Kun perjantaina lensimme Splitistä kotiin, vesisade vastaanotti meidät Vantaalla. Jätin Hannun ja laukut bussikatoksen alle ja kävelin kotiin hakemaan auton. Minulla sentään oli takki ja sateenvarjo matkassa mukana.
Jumpat ja lukupiirit alkoivat syyskuussa, minun aloitukseni siirtyi Kroatian reissun jälkeen. Maksoin Rekolan Raikkaan kausimaksun, viikko-ohjelmassa on ainakin viisi minulle mieleistä tuntia (mm. kolme erilaista joogatuntia). Jatkoin rapputreenejä ja yhdellä kävelylenkillä sain taas luvan poimia lehtikaalia tuttuni palstalta. Kyläläisille tulee omenia yli oman tarpeen. Kunhan "poika" lopettaa pulputtamisen ja Hannu pullottaa viinin, voimme pitää toisenkin viinintekosavotan. Kaupan tarjousluumuista tein rommilla maustettua hilloa ja -sipuleista punasipulihilloketta.
Keskiviikosta tuli Helsinki-päivä. Sain kutsun mammografiaan ja varasin samalle päivälle ajan Sanomatalon verenluovutukseen. Vielä kun lukupiiri olisi kokoontunut, päivästä olisi tullut varsin tehokas. Mammografian jälkeen kävin katsomassa Taidehallin Aalto-näyttelyn. Kuinka hieno kokoelma Aino ja Alvar Aallon tuotannosta voikaan jollain yksityishenkilöllä olla; huonekaluja, astioita, valaisimia! Kävin Kampin Lie Mi -ravintolan ovella, mutta sisään oli niin pitkä jono, että menin katsomaan Viggo Wallensköldin näyttelyn HAM:iin.
 |
| Viggo Wallensköld |
 |
| Lie Mi |
Jono oli lyhentynyt ja sain nopeasti oman pienen pöytäni. Lounaalla oli tarjolla katkaraputacoja ja kasvismykyjä, niiden lisäksi hyvä salaattipuffet (yhtä monipuolinen kuin Bulevardin Lie Mi -ravintolassa). Vielä oli aikaa kulutettavana ja kävelin Oodiin. Se on aina vaarallista; mukaan lähtee lisää lukemista, niin nytkin. Verenluovutuksen jälkeen palasin kotiin, illalla tapastelimme ja katsoimme kesän reissukuvat.
Vähäverisenä jätin torstain jumpan väliin ja lähdin metsään samoilemaan. Lenkiksi meni; on ollut niin kuivaa, että mitään sieniä ei ole vielä noussut. Tyhjin käsin ei kotiin tarvinnut tulla, yllättäen keskellä metsää kasvaa mustamarja-aronia ja keräsin pussillisen marjoja. Pihalla ravistelin alas viimeiset omenat ja tein niistä sosetta pakastimeen. Pitkästä aikaa oli Hannun vuoro kokata ja sain mehevää flammkuchenia päärynä-sinihomejuustotäytteellä.
Perjantaina otimme Hondan käyttöön, ehkä viimeisen kerran tänä syksynä, ja ajoimme Lohjalle. Kävimme katsomassa Hiidensalmen asuntomessualueen (2021). Alueen läpi voi edelleen kulkea entisellä kävelyreitilläni, jota on siistitty, rantaan on rakennettu uimalaituri ja kuntoilulaitteet kaupunkilaisten käyttöön. Kyllä minä voisin täällä asua!
Pääsimme pitkästä aikaa saunaan. Saunan jälkeen kokeilin Suvin Omron Tens -laitetta ja otin puoli tuntia sähköiskuja selkääni. Jäimme yöksi ja leipureiden lähdettyä aamuvuoroon vietin aamupäivän Noelin kanssa jalkapalloa ja frisbeegolffia pihalla pelaten. Hannu karkasi omalle lenkilleen. Kävimme pikaisesti kotona ja otin Hondan pois vakuutuksesta. Ajokilometrejä kertyi tällä kaudella vajaa 3.000, mikä on meille paljon, kun ajamme lyhyitä päivämatkoja. Vietimme mukavan illan Mirjan ja Masan luona.
