tiistai 9. heinäkuuta 2019

Viro Hondalla; Haapsalu

Ehdittiin olla kotona taas yksi kokopäivä, pakattiin Hondan sivulaukut ja tultiin Eckerön aamulautalla yli Tallinnaan. Muitakin pyöriä oli matkassa mukana kymmenkunta. Mirja ja Matti yllättivät meidät taas kerran ilmestymällä kahvilaan. Mirja tosin oli siinä uskossa, että olemme menossa suoraan Pärnuun. Eivät niin vain päässeet meistä eroon, sillä hekin olivat matkalla Haapsaluun. Hannu kiersi taas turhan lenkin Lasnamäen kautta, ennen kuin lähdettiin ajamaan kohti Haapsalua.

Pipi Maja
Taksi Pubi
Odottelimme jonkun aikaa majapaikkamme Pipi Majan ulkopuolella avaimia, kun ei tajuttu, että sinne piti mennä samasta ovesta kuin alakerran kauppaan. Alakerrassa on joskus sijainnut kreikkalaisravintola Margot, jossa ehdimme kerran käydä syömässä. Sen terassi sijaitsi nykyisin tyhjällä pihalla. Eestiä puhelimessa puhuva rouva odotti meitä yläkerrassa ja me päivystimme takapihalla, jonne Hannu parkkeerasi Hondan. Saimme tilavan huoneen erillisellä vessalla ja isolla kylpyhuoneella. Suuresta erkkeri-ikkunasta tulee runsaasti valoa. Vaihdoimme vaatteet ja lähetin Mirjalle viestin, että lähdemme Taksi Pubiin oluelle. He asuvat Villa Soffassa samalla Posti-kadulla kuin me, mutta sen toisessa päässä. Hetken kuluttua he liittyivätkin seuraamme ja jäimme lounaalle.

Teimme aamiaisostokset lähikaupassamme, Mirja ja Masa kävivät katsomassa asuntomme, ennen kuin he palasivat omaan kämppäänsä huilimaan.

Soffa
Sovimme illallistreffit ja kävimme ensin Mirjan ja Masan luona lasillisella. Karja-kadun monista ravintola-vaihtoehdoista päädyimme tuttuun Pizza Grandeen.

Pizza Grande
Syötyämme jäimme vielä terassikahveille, ennen kuin erkavoiduimme ystävistämme.

Loppuilta kului kämpillä lueskellen ja laiskotellen. Ulkona taisi tihkuttaa vettä hetken aikaa.

Nukuin muuten hyvin, mutta alapuolella olevan suojatien valo alkoi nakuttaa kuudelta ja jäin kuuntelemaan sitä, vaikka suljinkin ikkunan. Suihkun jälkeen hain Konsumista lämpimät sienipiiraat, ostin kaupan ulkopuolelta puoli kiloa mansikoita (2,50€) ja palasin kämpille kahvin keittoon.

Olin juuri naputtamassa Mirjalle viestiä, kun nämä seisoivatkin jo ovemme takana. Lähdimme kävelemään Väike Viikin ympäri. Ystävämme palasivat Soffaan, meidän matkamme jatkui vielä juna-asemalle, jossa pelastushenkilöstö oli harjoittelemassa onnettomuuksien varalta. "Loukkaantuneita" lojui radan varrella ja paikalla oli useita ambulansseja. Ilmankos olimme aamulla kuulleet avoimesta ikkunasta pitkään kestävää hälytysajoneuvojen ääntä.

Haapsalu raudtee
Laterna Baar
Palasimme Lahe-kadulle ja pysähdyimme lounaalle Laterna Baarin terassille. Aurinkokin pilkisteli pilvien raoista. Pihoilla rehottivat kukka-amppelit ja -istutukset. Millä mahtavat paikalliset rouvat kukkiaan lannoittaa vai meri-ilmastako rehevyys johtuu?
 
Jatkoimme kävelyä vielä Piispanlinnaan. Kierreltyämme ulkoalueet palasimme Karja-kadulle ja kämpille huilimaan. Kadunvarrella ja tiellä näkyi useita amerikanrautoja, jotka osallistuvat tulevaan tapahtumaan.

Taksi Pubi
En malttanut nukahtaa, kun ulkona alkoi aurinko paistaa. Annoin Hannun kuorsata jonkun aikaa, ennen kuin hätistelin tämän kanssani ulos. Kävelimme keskustan läpi Lihula maantietä, palasimme Õpetajaa pitkin ja tasasimme oluen Taksi Pubin aurinkoisella terassilla.

Rootsituru kohvik
Suihkun jälkeen treffasimme Mirjan ja Masan Karja-kadulla ja he suostuivat ehdotukseemme syödä Rootsituru kohvikin aurinkoisella terassilla. Hyvästelimme ystävämme, jotka jäävät vielä Haapsaluun. Meidän matkamme jatkuu aamulla Hiidenmaalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti