Bilbao +28

Muuten oli hiljainen yö, mutta 3.30 talon ulkopuolella pärähtivät ilmastointilaitteet päälle ja suljin ikkunan. Joku avasi sen uudelleen aamutuimaan. En ole varma, onko dormi täynnä, kun kaikkien verhot ovat kiinni. On meitä todistetusti ainakin neljä. Äitienpäivälahja etukäteen; liput Oopperan kummitukseen Tallinnassa. Tosin minä maksoin ne. Tälle päivälle on luvattu jopa +30. Tarkoitukseni on tutustua kaupunkiin ja etsiä uudelleen caminomerkit. En tiedä kannattaako tuhlata kaunista päivää Guggenheimiin, käynhän muutenkin taidenäyttelyissä 50-60 kertaa vuodessa. Onko tuo nyt sen kummempi? Ja olen jo kerran käynyt Guggenheimissa, tosin vain toiletisssa. Vaelluksella ei tarvitse käydä edes puskapissalla, vaikka vetäisi kolme juomapullollista vettä. Kaupungeissa on muistettava käydä vessassa aina, kun se on mahdollista. Helsingissä ja Tallinnassa sen mahdollistaa Museokortti, täällä olen poikennut hienoissakin kahviloissa. Terassit ovat niin täynnä, ettei henkilökunta voi tietää, kuka on asiakas, kuka ei. Tai sitten eivät välitä.

Kävelin joenvartta Guggenheimiin. En mennyt sisälle, porukkaa ja koululaisryhmiä oli aivan liikaa liikkeellä. Kummallinen kaupunki; en nähnyt yhtään kauppaa, mistä olisin voinut ostaa vesipullon tai mehua. Jätin oman juomapulloni tarkoituksella hostelliin, etten vahingossa unohda sitä jonnekin. Vesipullon voi täyttää ulkona olevista hanoista. Harri-Tapiokin oli janoinen ja kävi juomassa suihkulähteistä. Minun oli mentävä oluelle. Ensin kävin Iglesia del Sagrado Corazon de Jesus -kirkossa, jossa musiikki pauhasi samaan aikaan, kun astuin sakastiin. Päivätanssit? Ei vaan reippaalla aloituksella messu, mahdolliset torkkujat ainakin heräsivät ja pomppasivat pystyyn.

Olikin lounasaika, söin menu del dían (15,50) Ohanassa. 

Salaatissa oli liikaa etikkaa (saisi olla erikseen tarjolla), pastaa olisi voinut olla enemmänkin. Viini tai jälkkäri ei kuulunut tähän hintaan.

Syötyäni lähdin etsimään caminoreittiä. Palasin sinne, missä eilen tullessani näin viimeiset keltaiset nuolet. Osa merkeistä on kadussa, osa tolpissa, päätä saa pyörittää koko ajan. Tässä kaupungissa riittää tolppia ja roskapönttöjä ja ne ovat täynnä kaikenmaailman tarroja, mutta caminomerkkejä pihdataan. Kävelin läpi pelottavan kaupunginosan, kaikenlaisia hörhöjä pyöri kaduilla. Jamssia ja keittobanaaneja oli myynnissä. Pistin puhelimen kassiin ja pidin siitä tiukasti kiinni. Merkkasin viimeiseksi löytämäni caminomerkin karttasovellukseen ja otin siitä suorimman tien takaisin hosteliin.

Kävin suihkussa, saksalaisnainen oli jatkanut matkaa, vaikka hän jäi aamiaiselle, kun minä lähdin aamupäivällä ulos. Ehkä hän ei pystynyt vaeltamaan? Nyt hänen paikallaan oli joku mies. Ei kannattanut enää mennä päikkäreille. Puin liikaa päälle kun lähdin ulos, edelleen oli +26 ja aurinko helotti. Kirkonkellot soivat kuudelta kauniisti. Söin pikkuburgerin, varsin mehevä eikä sämpylä ollut mitään pullaa.

Täällä osataan nauttia ulkoelämästä. Pikkulinnut tosin pyrkivät baareihin sisälle leivänmurujen toivossa. Vielä pintxo sardellilla (ja bacalaulla).

Mikä viikonpäivä tänään on? Ulkona oli kova pörinä ja paljon polttariporukoita liikkeellä.

Kerta kiellon päälle! Sitten pakkaamaan, hammaspesulle ja nukkumaan. Kun palasin kämpille ja sytytin kattovalon, omien verhojensa takaa kömpi esille kolumbialainen Jonatan, joka on ison matkalaukkunsa kanssa pidemmällä Euroopan-reissulla. Luulin häntä ihan poikaseksi, mutta hänellä on 13- ja 16-vuotiaat tyttäret. Juteltuamme hän lähti kylille, minä sain rinkan pakattua ja jätin sen lattialle, niin ei tarvitse herättää muita sängyn alla olevan lokkerin kitinällä.