Tallinna

Varasimme Tallinnan matkan ennen kuin tiesin tulevasta Puolan reissusta. Jos lähtö Tallinnaan olisi ollut maanantaina, olisin luultavasti jäänyt sinne odottamaan Hannua, kun sunnuntai-iltana saavuimme Puolasta Liettuan ja Latvian kautta Tallinnaan. Nyt ehdin viettää yhden päivän kotosalla pyykkejä pesten ja Lohjalla käyden. 

Asian Aroma

Valitsimme L’Ermitage Hotellin aikaisemman sisäänkirjautumisen ja saimme huoneemme heti, kun olimme kävelleet satamasta hotelliin (Kelmikülaan). Huoneeseemme toimitettiin myös kylmä kuohuviini, jonka heitimme huiviin ennen kuin lähdimme kävelemään lounaalle. Kiersimme keskustan ja vanhan kaupungin ulkopuolelta ja päädyimme tuttuun Asian Aromaan, jossa söimme taas hyvät annokset erinomaisen argentiinalaisen Tribu-valkoviinin kera. Istuimme vielä vapaudenaukiolle ilta-aurinkoon kahvittelemaan. Ihanaa, kun virolaiset miehet menevät treffeille kukkakimppu kädessä!

http://www.lermitagehotel.fi/ 

Tallinnan keskusta on jo niin läpeensä kävelty, että lähdimme aamupäivällä katsomaan sen reuna-alueita. 10-kerran lippuvihko ei ole enää myynnissä eikä meidän kannattanut ostaa kolmen kerran lippua (voimassa vain yhden päivän ja lippu on henkilökohtainen), joten ostimme ratikkaliput suoraan kuskilta (1,60€) ja ajoimme Kopliin. 

Kopli

Halusin testata Zakopanesta ostamani vaellussandaalit ja teimme treffit Telliskiviin, jonne Hannu ajoi ratikalla ja minä kävelin. Hannu oli odotellessaan nähnyt paikallisia denzoja, jotka nukkuivat pusikoissa tai naukkailivat kirkasta Säästu Marketin kulmillla. Hänen oli tarkoitus tarjota minulle portteri Pudelin laajasta valikoimasta, mutta baari aukeaa vasta 16.00 (olisi pitänyt tarkistaa etukäteen). Jäimme läheisen Lendav Taldrik –ravintolan terassille oluelle. Lentävän Lautasen Intiapainoitteinen ruokalista näytti houkuttelevalta, mutta säästimme syömiset myöhempään. Saatoin Hannun hotelliin ja lähdin kävelemään keskustaan. Liiviostokset tällä helteellä ovat silkkaa kärsimystä, kun hiki valuu rintojen välissä ja pitkin selkärankaa.
http://www.pudel.ee/ 

Pudeli

Päiväunien aikana ulkona satoi vettä, mutta illalla pilvet kaikkosivat taivaalta tuulen mukana. Kävelimme Telliskiviin ja istuimme Pudelin terassille juomaan pienet Mikkeller Black Holet (13,5%). Ilta-aurinko lämmitti vielä mukavasti, samoin viereiselle Lendav Taldrikin terassille, jonne jäimme syömään hyvät intialaiset sapuskat. Iltakahvit joimme hotellihuoneen kapselikoneesta.

Lendav Taldrik

Torstaina oli aikaa nukkua pitkään ja syödä hotellin aamiainen kaikessa rauhassa. Päivästä tuli helteinen ja matkalla satamaan istuimme moldovalaistaverna Lautariin terassille lähtöoluille. Laivaan päästyämme minä lähdin viemään laukkua säilytykseen ja Hannu keplotteli itsensä kainalosauvoilla ulkokannelle varaamaan meille aurinkoiset paikat. Ensimmäinen 4T-ratikka lähti pysäkiltä puolityhjänä avaamatta lainkaan ovia, seuraavan kyytiin pääsimme ja koska oli arki-ilta, ehdin hyvin käydä kotimatkalla cittarissa ruokaostoksilla.

Lautarii

Zakopaneen patikoimaan

Zakopane 2009

Blitz Tours lähetti minulle äkkilähtötarjouksen, jota en voinut jättää käyttämättä. Hannu saa siis pärjätä 10 päivää parhaansa mukaan ilman minua. Torstaina kävin Honkanummella ja kaupassa, leikkasin nurmikon, kävin kirjastossa ja tein kattilallisen kesäkeittoa. Latasin tiskit koneeseen ja vihdoin voin keskittyä pakkaamiseen. Sääennuste ennustaa Tatralle lämmintä, mutta sadekuuroja. Eiköhän siellä pärjää kevyillä kesävaatteilla ja sadeviitalla. Krakovan päivämatkalle otan varuiksi sateenvarjon mukaan. Olen käynyt Zakopanessa ja Krakovassa kaksi kertaa ja pidin kovasti molemmista. Tällä kertaa luvassa on myös kunnon patikkapäiviä.

Kaunas

Perjantaina Linda Line vei ryhmämme Tallinnaan, siellä meitä odotti bussi ja kuskimme Tarmo & Toomas. Matka jatkui kohti Liettuaa. Viron puolella näkyi haikaroita, Liettuassa läheltä piti -ohituksia Albanian tyyliin. Pari ruokapaussia katkaisivat tylsän alavien maiden läpi ajamisen. Kaunasissa sain tilavan kahden hengen huoneen Magnus Hotellista ja lähdin etsimään tummaa olutta (hotellin kattoterassilla sitä ei harmikseni myyty). Kävelin muutaman korttelin kohti keskustaa ja istuin Kaviné 33:n terassille. Ilta oli lämmin ja kostea, ilmeisesti kaupungissa oli päivällä sadellut. Otin parit kuvat kirkosta, rakennuksista ja partisaanien muistomerkeistä ja palasin kauniin puiston kautta hotelliin.
http://www.magnushotel.lt/en 

Varhaisen aamiaisen jälkeen bussimatka jatkui kohti Puolaa. Rajalla bussiin asennettiin boxi, johon ostettiin arvioitu määrä moottoritiekilometrejä (0,10€/km). Matkalla katselimme Puolan peltoja ja metsiä. Augustówin kaupungissa olisi ollut tarjolla jokiristeilyjä. Sen jälkeen maisema ei muuttunut, oli aika tarttua kirjaan. Eilisillan väsyttäminä lähes kaikki vieruskaverini nukkuivat. Näkymä vaihtui välillä suomalaiseen järvimaisemaan. Ennen puoltapäivää takapenkkiläiset virittäytyivät laulamaan. Łomżassa pidimme paussin ja kävimme Arja-open kanssa syömässä salaatit mukavalla terassilla. Matkan jatkuessa takapenkkiläiset hiljenivät, taisivat nukahtaa. Seuraava paussi pidettiin Varsovan ulkopuolella, kävimme syömässä Ikean lihapullat ja nopeimmat käväisivät kaupassa. Sieltä koukkasimme lentokentälle hakemaan yhden uuden matkalaisen mukaamme. 

Seuraavaksi meidät pysäytti poliisi. Olivat ilmeisesti huomanneet virolaisen rekisterinumeron ja huomauttivat palaneesta takavalosta. Sen vaihtamiseen kului aikaa ja vielä piti saada koppalakeilta lupa jatkaa matkaa. Ja sitten paloivat käämit! Ei välttämättä matkustajilta, vaan bussin ulkopuolelta tuli palaneen kumin hajua. Seuraava pysähdys olikin vähän pidempi, kun bussista hajosi vaihdelaatikko. Seisoskelimme vehnäpellon laidalla (onneksi ohituskaistan kohdalla), jotkut kävelivät lähimmälle huoltoasemalle hakemaan syötävää ja juotavaa. Hyvä että tuli päivällä syötyä kaksi lounasta, joten pärjäsin loppupäivän tummalla oluella, vedellä ja pähkinöillä. Ilta ehti jo pimetä, ennen kuin saimme uuden bussin Krakovasta. Tarmo ja Toomas jäivät vahtimaan bussia ja odottamaan auton korjaajaa.

Veimme kaksi daamia Krakovaan, jonne he jäivät viikoksi. Meidän matkamme jatkui Zakopaneen, taisin hieman torkahtaakin. Perillä olimme vasta aamukolmen aikaan, herätimme Willa Kubikin omistajan ja kaikki saivat huoneensa. Kymmenessä minuutissa oli hiljaista, kaikki ilmeisesti nukahtivat saman tien.
http://www.willa-kubik.com/

 
ZAKOPANE 

View from Gubalówka

Sovimme päivän patikoinnin alkavaksi vasta klo 11.oo joten oli hyvää aikaa nukkua ja käydä aamiaisella. Kävelimme keskustan ja ruuhkaisen torin läpi rinnejunalle, jolla siirryimme Gubalówkalle. Tässä kohtaa porukka jakaantui kahtia; osa lähti matkanjohtajan mukana kävelemään alas, loput minun kanssani niittyä (talvisin laskettelurinne) pitkin takaisin Zakopanen keskustaan. Kävin vaihtamassa valuuttaa (kurssi 4.05) ja istuin salaattilounaalle, kun sadekuuro ohitti Zakopanen. Askelmittariin oli kertynyt 13 km, kun oli pakko kysyä tienvarren ravintolasta neuvoa, missä hotellini sijaitsee. Tietyöt olivat sekoittaneet ennestäänkin huonon suuntavaistoni. Olinkin melkein perillä, mutta kohteliaisuudesta tilasin porterin terassille. Ukkonen jyrisi ja sade teki tuloaan.

Iltapäivän terassiravintola oli niin mukava, että suunnistin illallakin Karczma Regionalna Przy Młynieen, jossa livebändi soitti kansallismusiikkia. Tilasin savujuustoa karapalohillolla ja kanafileen salaatilla. Naapuripöydässä pariskunta näppäili kumpikin omia kännyköitään. Tähänkö on tultu: ravintolaan mennään seurustelemaan puhelimen kanssa?

Maanantai oli patikkapäivä. Odottelimme hotellin pihalla paikallisopasta, joka oli myöhässä. Osa ryhmästä lähti rivakasti kävelemään kohti Kuźniceä. Lopulta selvisi, ettei mitään opasta ole tulossa ja yritimme Arjan kanssa kiriä etujoukon kiinni. Pääsimme Kuźniceen, mutta emme nähneet yhtään tuttua, ehkä he olivat poikenneet matkalla eväiden ostoon. Loppujoukkokin saapui jonottamaan hissilippuja, joita ei oltu hankittu etukäteen, kuten olimme olettaneet. Olen kerran jonottanut lippuja kolme tuntia ja kuvittelin sen olevan jonkunlainen ennätys, mutta sama aika kului nytkin. Hyvää patikka-aikaa ja –säätä kului hukkaan. Pääsimme vihdoin kabiinihissillä Kasprowy Wierchille ja päätimme Arjan kanssa tehdä ohjelman mukaisen patikoinnin. Muutama muu teki siitä helpomman version. 

Laskeuduimme ensin kivistä ja ruuhkaista reittiä alas Zielony Stawille ja sieltä Karbin satulalle (Przełęczy Karb). Reittiä sulostuttivat solisevat purot ja upeat vuoret, joilla vielä paikkapaikoin näkyi lunta. Ruuhkaa ei enää ollut ja kaikki vastaantulijat tervehtivät. Reitit olivat hyvin merkittyjä ja pärjäsimme hotellista mukaan otetulla vaelluskartalla. Ukkonen jyrisi jossain kauempana, välillä satoi hetken, mutta niin vähän etten viitsinyt kaivaa sadeviittaa repusta esille.  

Karbilta jatkoimme Czarny Staw Gąsienicowylle, kivinen polku nousi välillä ylös ja laskeutui välillä alas. Korkeuserot ja maasto olivat varsin vaativia, korkeanpaikankammoinen ei ehkä olisi tykännyt tästä osuudesta. Upea järvi tuli näkyviin ja pysähdyimme välillä kuvaamaan maisemia.

http://www.panoramy.wyprawy.org/karb.php

Laskeuduimme järvenrantaan ja siitä ei ollut enää pitkä matka Murowaniecin vuoristomajalle, jossa pidimme lounastauon. Arjan kanssa oli mukava patikoida, olemme suunnilleen samankuntoisia ja kävelemme samaa vauhtia. Majalta palasimme Kuźniceen, loppureitti oli matkan ikävin osuus, sillä se oli terävää kiveä. Muuten kulku läpi havumetsän oli mukavaa, aurinko siivilöityi puiden välistä kauniisti. Mitä alemmas tulimme, sen kovempaa kuului vuoripuron solina, joka johdatti meidät Kuźniceen. Siitä oli vielä 2-3 kilometrin kävely hotellille. Lounas oli ollut niin tuhti, että ostin kaupasta illaksi hedelmiä ja jogurttia. Kello oli jo liki kahdeksan, ei tullut mieleenkään lähteä enää keskustaan kävelemään tai syömään. Ehdimme sentään hotellille vielä, kun oli valoisaa. Iso ryhmä oli edelleen reissuillaan, ehkä he olivat jääneet jonnekin syömään. Ansaitun oluen jälkeen menin suihkuun ja pysyin loppuillan huoneessani. 

Czarny Staw Gąsienicowy

Tallinnasta oli illalla saapunut käyttöömme uusi bussi ja kaksi kuskia, Anders ja Iivar. Tiistain retki oli ulkoistettu ja viehättävä naisopas oli aamulla säntillisesti paikalla. Matkalla hän kertoi perinteisistä puutaloista, joissa yleensä on kolme kerrosta + ullakkohuoneet. Talvi oli ollut Zakopanessa yhtä vähäluminen kuin meilläkin, bad for business. Suuntasimme kohti 1300-luvulla rakennettuun Niedzican linnaan, johon oli hyvin aikaa tutustua, samoin vieressä olevaan patorakennelmaan ja tuliaismyymälöihin. 

Sieltä siirryimme bussilla Pieninyn kansallispuistoon, josta matka jatkui goralien ohjaamilla perinteisillä jokilautoilla Szczawnicaan. Lautat olivat 12 hengelle, ryhmämme koko oli 14, Arja ja minä menimme vapaaehtoisina toiselle lautalle, jonka muut istumapaikat täyttivät puolalaiset perheet. Lautturimme oli varsin puhelias ja naurusta päätellen humoristi. Hän otti hyvin huomioon mukana olevat lapset, tosin me aikuisetkin saimme jokikasteen. Jokiveden lisäksi meidät kasteli loppumatkasta ukkoskuuro, onneksi se meni nopeasti ohi. Koko matkan ajan joenvartta kulkivat rekeilijät kävellen tai pyöräillen. Pieninyn kansallispuisto olisi tosi hieno aktiivilomakohde. Olimme niin lähellä Slovakian rajaa, että Elisa lähetti puhelujen ja tekstiviestien hinnat Slovakiassa.

