Heinäkuun helteitä

Meillä oli taas armottoman hyvä tuuri Viron reissulla. Emme juurikaan kastuneet ja kaikki sujui suunnitelmien mukaan. Kotiin palattuamme sää pysyi helteisenä ja minä jatkoin Keravanjoessa uintia. Yksin, muita uimareita ei näkynyt, olihan joen vesi edellisviikon sateiden jälkeen noin 16-asteista. Vesisadetta saimme vasta perjantain ukkosen myötä. Soili oli hoitanut kukat taas niin hyvin, että minun mitä ilmeisemmin pitäisi olla enemmän pois kotoa. Jopa kliivia kukki, kun palasimme kotiin!

Ravintola Tammisto

Torstaina polkaisimme Ravintola Tammistoon, kun siellä oli tarjolla muikkuja. Samalla kävin Budget Sportin alessa, tarkoitus oli ostaa vaellussandaalit, mutta niitä ei edelleenkään ole myynnissä. Tyhjin käsin en kuitenkaan lähtenyt, vaan ostin alesta uudet Salomonin vaelluskengät, tällä kerralla edellisiäkin suuremmat. Jo toinen (kolmesta) kevään vaelluksella vaurioitunut varpaankynsi on irtoamassa. On syytäkin irrota ja parantua ennen seuraavaa Viron vaellusta.

Varpaankynnet 3kk vaelluksen jälkeen

Minusta on vuosien varrella tullut koirien kaveri ja tuntuu, että tunne on molemminpuolinen. Tiedän kylän koirat nimeltä ja moni niistä pysähtyy portillemme tervehtimään. Sunnuntain lenkillä tutustuin Rolleen, kun kysäisin omistajalta (nuorehko mies), onko tuo labradoodle vai vesikoira. Hyvin arvattu, totesi tämä, mutta sekarotuinen se on, mukana myös vesikoiraa. Rolle yritti napata kiinni kellonremmistäni, mutta kun se ei onnistunut, tarttui hampaillaan shortsihameeni helmaan ja yritti kiskoa minua mukaansa. Tykkääköhän se naisista vai onko isäntä opettanut? Illalla, kun katsoimme telkkaria, Alma (asuu kahden talon päässä) rapisteli sisään. En heti tajunnut, mistä rapina kuuluu ja ajattelin oravanpoikasten (taas!) tulleen sisälle, kunnes näin Alman olkkarissa. Ei ollut ensimmäinen kerta! Kun aamuisin avaan ulko-oven, Alma alkaa haukkua omalla pihallaan, jos on ulkona. Olen vakuuttunut, että se kuulee minut ja kerjää rapsuttamaan. Nappasin koiran syliini ja palautin omistajilleen. Sanoin vielä, että jos Alma on joskus karkuteillä, kannattaa kysyä ensin meiltä. Myöhemmin alkoi sataa ja tuli aivan ihmeellinen valo, 22.30 oli aivan valoisaa, kun taivas muuttui lämpimän kellertäväksi. Kun maanantaina menin uimaan, joen toisella puolella alkoi haukkua ja ulista valkoinen paimenkoira (pentu). Luuli varmaan, että pitää lähteä pelastamaan minut.

Tiistaina Suvin porukat tulivat meille kahvittelemaan ja toivat tullessaan Ilonan rippijuhlasta säästynyttä suklaakakkua. Sipekin pääsi vihdoin mummulaan! Ilona jäi meille yöksi ja linnoittautui toiseen vinttikamariin.

Kesän kirjoja:

Lipasti, Heininen, Perälä, Häkkinen Heinoen-Eerola; "Agricola tunnissa". Kaikki nippelitieto Aasta Ööhön, mitä olet ikinä halunnut tietää Mikael Agricolasta. Koottu vähän kieli poskessa.

Isaacson, Rupert "Hevospoika - Isän ja pojan yhteinen matka". Valloittava tositarina pienestä autistipojasta, jonka vanhemmat tekevät kaikkensa oppiakseen ymmärtämään lastaan ja etsiessään tälle apua, mahdollisesti jopa parannusta sairauteen. Rupert-isä saa säteen viedä poika Mongoliaan tapaamaan shamaaneja ja porokansaa, joiden hän uskoo pystyvän auttamaan lastaan. Jo varhain vanhemmat ovat huomanneet, että poika rauhoittuu eläinten lähellä ja että myös suuret hevoset osaavat olla varovaisia ja helliä poikaa kohtaan. Suuri seikkailu alkaa Ulan Batorista ja matkaa taitetaan pääosin ratsain.