Oli yllättävän hiljaista näinkin suuressa dormissa, tosin minunkin yläpetini jäi tyhjäksi. Ihmettelin jo aiemmin, miten isot meikkipussit ja toilettilaukut katalaanitytöillä oli, lisäksi Bea (se Katri Riihilahden näköinen Espanjan serkku) kulki aamutakki päällä dormeissa. Nyt selvisi sekin; heillä oli "torikassissa" ylimääräiset tavarat, ilmeisesti onnistuivat jotenkin lähettämään sen eteenpäin.
Onneksi en eilen jatkanut Ontóniin, vaikka aikaa ja voimia olisi riittänytkin. Siellä ei ollut kerta kaikkiaan yhtään mitään, alberguekin näytti suljetulta. Kirkkokin oli kiinni, joten jäin ilman leimaa. Siinä ihmetellessäni hollantilainen pitkä-Claudia sai minut kiinni. Kerroin ohittaneeni tarkoituksella vuorille johtavan polun vähän aikaa sitten, koska haluan nousta tietä pitkin hieman loivempaa mäkeä. Hän kääntyi ympäri ja lähti vuorille. Ontónin jälkeen saavuin Cantabrian maakuntaan, Baskimaa jäi taakse.
Mioñoon tullessani olin viluissani ja reisistä alaspäin aivan märkä. Vaihdoin oluen brandykahviin, Claudia saapui paikalle, hetken kuluttua katalaanitytöt suojelusenkelinsä kanssa. Claudia kertoi pysähtyvänsä Castro-Urdialesiin vain lounaalle ja majoittuvansa Islares Hosteliin. Vaihdoin suunnitelmaa ja päätin jatkaa viisi kilometriä pidempään mitä oli tänään tarkoitus, onhan se pois huomisesta.
Hain leiman kaupungintalolta, eteisessä istui Joulupukki reessään. Sihteeri ei ymmärtänyt, kun sitä hänelle hämmästelin.
Metsäreitti vaihtui välillä maantiehen ja tietöihin. Castrossa näin vain yhden camino-merkin maassa, kun kävelin kaupungin läpi. Toisen kerran alkoi sataa, kun lähestyin Cerdicoa. Toivoin pääseväni siellä vessaan ja vaikka oluelle, olinhan jo lähellä määränpäätäni. En nähnyt edes karttaan merkittyä kirkkoa.
Tästä puuttuu vain rantabaari ja reggae! Onneksi en saanut sitä olutta, sillä reitti jatkui kivistä polkua, jossa sai olla väsyneillä jaloilla tosi varovainen.
Maisemat sen kun komistuivat, kun polku läheni rantajyrkännettä. Nyt sai olla tarkkana, sillä laitumella sijaitseva polku oli miinoitettu lehmänläjillä ja lampaiden papanoilla.
First things first! Juuri ennen kääntymistä hosteliin oli Taberna Elisan mainos, käännyin toiseen suuntaan 100 metriä ja jäin ulos aurinkoon oluelle, samalla kuivattelin kosteaa takkiani.
Islares Hostel onkin täysin self service. Lähetin aamupäivällä varauksen sähköpostilla, mutta siihen ei kukaan vastannut. Kun ihmettelin lukitulla ovella, joku asukas kehotti soittamaan ovessa olevaan numeroon, siellä pyydettiin tekemään on-line sisäänkirjautuminen. Maksettuani majoituksen (25€) saisin ovikoodin. Samassa espanjalaispoika, se Amsterdamissa asuva, avasi oven ja kehotti tulemaan sisälle. Hänen mielestään minun on aivan turha maksaa mitään, hän voi antaa minulle oman koodinsa käyttööni. Ei nyt sentään! Jätin kengät ulos tuulettumaan ja hain oman, numeroidun alapetini. Liettualainen Pavel oli jo kotiutunut. Kävin suihkussa, samalla pesin sukat ja alusvaatteet, jotka voi viedä (taas ovikoodilla) takapihalle kuivumaan. Claudia saapui, hän oli päivällä pysähtynyt Castroon lounaalle. Ja kavunnut tietenkin kaikki vuoret. Joku tyttö kyseli, mistä olemme tänään aloittaneet. Niinpä! Katsoimme Pavelin kanssa toisiamme, minun oli pakko kaivaa blogi puhelimesta, että sain tarkistettua viime yön sijainnin. Paikka vaihtuu joka yö, niin eihän noita kukaan muista.
Suihkunraikkaana kävelin Taberna Elisaan, vaikka arvasinkin, ettei sieltä tähän aikaan ruokaa saa. Otin russiansalaatin ja oliivit tapaksina ja palasin kämpille.
Muut jäivät syömään omia eväitään (Claudia oli käynyt Castrossa kaupassa, kun joku oli kertonut hänelle, ettei täällä ole muuta kuin bensa-asema), kun lähdin vielä illalla kannattamaan Elisaa kolmannen kerran. Ei ollut nälkä, mutta jotainhan kai pitää syödä. Tilasin mix salaatin, nyt muistin pyytää etikat ja öljyt erikseen. Keräsin pyykkini takapihan narulta, eivät olleet yhtään ehtineet kuivua. Hain kaapista peiton itselleni, yhdeksältä kaikki olivat jo punkissaan. Monta petiä jäi tyhjäksi, useimmat olivat menneet kunnalliseen albergueen (donativo). Meren tyrskyt kuuluivat sisälle saakka. Tai sitten se oli ilmastointi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti