Tallinna, museokortin viimeisiä päiviä

Viron museokorttini on voimassa enää huomiseen. En aio jatkaa voimassaoloa vielä, koska tuskin tulen Viroon ennen marraskuuta. Piti siis lähteä käymään ainakin Adamson-Ericu Muuseumissa, jossa on uusi näyttely Kõnelevad kivid - Puhuvat kivet. Oli pari oikeaa kiveä, oli kiviä maalauksissa ja koruissa. 
 

Toki kävin yläkerrassa katsomassa Adamsonin perusnäyttelyn ja lähetin Irenellä kuvia kauniista astioista. Tämä kun itsekin harrastaa keramiikan tekoa. Ehdotin Hannulle treffejä vanhakaupunkiin, mutta hän kipuili koipiensa kanssa ja päätti pysyä kotinurkilla.

Kävin ainakin neljässä kenkäkaupassa etsimässä Riekerin sandaaleja vanhojen tilalle. Olin onnessani, kun huomasin Nauticassa Skechersin myymälän, mutta siellä ei ollut niitä sandaaleja, joita nettikauppa on pullollaan. Deichmannin myymälästä ostin Medicus-merkkiset jalkineet. Kuulostaa terveelliseltä, ja sopivat mekkoni väriin.

Lähdin kävelemään Kalarannaan, arvoin La Pinetan ja Odan lounaiden välillä. Odassa oli meneillään suursiivous ja lounastarjous oli siirretty naapuriin BLU Restoon. Tulihan testattua minulle uusi ravintola ja ankka (7,10) oli äärettömän hyvää. Rantareitillä kuvattiin taas yhtä hääparia.

Nousin Vana-Kalamajaa myöten Telliskiveen ja menin Juhan Kuusi Dokfotoon. Siellä onkin näyttely, jonka olen jo nähnyt. Tällä kerralla rouva kiikutti minulle lasillisen kuumaa teetä ja kertoi, että lasit ja lattialla olevat värikkäät matot ovat Turkista. Valokuvat Claus Rohland on ottanut Intiassa, Egyptissä, Irakissa ja Syyriassa. Vähänkö harmittaa, että edtm:n uudet näyttelyt aukeavat sunnuntaina, museon syntymäpäivänä.

Otin hyvän portterin Põhjala Konnin terassilla, ennen kuin hain Rimistä Hannulle syömistä ja kävelin takaisin hotelliin. Reissun viimeisen päivän kunniaksi ostin myös puoli kiloa mansikoita (3,49€). Omin olkkarin itselleni ja jäin nojatuoliin lukemaan.

Kiva reissu, vaikka harmittaakin, että jouduimme vaihtamaan Hondan autoon. Ja että Hannun kävelyt ovat jääneet minimiin. Jälkikäteen matkaa miettiessäni Kalana nousee jostain syystä kärkisijoille. Jo sijainti Hiidenmaalla puhuu sen puolesta ja se, että oli hyvä sää. Eniten se kertoo siitä, että meille riittää tuollainen merituulten harmaannuttama pieni mökki ilman mitään mukavuuksia. 💓 Kuudesta kohteesta kolmessa kävin uimassa, johtuen osittain huonosta kelistä. Pääosinhan meillä oli taas onni mukana sään suhteen.

Eckerön puolenpäivän lautta oli tupatentäynnä. Ajoimme kaupan kautta kotiin, mieli teki maitoa, ruisleipää, 15% juustoa, kylmäsavulohta ja sushia. Ja suodatinkahvia; parin viikon pressokahvi nostaa taas kolesteroliarvoja. Näki, että vettä on satanut ja rankasti. Kukankastelija on päässyt helpolla! Ruoho oli kasvanut ylimittaiseksi, ruukkukukat olivat kosteita ja lopettaneet kukintansa ja kellariin oli valunut vettä. Jääkaappi-pakastin hyrisi onneksi hiljakseen, odottamaani tulvaa ei ollutkaan keittiön lattialla. 

Kilometrejä kertyi 730 kilometriä, bensa (95 oct.) maksoi 1,709-1,714/litra. 

