Pontevedra - Barros - Caldas de Reis 23 km

Ensimmäisten lähtijöiden herätys soi puoli kuudelta. Puoli seitsemältä kävin aamupesulla ja seitsemän jälkeen laitoin dormiin valot. Suurin osa oli kuitenkin jo pakkaamassa, loput voivat jatkaa uniaan omien verhojensa takana. Tälle päivälle oli luvattu 50% sadetta, puin päälleni takin ja pitkät housut, kun lähdin liikkeelle.

Päivän hyvän työn sain suoritettua heti aamusta, kun pysähdyin kaupungin laidalle aamukahville ja joku koditon filtti kainalossaan kysyi, voinko tarjota hänelle kahvin. Porque no! sanoin ja mies lähti kiitellen jatkamaan matkaansa kahvimuki mukanaan. Omani join terassilla istuen, oli kuitenkin lämmintä ja hetken kuluttua riisuinkin takkini, ennen kuin se hikoontuisi. Ohitin naisen, jonka olen nähnyt aiempinakin päivinä. Oli jotenkin skandinaavin näköinen ja oli pakko kysyä, mistä hän on kotoisin. No Espoosta!

Alkoi ehkä tämän caminon kaunein osuus, jonka olen jo kävellyt kahteen kertaan (kerran "väärään" suuntaan). Metsäisellä reitillä linnut lauloivat ja juokseva vesi solisi vieressä.

Barrosissa pysähdyin aamiaiselle ja kävin pienessä kappelissa. Porukkaa oli tosi paljon liikkeellä, niin kävellen kuin pyöräillenkin. Olisin mielelläni syönyt mustekalaa pienenä tapaksena, mutta sitä saadakseen kello oli aivan liian vähän.

Onneksi jotkut viininviljelijät ovat antaneet luvan tehdä caminoreitin tarhojensa läpi. Silti monet (aasialaiset) kulkivat vilkkaan ajotien laitaa puhelimesta karttaa seuraten. Puolenpäivän jälkeen pidin juomatauon jonkun alberguen ravintolan terassilla.

Cafeteria Termas

Saavuin hyvissä ajoin Caldas de Reisiin ja lähetin Pirjolle kuvan joenvarren ravintolasta. Pian tämä kopistelikin paikalle kävelysauvoillaan ja tilasimme menu del díat.

Grupo Arcanos Pensión Atenea & Via Romana

Pääsimme majoittumaan siistiin ja mukavaan Grupo Arcanos Pensión Atenea & Via Romanaan (privaattihuone 41€/huone). Omalla pyyhkeellä ja makuupussilla on ollut vähän käyttöä tällä caminolla. Kävin suihkussa ja pesin vähän pyykkiä, jotka ripustin kattoterassille. Olin ajatellut päikkäreitä, mutta aika kului lauantain majoituksen etsimiseen. Suunnitelmassani varasin kaksi päivää Padrónista Santiagoon kävelyyn, että voimme lopussa vähän himmailla. Enhän etukäteen voinut tietää, että Pirjo joutuu siirtymään välimatkat julkisilla. Kaikki majoitukset ovat täyteen varattuja, myös se, jonne pyysimme emäntäämme soittamaan puolestamme. Pirjo löysi googlettamalla Casa Carolinan, joka sijaitsee kymmenen kilometriä ennen Santiagoa. Hän soitti sinne ja sai varattua meille huoneen (65€ aamiaisilla). Nyt meillä on kaikki yhteisen loppumatkan majoitukset varattuina.

Kävimme Santo Tomás -kirkossa hakemassa leimat passeihin. Siellä oli juuri messu alkamassa ja ulkona alkoi sataa, joten jäimme kuuntelemaan naisen (ei edes pappia!) puhetta "Santa Maria, madre mios..." johon seurakunta vastasi pitkästi ulkoa opittua litaniaa. Menimme sateen suojaan läheiseen baariin brandykahveille ja Pirjo piti irkkumiehille luennon Suomen sotahistoriasta.

Kävimme lähikaupassa, mutta poistuimme tyhjin käsin (meillä ei ole jääkaappia käytössä). Tapaksia teki mieli ja menimme kulman taakse toiseen meluisaan baariin, jossa tarjoilija hätisti miesasiakkaan pois pöydästä, jotta me pääsimme istumaan. Pirjon kävelysauvoilla on taikavoimat, joilla liikennekin pysähtyy. Tilasimme hyvän juustosalaatin marjavinegretillä ja grillatut mustekalat. Tarjoilija pyysi meitä kuittaamaan käyntimme vieraskirjaan.

Pontevedra - Caldas de Reis 22 km, vanha tuttu reitti

Suurin osa tutuista tekee pidempiä päivämatkoja ja kulkevat jossain edellämme. Dalila jäi jonnekin taakse ja Marta joutui jättämään leikin kesken. Tästä eteenpäin reitti on taas tuttu, tosin kävelen sen nyt "oikeinpäin". Tältä osuudelta muistin sen tasaisuuden ja kauneuden, mutta myös mutaisuuden. Silloin (2019) viimeinen vaelluspäiväni oli sateinen. Nyt aurinko paistoi, lähdin kevyin vaattein matkaan myöhemmin kuin Patricia ja Marie. Kaupungissa oli vielä yön jälkeen kosteaa ja viileää. Metsäpoluilla oli varjoista, linnut lauloivat ja ajatukseni olivat taas äidin, isän ja isoäitien luona. Aiemmilla caminoillani olen ottanut muiden murheet mukaani, tällä kerralla kannan vain omaa suruani. Ja toiveen, että Zeljka paranee. Tosin Concha pyysi, että otan hänetkin sydämeeni mukaan caminolle. Sen lupasin, kunhan ei tarvitse kantaa hartioilla. "Train your wings, girl!" vastasi tämä.

Caldas de Reis, my Camino Family

Reitti oli juuri niin kaunis kuin muistinkin, tällä kerralla vähemmän kurainen. Jossain metsässä ohitin Patrician ja Marien, jäämättä kulkemaan kummankaan rinnalle.

Aamiaiselle pysähdyin tutussa kylässä, viimeksi yövyin sen lähellä olevassa alberguessa.

Caldas de Reis

Saavuin Caldas de Reisiin ja kävelin huomaamatta ohi Albergue a Queimadan keskustaan, josta minut ohjeistettiin takaisin sillan toiselle puolelle. Sain petini ja kävin suihkussa. Käytettävissä oli aurinkoinen piha, vein sinne kenkäni ja pestyt pyykit.

Cafeteria Termas

Caldas de Reis

Sovimme Patrician kanssa lounastreffit sillan viereiseen Cafeteria Termasiin. Marie oli jäänyt huilaamaan jalkavaivoineen. Seuraksemme saimme nuoren Etelä-Koreasta kotoisin olevan Jinun, joka matkailee täällä kuukauden yksin.

Syötyämme minä otin uuden jalkakylvyn kaupungin yleisen terma-altaan lämpimässä vedessä.

Kävelimme kirkolle, mutta siellä oli messu meneillään. En olisi muutenkaan mennyt sisälle; lämpimän ilman kunniaksi olin ottanut shortsihameen käyttööni. Palasin albergueen, mutta siellä oli niin huono wifi, että menin naapuriin Albergue Timonelin baariin päivittämään blogiani. Sen vähän, minkä jaksoin.

Takana 190 käveltyä kilometriä, edessä saman verran.

Padrón - San Miguel - Caldas de Reis 20 km (plus harhailukilometrit)

Heräsin kuudelta ja menin aamupesulle, kun muut vielä nukkuivat. Jokaisessa kerroksessa oli vain yksi wc/suihku yhteiskäytössä ja melkein kaikista oli vessapaperi loppu. Seitsemältä havaitsin jo pimeässä elonmerkkejä ja raotin ikkunaluukkuja nähdäkseni pukeutua. Menin keittiöön laastaroimaan jalkojani, saksalaispyöräilijä tankkasi siellä jo aamiaistaan. 

Kuten arvasin, kaupungista ulos pääseminen oli minulle taas päivän vaikein rasti. Ehdin jo ilahtua kilometripylväistä, mutta ne johdattivat minut viiden kilometrin "pururadalle", josta reipas eläkeläisryhmä palautti minut pisteeseen A ja yksi herroista saattoi minut oikealle polulle. Olisi pitänyt kävellä takaperin, niin olisin helpommin löytänyt caminon keltaiset nuolet. 

Parin harharetken jälkeen päädyin vihdoin San Miguel de Valgaan, jossa pysähdyin aamiaiselle. 

San Miguel de Valga

Sen jälkeen alkoi ylämäki ja sataa tihuutteli. Ehdin vetää sadesuojan rinkan päälle ja pukea takin päälleni, mutta mäen päällä riisuin molemmat.

Ketään ei tarvinnut tänään ohittaa, oli miellyttävää kohdata hymyileviä kasvoja, mutta hieman rasittavaa tervehtiä jokaista (italialaiset voi huoletta unohtaa, he eivät kuitenkaan vastanneet). Ei yksi eikä kaksi kysynyt mihin olen menossa ja kehottivat minua kääntymään. Portugalilaiset arvelivat minun olevan matkalla Fatimaan, heidän pyhään paikkaansa.

Carracedoon saapuessani Sta Mariñan kirkonkelloja soitti äkkiväärä mies, jolla ei tainnut olla kaikki muumit laaksossa. Ajattelin jo että jee, onkin oluen aika, mutta kirkonkellot soivat jokaisen ohikulkijan kohdalla. Samaan aikaan pellolta karkasi tielle kili, jota yritin hätistellä pois autojen edestä takaisin äitinsä luokse. Kello oli joka tapauksessa yli puolenpäivän ja otin oluen, perille ei ollut kuin muutama kilometri. Baarin edustalla istuessani hymyilytti, kun kuulin kirkonkellojen kalkattavan vähän väliä.

Loppumatka oli mukavaa metsäpolkua.

Caldas de Reisiin saavuttuani hakeuduin Sto Tomăs -kirkolle, siitä oli helppo löytää itsensä kartalta. 

Kävelin Rio Umian ylittävän sillan toiselle puolelle. Siinä kohtaa minun olisi pitänyt mennä Albergue Timoneihin, mutta olin merkinnyt itselleni Albergue Doña Urracan ja palasin hetken matkaa taaksepäin ja etsin Puente Romanan, jonka vieressä Urraca sijaitsee.

Caldas de Reisissä on eri lämpöisiä vesialtaita (therma), joissa jotkut paikalliset pesevät pyykkinsä ja vaeltajat lepuuttavat jalkojaan. Sellaiseen minunkin olisi pitänyt upottaa rasittuneet jalkani.

Albergue Urraca osoittautui kunnalliseksi perusmajapaikaksi useille kymmenille yöpyjille. Kaikki alapedit oli jo varattu, sain yläpetini (6€) jolle ei ole kiva kiivetä rakkulaisilla jalkapohjilla. Olin kuitenkin tyytyväinen, että sain yösijan, myöhemmin saapuneet saivat etsiä sen muualta. Kävin huuruisessa suihkussa ja pesin pyykit, jotka vein ulos kuivumaan. 

Lähdin lasilliselle istumaan kauniin jokinäkymän viereen, nauttien samalla auringonpaisteesta.

Tyhmä kaupunki, kauneudestaan huolimatta! Ravintolat olivat joko kiinni tai niistä sai ruokaa vasta kahdeksalta. Palasin keskustasta kotikulmille ja harkitsin jo hakevani kaupasta säilykesimpukoita kera vihannesten, viinin ja leivän, mutta niiden jakaminen sai odottaa Hannua seurakseni. Kohdalleni sattui Cervecería Vinoteca Luva. Chipironesia ei ollut tarjolla, mutta tyttö lupasi paistaa minulle mustekalaa ja eturuuaksi sienimunakasta. Nimestään (vinoteca) huolimatta laitoin ensimmäisen viinilasillisen vaihtoon, toinen (Ribeiro) olikin erinomainen. 

Vinoteca Luva

Tuplaespresson kanssa jälkkäriksi tilaamani Veteranon kanssa tyttö ei todellakaan pihdannut. Paikalle alkoi kertyä muitakin asiakkaita, lähinnä kahvittelemaan ja seurustelemaan. Sain rauhassa kirjoitella ja nauttia viinistäni. Tarjoilija laskutti minulta ruuista, tuplakahvista ja juomista 10,90. Jätin 15€ ja taputin sydäntäni.

Puente Romana