Portugalete - Playa La Arena - Pobeña 14 km

Hiljaisista hiljaisin dormi, lauantai-illasta huolimatta ulkoakaan ei kuulunut mitään ääniä. Silti (vai siksi?) nukuin taas huonosti. Täytyy alkaa nukkua päikkäreitä, ettei univelka ala kasvattaa korkoa.

Päivämatkani olisi tänään varsin lyhyt, ilman jyrkkiä mäkiä. Toisaalta ilman mitään palveluitakaan. Keittiössä oli tarjolla teetä ja pakattuja sitruunapullia, eipä tarvitse lähteä etsimään avointa kahvilaa.

Sade lakkasi kahdeksalta kun lähdin. En nähnyt alberguen ulkopuolella yhtään keltaista nuolta.

Kävelin kaupungin läpi (jopa liukuportaita ylämäkeen) ohitin hautausmaan ja kuljin puiston läpi. Kaksi ranskalaisnaista ilmestyi edelleni ja lähdin seuraamaan heitä.

Noin neljä kilometriä käveltyäni näin ensimmäiset caminomerkit. Jätin enemmän välimatkaa ranskalaisiin. Toisen poika asuu Helsingissä tyttöystävänsä kanssa. Koko matka oli kivettyä tai asvaltoitua kävely/pyörätietä. Fillaristit olivat hurjapäitä; polkivat ylämäet täyttä vauhtia eikä alamäissä jarruteltu. Ei ihme, että tien varrella on muistutuksia kuolleista.

Yhdessä kohdassa oli valintatehtävä; jatkaako vielä 11 km asvaltoitua tietä fillaristien kanssa vai kääntyäkö kivettyä keskiaikaista tietä alaspäin nelisen kilometriä. Sitä puuskutti ylös lenkkeilijä, joka kertoi tien vievän suoraan Playa La Arenalle. Huikkasin nyt perässä tuleville ranskattarille, että mennään tästä.

Rannalla tuuli jäätävästi, mittari näytti +12-13 astetta. Hain baarista leiman ja kävin vessassa. Matkaa oli enää pari kilometriä ja mietin, pitäisikö jatkaa seuraavaan kylään. Siellä on opaskirjan mukaan vain kalliita majoituksia eivätkä seuraavatkaan päivämatkat ole kovin pitkiä, joten pidin kiinni suunnitelmastani.

Saavuin Pobeñaan ennen puoltapäivää, albergue aukeaisi vasta kolmelta. Taivas selkeni ja kylä näytti varsin mukavalta, ainakin baareja on kiitettävän paljon 

Menin Mugārriin kuluttamaan aikaa kahden pintxon ja viinilasillisen verran. Kävelin albergueen, jonka aurinkoisella takapihalla pesin päivän pyykit. Paikalle marssi Carlos, joka jäi etupihalle istumaan kanssani ja tarjosi oluen. Hän on aloittanut pyhiinvaelluksensa Roomasta!

Siinä auringossa istuessamme saimme seuraa; 25v espanjalainen nuorimies (asuu Amsterdamissa), valkovenäläinen Mila ja liettualainen Pavel. Vähän ennen kolmea vapaaehtoismies tuli päästämään meidät sisälle, olin jo valmiiksi vaihtanut varvastossuihin ja tuulettanut vaelluskenkäni. Yllättäen Carlos jatkoi matkaa, hän oli vain käynyt kirkossa ja pitänyt paussin. Pääsin ensimmäisenä majoittumaan ja valitsemaan petini (donativo). Sain kertislakanan ja nappasin kaapin päältä peiton sänkyyni. Kävin suihkussa ja pesin loputkin pyykkini. Yritin nukkua, mutta äänistä päätellen opastettu ryhmä ranskalaisia oli kirjautumassa sisään. Menin aurinkoiselle terassi-aukiolle lukemaan, katalaanitytöt istuivat siellä edelleen herraseuransa kanssa. Luulin heidän jatkavan johonkin eteenpäin, mutta istuttuaan tuntitolkulla terassilla he päättivät myös jäädä yöksi.

Alberguen seinässä oli mainos pyhiinvaeltajien menústa. Seitsemältä menin Gurutz Etxeraan ja tilasin menún, joka sisälsi hyvän sopan, salaatin, kasvisriisin ja ranet. Lammas oli yllättäen loppu (tuollahan niitä on rinteet täynnä) ja se vaihtui kaniin. Hintaan sisältyi myös leipäkori ja yksi juoma. Pyysin ei-jääkaappikylmän punaviinin ja sitä saa mitä tilaa; pullollinen hyvää, täyteläistä punkkua. Nyt ei ollut juomapulloa mukana ja olikin jo turhan myöhä ottaa omia eväitä. Tarjosin viiniä naapuripöydän vaeltajille, mutta eivät huolineet. Brittipari ja huikean pitkä hollantilaisnainen ovat hekin majoittuneet albergueen. Satoi kun lähdin ravkntolasta, onneksi olin kerännyt pyykit pois narulta.