Heinäkuun kirjoja;

Ian McEwan "Torakka". Muista McEwanin kirjoista poiketen tämä on koominen pienoisromaani, muut lukemani ovat olleet lähellä kauhua. Jollain konstilla torakka vaihtaa osia Englannin pääministerin kanssa, ihmettelee herätessään painavaa päätään ja vähiä raajojaan ja ryhtyy sitten politikoimaan reippaammin kuin varsinainen pääministeri koskaan. Lähes koko hallitus on täynnä olomuotoaan vaihtaneita torakoita. Yhdessä he runttaavat brexit-britit käänteisen rahavirran käyttöönottoon, jolla yllytetään kansa tuhlaamaan ja talous nousuun. Idea myydään myös USA:n presidentille, joka kovasti muistuttaa nykyistä presidenttiä. Tietenkin - kuten kaikilla politikoilla - torakoillekin oli tärkeintä oma etu.

Keväinen Tallinna

Sain taas Eckeröltä joululahjaksi ilmaiset reittimatkat (kaveri puoleen hintaan), joka oli hyödynnettävä maaliskuun loppuun. Hannu pääsi kaveriksi, majoituksen sovin Maren kanssa. Laivamatkalla tutkimme päivän lounastarjouksia, joku uusi paikka olisi kiva löytää.

Katselimme jo viime kerralla Kalarannan La Pinetan lounaslistaa, nyt löysimme molemmat omat suosikit. Minulle tonnikalafilésalaatti, Hannulle saltimbocca, molemmat todella hyviä (yht. 18,80€).

Nousimme portaat Suur-Patareille ja Mare tuli avaamaan ulko-oven. Hän oli ymmärtänyt, että tulen taas Ilonan kanssa ja pedannut toisen pedin sohvalle. Hänelle tuli kiire vaihtaa toinen vaaleanpunainen pyyhe siniseen, vaikka vakuutin, että se kelpaa Hannulle. Saimme kutsun kahville, juttelimme vaelluksista ja Mare kertoi luontaishoidoista, joita oli käynyt ottamassa Ukrainassa ennen sotaa. Virossa ei hänen mukaansa ole niin suurta ymmärrystä asiaan. Sain häneltä lahjaksi suomenkielisen salaattikirjan, jonka hän oli napannut joltain kierrätyspisteeltä.

Taivas selkeni ja lähdin kävelemään Telliskiveen, tarkoituksena käydä Juhan Kuusi Dokfoto Keskuksessa. Jostain syystä Muuseumkaartin qr-koodi oli hävinnyt kuvakansiosta eikä se avautunut sähköpostissakaan. Virkailijalle ei kelvannut passini, joka sattumalta oli kassissani. Etsin Muuseumkaartin toimistoa, jonka Telliskiven osoitteen löysin netistä. Ilmeisesti kyseessä on joku postilokerotoimisto, kun sitä ei löytynyt. Lähetin meilin ja jo kotimatkalla sain qr-koodin, joka on voimassa heinäkuun puoliväliin asti. Hain Selveristä ilta- ja aamupalaa (mm. savukalasalaattia ja valkosipuli-mustleipäkröpsit). Palasin Suur-Patareille, kävin suihkussa ja hetken huilattuamme valmistin iltapalaa. 

Torstai oli vaihteeksi pilvinen päivä ja käytin sen näyttelyihin (ja shoppailuun?). Lähdin kävelemään Kadriorgiin, lounastreffit teimme Rotermannin kortteleihin.

Kumun uusi näyttely 5-kerroksessa sisälsi enimmäkseen tietokoneella tehtyä taidetta. Olen vanhan kansan nainen; innostuin vain Jens Settergrenin mosaiikkitöistä ja joistakin videoista. Jätin kiertämättä muut näyttelyt, ne olen jo nähnyt. Seuraavaan kertaan jää huomenna avautuva Karin Lutsin akvarellinäyttely, johon ihastuin jo Tarttossa. Mikkeli muuseumissa avautuu viikon kuluttua "Delftin sininen" -keramiikkanäyttely. Yritän houkutella Annan sinne mukaani alkukesästä.

Kadriorgin museossa on näytillä Serlachiuksen taidekokoelma "Luonnon ja taiteen sinfonia". Osa teoksista oli ennestään tuttuja Ateneumista ja Sinebrychoffin näyttelyistä.

Odottelin Hannua Rotermannissa koirapatsaiden luona, kuten oli sovittu. Ilmeisesti hän unohti sen ja odotti minua Stalkerin edessä. Tilasimme molemmat fish & chipsit (7,90). Taas oli hyvä lounas ja kiva paikka. Muistin ottaa oman korttini mukaan ja lähdin käymään Nautican kenkäkaupassa. Sieltä lähtikin mukaan päreet saapikkaat. Hyllyssä niissä oli alelappu (-25%), mutta kun pyysin myyjää hakemaan saapasparin varastosta, tämä meinasi veloittaa normihinnan.

