Banja Luka, Bosnia

Mrs Miami kuorsasi koko yön, nousin jo kuuden jälkeen suihkuun ja lukemaan uutiset. Ostin asemalta ison täytetyn sämpylän ja nousin junaan, jossa oli hyvin tilaa; jokaiselle oma kuuden hengen loosi. Ennen rajaa äyräittensä ylitse tulviva joki tuli näkyviin, siitä ylöspäin nousivat vehreät kukkulat. Rajalla passintarkastus x2. Saksalaispoika naapuriloosissa hätääntyi; hänen olisi pitänyt jäädä pois kyydistä ja vaihtaa Sarajevon junaan, joka juuri lähti viereiseltä raiteelta. Näytin hänelle Lonely Planetin karttaa ja poika roudasi kamansa minun loosiini ja tuli Banja Lukaan saakka jatkaakseen sieltä bussilla Sarajevoon. 
http://www.banjaluka360.com/subcategory/transport_and_parking_getting_around_bosnia.htm 

Koko matkan ja vielä perilläkin satoi vettä. Minulla ei ollut minkäänlaista kaupunkikarttaa eikä paikallista valuuttaa. Kyselin suuntaa keskustaan ja kaikki neuvoivat menemään bussilla. Yksi kuski huoli minut kyytiinsä pummilla, kun ei halunnut ottaa vastaan euroja. Keskustassa kyselin taas oikeaa suuntaa ja sain turisti-infosta kartan ja ohjeet, miten löytää Hostel Centariin. Lopunkaiken olin pyörinyt siinä aivan nurkilla, mutta hostelli on niin piilossa, ettei sitä vahingossa löydä. Sain kolmenhengen huoneen (+2 varavuodetta) parvekkeella ja telkkarilla, kylppäri on vastapäätä käytävällä. Sain maksettua majoituksen euroilla ja lähdin etsimään rahanvaihtoa. Nyt on markkoja ja kävin lähikaupassa ostoksilla. Respan poika kertoi, että vesi on täälläkin juotavaa. Ana oli oikeassa; kyllä tämä todellakin on Serbiaa (Bosnia ja Hertsegovinan serbitasavallan pääkaupunki), varsinkin näin sateenharmaana päivänä. Viiden aikoihin kuului jostain kauempaa moskeijan kutsuhuudot.

Olin lukenut huonosti läksyni (ts. kaikki muistiinpanot jäivät kämpille) enkä löytänyt illalla ainuttakaan ravintolaa. Kaupungissa on kahviloita, baareja ja pikaruokapaikkoja, missä ravintolat? Ehdin jo riemastua, kun kävelin sisälle Pizzeria dal Capoon, mutta sieltä ei saanut lainkaan syötävää. Ajattelin jo luovuttaa ja hakea jostain kioskista mukaani ćevapčićit (mielellään myös salaatin) ja palata hosteliin, onhan minulla siellä tilava huone, kohtuullista punkkua ja tuikkuja mitä polttaa. Jäin kuitenkin matkan varrelle Pizzeria Catiin (tumma olut, chilikana ja tuplaespresso yht. 6€). Ei täällä taida rahaa saada kulutettua kovin paljon. Mukava olla vaihteeksi privaattihuoneessa (joka maksoi saman 15€/yö minkä dormipaikkakin olisi maksanut). 

Sivukadun varrella oli muuten hiljaista, mutta kahden aikaan yöllä paikallinen nuoripari istui hostelin kohdalla kadun reunakivetyksellä kaatosateessa riitelemässä. Ajattelin antaa valomerkkejä parvekevalollani, mutta sähköt olivat poikki. Onneksi on taskulamppu mukana, niin löysin kompuroimatta vessaan. Aamulla telkkari räpsähti yllättäen päälle; sähköt palasivat, mutta nettiyhteys ei toiminut. Koko päivän satoi kuin esteristä ja uutisissa näytettiin tulvivia kaupunkeja, pahoin pelkään, että myös Sarajevossa tulvii. Kävin aamupäivällä leipomossa ja kaupassa. Eilen ostamani tumma olut (Erdinger Dunkel) taisi olla ainutlaatuinen, muissa kaupoissa ei myydä sitäkään vähää. Istuin kahville yhteen savuiseen baariin, täällä poltetaan myös ravintoloissa (ainakin eilisessä pizzeriassa). Perjantaista tuli siis väkisinkin lepopäivä, sain yhden kirjan luettua loppuun. Puolenpäivän jälkeen uutisissa näytettiin Banja Lukan tulvivaa Vrbas-jokea, pakkohan minunkin oli sitä lähteä katsomaan. Kaupunkilaiset olivat kerääntyneet kaupunginsillalle ja joenrannalle ihmettelemään vedenpaisumusta. Käväisin linnoituksella ja isolla tuoretorilla ennen kuin palasin tossut märkinä takaisin hosteliin.
  
Muistiinpanoista tai netistä ei paljoa iloa ole, jos etsimäni ravintola on lopettanut tai muuttanut muualle. Kävelin kauemmas, vaikka sadevesi kastoikin jalkani ja jäin lopulta Marcelloon syömään. Se olikin viihtyisä paikka, tosin sielläkin saa tupakoida "alatasolla". Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että erinomainen pääruoka maksaa ravintolassa alle kahdeksan euroa. Niin paljon kuin itse rakastan ja teen keittoja, tilaan yleensä alkusalaatin, mutta tällä matkalla olen oppinut nauttimaan hyvistä sopista (johtuu ehkä kosteasta säästä). Tulinen kasvis-tomaattikeitto, kalkkunafilét sienikastikkeella, viinit ja tupaespresso yht. 14€. Nyt oli niin tiukka kahvi, ettei taida uni ihan heti tulla. Banja Luka ei nyt näytä parhaita puoliaan minulle, vettä satoi edelleen ja majapaikkakin olisi saanut olla lähempänä. Onneksi hostelissa lämmitys toimi ja pääsin lämpimään suihkuun. Oli taas hiirenhiljaista. 

Houston, we have a problem!

Hiljaisuus jatkui aamulla; ei satanut. Aamupäivällä lähdin kävelemään seuraten Vrbas-jokea. Joenpinta oli noussut Save Kovačevića -kadulle asti ja joenrannan pihat ja talot lilluivat vedessä ja mudassa. Rebrovaki-silta oli suljettu liikenteeltä ja rannat oli reunustettu hiekkasäkein. Sillan kantavuutta mitattiin, ennen kuin se uskallettiin taas avata liikenteelle. Virta joessa oli erittäin voimakas ja se vei mennessään roskia, oksia ja pienempiä puita. Sattumalta löysin yhden etsimäni ravintolan, mutta se on kyllä liian kaukana majapaikastani. Kävelin mutkan kautta juna-asemalle, jossa kukaan ei puhunut englantia. Kysymyksiini huomisista junista minulle vastattiin vain ”ništa”, samoin bussiasemalla. Kävelin suorinta tietä takaisin keskustaan, onneksi turisti-info oli auki ja siellä päivystävä virkailija ymmärsi ongelmani. Hän ei suositellut junia lainkaan (?) vaan soitti bussiasemalle. Tänään ei ole kulkenut ainuttakaan Sarajevon-bussia, huomisen suhteen voi elää toivossa ja sain aikataulut. Nappasin samalla tiskiltä Banja Lukan ravintola-oppaan, jossa oli paljon parempi kartta kuin se, minkä mukaan olen eksyillyt kaupungilla. Punainen Risti järjesti keskustassa verenluovutustilaisuuden tulvien uhrien hyväksi. Kävin leipomossa ja lähikaupassa ostamassa evästä huomista (mahdollista) bussimatkaa varten. Sieltä löytyi toistakin tummaa olutta; paikallista Crni Ðordea.
http://www.banjaluckapivara.com/eng/

Tuuli kuivatti ilman ja kadut, istuin omalle parvekkeelle lounaalle. Hostelin respan nuorimies remontoi kadun toisella puolella isänsä kanssa vanhaa taloa, ilmeisesti kodikseen pienelle perheelleen. Varmuuden vuoksi latasin kaikki akut; jos pääsen huomenna Sarajevoon, siellä saattaa vielä olla sähkökatkoksia. Poika kertoi, että huone on käytettävissä, mikäli en pääse jatkamaan matkaani.

http://www.hs.fi/ulkomaat/Bosnian+ja+Serbian+tulvat+pahimmat+yli+sataan+vuoteen/a1400293548312 

  

Illalla kävelin joen toiselle puolelle, mikä oli onni, sillä sieltä löytyi kaunista asuinaluetta ja näkymä upealle vuoristolle, jota laskeva aurinko väritti. Harmi vain, että aurinko ehti painua mailleen, ennen kuin minä ehdin sitä kuvaamaan. Kävin ensin kahvilla joenvarren ukkokuppilassa, sen jälkeen löysin Kod Mujen, jossa söin ćevapit. Tein kävelykierroksen Obilićecon alueella ja palasin joenvartta takaisin hosteliin. Sain uusia naapureita, tähän asti kylppäri olikin ollut vain minun käytössäni. Hostel on niin lähellä Vrbas-jokea, että virtaus kuuluu parvekkeelleni. 

Bussit ja junat eivät kulkeneet Sarajevoon sunnuntainakaan. Ihmettelin bussiasemalla yhden kiinalaistytön (?) kanssa, mihin mennä. Hän harkitsi Kroatiaa, mutta ostikin bussilipun Mostariin. Sinnehän minun oli tarkoitus mennä Sarajevon jälkeen. Pistin suunnitelman uusiksi ja päätin minäkin lähteä iltapäiväbussilla Mostariin, illaksi perillä. Jätin tavarat säilytykseen, lähdin bussilla takaisin keskustaan ja kävelin majapaikkaani käyttämään vielä wifi-yhteyttä. Peruutin Sarajevon majoitukseni ja varasin petipaikan kolmeksi yöksi Mostarin Majdas Hostelista. 

Sunnuntaista huolimatta kaupat, tori ja hedelmämyymälät olivat auki. Bussiaseman lähettyville oli levittäytynyt iso markkina-alue. Aurinko paistoi, tietenkin kun minulla on matkapäivä. Kävin lounaalla Marcellossa. Sielläkin oli wifi joten sain vielä katsottua kartalta, miten löydän Majdasin. Bussi Mostariin lähti jopa pari minuuttia etuajassa. Sain Majdalta viestin, että matka kestää 5-6 tuntia. Mietin, miten käyttäisin ”ylimääräiset” päivät, jotka nyt säästyivät Sarajevolta. Toki sielläkin voisi poiketa, mikäli tulvatilanne vain sallii. Tai sitten menen Mostarista Kroatiaan suunniteltua aikaisemmin, kunhan vain keksin jonkun uuden, mukavan paikan. Dubrovnik on jo niin nähty.

Zagreb

Vain yksi daami (en minä) kuorsasi dormissamme. Alakerrasta kuului ääniä lähes aamuun saakka. Korvatulpista huolimatta nukuin huonosti, aamun aikainen lähtö ja siirtymiset taisivat vähän jännittää. Poistuessani baaripoika oli vielä alhaalla seurustelemassa jonkun tytön kanssa, jätin hänelle avaimet ja pääsin ulos baarin ovesta. Aamu oli jo lämmin ja aurinkoinen, kadut lähes tyhjiä, vain roskia joka puolella illan juhlinnan jälkeen. Olin asemalla ajoissa ja pelästyin kun lähtötaulussa ei näkynyt lainkaan 7.22 junaani, vaan 7.49 Pécs – Gyekenyes. Juna kuitenkin seisoi jo asemalla ja lähti minuutilleen aikataulussa. Istuin yksin vaunussani. Radanvarrella oli valtavia valkoisenaan kukkivia puita ja asemilla raiteiden välissä kukkivat hehkuvanpunaiset unikot. Unkarissakin on asemilla vielä junanlähettäjiä. Ohitimme pieniä kirkonkyliä, hevosia, haikaroita ja lammaslaumoja. Junassa ei ollut kuulutuksia (näytöstä puhumattakaan) ja se pysähtyi lähes jokaiselle maitolaiturille. Kaposvárissa minulla oli noin kolme minuuttia aikaa vaihtaa junaa. Sain vaunuun seurakseni ihastuttavan 1-2 vuotiaan Yasminen ja hänen nuoren äitinsä.

