Casalonga - Santiago de Compostela 14 km

Olimme varanneet aamiaisen kahdeksaksi ja iloinen emäntämme oli kattanut pöydän koreaksi lämmitettyyn ruokasaliin. Täytin lomakkeet ja maksoin majoituksen. Carolina heitti Pirjon bussipysäkille, minä jäin pakkaamaan rinkkani.

Casa Carolina

Carolina saattoi minut poskipusuin matkaan ja liityin vaeltajien joukkoon. Mäkiä ja kuraisia metsäteitä riitti sopivasti. Sunnuntaipyöräilijät tekivät poluista entistä mutaisempia. Joukossa näkyi myös huomioliivein varustettu porukka, jolla oli huoltoauto mukana. Olikohan ambulanssi vastassa jotain heistä matkan varrella?

Muutama kilometri ennen Santiagoa tuli valintatehtävä, kumpaan suuntaan lähteä. Kummassakaan pylväässä ei ollut kilometrimäärää. Maps.me ehdotti Marttaa, sen valitsin viime kerrallakin.

Kilometri ennen katedraalia pysähdyin oluelle ja kävin vessassa. Naisten vessassa, vaikka kuvasta voisi päätellä toisin. Lähellä vanhaa kaupunkia odotin liikennevalojen vaihtumista ja joku kapsahti kaulaani. Kanadalaispari oli selvinnyt perille ilman opastamistani! Kiittivät kuitenkin, etteivät olisi löytäneet Santiagoon ilman alkumatkansa opastusta.

Pirjo laittoi viestiä jonottavansa katedraaliin, puolipäivän messuun olikin todella pitkä jono. Ohi mennen tapasin myös espoolaisen ja vaihdoimme taas kuulumiset. Jätin messun väliin, kerran olen sen jo kokenut ja menin puolestani jonottamaan Central Pilgrim -toimistoon. Etukäteen ajattelin, että kaksi compostelaa riittää minulle, mutta kun tänne asti olen vaeltanut (mittarien mukaan 318 km), niin mikä ettei. Jonotus olikin viime kerrasta tehty helpoksi; käytössä oli tietokoneet, joilla voi täyttää vaelluksensa tiedot ja tulostaa jonotusnumeron. Melko nopeasti tulikin oma vuoroni ja pääsin norjalaisen vapaaehtoisen haastateltavaksi. Olin merkinnyt kyselyyn hengellisen tarkoituksen, sillä äiti kulkee mukana tälläkin caminolla. Sain taas sertifikaatin, jossa nimeni on muutettu latinaksi (Hannu viestitti, että voin kohta tapetoida huoneen näillä sertifikaateillani).

Pirjo lähti vuorostaan jonottamaan omaa compostelaansa. Sen saatuaan tapasimme katedraalin aukiolla ja lähdimme etsimään lounaspaikkaa.

A Fuego Lento

A Fuego Lentoon ei mahtunut sisälle (kristallikruunujen alle), vaan saimme pöydän terassilta, jossa oli vähän vilakkaa istua. Jaoimme hyvät tapakset, enimmäkseen kalaa.

Tarjosin brandykahvit mukavassa kahvilassa, jossa Pirjo tapasi taas tuttujaan. Oli vielä hetki aikaa, ennen kuin pääsimme majoittumaan Loop INN Hotelliin (107€/huone/2 yötä). Hotelliin! Olikin mukava paikka, saimme molemmat omat avainkortit twin roomiin, keräsimme kaikki pyykit kasaan ja vein ne kellarin pesukoneeseenn(5€). Pyöritin ne vielä kuivurissa (5€) ja matka jatkuu puhtain vaattein.