Palasin Rimin (halvempi kuin Selveri) kautta kämpille. Ostin myös kihlajaispäivän ruusut, jotka jäävät Marelle kiitokseksi. Levytimme hetken, ennen kuin keitin kahvit. Vietimme illan taas kotona tapastellen, lukien ja musiikkia kuunnellen.

Perjantai aukeni aurinkoisena, vaan ei vielä kovin lämpimänä. Lähdimme aamupäivällä omille kävelyillemme, treffit sovimme puoliltapäivin Vallibaariin.

Nousin portaat Toompealle ja kiersin kaikki sen näköalatasanteet. Riigikogun takana istuin penkille nauttimaan auringonpaisteesta.

Laskeuduin vanhaankaupunkiin ja vasta kohdalla muistin, että Adamson-Ericu muuseumissa on uusi näyttely. Sen katsottuani nousin 2-kerrokseen ihailemaan (taas kerran!) Eric Adamsonin kaunista keramiikkaa.

Hannun saatua Vallibaarissa perinteisen millimallikkaansa menimme naapuriin Reval Cafén lounaalle. Siellä olemme käyneet kahvilla/glögillä, ja huomanneet paikallisten suosivan sitä lounasaikaan. Valitsimme kahvilan monista hyvistä vaihtoehdoista, sillä tänään oli tarjolla revittyä kalkkunaa teryaki-kastikkeessa (yht. 15,80). Pakko tunnustaa; minäkään en pystyisi parempaan!

Sain Hannun houkuteltua Fotografiskaan, olihan siellä näytillä Anton Gorbijnin valokuvia rokkareista ja bändeistä. Ah, niin monta minunkin suosikkia (vähänkö olen vanha)!

Istuin katsomaan videoita mm. Coldplayn konsertista, ennen kuin siirryin 3-kerroksen muihin näyttelyihin.

Keskiviikkona pyrin Juhan Kuusi Dokfoto keskukseen, mutta Viron Museokorttini ei auennut. Nyt kun minulla oli qr-koodi taas käytössä, menin katsomaan senkin mustavalkoiset, monen eri kuvaajan teokset.

Tallinnan terassikausi on avattu meidänkin osalta! Istuimme nauttimaan auringosta ja hyvistä oluista Põhjalan terassille (ent. Pudeli).

Halusin pidentää kotimatkaa ja lähdin kävelemään Salmen, Soon ja Kunglan kautta Kalamaja Kalmistun läpi Lennusadamaan ja Patarein ohi rantatietä, josta nousin raput Suur-Patareille ja kipaisin Rimiin. Päikkäreiden ja kahvien jälkeen vietimme taas koti-illan.

Taas tuli tunne, että olisi pitänyt olla pidempään. Sehän tarkoittaa sitä, että kivaa on ollut ja tänne on tultava uudelleen. Kunhan ensin käyn vaeltamassa pätkän caminoa.

Kotimatka meni sujuvasti, junamatkan päätteeksi minä kävin kaupassa ja Hannu veti laukut kotiin. Harmitti, että minun laukustani oli toinen pyörä mennyt hiekoitushiekoista ruttuun, pitää yrittää saada se takuuseen (työ menikin takuuseen ja uusista pyöristä veloitetaan vain 12€). Tein haloumisalaatin, illalla nautimme mansikkakuoharit kihlajaispäivän kunniaksi.

Sunnuntaina suunnittelimme tulevaa Pohjois-Espanjan reissua. Vielä on päätettävä muutamat kohteet ja mahdollisesti varattava majoituksetkin etukäteen. Rajoittaa taas minun ajankäyttöäni! Lenkillä näin kevään ensimmäisen leskenlehden ja törmäsin Rituun. Kotona lohjalainen omenapuutarhuri (siis minä) oksasti Hannunkin omenapuun ja keräsi risut pihalta. Kotikokki valmisti ankkaa pavuilla, sienillä ja jouluaattona tehdyllä perunalaatikolla.

Maaliskuun kirjoja;

Merja Mäki "Itki toisenkin". Larja palaa loman ajaksi kotikyläänsä Suurmäkeen. Rakas isoäiti on kuolemaisillaan ja pikkusisko raskaana suomalaissotilaalle. Larja päättää keskeyttää opintonsa ja jää lapsuudenkotiinsa Karjalaan. Hänen virkansa ala-asteen opettajana on saanut helsinkiläinen miesopettaja, Larjalle on tarjolla vain apuopettajan paikka. Ennen kuolemaansa isoäiti kehottaa Larjaa jatkamaan kylän itkijänä, saattelemaan kuolleita tuonpuoleiseen. Eletään sotavuosia 1942-1945. Rikasta, kaunista kieltä. Karjalankielen sanoihin olisin kaivannut sanastoa. Ja päänsisäisen äidinkielenopettajani nuttura kiristyi, kun Mäki kirjoittaa "alkoi satamaan, alkoivat tanssimaan" jne. Vaikka tuo onkin sallittua nykykielessä.