Gyekenyesin asemalla päivystivät passipoliisit, en arvannut lähteä etsimään kahvilaa tai vessaa, vaan nousin passin näytettyäni Budapestista tulleeseen junaan. Tilaa oli väljästi tässäkin junassa. Koprivnicassa oli pitkä pysähdys, Kroatian puolella taitaa olla eri raideleveys. Maan vaihtuessa junarata ja asemat olivat selvästi siistimpiä kuin Unkarissa. Old Town Hostel löytyi suuntaa kysymällä, Ana oli respassa vastassa. Dormissa oli ennestään vain pieni korealaistyttö Miina. Jätin repun lokkeriin ja lähdin etsimään rahanvaihtopistettä, mikä ei ollutkaan ihan helppo nakki sunnuntaina. Yleensä vaihdan Kroatiassa valuuttaa pankeissa, niissä on paras kurssi. Harhailtuani ympäri kaupunkia Info-pisteen tyttö neuvoi minut kauppakeskukseen, jonka alakerrasta löytyi yksi vaihtopiste. Vaihdoin huonolla kurssilla (7,30) vain vähän valuuttaa, Ana saa odottaa majoitusmaksua huomiseen. Ilma oli hiostava (+26) ja enteili ukkosta. Kävelin ylös katedraalille ja jäin terassille reissun ensimmäiselle Tomislaville. Päätin itsekseni, että tänään on reissupäivä ja jätin kuvaamiset huomiseen. Palasin kaupan kautta kämpille huilimaan ja kirjoittelemaan. 

Äitienpäiväillallisen söin yläkaupungissa. Ulkona tuuli (mikälie bura) niin kovin, että istuin sisälle syömään. Sillä aikaa alkoi rankkasade, sain jalkani ja sandaalini likomäriksi kun kävelin takaisin hosteliin. Siitä ylöspäin kastuin vain siksi, että autot ajavat kaupungissa liian kovaa ja roiskivat sadevedet jalankulkijoiden päälle. Ukkosti ja salamoi, oli mukava kääriytyä peittoihin sängyssä, edelleen vain korealaistyttö seuranani dormissa.

Soulin tyttö lähti aamulla varhain Barcelonaan, jäin yksin kahdeksan hengen dormiin. Privaattihuoneissa on kaksi tyttöä. Ranskalainen harjoitteli aamulla saksofonin lurituksia, hän viettää Zagrebissa viikon ja aikoo osallistua johonkin kilpailuun. Ukkospilvet olivat väistyneet ja oli tulossa taas aurinkoinen päivä. Hain leipomosta feta-pinaattipiiraan ja söin sen Strossmayerov-puistossa, jossa on iltaisin live-musiikkia hauskan näköisellä aukiolla. Eilen soitti rumpuryhmä Zrinjevac-puistossa, ennen kuin alkoi sataa.

Museot ovat kiinni maanantaisin. Museum of Broken Relationships jää siis huomiseen. Aamupäivällä kävin katedraalissa ja katselin yläkaupungin nähtävyyksiä; Kravi Most (Bloody Bridge), tosin silta on purettu jo v.1899, mutta nimi on säilytetty verisen historiansa vuoksi. Kamenita vrata (Stone gate), Neitsyt Marian kappeli, jossa katolilaiset käyvät sytyttämässä kynttilöitä ja pussaamassa patsasta. Seinän laatat ovat ilmeisesti kiitoksia ihmeparantumisista (?). Neitsyt Maria on Zagrebin pääpyhimys. 

Dolac Marketilla on myynnissä hedelmiä, kasviksia, juureksia, mansikoita ym. Torin vieressä, sivukujalla piilossa, on pieni Neitsyt Marian kirkko, jossa oli käynnissä lauluharjoitukset. Kävin vaihtamassa valuuttaa Erste Bankissa (7,53) ja otin oluen yläkaupungin Carpe Diem -kahvilan aurinkoisella terassilla. Paikalliset rouvat ostavat vaatteita kävelykadulla olevista torikojuista. Kotimatkalla ostin torilta lounaaksi mansikoita ja hedelmiä ja kävin vielä kahvilla hostelin läheisellä Mojo Barin terassilla. Sääennusteista välittämättä aurinko paistoi koko päivän ja illlallakin tarkeni istua Restaurant Lanternan terassilla syömässä. Lampunsytyttäjä kävi vanhan tavan mukaan sytyttämässä Opatovina-kadun lamput. Tein Hannun kateelliseksi lähettämällä hänelle kuvan kalamari-annoksestani.

 

Tiistai oli pilvinen päivä, tulikin oikeasti museopäivä. Ensin hain juustopiiraan leipomosta ja kävin rautatieasemalla ostamassa torstaille junalipun Banja Lukaan (111kn/14,75€). Minulle riittää museo päivässä ja kävin katsomassa Museum of Broken Relationshipsin liikuttavan näyttelyn, jonka ympäri maailmaa museolle lähetetyt esineet kirjeiden kera kertoivat lapsen, nuoren, aikuisen tai lapsen ja äidin/isän suhteista ja niiden katkeransuloisista lopuista. Esillä oli mm. kirves, jolla nainen oli silpunnut petturirakastettunsa kaikki huonekalut yhden päivässä. Naisen mukaan terapia toimi oikein hyvin. Kävelin pitkin yläkaupungin katuja ja kujia ja jäin pilvistä huolimatta Pivnica Mali Medon terassille juomaan Grička Vješka -oluen. Paikka oli sisältä mukavanoloinen kellaripubi, sinne voisi tulla illalla syömään.

Illan vaikein rasti oli valita paras ruokapaikka monista hyvistä vaihtoehdoista. Olin katsonut muutaman etukäteen netistä, mutta kävellessäni yläkaupungissa menin randomina Restaurante Kulinarijatiin. Kaikki oli niin puhtaanvalkoista; uudet pöydät, enemmän tai vähemmän kuluneita eriparituoleja. Taustalla soi mukava musiikki. Paikka on mitä ilmeisemmin suosittu hääjuhlien viettoon, ruokaillessani (kermaista pinaattikeittoa ja grillattuja kanafileitä kasvispedillä) kolme tulevaa hääparia kävi suunnittelemassa omistajan kanssa omia juhliaan.

http://www.kulinarijat.hr/

Dormiin oli tullut lisää väkeä; kaksi nuorta pariskuntaa (oh dear!) ja pojat Ruotsista. Ensimmäiset heräsivät jo aamuyöstä ehtiäkseen Norwegianin lennolle. Zagrebissa riittää toreja, aukioita ja puistoja. Yhden puiston penkille istuin syömään kaupasta hakemani täysjyväsämpylän ja juustosiivut. Sää oli tuulinen ja puolipilvinen. Kävelin uuden kaupungin puolelle ja kävin Suomen suurlähetystössä äänestämässä EU-ehdokastani ja join lähetystön tarjoamat vaalikahvit. Ylitin Sava-joen, joka oli pettymyksekseni kapea ja samea. Viimeksi taisin nähdä sen Belgradissa. Pihoilla kukkivat ruusut, pionit ja jasmiinit täyttäen ilman tuoksullaan. Taivaalle kerääntyi sen verran tummia pilviä, että jätin Jarun-järven toiseen kertaan. Zagrebissa olisi mukava liikkua pyöräillen, sekin jää seuraavaan kertaan, jos Norwegian joskus aloittaa tänne suorat lennot Vantaalta. Palasin radan ali vanhan kaupungin puolelle. Naiset kävelevät todella korkeilla koroilla ja koulutytöt ovat ihan yhtä kikattavia ja kovaäänisiä kuin missä tahansa muuallakin. Toisaalta sokea taluttaa toista ja jalaton nainen tulee vastaan kuppi ojossa. Minulle tulee huono omatunto, kaivan lompakosta kaikki kolikot ja käännyn takaisin etsimään naista. 

Pääaukiolla on joka päivä eri katokset ja uudet tapahtumat. Tänään esillä olivat koulut ja opistot, lavalla oppilaat zumbasivat tai soittivat. Teltassa ruokien, juomien, korujen ym. tekijät myivät tuotteitaan. Kävelin ylös Katarina-aukiolle. Kirkko oli kiinni, mutta tasanteelta oli hienot näköalat katedraalille. Jätin museot väliin ja menin kävelykadulle lenkkioluelle (mittariin kertyi tänäänkin 12 km). Palasin hosteliin tekemään hedelmäsalaattia, keittiössä Valentine syö päivittäistä pasta-annostaan. Hänen vuoronsa oli tänään kilpailussa, jonne Anakin oli mennyt kuuntelemaan. En ollut huomannut ulko-ovessa Anan laittamaa ilmoitusta, jossa kerrottiin missä ja mihin aikaan Valentine soittaa. Olisi ollut mukava olla kannustamassa tyttöä, ettei hänen tarvitse tuntea itseään kovin yksinäiseksi. Hän jatkaa kilpailussa huomenna, mutta silloin minä olen jo ihan muualla. Serbiassa, kuten Ana määritteli Banja Lukan (aina nämä sotajutut tulevat paikallisten mieleen). Dormissa brassipoika nukkui sikeästi, hän oli kuulemma juhlinut synttäreitään eilen rankasti. Pitänee harjoitella vähän portugalin kieltä... Tosin poika on niin koomassa, ettei havahdu vaikka minä ja nuoripari liikumme narisevalla lautalattialla. Svedut jatkoivat matkaansa (thank God, sanoo Ana; dirty bad boys). Tilalle tuli puhelias rouva Miamista, jonka puhelimen soittoääni on silkkaa tikotikoa.

Olin ajatellut mennä valkoliinaisten ravintoloiden sijaan Dolac Marketin laidalla sijaitsevaan Amforaan syömään, mutta se onkin lounasravintola. Kiertelin hetken yläkaupungissa ja päädyin lopulta Dolacilla olevaan Da Pieroon. Chefin salaatti ja pieni ćevapčići; hyvää, mutta liikaa minulle. Hostelissa tapasin japanilaisen omistajan (ilmankos kirjahylly on täynnä japaninkielisiä kirjoja, matkaoppaita ja sarjakuvia). Keittiössä oli käynnissä varsinainen hulabaloo, kun jenkkinainen, brassipoika ja aussipari kokkasivat ja keskustelivat kovaan ääneen.

Pécs

Juna kulki läpi Unkarin maaseudun ja saapui puolenpäivän jälkeen Pécsiin. Suunnistin saamieni ohjeiden mukaan Nap Hosteliin, se löytyi alakerrassa olevan Nappali Barin avulla. Baarin tyttö soitti respan paikalle ja pääsin majoittumaan dormiini. Asun aivan vanhan kaupungin keskellä, kävelykadun varrella. Lähdin tutustumaan kaupunkiin, joka tuntui heti mukavalta, vähän samanlaiselta kuin Bratislava. Kävelykatuja, aukioita, kirkkoja, ravintoloita ja kahviloita on lukuisia. Ja mikä parasta, tänään alkavat läheisellä Széchenyi-aukiolla kansainväliset jazzfestivaalit. Jo päivällä sinne ilmestyi kojuja, joissa Unkarin viinintuottajat myivät viinejään. Söin gyroksen (1,50€), vaihteeksi chilikastikkeella eikä jogurtilla. Kävelin iltapäivän lähikaduilla ja sain vihdoin vaihdettua myös valuuttaa, tosin huonommalla kurssilla (301) mitä Budapestissa olisi ollut. Hain kaupasta Törleyn rosén ja työnsin sen kämpillä pakkaseen. Dormini brittipojat ja unkarilaisneito lähtivät kaupungille, minä vietin pienen siestan.

Kävin aukiolla kuuntelemassa bändejä ja maistoin desillisen roséta. Illalliseksi söin lämpimän kanasalaatin Korhely Pihenõssa. Ainahan sanotaan, että pitää katsoa, missä paikalliset syövät. Tässä kaupungissa ei taida olla paljon muita kuin paikallisia, heitä on yllättävän paljon aukioilla ja kahviloissa istumassa myös päiväsaikaan. Kuuntelin vielä musiikkia aukiolla ja join iltakahvit hostelin alakerran baarissa. Dormiin tuli lisää porukkaa ja keskustelimme brittipoikien kanssa, miten parhaiten siirtyä täältä Zagrebiin.

