Borta bra, hemma best?

Nyt sopii epäillä tuota väittämää, kun arvasin, mitä kotona odottaa. Pari päivää ennen kotilentoa kysyin Soililta, onko posti tuonut kuolinpesän postia. Ei olisi kannattanut, sen jälkeen iski joku stressi-ihottuma, joka kuorii ihoani kasvoilta. Olisi pitänyt jo Dubrovnikissa tajuta, että minulla oli antihistamiinit reissussa mukana (tyhmä)! Kotona odotti myös villisti kasvanut nurmikko ja hoitamaton piha. Parin päivän sade antoi mahdollisuuden laiskotella pihahommien suhteen, sen sijaan yritin hoitaa kuolinpesän asioita. Vähänkö on tehty vaikeaksi, kun OP:iin eikä Teliaan saa mitään yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla! Vinkki; jos haluat säästää rahaa, hoida kuolinpesän asiat (ml. perukirja) itse, jos haluat säästää hermosi, ulkoista koko homma!

Kroatiassa kukkivat oleanterit, bougainvilleat, ruusut ja jopa fiikus lautasenkokoisia, valkoisia kukkia. Kotipihan tulppaanit ja kielot olivat jo lopettaneet kukinnan, sireeni ei ollut tehnyt yhtään kukkaa, mutta juhannusruusu kukkii jo runsaasti. Soili oli taas saanut kliiviani kukkimaan. Sateen vaihtuessa auringonpaisteeseen jatkoimme grillikesää takapihalla. Lauantaina oli lähes hellekeli ja Hannu leikkasi nurmikon. Ripustin pitsiverhon oviaukkoon pitämään ötökät ulkona ja pidimme ulko-oven auki koko päivän.

Sunnuntaina hain Bauhausista kesäkukat pihalle ja haudalle. Honkanummen isot jalopuut varjostivat kauniisti puistokäytävää, kun kävimme istuttamassa kukat. Kävelin kotiin, iltapäivän vietimme naapurin Danielin 7v-synttäreillä. Sää suosi taas näitä villejä pihakutsuja, joille kokoontui liki 50 isompaa ja pienempää juhlijaa.

Jonotin taas Osuuspankkiin jättääkseni perukirjan. Kuolinpesän tilin saa lopetettua vasta sitten, kun pankki on tarkastanut perukirjan. Verohallinnolle lähetin valtakirjan ja tilitiedot. 

 

Kesäkuun kirjoja;

Irene Zidan "Isäni appelsiininkukkien maasta" 

Kroatia; Dubrovnik

Bussimme Brististä Dubrovnikiin lähti totuttuun tapaan noin kolme varttia myöhässä. 

Matkalla viestitin Zeljkalle oletetun saapumisaikamme ja kysyin samalla kauppatarpeita. Vain apteekkiin oli asiaa.

Zrinski

Bussiasemalta kävelimme tutun Zrinskin terassille, saimme paikat mukavan skottirouvan pöydästä ja söimme kanatortillan ja -caesarin. Syötyämme kävimme apteekissa ja Konzumissa ostoksilla. Matkapäivästä teki pitkän se, että viikonlopusta johtuen jouduimme odottamaan 3-bussia Nuncijataan varsin pitkään.

Olin ostanut pienen leivän aamiaiselle, Konzumissa ei myyty lainkaan kirsikkajogurttia. Omia kahvipuruja riitti vielä yhdelle aamulle. Lähdimme kumpikin kävelemään kohti vanhaa kaupunkia, laitoin Hannulle viestin kun olin ruuhkaisella Pilen portilla. Teimme treffit Bar Dukkahin terassille, otimme oluet ja palasimme omia reittejämme satamaan.

Pizzeria Piccolo

Pizzeria Piccolon terassille söimme merellisen risoton ja pastan. Pois lähtiessämme minun oli ihan pakko naputtaa naapuripöydän miestä olkapäähän ja todeta; yksi, kaksi, kolme, sauna! Ruotsalaisia kun olivat. Hannu jäi odottamaan 3-bussia, minä kapusin taas tuhannet portaat ylös. Zeljkan ystävä Miriam oli jokasunnuntaisella vierailullaan ja keitti kahvit sillä aikaa, kun kävin suihkussa. Nostin pesukoneessa pyörineen filtin ulos kuivumaan ja laitoin meidän pyykit pikapesuun.

Söimme kevyen aamiaisen, kastelin terassikukat (hajusta päätellen jollain sea weedilla) ja lähdimme omille kävelyillemme. Zeljkan ainoa pyyntö kaupasta oli pattereita ja setelinvaihto pienemmiksi. Hän hoitaa ruokaostoksensa kaupan kuljetuksella.