Perillä oli taas hyvin aikaa lounaalle, istuimme Bar Pieninyn rantaterassille. Kun Arja sai tilattua tiskillä ruokansa, minulle sanottiin että ruoka on loppu. Sain kuitenkin keittoa ja salaattia, ilmeisesti tilauksia grilliruuista oli tullut liikaa keittiön kapasiteettiin nähden. Teimme vielä pienen kävelylenkin kaupungilla, ennen kuin siirryimme bussiin ja matka jatkui.

Arkkienkeli Mikaelin Debno Podhalanskie –kirkossa saimme englanninkielisen opastuksen nauhalta, lisäksi paikallisopas kertoi 1500-luvulla rakennetun kirkon historiaa oman oppaamme toimiessa tulkkina. Seuraavassa kaupungissa oppaamme vei valuuttaa tarvitsevat kantoriin vaihtamaan rahaa (kurssi 4,10), minä käväisin samalla postissa ostamassa merkit. Palatessamme Zakopaneen ennen kuutta ukkonen oli kaupungin yläpuolella ja satoi vettä.

Keskiviikko oli taas patikkapäivä ja lähdimme ajamaan kohti Polana Palenican kansallispuistoa (sis.pääsy 5 zl). Kävelymatkasta suurin osa oli asfalttia, ensin ylös noin kahdeksan kilometriä. Matkasta olisi voinut suoriutua myös hevosvankkurikyydillä (50zl). Kovakuntoisin hikariryhmä erkani heti joukosta, me (kolme naista) seurasimme perässä ja loput taisivat jäädä matkan varrelle tai tulivat muuten omaa vauhtiaan. Osa ryhmästä jatkoi bussilla Slovakian puolelle shoppailemaan. 

Saavuttuamme Morskie Okolle kiersimme järven. Vastaantulijat tervehtivät taas kohteliaasti ja yksi mies puhui pidempään kuin tavallisen hyvänpäiväntoivotuksen. Heitin vitsinä, että hän taisi kertoa, että polun katkaisee virtaava vesi. Tällä kerralla olinkin aivan oikeassa, sillä vuolaasti virtaavat purot ylittivät kävelyreitin, eikä mitään siltoja oltu rakennettu. Otimme Arjan kanssa kengät ja sukat jalasta ja nautimme virkistävästä jalkakylvystä. Maisemat olivat taas kerran hulppeat ja reitti todella nautittava tasaisine kivineen. Lähes koko päivän jatkunut sadekin taukosi sopivasti järvelle päästyämme.

Kierrettyämme järven söimme vähän eväitä, ennen kuin lähdimme paluumatkalle alamäkeä pitkin asfaltoitua tietä, jonka varrella kävimme bajamajassa ja täytimme juomapullot vuorilta valuvalla vedellä. Parkkipaikalla tapasimme yhden ryhmämme, jonka kanssa odotimme bussia. Sen saavuttua meni vielä hetki, ennen kuin hikariryhmä pääsi perille. He olivat käyneet ylemmälläkin järvellä. 

Hotelliin palattuamme kävimme suihkussa ja lähdimme Arjan kanssa kala-aterialle Karczma Przy Młynieen, jossa soitti taas livebändi kansallismusiikkia kansallispuvuissaan. Kotimatkalla kävimme kaupassa ja sateen tauottua istuin vielä hotellin pihalle iltaoluelle. Tässä hotellissa toimii self service; kukaan ei käy siivoamassa huonetta, joten vein roskiksen pihalla olevan roskakorin viereen ja pyysin henkilökunnalta uudet pyyhkeet, edelliset eivät olleet kertaakaan kuivuneet kunnolla.

KRAKOVA

Torstain piti olla sääennusteiden mukaan viikon huonoin päivä, mutta siitä tulikin aurinkoinen ja helteinen. Pärjäsin Krakovassa hyvin shortsihameella ja hihattomalla paidalla. Osa porukasta lähti Wielickan suolakaivokseen, osa tutustui Wawelin linnaan. Minä käväisin St. Peter’s Paulin kirkossa ja kävelin sitten Kazimierziin. 

Stajnia

Kolusin juutalaiskaupunginosan katuja ja kujia, ennen kuin menin lounassalaatille Stajnian viehättävälle pihalle. Kazimierzissa taisi olla meneillään juutalaisen kulttuurin festivaali, kun joka paikassa mainostettiin iltapäivän tai illan klezmer-konsertteja.

Krakova 

Palasin vanhaan kaupunkiin ja istuin terassioluelle muurin viereen. Kaupungissa oli katuteatterifestivaalit ja aukiolla esiintyi niin tanssijoita kuin näyttelijöitäkin. Aikaa oli käytettävissä niin paljon, että ostin vielä iltapäivällä itselleni pitkän kanatortillan ja istuin kirkkopuistoon syömään sen. Aukiolla kahvitellessani oli mukava seurata hevosrattaiden kulkua ja kuunnella tasatunnin trumpetinsoittoa. Ilman mitään ostoksia palasin bussiparkkiin, jonne muutkin pikkuhiljaa ilmaantuivat. Päivä oli taas täys, olimme Zakopanessa vasta ennen yhdeksää. Askelmittariinkin kertyi 13 km. Päivän saldoksi voi laskea myös yhden kompuroinnin, kun kuljin ”kameranlinssin läpi” tarkkaillen, enkä huomannut yhtä Kazimierzin torin reunakivetystä. 

Zakopane

Viimeinen Zakopane-päivä oli ohjelmasta vapaa. Ajattelimme Arjan kanssa patikoida vielä Gubalówkalle ja sieltä jotain kautta (mielellään niittyjen välisiä kävelyreittejä) alas. Aamulla kuitenkin satoi roimasti ja lähdimme aamiaisen jälkeen kävelemään keskustaan, jossa teimme viime hetken ostoksia. Ostin itselleni uudet vaellussandaalit ja lisää sukkia.

Sade taukosi ja nousimme rinnejunalla Gubalówkalle. Siellä alkoi taas sataa, suojauduimme sadeviitoilla ja lähdimme kävelemään kohti Kirya. Emme löytäneet varsinaista vaellusreittiä, vaan opasteiden ohjaamina tulimme alas pitkin autotietä. Jossain kohtaa käännyimme kivetylle tielle ja pääsimme takaisin Zakopaneen.

Restauracja Siuchajsko

Kotimatkalla jäimme syömään viehättävään Restauracja Siuchajskoon. Oli viimeinen tilaisuus maistaa ihanaa grillattua savujuustoa karpalohillolla. Keskustaa kohti kävellessämme poikkesimme vielä kauniiseen kirkkoon, jossa oli messu meneillään. Tie päättyi keskustan alapuolelle, joten kotimatkaa kertyi taas kolmisen kilometriä (päivän kokonaiskävely 18 km). Vietin illan huoneessani lueskellen ja telkkaria katsellen, ulkona rännit ropisivat vesisateesta.

Viikon aikana oli niin paljon tekemistä, etten ehtinyt edes hotellin hierojalle. Tosin kroppa palautui nopeasti vaikeistakin vaelluksista, kun ei ollut aikaa jäädä paikoilleen.

Kotiinpaluumatkan bussissa oli hyvin tilaa ja myös wc käytettävissa (ihanaa, kun naiset saadaan tyytyväisiksi niin pienestä; vessassa oli saippua ja hanasta tuli vettä!), joten ei tarvinnut pysähdellä jokaisen huoltoaseman kohdalla. Kävimme noutamassa daamit Krakovasta (yksi matkalainen jäi pois kyydistä jatkaakseen omin päin reissuaan) ja veimme yhden matkustajan Varsovan lentokentälle. Matkalla ei tarvinnut paljon kirjaa lueskella, kun kuunteli kanssamatkustajien viikon seikkailuja. Lisäksi telkkarissa pyöri yksi dvd-leffa. Viimeiset zlotyt vaihdoin yhden puolalaisen huoltoaseman tarjontaan. Kaunas järjesti meillle ilotulituksen salamoiden muodossa, kun 23.00 paikallista aikaa saavuimme Magnus Hotelliin. 

Liettuan ja Latvian välinen tie ja maisema oli niin tasainen, että tuntui kuin olisi junassa istunut. Olisi ollut mukava käydä Riian vanhassa kaupungissa ja mennä syömään Peter Gailisiin, mutta aika riitti vain pysähtymiseen Lido-ravintolaan lounaalle. Tallinnassa heitimme hyvästit kuskeillemme ja tulimme Linda Linella Helsinkiin. Ehdin ratikka kakkoseen ja N-junaan, kotona olin kymmenen aikaan sunnuntai-iltana.

Krakovassa riittää katseltavaa ja kulttuuritarjontaa, Zakopanessa retkeilymahdollisuuksia ja patikkareittejä. Puolan hintataso on edullinen, ruoka tuhtia ja hyvää. Viinikulttuuri on olematon, mutta olutvalikoima on runsas. Kolikoita kannattaa pitää taskun pohjalla vessakäyntejä varten. Tiet ovat pääosin hyvässä kunnossa, Krakovan ja Zakopanen välin voi kulkea bussilla tai junalla. Slovakia on lähellä, sinnekin voisi joskus poiketa aktiivilomalle.

Nimeni on nyt Ella (olen kuulemma jonkun Ellan kaksoisolento).

Rintamamiestalon remontti

Kun Opera.com maaliskuussa lopetti, netistä hävisi pitämäni remonttiblogi lukuisine kuvineen. Avasin nyt uuden remppablogin tämän blogin sisään. Se on vähän piilossa, joten tässä linkki:
http://illusianremppa.blogspot.fi/

Päivitän remppablogia ja lisään siihen kuvia "huone kerrallaan" kunhan ehdin.

Kotimainen kesäkuu

Sunnuntaina jatkoimme pesukoneen pyörittämistä, pyykit kuivuivat nopeasti terassilla. Suvi ja Sami poikkesivat meille kyläreissullaan ipanoitten kanssa. Aloitimme pihan raivaamisen leikkaamalla ruohon ja perkaamalla kukkapenkin. Ainokainen omenapuumme oli kuollut, ehkä surusta kun luumupuu kuoli viime vuonna. Toivottavasti naapurin Matille tule runsas omenasato. Tein vaihteeksi chorizopastaa. Päivän töiden jälkeen istuimme oman pihan rauhassa kahvittelemassa. Illalla katsoimme putkeen kreikkalaisen Saari-sarjan katsomattomat osat. Maanantaina ajoin Lohjalle katsomaan äitiä. Hänen silmälasinsa olivat löytyneet, sisko oli huomannut ne jonkun toisen asukin päässä. Teimme kävelylenkin ja ihastelimme pihojen runsasta kukintaa. Kotimatkalla hain Onnin ja Ilonan mukaani ja menimme Lohjan aseman Veli Kebabiin syömään. Kotona terassilla odotti iso kassillinen raparpereita, ilmeisesti naapurin Markulta. Tiistai oli sateinen päivä ja aloitin raparpereiden säilömisen, osan chutneyyn ja loput pakastimeen. En voinut mitään itselleni; ripautin chutneyn joukkoon savupaprikajauhetta (mietoa). 

Matkabudjetti alittui niin paljon, että polkaisin Jumboon ja ostin Top-Sportin tarjouksesta itselleni uudet Merrellit. Se on kesä nyt! Ennen kuin Hannu menee jalkaleikkaukseen, siirsimme kesäkalusteet kellarista pihalle, lupaa ilmatieteenlaitos sitten ihan mitä vain. Torstai oli sateinen päivä. Vein Hannun Peijakseen, päivystin kotona ja tein odotellessa lisää raparperichutneyta. Minulle on tiedossa kuuden viikon sairaanhoitajan pesti. En tiedä, johtuuko lääkityksestä vai mistä, mutta Hannu höpöttää taukoamatta sairaalasta päästyään. Olen tottunut yksinoloon ja hiljaisiin aamuihin aamu-tv:n äärellä, nyt meinaan hermostua jo ensimmäisenä aamuna Hannun puheripuliin. Tein kesän ensimmäisen raparperipiirakan, kun Maija tuli perjantaina kyläilemään.

Viikonloppuna oli aikaa testata uudet tossut lenkkipoluilla ja istuttaa kesäkukkia + yrttejä terassin ruukkuihin. Eivätpä etanat pääse niitä syömään, kuten perennapenkin kukat, joita olen vuosittain istuttanut kielometsämme edustalle. Hannu pääsi sunnuntaina suihkuun ja autoin vaihtamaan puhtaan siteen jalkaan, joka ainakin ulkoisesti näytti paranevan hyvin.

Korkkasin kotimaisen uimakauden vasta juhannusviikolla Kuusijärvellä. Vesi tuntui todella lämpimältä, kun sää oli niin viileä. Neljä rantavahtia pelasi keskenään petankkia, minä uin yksin järvessä.

Onneksi kävin uimassa hyvän sään aikana, seuraavana aamuna satoi lunta. Tuli kiire siirtää yrtit ja kesäkukat sisälle pois tuulen riepottelusta. Lohjallakin oli tuulista ja viileää, joten Virekodin kesäjuhla vietettiin sisätiloissa. Äiti ei ymmärrä housuvaipan tarkoitusta, mutta vierailevan esiintyjän lauluja ja juttuja hän kuunteli tarkasti ja nauroi aivan oikeissa kohdissa.

Kävimme syömässä Ikean aamiaisen ja ostimme tarjouslyhtyjä omenapuuhun ripustettaviksi. Istutin kesäkukat haudalle ja aloitin juhannussiivouksen yläkerrasta. Tyttöjen huoneen ikkunan olen tainnut viimeksi pestä sen jälkeen, kun Jokke maalasi kaikki karmit valkoisiksi. Torstaina kävin kaupat, siivosin alakerran (Hannu pakeni yläkertaan pois tieltäni) ja leikkasin nurmikon. Jatkoin reissulla totuttua lounastraditiota ja tein meille tonnarisalaatin. Juhannusaattona valmistin salaatit, anjovismössön ja raparperipiirakan, ennen kuin Anne ja Terry tulivat juhannuksen viettoon. Istuimme pihalla sen aikaa, kun Hannu grillasi, mutta kolea sää ajoi meidät sisälle syömään. Kiusasimme vieraitamme kevään matkakuvilla ja -videoilla. Vieraat eivät jääneet yökylään, vaan lähtivät taksilla kotiin kun aamu jo sarasti.

Hannu pisti lämmöt pois, kun hän lähti toukokuun lopulla Balkanille. Juhannusviikonlopun jälkeen luvattiin edelleen sateista keliä ja oli pakko alkaa taas lämmittää taloa, ettei kosteus tee vaurioita. Kesäkuun viimeisellä viikolla kävin lähes autiolla Kuusijärvellä uimassa, rannalla värjötteli kaksi hengenpelastajaa. Vesi taisi olla samanasteista kuin ilmakin. Öljykolmion miehet kävivät huoltamassa öljysäiliömme. Käytin Hannun tikkien poistossa, sen jälkeen ehdimme kirkon päiväkonserttiin kuuntelemaan Olli Heleniuksen ja Ville Salmisen musiikkia.

Kesäkuun viimeinen lauantai oli aurinkoinen ja kutsuimme naapuriperheen pihallemme grillaamaan, palkkioksi talonvahtina toimimisesta reissumme aikana. Loppukuu olikin taas sateinen...

Kesän kirjat 1: 
Nancy Huston "Syntymämerkki". Suvun naisten elämäntarinat holokaustista tähän päivään.

Kjell Westö "Lang". Dekkarinomainen tarina murhaan johtavista tapahtumista Helsingissä.

Laura Esquivel "Pöytään ja vuoteeseen". Meksikolainen mielikuvitusrikas kertomus, jota värittävät ruoka ja rakkaus. 

Heikki Aittokoski "Narrien laiva - matka pieleen menneessä maailmassa". Kadehdittavan hyvin kirjoitettu kirja sotia käyvistä maista ja muista maailman epäkohdista. "Euroopan vaihdemies" (Aittokoski) kierteli Eurooppaa junaillen ja Hesarissa tarinoiden samaan aikaan, kun minäkin liikuin Balkanilla.

Kotona taas!

Pécs

Viisi maata, viisi eri valuuttaa (niitäkin jäi taskujen pohjalle, onneksi myös euroja). 13 eri majoituspaikkaa, enkä mitään unohtanut perääni. En myöskään hostelien ovien tai lokkereiden avaimia itselleni. Reissu meni melkein niin kuin etukäteen suunnittelin, Sarajevon väliin jääminen tulvien takia harmittaa, mutta onhan taas hyvä syy palata Balkanille. Banja Lukan paria sadepäivää lukuun ottamatta sää suosi koko matkan.

Unkari; Budapest on vanha tuttu ja Pécs ihastuttava uusi tuttavuus.

Bosnia-Hertsegovina; Banja Luka oli sateisen harmaa eikä näyttänyt parastaan, Mostar on turistisuudestaan huolimatta hieno kohde, sinne on aina mukava palata.

Kroatia; Zagreb on mukava, eläväinen kaupunki ja laajensi minun Kroatian tuntemustani. Cavtat tuli reitilleni vähän yllättäen, mutta toimi uima- ja rentoutumispaikkana mainiosti. Dubrovnik oli vähän pakkopullaa lentokohteen takia, mutta oli ihana nähdä Zeljka.

Montenegro; minulle ennestään tuttu, mutta halusin näyttää Hannulle varsinkin viehättävän Perastin. Kotorissa voisin viihtyä pidempäänkin.

Albania; hieno yllättäjä, tänne mennään uudelleen! Ei Tiranaan, jos sen voi jotenkin välttää, vaan pienempiin kaupunkeihin/kyliin ja etelän rannoille. Matkaa voisi jatkaa Makedoniaan ja sieltä Kreikkaan. Käsittämättömän halpa maa.

Hannun mielestä tämä oli paras reissu ikinä. Eikä mikään ihme, sillä hän koki kaksi  hienoa maata; Montenegro ja Albania.

13 majoituskohdetta; ensimmäisen kotona nukutun yön jälkeen piti taas hetki miettiä, mikä maa, mikä valuutta. Ruoho oli kasvanut pihalla törkeän korkeaksi ja voikukat vallanneet nurmikon. Kukkapenkkiä ei näkynyt kielonlehtien ja rikkaruohojen seasta. Kielot olivat jo kukkineet, mikä suuresti harmittaa minua, mutta jostainhan on luovuttava, jos haluaa välttää koivujen kukinnan kotimaassa. Onneksi syreenit, ruusut ja lupiinit ovat parhaillaan kukassa.