Aamulla jäin yksin dormiini, kun muut häipyivät jo ennen seitsemää. Asuntoremppa jossain yläkerroksissa jatkui ennen kahdeksaa. Aamiaista ei 10 euron yöhintaan sisälly, matkalla juna-asemalle poikkesin Arkadi-kauppakeskukseen ja ostin sen kahvila-konditoriasta täytetyn sämpylän (1€). Poikkesin myös kauppahalliin ja sitä ympäröivälle kukkatorille. Sain ostettua junaliput sunnuntaille. Vaihtoja onkin kaksi; Pécs - Kaposvár - Gyékényes - Zagreb. Hintaa lipuille tuli yhteensä 6.750HUF/22,50€. Virkailija myi minulle edestakaisen lipun Gyékényes - Zagreb, sillä se tuli halvemmaksi kuin yhdensuuntainen lippu. Se on kuukauden voimassa, mahtaako kukaan tarvita sellaista? Sunnuntaina on siis aikainen herätys, kävelymatkaan pitää varata puolisen tuntia.

Mittari näytti jo aamupäivällä +24 astetta, tulee siis kuuma päivä. Kävelin takaisin Széchenyi-aukiolle. Harmikseni Gazi Kasim Pasha -moskeija on remontissa ja suljettu (ilmankos on hiljaista). Pécsissä ei ole lainkaan jokia, siksi Janos Pannonius -kadun varrelle on pystytetty parikin rauta-aitaa, joihin rakastavaiset voivat lukita lukkojaan. Kävin Pietarin kirkossa (katedraali), sytytin kynttilät ja samassa yhdentoista aikamerkki ilmoitettiin urkusävelin. Palasin kotiaukiolle Káptalan Utcan kautta, sen varrella on useita museoita. Sattumalta yksi hääpari tuli kadulle (maistraatista?) sukulaisineen ja sain luvan ottaa kuvan. Istuin Nappali-kahvilan terassille aurinkoon. Kuumahan siinä tuli, kävin ostamassa giropitan ja istuin varjoon lounaalle. 

Harvassa hostelissa on kukkia, mutta Unkarissa molemmissa käyttämissäni niitä on, eikä ainoastaan oleskelutiloissa, vaan myös dormeissa. Respan poika varoitteli, että isoon dormiin on tulossa ryhmä ja kuten pelkäsinkin, sinne majoittui iso joukko kikattavia amerikkalaisia koululaisia, aivan seinäni taakse. Toivottavasti heidän unkarilainen opettajansa saa oppilaansa hiljaisiksi yön tullen. Tosin tämä varasi itselleen privaattihuoneen kauempaa käytävältä, joten turha toivo. Kävin ostamassa tuoreita mansikoita ja istuin alakerran terassille kahville. Nappasin pöydältä mukaani unkarilaisen ruokalehden, jonka resepteistä en ymmärtänyt höykäsenpöläystä, mutta siinä kerrottiin Budapestin ravintoloista, myös suosikeistani Köleves ja Most Bistro. Helle alkoi helpottaa vasta iltakuudelta.

Illalla menin syömään Jókai-aukion All’ Elefante –ristoranteen. Tarjoilu oli hidasta, mutta mukavahan siinä oli istua ja katsella pienten lasten leikkiä aukiolla ja kasvattaa samalla nälkää. Tulikin sen verran odoteltua, että tilasin pizzan. Naapuripöydän perheellä oli tänään ruutupaitapäivä, onneksi pöytäliinat eivät olleet ruudullisia. Kuulostaa hauskalta, kun unkarilaiset sanovat ”Hei”, ”juu/jaa”, "see 'ya". Jazzfestivaaleilla oli juuri bändi vaihdossa, en jäänyt siihen odottelemaan, vaan palasin hosteliin, jonka alakerrassakin taitaa tänään olla livemusiikkia. Sain unkarilaista herraseuraa dormiini. Kävelin vielä aukiolle, mutta paremmat jamit olivat Nappali Barissa, jonne jäin kuuntelemaan mainiota jazztrioa. Kun nousin yläkertaan, herraseurani oli jo nukkumassa. Kerran piti käydä huomauttamassa jenkkineidoille, että puhuisivat pojista hieman hiljempaa.

Nukuinkin tosi hyvin ja aamukahdeksalta herätessäni hattupäinen herra oli jo jatkanut matkaansa. Aamun tuuli vei pilvet taivaalta ja tulee taas kuuma päivä. Lauantai; bileet jatkuvat ainakin vielä tämän päivän. Itse asiassa ne alkoivat jo yhdeksältä, kun alakerrassa pistettiin stereoissa namikat kaakkoon kunnon ysärimusiikilla.

Lähdin ulos ja totesin musiikin tulevankin baarin terassille levittäytyneeltä levykirppikseltä. Hain Arkadista täytetyn sämpylän ja lähdin kävelemään kohti respan pojan suosittelemaa kaupunginosaa (Kiraly Utcalta Felsövámbhás Utcalle). Yritin löytää sisäänpääsyn jonkun komean kirkon tms. pihalle, mutta se oli joka puolelta aidattu. Palasin takaisin ja totesin kävelleeni liian pitkälle, Zsolnay Mauzoleumille saakka. Luulin kulkeneeni Jehovantodistajien ison, aidatun valtakunnansalin ohi, mutta se olikin mausoleumi, joka levittäytyi laajalle alueelle. Puistossa oli parhaillaan ulkoilmakonsertti, jossa esiintyi nuoria beatboxaajia, hiphop-tanssijoita ym. Palasin takaisin kohti vanhaa kaupunkia. Luulin kuvaavani kirkkoa tai vähintään museota, kunnes mummo koirineen tuli ovesta ulos. Komeita ovat täälläpäin asuintalot. Alueella oli paljon muitakin kauniita rakennuksia, kävelykatuja ja aukioita. Ja musiikkia! Meni hetki ennen kuin tajusin kävelleeni jo takaisin Király-kadulle ja oman hostelini kohdalle, jossa musiikki edelleen soi levykirppiksellä. Olikin lenkkioluen aika.

Olen onnistunut soluttautumaan paikallisten rouvien joukkoon; joka päivä joku kysyy minulta (jotain?) neuvoa. Aurinko paistoi lämpimästi ja päätin kävellä vielä ylös Tettye és Havihegy -kukkuloille. Syreenit ovat jo kukkineet, parhaillaan kukkivat ruusut. Ylhäällä olevalla kirkolla oli hääjuhla meneillään. Kun palasin oikotietä alas, toisesta kirkosta kuului hauskaa musiikkia, aivan kuin soittorasiasta. Olin ajatellut olla ilman lounasta, mutta en voinut vastustaa gyroksen kutsua. Joka kerta, kun pyysin lisäämään siihen hieman suolaa, sain lisää soosia. Pääaukiolla alkoivat makkarantekijän/grillimestarin kilpailut.

 

Juuri kun sain blogin päivitettyä ja ajattelin nukkua päikkärit, dormiin pölähti viisi ranskatarta. Voi sitä kujerrusta ja päällekkäinpuhumista! Menin alas juomaan tuplaespresson, ehkä se piristää vähän. Yläkerta tyhjeni kun hostelin asukkaat lähtivät kaikki kaupungille, niin myös minä. Olisin mennyt syömään All' Elefanten kanaceasarin (koska paikan valkoinen talonviini oli niin herkullinen), mutta terassi oli aivan täynnä. Aukiolla soi vaihteeksi moderni jazz. Jäin Replay Café Restaurantin terassille ja tilasin BBQ-kanasalaatin. Missä on minun kanani? Salaatti oli vuorattu rapealla sipulilla, sääliksi käy huonekavereitani. Jälkkärikahvia juodessani Nappali Barin tarjoilijatyttö ajaa fillarilla terassin ohi ja tervehtii mennessään. Huomenna nämäkin uudet tuttavuudet on jätettävä. Maksoin laskun kortilla (forintit vähissä) ja järkytyin viinin ja kahvin hinnasta. Olisi pitänyt kannattaa omaa baariani. Joka paikassa on myynnissä ihanan näköisiä jäätelöitä, mutta jätän ne Kroatiaan ja nautin turhat kalorit tummassa oluessa.

Nappali Bar

Meidän omassa baarissa soi puolestaan bossanova-jazz. Solisti kuulostaa aivan Norah Jonesilta. Täällä ei kauheasti bändejä kunnioiteta; mitä enemmän porukka juo, sitä kovempaa he keskustelevat keskenään. Huomaavat sentään taputtaa, kun biisi loppuu. Tarjoilijapoika näyttää minulle, mihin voin aamulla jättää avaimet ja mistä ovesta voin poistua. Luovutan yhdentoista aikaan ja nousen yläkertaan, missä ranskattaret vasta valmistautuvat yöelämään. Ranska kuulostaa kauniilta, kun nuoret naiset sirkuttavat sitä keskenään. Tytöt poistuivat dormista ja toivotimme hyvät yöt.

Budapest

Kentällä ei ollut lainkaan jonoa ja minulle jäi aikaa kävellä eestaas. Piippasin jokaisen myymälän sisäänkäynnin kohdalla, onneksi ei ollut tarkoituskaan ostaa mitään. Menin Oak Barreliin lähtöoluelle. Olen joka kerta kysynyt Koffin portteria, mutta ei sitä sieltä vieläkään saa. Kyyppari oli samaa mieltä kanssani, että se on maailman parasta portteria. Kävi ilmi, että hän on Tikkurilasta ja töissä myös Old Storyssa, missä oli kokeiltu talvella Koffin portteria hanassa, kuten toisessa yhteisessä suosikkipaikassamme, Punavuoren Black Doorissa.

Lennolla oli hyvin tilaa ja osaa matkustajista pyydettiin siirtymään koneen etuosaan, koska ruumassa oli niin paljon painoa. Perillä sain tavarani nopeasti, samoin kuitin maksamastani lentokenttäkuljetuksesta. Sitten odotin omaa minibussiani, joka keräsi kyytiin kuusi eri hotelleihin matkustavaa asiakasta. Kuski jätti minut Hotelli Astorian kohdalle ja minä putosin heti kartalta. Kävin respassa kysymässä Hostel Astoria ja tämä neuvoi, että siinä se on kulmassa. Kulmia oli neljä ja toisella kerralla osuin oikeaan. Jätin tavarat dormiin ja lähdin ulos etsimään jotain syötävää. Ja tummaa olutta. Pultsareita ja bailaajia oli sulassa sovussa ja liikenne päätiellä oli vielä melkoinen. Jäin Múzeum-kadun varrelle musiikkibaarin terassille istumaan panniinille. Hosteliin palatessani kaksi seuralaistani olivat jo nukkumassa, en minäkään viitsinyt heitä kolinallani häiritä vaan painuin punkkaani.

Dormissa taisi olla neljä asukasta, heistä kaksi kuorsasi. Yksi saapui joskus yöllä ja teki lähtöä (töihin?) jo kuuden jälkeen. Huone on sisäpihalle päin, joten yö oli hiljainen. Aamiaisella oli tarjolla valkoista leipää, voita ja hilloa, teetä ja neskahvia. Jätin pojat (Intiasta ja Englannista) puhumaan keskenään politiikkaa ja lähdin kaupungille. Kõleves on lopettanut! Sen tilalle on tullut joku kosher-ravintola. Kävelin Keleti-asemalle, mutta junat Pécsiin lähtevätkin Deli-asemalta. Sinne piti mennä metrolla, joten tuli sitäkin harjoiteltua. Ostin lipun aamujunaan (3.950 + 535 HUF IC-junan paikkavaraus) ja kävelin kauniin puiston läpi Linnavuorelle. Minunhan ei ollut alunperin tarkoitus mennä lainkaan joen toiselle puolelle ja muutenkin tämä kolmas kerta Budapestissa takaa tietyn rauhan; tällä kerralla ei tarvitse suorittaa mitään. Jäin yhden bistron terassille oluelle (samalla hinnalla sain eilen syömisetkin), kaupanpäälle tuli viulumusiikki. Ilma oli lämmin ja tuntui ihanalta olla ilman allergiaoireita.

Kävelin ketjusillan yli Vaći Utcalle ja kauppahallin läpi Ráday Utcalle. Söin Pesti Vendéglön terassilla kanacaesarin, terassi oli koristeltu ihan oikeilla pelargonioilla. Jalkani olivat aivan puhki ja kävelinkin suorinta tietä Astoriaan (ja unohdin vaihtaa valuuttaa). Kävin hostelin läheisessä Tescossa ostoksilla ja taas minä piippasin. Repputarkastuksen jälkeen pääsin sisälle ja ulos lähtiessäni henkiökunta vain heilautti kättään. Kadunvarrella mainostettiin HIM:n heinäkuun konserttia.