Pepa a Loba

Lähdin vielä illalla ulos ja toivoin löytäväni jonkun pienen tapasbaarin. Kävin irkkupubissa, jossa musiikki raikasi livebändin voimin, mutta ruokaa ei ollut tarjolla. En ehtinyt kovinkaan pitkälle, kun kohdalle osui mukava Pepa a Loba. Istuin baarijakkaralla, kun seuraani liittyi iloinen nuorinainen. Hetken piti miettiä... kunnes hän kertoi, että istuimme samassa pöydässä jossain matkan varren kahvilassa. Pian saimme sveitsiläisen Annan kanssa pöydän ja tilasimme mellevät kanasalaatit.

Padrón - Faramello - Casalonga 16 km

En onneksi pudonnut yläpedistä, vaikka nukuinkin ilman toista laitaa. Pohkeita särki koko yön; olin juonut liian vähän vettä, kun eilen ei ollut enää niin kuuma päivä (venyttelyistä puhumattakaan). Puoli kuudelta alkoi joka-aamuinen kuhina ja supina. Minulla ei ollut mihinkään kiire, sillä tänään olisi normaalia lyhyempi kävelypäivä ja majoituskin on etukäteen varattu. Satoi vettä ja keittiössä oli vielä yllättävän paljon porukkaa, kun lähdin 8.30 liikkeelle. Ehkä he jäivät odottamaan sään selkeytymistä tai päättivät jatkaa bussilla, kuten Pirjo. Pysähdyin kirkon viereiseen kahvilaan aamupalalle.

Jo kolmas mukava reitti putkeen. Siirryin pois päätien varrelta maaseudulle, läpi pienten kylien ja ohi viiniviljelysten. Sateli hiljalleen, mutta Budgetsportin sadeviitta oli yllättävän mukava; ei ollenkaan kankea tai painava. Ohitin taas Erican ja huikkasin, että nähdään seuraavassa baarissa. Se oli kuitenkin niin tungokseen asti täynnä, etten nähnyt, jäikö hän sisälle vai ulos.

Puolimatkan krouvissa pidin olutpaussin ja vaihdoin kuulumiset espoolaisen naisen kanssa. Hänkin oli varannut majoituksen jo ennen Santiagoa, niin huomenna on enää lyhyt kävelymatka perille. Pirjo laittoi viestiä, mistä päätien varrelta löytyy ravintola ja kauppa, mutta enhän minä vaeltanut päätiellä vaan metsässä. Maps.me neuvoi minut perille Casa Carolinaan. Olimme Pirjon kanssa yhtaikaa lukitulla portilla ja Carolina tuli päästämään meidät sisälle seuranaan resquekoira Tina, jonka kaveri Lola (emännän mukaan laiska) makoili sisällä. Sain neuvot lähiravintolaan (sinne päätien varteen) ja lähdin samalla hiellä syömään. Sade oli lakannut ja Carolina ripusti sadeviittani kuivumaan.

Asador O Carmelo

Asador O Carmelo olikin mukava paikka, joka alkoi pikku hiljaa täyttyä paikallisista. Pirjo soitti, että huoneemme on liian kylmä ja halusi vaihtaa johonkin hosteliin. Siihen minä en suostunut; olin kävellyt jo tarpeeksi ja minulle riittää lämmin peitto.

Casa Carolina

Syötyäni erinomaiset sisäfileet otin lopun viinin ja tölkin limonia mukaani ja palasin kämpille. Kukkiva puutarha oli kauneimmillaan, kun aurinko vähän pilkisteli pilvien raosta. Otin kuuman suihkun ja menin filtin alle päikkäreille (60€/huone).

Casa Carolina

Illemmalla menin pihalle ottamaan kuvia ja sain seurakseni vanhat leidit Tinan ja Lolan, jotka kyhnäsivät kylkeeni rapsutuksia kerjäämään. Emäntä kutsui minut iltateelle ja antoi tarrarullan käyttööni, kun näki koirankarvaiset trikooni. Juttelimme koirista (punkeista!) ja lapsista ja totesimme kummankin menettäneen iäkkään äitinsä Alzheimerin tautiin.