Kävelin Babin Kukin uimarannalle, tarkoitus oli käydä meressä, mutta tuuli pöllytti rannan hiekkaa eikä siellä ollut suihkua. Sain aamulla jonkun allergisen ihottuman (aurinko/hiki?) ja pelkäsin meriveden pahentavan kutinaa. Maanantai oli reissun kuumin päivä, +32. Kävin tutussa Shelby Baarissa Aperolilla, ennen kuin palasin satamaan.

Bistro Prova

Teimme treffit sataman torille ja söimme Bistro Provan terassilla lounaaksi burgerin (elämäni kallein 19€) ja pizzan.

Ostin kukkakaupasta kaksi maljaköynnöstä Zeljkalle, pakkasin ne Hannun mukaan bussimatkalle, kävin itse espressolla, kaupassa ja raahauduin kassia kantaen raput ylös Nuncijataan. Vähänkö olin suihkun ja rosén tarpeessa! Nukuimme päikkärit ja vietimme illan Zeljkan seurassa terassilla. Nolotti kertoa (ihmiselle, joka ei itse enää pysty syömään tai maistamaan ruokia) mitä söimme ja mitä yleensä itse kokkaan, mutta itsehän tuo oli niistä kiinnostunut. Minä ihmettelin hänelle, että olemme viettäneet pari viikkoa rannikolla ja vasta täällä - samalla iholla ja samoilla aurinkorasvoilla - alkaa näkyä rusketusrajoja. It's Dubrovnik! sanoo hän.

Tiistai oli toisinto eilisestä (tää on niin nähty!), paitsi että jätin uikkarin kotiin ja otin kirjan mukaan. Istuin yhdelle Babin Kukin varjoiselle penkille lukemaan kirjan loppuun, siinä tuuli vilvoitti mukavasti. Ehdotin treffejä Shelbyyn, mutta siinä ei myyty tummaa olutta ja menimme Zrinskin terassille. Viimeisen reissupäivän kunniaksi lupasin tarjota lounaan ja tiesin Amforan olevan hintansa väärtti, vaikkei siellä enää olekaan lounastarjousta (eikä merellistä pastaa).

Amfora

Palasin kaupan kautta kotiin, Hannu otti taas kyydin bussilla. Suihkun ja hetken huilin jälkeen istutin maljaköynnökset terassin ruukkuun ja vaihdoimme puhtaat lakanat sänkyyn. Vielä viimeiset kahvit ja viinilasilliset, hyvästelimme Zeljkan ja tulimme alas 3-bussilla. Shuttlebus lentokentälle olikin sopivasti lähdössä, olimme kentällä turhankin ajoissa. Onneksi lento oli ajassaan.

Junat eivät enää kulkeneet, kun yöllä laskeuduimme Vantaalle. Oli otettava taksikyyti kotiin.

Kesäkuun kirjoja;

Sara Osman " Kaikki mitä jäi sanomatta". Amanda, Sofia ja Caroline ovat nuoria ruotsalaisnaisia. Ystäviä keskenään, tavallaan. Heillä on hyvin erilaiset lähtökohdat ja elämäntyylit. Amanda kipuilee edelleen pikkuveljensä itsemurhan takia (ei ehkä paras kirjavalinta minulle tällä hetkellä), hukuttaa surunsa työntekoon, juhlimiseen ja alkoholiin. Sofia on määtätietoinen maahanmuuttajaperheen tytär, joka keskittyy opiskeluihin ja uran luomiseen. Caroline puolestaan rikkaan perheen tytär, hän jätti opiskelut sikseen ja yrittää somekanavien avulla ansaita elantonsa, vaikka pappa betalar (äitiin on huonot välit). Herkkä ystävyyssuhde räjähtää lopulta Carolinen juhannusjuhlissa, jotka tämä järjestää vanhempiensa kesähuvilalla (mamma betalar).

Kroatia; Brist

Nautimme aamiaiseksi vain kirsikkajogurtit ja kahvit, pakkasimme laukut ja hyvästelimme Ivana-Annelin. Arvioin bussin tulevan puoli tuntia myöhässä, mutta veikkasin väärin; odotellessa meni kolme varttia. Olin Booking.comin kautta lähettänyt kaksi viestiä Bristin majoitukseen ja pyytänyt aikaisempaa kirjautumista. Välikäsitoimisto (jonka kanssa tappelin vuosi sitten) kehotti ottamaan yhteyttä suoraan majoittajaan. Mistä hitosta sille toimistolle oikein maksetaan?

Bar Sidra

Jäimme kyydistä Bristin pysäkillä ja Booking.comin kartan ohjeilla laskeuduimme jyrkkää mäkeä alas rantakadulle. Itse asiassa kartta näytti, että majapaikkamme on rakennettu mereen. Mikäs sen hienompaa olisi!

Haimme vuoronperään oikeaa osoitetta, toisen odottaessa rannassa laukkujen kanssa. Lopulta Hannu löysi oikean talon. Se sijaitseekin päätien alapuolella ja on toisen niminen. Hikisinä päätimme käydä ensin rantabaarissa oluella, kun niitä ei tässä kylässä kovin montaa taida olla. Eikä tässäkään myyty tummaa olutta (iso olut 3€, kaikki paukut 1,50€, vain käteinen). Ihana isäntämme Simeon vastaanotti meidät ja antoi meille paremman asunnon hienolla merinäköalalla. Kävimme päätien toisella puolella kylän ainoassa kaupassa, löysimme lähes kaiken tarpeellisen ja veimme ostokset kämpille. Lähdimme etsimään ruokapaikkaa.

Konoba Bonaca

Siitä tulikin päivän lenkki, jota ei ollut näin matkapäivänä tarkoitus tehdä. Hannu oli etukäteen katsonut netistä, että kolme ravintolaa pitäisi löytyä näinkin pienestä kylästä. Kaksi oli suljettu ja yhden (hotelliravintolan) ohi kävelimme vahingossa. Jatkoimme kävelyä seuraavaan (tai sitä seuraavaan) kylään ja jäimme Konoba Bonacan terassille syömään chicken fingersit (liikaa panerointia, hyvä soosi) ja mustan risoton, jolla Hannu sai itselleen hienot huulirajaukset (vain käteinen). Vaihdoin taas vessassa vaatteet ja kävin uimassa, ennen kuin kipusimme ylös kämpille nauttimaan loppuillasta.

Yritin hetken huilia, mutta ei onnistunut. Piti pestä nyrkkipyykki ja tehdä iltasalaatti (olemme jo kyllästyneet sienimunakkaaseen). Auringon väistyessä parvekkeeltamme siinä oli tosi mukava istua. Pieni tuulikin virisi, lämpöä "enää" +25.

Kirkonkellojen lyödessä kymmenen lähdimme tiistaina taas omille lenkeillemme; Hannu Gradaciin ja minä niin pitkälle toiseen suuntaan kuin rantatietä riitti.

Kävelin mukavaa, sementoitua kävelytietä, nousin siitä jyrkät raput ja ja kävelin jonkun kylän läpi rantaan. Tuttu pikkutyttö istui rattaissaan, tervehdin tšekkiäitiä, joka ei tunnistanut minua heti, vaikka asumme samassa talossa. Kävelytie päättyi ja käännyin paluumatkalle. Harmi vain, etten ollut painanut mieleeni, mille kadulle raput johtivat minut ylös tullessa. Tein pari harharetkeä, kävelin hetken päätien vartta ja laskeuduin taas rantatielle. Ehdotin Hannulle uimatreffejä Hotel Rivan viereiselle rannalle, siitä pääsi lähes puhtain jaloin rapuista pois merestä.

Siellähän tämä jo odottikin minua, kävimme uimassa (minä alusvaatteilla, olin pakannut mukaan pyyhkeen, varvastossut ja ohuen mekon). Kävelin edeltä kämpille, kävin suihkussa ja otimme lenkkioluet parvekkeella.

Hotel Riva

Päikkäreiden jälkeen puin päälleni uuden puuvillamekon, väljä ja mukava kuin yöpaita, kuka sellaista käyttääkään. Otimme aperitiivit lähibaarissa (siinä ainoassa) ja menimme syömään Hotel Rivan rantaterassille. Tilasin grillatut mustekalat salaatilla (nyt on syöty tarpeeksi raneja), Hannu taas black risoton (väärän värinen lautanen, sanoisi Master Chef -kisan tuomari). Huomaamatta otin pöydällä olevasta pullosta kourallisen öljyä ja sivelin sen rutikuiviin sääriini.

Keskiviikkona vaihdoimme suuntia; Hannu lähti kävelemään minun eilistä reittiäni, minä Gradaciin. Olikin mukavan tasainen, sementoitu kävelytie.

Nousin jyrkän ylämäen kirkolle, ovi oli auki ja kävin sisällä. Kirkolta laskeuduin Gradacin keskustaan, joka sekin on isompi mitä muistin. Tosin silloin oli lokakuu ja sää sateinen ja myrskyinen, joten kävelyt jäivät vähiin.