Eikä Kõleves mitään ole lopettanut, en vain kävellyt aamupäivällä tarpeeksi pitkälle. Ravintola löytyy osoitteesta Kazinczy Utca 41. Olin kuitenkin jo päättänyt mennä Most Bistroon, jonka etsiminen teki sekin yhden harharetken, ravintolaan kun pääsee kahdelta kadulta. Alkoi sataa ja sateenvarjo oli tietenkin kämpillä. Maksoin laskun kortilla ja siinä saakin olla tarkkana; kortinlukija kysyy ensin, paljonko haluaa jättää tippiä. Siinä voi vahingossa maksaa PIN-koodin verran ylimääräistä.

Hillopulla-aamiaisen jälkeen pakkasin tavarani ja kävelin viereiselle metroasemalle. Forintteja oli vielä taskun pohjalla sen verran, että sain lipun ostettua. Juna Pécsiin tuli aivan täyteen, joten paikkavaraus oli tarpeen. Matkustajista suurin osa oli paikallisia luokkaretkeläisiä. Takanani istui portugalilaisia, kieli kuulosti tutulta, vaikken siitä mitään ymmärtänytkään.

Balkan Tour 2014

Menolippu Momb... ei kun Unkariin!

Keväinen matka ilman määränpäätä, loma ilman paluupäivää. Tätä minä tarvitsin loppuvuodesta, kun tuleva vuosi näytti varsin epämääräiseltä. Norwegian pisti sopivasti lentoliput tarjoukseen ja ostin itselleni menolennon toukokuun alussa Budapestiin. Tarkoitus oli myös välttää kotimaisten koivujen kukinta-aika. Talvi meni fiilistellen Euroopan kartalla ja miettien, mihin päin jatkaisin. Sekä länsi että itä kiinnostavat, hetken harkitsin suunnistaa länteen, käydä Slovenian Piranissa ja lentää takaisin Kroatian Pulasta. Mutta Balkan vei taas voiton ja aloin suunnitella reittiä Unkarista Kroatiaan, sieltä Bosnia&Hertsegovinaan. Tässä kohtaa olisin voinut palata kotiin Dubrovnikista, mutta, mutta...

Hannu muistutti, että olin luvannut ottaa hänet mukaan seuraavalle Balkanin retkelle ja hän varasi menopaluu-lennot Dubrovnikiin. Yritämme osua samaan aikaan Dubrovnikin bussiasemalle ja jatkaa matkaa yhdessä Montenegroon ja Albaniaan. Makedonia on jätettävä toiseen kertaan, ettei tule liian kiire paluulennolle. Sitä olisi voinut harkita, jos Norwegian olisi lentänyt alkukesästä Korfulta kotiin.

Talven aikana oli aikaa hankkia tietoa mm. Albaniasta, joka alkoi oikeasti kiinnostaa. Tulee taas käymään niin, että maassa on liikaa mielenkiintoisia kohteita yhdelle pikaiselle käynnille. Halusin sisällyttää matkaan edes yhden rantakohteen. Onnenpyörä osui Himaraan, toivottavasti sinne pääsee kivuttomasti.

Ennen reissua hoidin hampaat kuntoon (röntgen, hammaslääkäri ja –hoitaja), peruutin kirjakerhon kirjat, palautin kirjaston kirjat ja siirsin yhden kirjan varausta kuukaudella eteenpäin. Hankin vähän uusia kesävaatteita ja kampaajani leikkasi minulle lyhyen reissutukan.

Minulla on iltalento Budapestiin, joten pakkaamisen voi jättää lähtöpäivään. Myöhäisillan seikkailu Budapestin metroissa ei houkutellut, vaan varasin kuljetuksen kentältä suoraan hosteliini.

http://www.airportshuttle.hu/en/

Nyt matkaan käyn...

Lonely Planet ”Eastern Europe”

Tim Clancy ”Bosnia&Herzegovina”

Anja Kinnunen ”Albania – kotkien maa”

Aurinkoinen pääsiäinen ja räntäsateinen vappu

Ennusteista huolimatta pitkäperjantaista tuli aurinkoinen. Ulos en ehtinyt kuin pihalla piipahtaa, sillä saimme Suvin porukat ruokavieraiksi. Tein juvetsin tällä kerralla naudan sisäpaistista, lisäksi hunajaporkkanoita ja kreikkalaista salaattia, kahvin kanssa Suvin tekemää raikasta juustokakkua (yök, en syö vauvansosetta, sanoi Ilona).

Gabriel Carcía Marquez R.I.P.

Lauantaina pakkasimme makuupussit ja eväät autoon ja hurautimme Meri-Teijoon Eijan ja Timon mökkivieraiksi. Soppalounaan jälkeen kävelimme kyläkierroksen ja avasimme terassikauden rantaravintolassa. Illalla saunoimme ja Timo grillasi pihvit pihalla. Sunnuntaina sää lämpeni entisestään ja kävelimme Matilda-järven ympäri. Välillä pysähdyimme laavulle grillaamaan makkarat ja juomaan kahvit. Illalla taas saunottiin. Pääsiäismaanantaina kävelimme golfkentälle ja siitä laskettelurinnettä ylös Teijon-tielle. Kemiö oli Suomen lämpimin paikka, joten sijaintimme oli kerrassaan mainio. Ajoimme kotiin Kiskon kautta ja poikkesimme Lohjalle katsomassa äitiä, joka istui pihakeinussa nalle sylissään. Henkilökunta oli laittanut pesuun äidin matot, jotka hän oli sotkenut ripuloidessaan (taas kerran).

Lämpimän pääsiäisen jälkeen koivut aloittivat kukintansa ja minä antihistamiini-kuurin. En siis ihan ehtinyt alta pois. Kevään joogatunnit loppuivat minun osaltani, pitäisi osata ja viitsiä jatkaa sitä ominpäin. Blenderi on käytössä päivittäin, kun surraan sillä hedelmistä, juureksista ja jogurtista terveelliset juomat. Perjantaina kävin verenluovutuksessa ja illalla tein Harrille hänen oloisensa kukkakimpun reilunkaupan ruusuista ja hiirenkorvalla olevista koivunoksista. Lauantaina saatoimme Harrin viimeiselle matkalleen Lohjan Pyhän Laurin kirkossa.