27.9. Honkanummen hautausmaalla vietettiin Ympäristöpäivää. Oli myös Hannun äidin syntymäpäivä. Istutimme oman kummipuumme, sen kasvua pitää nyt käydä seuraamassa.
Talvi saa tulla!
Syksyn kirjoja:
Sofia Lundberg "Punainen osoitekirja". Matkalukemiselle oli vain yksi vaatimus; pokkari ja muutenkin kevyttä lukemista. Sen tämä kirja täytti. Ruotsalaissyntyinen 90-vuotias Doris on elänyt vaiherikkaan elämän matkustellen ja töitä tehden. Hän on jäänyt ilman perhettä, mutta on aina huolehtinut ja pitänyt yhteyttä Amerikassa asuvaan sukulaistyttö Jennyyn. Elämänsä varrella Doris on täyttänyt osoitekirjaansa ja myöhemmin vetänyt viivalla yli kuolleiden tuttujensa nimet. Viimeisinä vuosinaan hän on kirjoittanut muistiin elämänsä tarinaa, jonka hän vointinsa huonontuessa luovuttaa Jennylle.
Gerald Durrell "Eläimet ja muu kotiväkeni" + "Eläimellistä menoa Korfussa". Vinttiä tyhjentäessään Hannu löysi tämän tuplakirjan, joka ei tyttärille kelvannut. Minä omin sen itselleni ja laitan kiertoon. Kirja on Durrellin omaelämäkerta. Poika oli pienestä pitäen kiinnostunut kaikenlaisista ötököistä ja eläimistä, perheen muuttaessa Englannista Korfulle harrastus lähti täysin lapasesta. Aikoinaan seurasimme Ylen tv-sarjaa "Durrellin perhe", joka keskittyi enemmänkin perheen äidin touhuihin ja rakkauselämään.
Tommi Kinnunen "Ei kertonut katuvansa". Toisen maailmansodan aikana saksalaiset valtasivat Suomen Lapin. Sinne lähti myös suomalaisia naisia, suurin osa töiden perään; pesulaan, kanttiiniin, sairastuville, toimistotöihin jne. Osa ehkä myös seikailun tai rakkauden perään. Saksalaisten hävittyä Lapin sodan alkoi nopea joukkojen siirto takaisin kotimaahan. Vain harva suomalais- tai norjalaisnaisista pääsi heidän mukaansa, odottihan monia miehiä kotona oma perhe. Pieni joukko suomalaisnaisia pääsi pakenemaan raakuuksia ja he aloittivat surkean marssinsa takaisin Suomeen, kohti omia, tuhottuja kotikontujaan. Harvoin on Suomen sodista kirjoitettu naisten näkökulmasta. Onneksi sen tekee Tommi Kinnunen omalla herkällä tavallaan.
Merete Mazzarella "Alma, edelläkävijän tarina". Alma Söderhjelm (1870-1949) oli Suomen ensimmäisiä naispuolisia ylioppilaita, joka väitteli tohtoriksi v. 1900. Taisi olla myös ensimmäisiä feministejä ja tasa-arvon puolesta puhujia. Aviomies ja perhe jäivät tältä suurperheen tyttäreltä haaveeksi, vaikka seuraelämä opiskeluaikana olikin varsin vilkasta ja miespuolisia ystäviä riitti. Varakkaan perheen elämä Viipurissa ja seurapiirit Tukholmassa eivät minua kovasti kiinnostaneet, mutta kirjassa on oivaa ajankuvausta, varsinkin naisten näkökulmasta. En ole aiemmin lukenut Mazzarellan kirjoja, enkä vieläkään tiedä, kuuluiko tässä teoksessa Mereten vai Alman ääni.