Kysyin eilen Hannulta, oliko Gradacissa postilaatikkoa, ei tiennyt. Otin kuitenkin varuiksi mukaan kirjoittamani kortit. Onhan siellä posti, jäätelö- ja tupakkakioski, iso Studenac, ravintoloita ja baareja koko rannan mitalta ja jopa yksi laituri, jossa on metalliraput mereen. Niitä on todella harvassa rannikolla, saarilla enemmänkin.

Teimme treffit omaan pikkubaariimme, Hannu joi janoonsa lagerin, minä halusin espresson (kahvipaketti alkaa olla jo uhkaavan kevyt). Menimme Rivan rantaan uimaan, minä taas alkkareissa ja urheiluliiveissä. Täällä on rannat täynnä pulskia ihmisiä, joten en vaivaudu häpeämään. Palasimme kämpille suihkuun ja pyykinpesuun.

Mendi

Täällä ei montaa ravintolaa ole, pizzaa teki mieli ja kävelimme seuraavan kylän Mendiin. Ehdotin šhopska-salaatin ja yhteisen pizzan jakamista, mutta emme löytäneet molemmille kelpaavaa, joten jätimme salaatin väliin ja tilasimme omat pizzat (vain käteinen). Uuh, nyt tuli juustokiintiökin täyteen! Kotimatkalla poikkesimme kantabaariin, Hannu joi janoonsa lagerin, minä tilasin tuplaespresson ja kirsikkasnapsin. Kävin vielä kaupassa, vaikka kiskomme kiduksiimme litrakaupalla hanavettä, vichy auttaa öisiin jalkakramppeihin. Oli käytävä taas suihkussa. Päikkäreiden jälkeen vietimme loppuillan parvekkeella. Tämä oli kuumin päivä tähän mennessä, kun oli aivan tyyntä. Auringon laskettua oli vielä +25 astetta. Laitoin Zeljkalle viestin, että vietämme ehkä 1-2 lisäpäivää rannalla. Harkitsimme Gradaciin siirtymistä pariksi päiväksi, laukuthan voisi vetää sinne tasaista (hikistä) kävelytietä pitkin.

Mihin virastoon voi valittaa linnunlaulusta (HS)? Laulavat aivan liian kovaa ja aloittavat aivan liian aikaisin. 

Eikä me mihinkään Gradaciin lähdetty laukkuja vetämään, vaan varattiin vielä yksi lisäyö (45€) Simeonilta. Päivän lenkit tehtiin taas niin, että Hannu käveli Gradaciin, minä lähikyliin ja istuin varjoon penkille lukemaan mukana kantamaani kirjaa. Treffit taas Rivan rannassa, jossa kävimme uimassa.

Hotel Riva

Hotel Rivan ravintola on kylän ainoa, joka huolii korttimaksun. Jaoimme hyvän kanacaesarin ja cevapit, jotka taisivat olla jostain Lidlin pakastimesta. Kotimatkalla pysähdyimme taas Sidra-baarin terassille espressolle ja napsuille. Parvekkeella oli vielä +31, päikkäreiden jälkeen tein salaatin, jonka söimme kun ilma (ja viini) vähän viileni ja ilta hämärtyi.

Gradac

Perjantaina otimme kirjat mukaan ja lähdimme taas kävelemään omiin suuntiimme. Bristissä ei ole jäätelökioskia, kävelin Gradaciin ja ostin kirsikkajäätelön aidossa vohvelissa. Istuin varjoon lukemaan, kotimatkalla poikkesin Sidra-baariin lasilliselle ja vessaan. Treffit teimme taas Rivan rantaan. Äänekkäät perheet olivat poistuneet paikalta ja ranta oli lähes kokonaan meidän. Rivaan menimme suihkun jälkeen myös lounaalle, minut sinne houkutteli hyvä Caesar, Hannun luultavasti lyhin kävelymatka. Olin iloisesti yllättänyt, kun hän tilasi itselleen päivän kalan ja grillatut kasvikset. Napsut ja espresson joimme  kantabaarissa.

Hotel Riva

Viimeisen kerran puhkutaan nämä portaat ylös. Laskimme, että olemme olleet 25 vuoden yhdessäolomme aikana neljällä pakettimatkalla. Itsekseni mietin, että nämä Kroatian sinänsä kauniit rantakohteet on aikalailla nähty. Olen kolunnut rannikon Cavtatista Novigradiin. Seuraavan kerran täytyy lähteä saarille tai naapurimaihin.