Riika - Tallinna

Ja taas istuimme FlixBussin kyydissä, nyt matkalla Tallinnaan. Viimeksi ajoimme tätä puuduttavan suoraa tietä Hondalla koronakesänä 2020. Tämän reissun aikana olemme viettäneet busseissa yhteensä lähes vuorokauden, riittää ainakin minulle vähäksi aikaa. Kun saavuimme Viron puolelle, tienvierustat siistiytyivät, joka paikassa on nurmikot ajettu. Bussin netti alkoi tökkiä, ja MTV Katsomo lakkasi toimimasta.

Tallinna, kuin kotona olisi! Hyppäsimme bussiaseman lähellä 2-ratikan kyytiin ja kurvasimme sataman kautta Patarein lähimmälle pysäkille (maksu 2€ pankkikortilla). Mare oli aiemmin laittanut viestin, että he ovat lähteneet Laulasmaalle, avaimet odottivat lokerossa. Pikainen wc-käynti ja matka jatkui kävellen Baltijaamalle. Istuimme meille uuden La Copan terassille, jota aurinko vielä lämmitti mukavasti. Pidemmälle ei jaksettu enää lähteä, vaan söimme BaoJaaman hyvät baot. Hannu valitsi mustekalatäytteen, minä bbq-possun. Vähänkö harmitti, että vaihdoimme toiset sämpylät, sillä mustekalat oli friteerattu. Kävimme Selverissä ostamassa ilta- ja aamupalaa, mitään ei enää kuitenkaan jaksettu syödä, vaan ilta kului suihkun ja kahvin jälkeen lukien ja musiikkia kuunnellen. Yläkerrasta kuului taas tuttua pienten jalkojen töminää.

Tiistai oli minulle Museokorttipäivä. Ilma oli kaunis, kuten tähänkin asti, mutta aamut alkavat olla yön jäljiltä varsin viileitä. Puistoissa tuoksuu syksy, kun puut ovat pudottaneet lehtiään. Jos olisi vähän lämpimämpi ja kirja mukana, olisin istunut kauniissa Kadriorgin puistossa lukemassa. Sen sijaan kävelin Kumuun, jossa oli avautunut Anna-Stina Treumundin näyttely "Mistä lesbon tunnistaa?" Se ei minulle antanut mitään, ehkä enemmän ajateltavaa lukuisille koululaisryhmille, joita museossa kierteli.

Perusnäyttelyistä katsoin (taas) "Identiteettimaisemat. Viron taidetta 1700-1945". Sieltä löysin ainakin pari Karin Lutsin taulua. Hänen akvarelleihin ihastuin elokuussa Tarton Taidemuseossa.

Kadriorgin taidemuseo antoi yllättäen minulle paljon enemmän, nyt ei ollut esillä vain perusvanhaa, perinteistä taidetta, vaan värikäs "Nautintojen puutarha" -näyttely. Metalliset, suuret kukat muistuttavat Anu Pentikin hienoja keramiikkakukkia, tauluissa loistivat upeat kukat ja jopa kukikkaista kankaista ommellut vaatteet olivat itsessään taideteoksia. Olisin ruusuisessa takissani soluttautunut helposti teosten joukkoon, mutta takki ja kassi piti jättää narikkaan. Ensimmäisen kerran minulta kysyttiin ID:tä, kun näytin Museuumikaartin. No eipä ollut passi mukana, onneksi nimi ja maa riittivät (myöhemmin muistin, että onhan minulla puhelimessa kuva passista).

Teimme treffit Rotermaniin ja söimme lounaan Capitol Restaurantissa (8,50€/annos). Kävimme digestiiveillä Vallibaarissa, Hannu lähti sieltä kotiin, minä Adamson-Ericu museoon.

Alakerran vaihtuva näyttely "Hitauden politiikka" ei sekään paljoa minulle antanut, joten siirryin yläkertaan ihailemaan Adamson-Ericin laajaa tuotantoa. Juutuin taas kauniiden keramiikka-astioiden ja nahkatöiden ääreen. Onneksi Muuseumikaart on vielä pitkään voimassa, voin poiketa tähän kodikkaaseen museoon vaikka jokaisella Tallinnan reissulla. Ostin Adamson-Eric -kirjan, joka kertoo taiteilijan ja museon historiasta. Kotona voin ihailla kuvia taiteilijan tuotannosta. Toivottavasti näyttely saadaan vielä minun aikana pääkaupunkiseudulle.

