Junamatka Pristinasta Pejaan kesti kaksi tuntia ja maksoi 3€/lippu. Juna oli yllättävän siisti sisäpuolelta, tosin likaisista ikkunoista ei juuri maisemia voinut ihailla. Wifikin toimi tässä lähijunassa ajoittain. Näkymät olivat tasaista (maissi)peltoa ja vihreitä kukkuloita. Muutaman minuutin välein pysähdyttiin pienempiin ja isompiin kyliin. Vähän ennen Pejaa upea Rugova-vuoristo tuli näkyviin.
 |
| Hotel Camp Karagaq |
Peja on sokkeloinen, kapeakatuinen kaupunki. Yli puolet kaupungin autokannasta taitaa olla vanhoja volkkareita. Kävelimme yläkaupunkiin ja löysimme Hotel Camp Karagaqin. Olimme aikaisin perillä, huoneita siivottiin vielä. Istuimme oluelle piha-alueen ravintolan terassille, kunnes yksi tarjoilijoista tuli päästämään meidät valoisaan huoneeseemme (60€/2 yötä). Vaihdoimme kevyemmät vaatteet päälle ja laskeuduimme alakaupunkiin.
 |
| King's Pizza & Pasta |
Lounaaksi söimme King's Pizza & Pastan hyvät pizzat (2,50€/kpl). Talo tarjosi kahvit. Käyskentelimme keskustan aukioilla ja kävelykaduilla, palasimme viereisen puiston kautta hotelliin suihkuun ja siestalle.
Myöhemmin kävelimme jotain pikkutietä pitkin hetken matkaa kohti vuoristoa ja sen kanjonia. Monet kaupunkilaiset olivat lähteneet iltalenkille samaan suuntaan. Sinne minäkin haluan suunnata huomenna paremmin varustautuneena.
 |
| Hotel Camp Karagaq |
 |
| Hotel Camp Karagaq |
Vielä illan hämärtyessäkin ulkona oli lämmintä ja istuimme piharavintolan terassille illalliselle. Alkupalalautanen ja molempien salaatit maksoivat yhteensä 11€.
Kosovolainen aamukahvi. Aamiaisen jälkeen kävelimme turisti-infoon, jonka olisi pitänyt avautua 11.00. Kun ketään ei kuulunut paikalle, lähdin kävelemään tietä ylöspäin ilman karttaa. Missään ei näkynyt reittimerkkejä tai opastuksia. Poikkesin ajotieltä vuorille nousevalle kapeammalle tielle, jonka varrella oli pieniä tiilitaloja puutarhoineen. Mahtoivatko olla paikallisten loma-asuntoja vai eläkeläisten koteja? Muutamat näkemäni vanhemmat asukkaat tervehtivät "Dobar dan". Taas kerran tieni katkaisi koira, joka ei päästänyt minua ohitseen. Toisaalta tiekin päättyi, ehkä piski päätti vain varmistaa, etten kävele kenenkään pihalle. Jos se nyt oli kenenkään koira, täällä (kuten Pristinassakin) on lukuisia irtokoiria.
Palasin samaa tietä takaisin, kunnes siitä erkani hiekkatie toiselle rinteelle. Tie muuttui hyväkuntoiseksi luontopoluksi, mutta suunta oli aivan väärä ja käännyin taas takaisin. Laskeuduin ajotielle, joka johti minut Lumbardhi i Pejȅs -joen varteen.
Joen rannalla oli useita kahviloita/baareja, piknikalueita ja uimassakin olisi (ehkä) voinut jossain kohtaa käydä. Harmi, että paikalliset heittävät kaikki roskat luontoon. Seurasin joesta erkautuvaa kanavaa kaupunkiin päin ja kuten arvelinkin, päädyin samalle kävelytielle, jota eilen illalla kävelimme jonkun matkaa. Olisi pitänyt aamulla luottaa intuitiooni ja lähteä seuraamaan tätä polkua, jonka varrelta löytyivät opasteet sekä alas joelle että ylös vuorelle. Vähänkös harmitti!
Teimme treffit keskustaan ja palasimme hotelliin suihkuun. Ei jaksettu lähteä enää keskustaan, vaan söimme hyvät pastat omassa puutarharavintolassamme. Alakaupungissa näyttäisi olevan vain kaksi moskeijaa (ja yksi kirkko). Minareettien rukouskutsut kuuluvat meille asti vain, jos on muuten hiljaista.
Ukkonen jyrisi muutaman kerran ja hetken kuului satavan. Illallakaan ei huvittanut lähteä mihinkään, vaan kuunnellessamme pihalta kuuluvaa puheensorinaa ja lasten iloista naurua mekin siirryimme puutarhaterassille viinilasillisille. Harkitsimme yhteistä antipastia, mutta vaihtelun vuoksi tilasimme kolmen euron Chicken fingers -annoksen. Sitä odotellessa tarjoilija toi meille lautasellisen juustoa ja oliiveja. Olisihan pitänyt arvata, ettei tämäkään ollut mitään pientä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti