentää.

Zeljka oli todella väsynyt, mikä osittain johtui huonosti nukutusta yöstä, osittain hillittömästä helteestä. Hän kertoi, että yhtenä päivänä hänen ravintoletkunsa oli irronnut ja ruiskuttanut sisällön ympäri huonetta. Onnekseen yksi hänen ystävistään oli sattumalta tullut käymään, siivonnut asunnon ja toimittanut Zeljkan sairaalaan, jossa nuori lääkäri oli hoitanut homman hienosti.

 

Ivo Guest House

Sain avaimen "omaan huoneeseeni" jonne olin jättänyt pyyhkeet ja osan tavaroistani. Kävin suihkussa ja hoidin pakollisen nesteytyksen. Loppuillan istuimme Zeljkan terassilla vaihtamassa kuulumisia. Hän oli saanut lisää kukkia muiltakin ystäviltään!

Zeljkan pulska serkku(nainen) kävi aamulla alakerrassa ja oli huomauttanut, että asuntoon johtavat raput ovat kovin roskaiset. No miksei tarttunut luutaan, kysyn minä?! Yhteisten aamukahvien jälkeen lähdin kävelemään kohti Stari Gradia, kai sekin on koluttava, kun täällä olen. Pilen portin lähellä voi täyttää oman juomapullonsa, mikä on suuri etu tällä helteellä.

Jäin tuijottamaan tosi kauniita sormuksia ja korviksia korukaupan ikkunan taakse. Pitäisikö ostaa jotain kitschiä itselleen matkamuistoksi? Jätin asian hautumaan ja pujahdin vanhankaupungin kapeille, varjoisille kujille. Kukkia oli joka paikassa!

Runsaan vedenjuonnin takia piti päästä vessaan, harmi vain, että valintani osui sataman ravintolaan, jonka kyyppari huomautti, että wc on tarkoitettu vain asiakkailla. Tottakai! totesin, käyn vain ensin helpottamassa oloani. Tilaamani Aperol oli reissun kallein, mutta hintaan sisältyi kitaramusiikkia livenä. Kaivoin kirjan kassistani ja istuin terassilla koko rahalla.

Kävelin takaisin korukaupan ikkunan taakse ja kun oikein tihrustin, huomasin pienistä lapuista, että hinnat olivat 250-500€. Siis aitoja koruja ja käsityötä. Huokaisin, jatkoin matkaa ja löysin joulukaupan! Varsinaista kitschiä laidasta laitaan. Sen vieressä on hauska kauppa hyllyt täynnä erilaisia ankkoja.

Ennen vanhasta kaupungista poistumista poikkesin vielä hetkeksi pieneen kirkkoon.

Konoba Zrinski

Kotimatkalla kävin vielä tutulla hautausmaalla, niissä on aina niin rauhallista ja suurten puiden alla on viileää kuljeskella. Huomaamattani olen viime aikoina innostunut kuvaamaan haudoilla olevia haalistuneita (kangas)kukkalaitteita. Alakaupunkiin laskeuduttuani ihmettelin liikenneruuhkia, vaikka Zeljka oli maininnutkin niiden olevan lähes jokapäiväisiä. Tämän ruuhkan aiheutti satamakadulla tapahtunut onnettomuus, jossa mopo oli törmännyt autoon ja poliisi sulki kadut molempiin suuntiin. Apua! Mitä jos tällainen sattuu illalla, kun olen lähdössä shuttlebussilla lentokentälle?

Ensimmäisinä päivinä huomasin, että rantakadun varrella on Fast Food -kioski ja kävelin sinne. Siellä myytiin kuitenkin vain burekeja, olisin halunnut tortillan tai pitaleivän. Menin tuttuun Konoba Zrinskiin ja tilasin kanatortillan. Harmi vain, että tarjoilija unohti tilaukseni, salin puolella oli iso eläkeläisryhmä ja tarjoilijoilla riitti töitä heidän kanssaan. Lopulta sain ruokani pahoittelujen kera. Olihan minulla vielä tunteja aikaa ennen lähtöä, mutta oli myös paljon hommia. Kävin vielä kaupassa ja nousin lukuisat raput ylös Nuncijataan. Ensi töikseni lakaisin kaikki Zeljkan asuntoon johtavat raput ja laitoin lakanapyykin koneeseen. Siivosin yläkerran, vein pyykit kuivumaan ja petasin huoneeni sänkyyn puhtaat lakanat. Ennen kuin ehdin suihkuun, Zeljka soitti ja pyysi tulemaan alakertaan. Saksalaispariskunta oli saapunut jonkun välittäjän kanssa katsastamaan yläkerran makkarit, jos he haluavat varata toisen 2h-huoneen. Onneksi olin ehtinyt siistiä raput ja siivota yläkerran. Heidän lähdettyään menin vihdoin suihkuun, siellä ollessani näin oven raosta, että joku mies liikkui huoneistossa. Itse asiassa kolme miestä! Bosnia-Hertzegovinalaiset raksamiehet olivat tulleet takaisin, huolimatta siitä, että Zeljka oli sanonut naapurilleen, että he saavat tulla vasta minun lähdettyäni. Hiippailin pyyhe päälläni keittiöön ja kysyin, tietääkö Zeljka, että he ovat jo täällä. Näin he vakuuttivat, laitoin kuitenkin alakertaan viestin, että työmiehet ovat jo täällä. Miehet olisivat tarjonneet minulle ruokaakin ja lupasivat siistiä keittiön jälkeensä. Pyysin heitä olemaan siististi ja auttamaan Zeljkaa tarvittaessa. Pakkasin loput tavarani, puin päälleni ja menin loppuajaksi Zeljkan seuraksi alakertaan. Lähdin kuuden bussilla alakaupunkiin, shuttlebussin piti lähteä vasta myöhemmin, mutta yksi sellainen seisoi jo asemalla lähtövalmiina ja nousin kyytiin. Aikaa oli runsaasti ja sitä tuli lisää, kun Norwegianin lento saapui/lähti tunnin myöhässä. Dubrovnik on yksi niistä lentokentistä, joille ei voi tehdä check-inniä etukäteen, mutta se sujui hetkessä automaatilla. Istuin ensin ulkona lukemassa, sitten siirryin turvatarkastuksen kautta kalliille kahville ja taxfree-ostoksille. Lennolla taas yskittiin ja niiskutettiin, olin ainoa, joka käytti maskia (Anneli sai viikonloppuna koronan kotilennolla Málagasta). Lento laskeutui 2.30 ja Hannu haki minut kentältä. Ulkona oli sateen jälkeen niin vihreää ja raikasta. Oli vielä pakko tehdä ruisleipä kylmäsavulohella, ennen kuin menin nukkumaan.

Tämä oli hieno, mutta samalla murheellinen matka. Kiitos Zeljka ikuisesta ystävyydestäsi! Ja kiitos Hannu, kun ymmärsit, että minun oli pakko lähteä tälle matkalle. Olen suruissani siitä, että Zeljka ei lukuisista kutsuistamme huolimatta koskaan tullut vieraaksemme. Nyt se taitaa olla jo liian myöhäistä.