Kun laskeuduimme Vantaalle, Suvi soitti ja muistutti, että sunnuntaina on helluntai ja kaupat kiinni. Kävin lentokentän Alepassa täydentämässä varastoja, joita Hannu oli hankkinut ohjeitteni mukaan. Pistimme kotona pesukoneen pyörimään, avasimme kylmän proseccon ja tein tonnikalapastaa.

Minun 32 päivän varsinaiset matkakulut olivat yhteensä 734€ (lennot 180, majoitukset 343 ja kaikki siirtymiset 211). Saman verran meni syömisiin, juomisiin, retkiin ja tuliaisiin. 

Reissu opetti minulle muutaman uuden sanankin; tulva = flood/floods, shitet = myytävänä (albania). Vihdoin opin myös pakkaamaan oikein; jätin kotiin kaikki kiristävät ja rypistyvät vaatteet. En ottanut mukaan ainuttakaan pellavatunikaa, sen sijaan toppeja, trikoita, kesämekkoja ja kevyitä neuleita.

Dubrovnik

Zeljka oli meitä bussiasemalla vastassa, kun illalla saavuimme Dubrovnikiin. Hän vei meidät majapaikkaamme (home sweet home) ja keitti tervetulokahvit. Seuraamme liittyi lontoolainen Amy. Myöhemmin lähdimme vanhaan kaupunkiin syömään, Zeljka sai jättää auton pitkälle keskustasta. Kaupunki oli aivan tukossa, parhaat hotellit ja palatsit oli varattu joihinkin ökyhäihin. Turvamiehet suojelivat kuuluisuuksia, ettei tavallinen kansa päässyt liian lähelle. Ravintolat olivat täynnä, lopulta saimme pöydän Konoba Amoretista, jonka omistajan Zeljka tuntee. Hannu sai reissunsa ensimmäiset cevapit. Kello lähenteli puoltayötä, kun palasimme kotiin.

Ivo Guesthouse

Söimme Zeljkan terassilla hänen valmistamansa runsaan aamiaisen. Hänen muistisairas äitinsä (joka ei enää tuntenut minua) oli vaeltanut aamukolmelta ulkorapuissa. Pakkasimme tavaramme ja istuimme lähtöoluille omalle terassille kuluttamaan viimeiset hetket Dubrovnikissa ennen kuin Zeljka heitti meidät kentälle.

 

Kotor

Bye, bye Merrell!

Kotorissa meitä tuli vastaanottamaan Montenegro Hostelin tuttu respa, kävelimme heidän hosteliinsa maksamaan kuljetuksen ja lopulta pääsimme majoittumaan Old Town Hosteliin. Oikein mukava paikka, tähän olisi pitänyt majoittua alun alkaenkin! Saimme alapedit kuuden hengen dormista, jossa olivat jo vantaalainen Henna ja mumbailainen hauska nuorimies. Hän oli kulkenut osittain samoja reittejä kuin mekin, majoittunut samoissa hosteleissa ja tutustunut samoihin ihmisiin. Kävimme suihkussa ja lähdimme syömään. Lopulta päädyimme taas Rendez Vousin terassille, sen listalla oli paras valikoima. Serbialainen tarjoilijatyttö muisti meidät ja hän hauskuutti meitä kuivalla huumorillaan. Söimme tukevasti, päälle vielä iltakahvit ja pelinkovacit, ennen kuin palasimme hiljaiseen yläkerrokseemme.

Mumbain poika varoitti etukäteen, että hän yskii öisin, mutta vakuutti sen sointuvan hyvin Hannun kuorsaukseen. Nuoriso-osasto palasi keskustasta joskus kolmen ja viiden välillä, mutta yö oli kaikenkaikkiaan hiljainen. Aamulla jätin hyvästit hyvin palvelleille Merrelleilleni, kotona on edessä uusien lenkkareiden osto. Kävimme bussiasemalla tsekkaamassa Dubrovnikin bussit ja yllättäen 14.45 bussi oli jo täyteen buukattu. Oli pakko tyytyä 15.55 bussiin, onneksi on perjantai ja sellainenkin kulkee. Ostimme leipomosta rasvaiset piiraat, söimme ne satamassa ja kävimme Montenegro Hostelissa kahvilla. Hannu ehti vielä käydä suihkussa, ennen kuin meidän oli poistuttava dormista. Kun kerroimme Mumbain pojalle, ettemme vielä kokonaan poistu paikalta, hän totesi iloisesti ”so we can speak more bullshit”. Siirsimme tavarat alakertaan ja lähdimme vielä viimeiselle Kotorin-kävelykierrokselle. Vanha kaupunki oli täynnä pulleita risteilyturisteja, oli vain puskettava läpi ryhmien. Ostin torilta tuoreita hedelmiä ja tein niistä meille lounassalaatin. Vietimme bussin odotteluajan Old Town Hostelin mukavassa olohuoneessa. Kävin vielä ottamassa viimeiset kuvat kauniista vanhasta kaupungista. Hannu jäi hosteliin laulamaan Dr. Bombayn Calcutta-biisiä mumbailaisen kanssa.