Sunnuntain suunnitelmissa oli päräyttää Hondalla pikkulenkki, mutta vaihdoimme sen 30 km:n fillarointiin. Kuusijärven 13-asteisessa vedessä oli pari uimaria, minä odotan vielä muutaman asteen lisäystä. Harmiksemme Rekolan terassi avattiin vasta kahdelta, jatkoimme matkaa Korsoon, jonka aurinkoisilla terasseilla pääsee helposti paikalliseen tunnelmaan. Kotipihalla avasimme grillikauden syömällä aikaansaannoksemme ulkona.

Hannu pesi ja vahasi auton, joka jo seuraavana päivänä vihersi siitepölystä. Minä kärsin allergiaoireista ja olisi paras pysytellä sisällä ja jättää lenkit väliin, mutta sitten pitäisi lopettaa syöminenkin (punajuurikeitosta tuli ainakin omasta mielestäni tosi hyvää). Pidän ovet ja ikkunat kiinni, pidän erikseen ulko- ja sisävaatteet, sisälle tultuani ravistan vaatteet, suhkutan hiukset (onneksi on lyhyet), pesen kasvot ja silmä/aurinkolasit. Vielä viikko kärsittävänä, sataisi edes vettä! Ostin vähän uusia reissuvaatteita (no jo oli aikakin, tuumaavat tyttäreni). Lupiinit (jotka kukkivat Pohjois-Portugalissa jo maaliskuun alussa) ja kielot puskevat lehtiään kuivasta maasta, toivottavasti kielot kukkivat pitkään ja minäkin ehdin nähdä niitä reissun jälkeen. Äidin silmälasit ovat edelleen hukassa, joko menneet roskiin tai jonkun muun asukkaan tavaroihin. Sisko kertoi, että äidillä oli yhtenä päivänä ollut jonkun muun pullonpohjalasit nenällään. No, kumpi on parempi; nähdä huonosti ilman laseja vai nähdä huonosti jonkun toisen silmälaseilla?

Vietimme rattoisan vapun Terryn ja Annen luona. En kaivannutkaan mitään pihagrillausta, vaan ilta kului saunoen, tortilloja syöden ja Mexicon matkakuvia katsellen. Vappupäivänä alkoi vihdoin sataa, taivaalta tipahteli räntää ja ukkonen jyrisi. Onneksi emme olleet suunnitelleet mitään ulkobrunsseja. Perjantaiksi tein treffit serkkuni Tuulan kanssa, kävimme syömässä Fattoush-ravintolassa ja katsomassa Tennispalatsin taidemuseon hienon Chaplin-näyttelyn.

Kuukauden kirja 3: Paulo Coelho "Voittaja on yksin". Sain jo kerran tarpeekseni Coelhosta, mutta annan vielä yhden mahdollisuuden (kun sattui olemaan ensimmäinen pokkari, joka kirjastossa osui käteeni). Kirjassa on dekkarin aineksia, mutta tarina venyy ja paukkuu joutavilla selityksillä (esim. samppanja, anoreksia, rahanpesu), ikäänkuin lukija olisi täysi ääliö.

Leffa; "New York, I love you". Hauskaa tarinankerrontaa, jossa samat henkilöt putkahtavat milloin missäkin esille.

http://en.wikipedia.org/wiki/New_York,_I_Love_You

 

Alegria! Ei kun allergia...

Naisten Pankin Vantaan solu kokoontui suunnittelemaan tulevaa toimintaa. Sen pyörittämiseen tarvittaisiin lisää vapaaehtoisia. Kaisan ja Villen luona juttelimme tulevista kesähäistä. Pikkuiset olivat kiipeilleet keittiössä ja löytäneet suklaata, jota olivat syöneet ja sotkeneet vaatteisiin ja itseensä. Kirjaston lukupiirissä keskustelua (kirjasta "Jeninin aamut") väritti politiikka. Minähän olen täysin epäpoliittinen henkilö (siis tyhmä), itsekseni vain ihmettelen ihmisten jatkuvaa sotimista ja tappamista. Kävin Lohjalla lenkittämässä äitiä, kotimatkalla poikkesin kahville Marjukalla, joka on taas lähdössä reissuun.

Lauantain vietimme Helsingissä. Tarkoitus oli poiketa portterille Suomenlinnaan, mutta pilvinen sää piti meidät mantereella. Kävimme Sofian-kadun taidemuseossa katsomassa "Hulluna Helsinkiin" -näyttelyn ja syömässä ravintola Primulassa. Samalla kävin vaihtamassa forintteja Budapestia varten. Huonolla kurssilla niitä ei tarvitse paljon etukäteen vaihtaa, kun maksoin varaamani lentokenttäkuljetuksenkin jo Visalla. Vettä satoi lähes koko palmusunnuntain. Virpojatkin taisivat pysyä kotona, Tiitus, Aatos ja pikkuinen Pihla sentään kävivät meillä. Kävelylenkillä hain itse lisää oksia maljakkoon.

Alkuviikosta tuli vielä sadekuuroja, viileä sää viivästyttää koivujen kukintaa ja hillitsee allergiaoireitani. Otimme fillarit käyttöön, Ilolan jumppa loppuu tältä keväältä ja pitää harrastaa jotain muuta liikuntaa. Sateiden loputtua kävelin Tikkurilaan ja ostin Anadolu marketista jyväpastaa pääsiäisen juvetsia varten. Samalla testasin Tamarinin lounasbuffetin. Hyvää oli!

En halua mitään ylimääräistä tavaraa tai pienkoneita keittiön tasoille, mutta nyt suostuin blenderin hankintaan. Tarkoitus on lisätä entisestään juuresten ja hedelmien syöntiä. Kävin toivottamassa äidille hyvää pääsiäistä, hän on taas kadottanut silmälasinsa. Illalla 1½ tuntia venyttelyä ja rentoutusta, sen jälkeen maistui sitruuna-tilli (valkosipuli-chili) -marinoidut katkaravut salaatissa.

Kuukauden kirja 1: Jonas Gardell "Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin, osa 2.Sairaus". Ensimmmäisestä osasta tuttu ystäväjoukko saa karvaasti kokea ruotsalaisten homovastaisuuden ja he joutuvat kohtaamaan myös AIDS:n ystäviensä sairastumisen ja kuolemien kautta.

Kuukauden kirja 2: Tim Clancy "Bosnia & Herzegovina". Olen ilmeisesti menettänyt sydämeni Balkanille.