Redondela - Arcade - Pontevedra 24 km

Dormimme pysyi pimeänä aamuun asti, vain yksi italialainen mies lähti kuuden hoodeilla jatkamaan matkaansa (ja jätti laukkunsa muiden kuljetettavaksi). Puoli seitsemältä kävin aamupesulla ja menin keittiöön hoitamaan jalkani. Seitsemän jälkeen uskalsin jo availla parvekkeen luukkuja ja -ovia, kun suurin osa oli kuitenkin hereillä. Poistuin kaupungista caminomerkkien ohjaamana. Jonon jatkoksi, sillä nyt oli paljon vaeltajia liikkeellä.

Päivän ensimmäiset ylämäet puhkuttuani pysähdyin aamiaiselle. Reissun ensimmäiset churrot con chocolate. Sen jälkeen alkoikin varsinainen ylämäki, joka oli porautunut mieleeni.

Reitti jatkui mukavaa metsätietä. Pahin mäki oli peräti 15%:n nousua.

Arcade

Lopulta alkoi laskeutuminen Arcaden kylään, jossa pysähdyin toiselle aamiaiselle. Kyltti valehtelee, sillä tästä on Santiagoon vielä noin 80 kilometriä (caminoa kävellen).

Viime kerralla jäin sillan jälkeen pieneen kahvilaan pystykahville, nyt sitä ei enää ollut. Siitä reitti jatkui nousujohteisesti kaunista kylätietä päätyen metsään.

Tutun muistomerkin kohdalle nuoripari oli rakentamassa kahvilaa. Heidän kaksi pientä koiraansa tervehtivät vapaina kaikkia vaeltajia rapsutuksia kerjäten. Seuraavaan puskabaariin ei ollutkaan pitkä kävelymatka.

Alas laskeuduttuani hain pienestä kappelista leiman vaelluspassiini. Eteen tuli valintatehtävä ja suuntasin samalle metsäreitille kuin viimeksi, silloin se oli sateen jäljiltä kurainen ja vetinen. Joku soitti metsässä säkkipillillä irkkusävelmiä.

Saavuin Pontevedraan ja jäin ensimmäiselle terassille lenkkioluelle. Pirjo oli jo päässyt majoittumaan Hostel Nacamaan (20€/hlö).

Suunnistin kohti kinkkiravintolaa, mutta sitä ennen kohdalle osui pilgrim menú 12€ ja kurvasin sisälle. Tilattuani mustekalat ja lohimedaljongin pöytään tärähti pullo valkoviiniä (ilmankos en huomannut ottaa yhtään kuvaa pääruuasta enkä pannut paikan nimeä muistiin). Majoituin Albergue Nacama Hosteliin, kävin suihkussa ja pesin pyykit. Tason huomaa siitäkin, että sängyissä on lakanat ja täkki. Pyykit saa pestyä lämpimällä vedellä ja ne voi ripustaa ulko-oven läheisyyteen kuivumaan.

Torkkujen jälkeen lähdin kaupungille kävelemään. Olisin halunnut näyttää Pirjolle kaunista vanhaakaupunkia, mutta polvi ei sallinut liikkumista. Hain kirkosta leiman passiini, siellä olisi alkanut puolen tunnin kuluttua pyhiinvaeltajien messu, mutta juutuin kirkon taakse terassille juttelemaan itävaltalaisen eläkeparin kanssa heidän vaelluksistaan. He eivät kulje Jaakopin reittejä, vaan muiden pyhien miesten jälkiä.

Minun oli tarkoitus poiketa paluumatkalla Basic Cafén tapaksilla ja ottaa annos lohipastaa mukaan Pirjolle, mutta siellä oli jo tyhjät vitriinit. Jäin saman kadun varrelle Pizzeria Carlosiin ja söin yhden elämäni parhaista BBQ-kanapizzoista. Vein loppupizzan Pirjolle iltapalaksi. Kymmenen jälkeen sammutin verhoilla erotetuista dormeista valot ja johan tuli hiljaista.