Kotimatkalla hain kaupasta itselleni synttäriruusut, ne jäävät tavan mukaan ilostuttamaan Marea.

Kaunis syyssää jatkui, aamukahvin jälkeen kävelin Toompealle. Sieltä laskeuduin Raatihuoneentorille ja menin Suurkillan taloon. Näyttely on laaja, enemmän siitä olisi saanut irti opastettuna kierroksena. Onneksi voin poiketa sinnekin useamman kerran. Nyt paikalla oli hälisevä alakoululaisten ryhmä. Yhdessä huoneessa oli näytilla kansainvälisen Arvo Pärt Art Bookbinding -kilpailun kirjoja/kirjankansia. Miten tuon paremmin selittäisi? No, hienoja teoksia, taustalla soi Pärtin musiikki.

Näytillä olevista esineistöstä voi päätellä, että kiltaherroilla oli aikoinaan mellevät oltavat; suuria tinatuoppeja, kristallilaseja, mittava asevarasto ja oma viinikellari. Kauppiaat olivat suuresti arvostettuja ja kauppaa käytiin vilkkaasti muiden hansakaupunkien kesken.

Teimme treffit Telliskiven Literaatiin, Hannulle fish & chips minulle ankkasalaatti (yht. 14,80€). Hain kaupasta synttärikuoharin ja kävelin Patarein vankilamuseon takaa rannan kävelytietä kotiin. Olin suihkussa, kun Mare kävi kutsumassa meidät naapuriin kahville ja luumutortulle. Samalla saimme Lohusalusta poimittuja pieniä, keltaisia villiluumuja. Olisimme saaneet myös vastatehtyä kurpitsasäilykettä, mutta en halunnut lasipurkkia painoksi laukkuuni. Sovimme, että käytämme Eckerön tarjouksen ja palaamme joulutorien aikaan.

Aamukahvin, pakkaamisen ja keittiön siistimisen jälkeen veimme avaimet naapuriin. Sain suklaarasian synttärilahjaksi. Marelle jäi ruusut, Jaanille meidän roskat. Lähetin Marelle rommiluumu-ohjeeni, tosin noin pienistä luumuista kivien poistaminen käy työstä. Ostimme Eckeröltä portugalilaiset tarjousviinit mökkiviikolle.

Reissun viides maa ja viides pääkaupunki; Helsinki. Aika ihanaa tulla kotiin!

Syyskuun kirjoja;

Eeva Turunen "Sivistynyt ja miellyttävä ihminen". Pääni sisällä asustaa (muunmuassa) pieni, nutturapäinen äidinkielenopettaja. Siksi kauhistuin kirjan tyyliä; ei isoja alkukirjaimia, ei pisteitä lauseiden lopussa! Mutta kaikkeen tottuu, eikä tyyli tarpeeksi pitkälle luettuani enää häirinnyt. Ukin pojantytär (näin tulkitsin, vaikkei sukupuolta mainittu kertaakaan) on arkkitehti, kuten isoisänsäkin. Kertoja käy läpi ukkinsa elämää, viimeisiä elinaikoja ja tämän hautajaisten järjestelyä. Aikaa ei tahdo löytyä parisuhteen hoitamiseen (naisoletettu puoliso, minun tulkintani) ja koulurakentamisen työmaapalaverit stressaavat ja ottavat nekin oman aikansa. Kaikki pitää hoitaa pieteetillä, niin kuin ukki olisi kaiken tehnyt. Väkisinkin tulee mieleen, että tämä on hyvin henkilökohtainen teos, kirjoittajan omaa surutyötä ukkinsa poismenoon. Lämmintä huumoria, värikästä kieltä, uusia sanoja, joiden merkitys on helppo tunnistaa; lakanasto, innoke, rusehva jne. Ylisukupolvinen teos, jossa kertojan vanhemmat sivuutetaan lähes kokonaan, samoin mummi. Muuten hyvä, mutta aivan liian pitkä. Työmaakokouksia, listoja oman elämän tulevaisuuden suunnitelmista, luetteloita ukin talon tavaroista, näitä olisi voinut hyvinkin tiivistää. Toki lukija voi hypätä ne yli. Niin minä lopulta tein.