Shkodër/Shkodra/Skadar, Albania

Shkodër

Tämän reissun toinen maa; Albania. Onneksi meillä oli liput valmiina, sillä bussi tuli aivan täyteen. Teimme tilaa nuorelle suomalaisparille, hekin olivat hyödyntäneet edullisia lentoja Pristinaan. Bussin ensimmäisellä pysähdyksellä suurin osa matkustajista riensi kauppaan ostamaan vesipulloja. Albanian rajalla vain meidän neljän passit vietiin tullivirkailijoiden tarkistettaviksi. Ihmettelimme, miksi EU-kansalaiset kiinnostavat niin paljon, että bussilastillinen ihmisiä joutuu odottamaan. Heti rajan ylitettyämme näimme ensimmäisen bunkkerin, lähellä albanialaisten hautoja. Toinen paussi pidettiin kahvila/ravintolassa, kaikki juoksivat vessaan ja sitten kahville. Meillä oli vanhastaan jäljellä lekejä ja saimme maksettua juomamme niillä. Kun saavuimme Shkodȅriin, bussi ei yllättäen ajanutkaan bussiasemalle, vaan jätti kaupunkiin menijät noin viisi kilometriä sen ulkopuolelle. Hetihän siinä oli "taksikuskeja" tyrkyllä. Otimme kimppakyydin suomalaisten kanssa ja maksoimme papalle 10€. Kävelimme keskustan läpi emäntämme kanssa sovittuun paikkaan, josta hänen serkkunsa nouti meidät lähellä olevaan majapaikkaamme. Rakennus on vanha ja rupuinen, mutta huoneistomme White on White on kokonaan rempattu, valoisa, siisti ja kotoisa. 

Apartment White on White

Nyt meillä on käytössä keittiö, parveke ja (siellä) pesukone. Kävin lähikaupassa ostamassa evästä, Hannu laittoi pyykit pesukoneeseen. Kaapista löytyi mm. kertakäyttömukeja ja käytin jäiden tekoon Amin hyväksi koettua konstia. Suihkun jälkeen söimme pienet antipastot samalla, kun odottelimme pesukoneen lopettavan pyykkien pyörittämisen.

Xhamia e Madhe

Albanian puolelle tullessamme hämmästyimme sitä, miten paljon näkyi kirkkoja, ei niinkään moskeijoita. Shkodërin keskustassa on molempia. Ripustimme pyykit parvekkeen kuivaustelineelle ja suihkun jälkeen jalkauduimme keskustaan. Vaihdoimme lisää valuuttaa (kurssi 126, paljon huonompi kuin viimeksi Albaniassa ollessamme) ja menimme syömään Restaurant San Franciscon yläterassille. Keskustassa ja varsinkin sen kävelykadulla näimme enemmän turisteja kuin Kosovossa konsanaan.

Restaurant San Francisco, alkuruuat

Olimme olleet päivän melko vähällä ruualla, tilasimme silti taas liikaa. Terassilla istuessamme saimme kuunnella Xhamia e Madhe -moskeijan (Ebu Bakr Mosque) minareetista kuuluvaa rukouskutsua. Syötyämme palasimme voipuneina omille kulmille, ostin torimyyjältä hedelmiä ja etsimme kahvilaa, josta olisi saanut myös kahvia. Sellainen löytyi vanhan miehen pitämästä kuppilasta lähes vastapäätä taloamme. Eiköhän siitä tule meille vakipaikka.

Yö asuinalueellamme oli muuten hiljainen, mutta kulkukoirat puolustivat taas omia reviireitään haukkuen ja kylppärin ikkuna oli pakko sulkea, koska pulut laskeutuivat pulputtamaan ikkunalaudalle. Aamupäivällä kaikki kotikatumme kauppiaat leväyttivät myyntituotteensa kadun varteen, tarjontaa on mopon korjaamisesta käytettyihin kenkiin, sohvaryhmiin ja uuden näköisiin vessanpyttyihin. Kaupungissa on useita puistoja, joissa lapset leikkivät ja vanhat herrat pelaavat lautapeliään. Yhden sellaisen läpi oikaisimme turisti-infoon, josta saimme kaupunkikartan ja neuvon, mistä bussit lähtevät Velipojëen.

Kävelimme suuren huoltoaseman luokse, siitä lähtevät bussit rannikolle. Saimme bussin lähtöajan, täytyy vain toivoa, että kuski ymmärsi meidän tarkoittavan huomista. Paluuajasta ei vielä ole mitään tietoa. Kävelimme takaisin päin toista katua, senkin varrella miehet istuivat joutilaina kahviloiden terasseilla. Purettujen rakennusten jäännöksissä likaiset pikkupojat yrittivät etsiä jotain myytäväksi kelpaavaa. Taas tuli Serbia mieleen, kun näin hevosen vetävän raskaita kärryjä.

Otimme lenkkioluet yhden puiston reunalla olevalla terassilla, aivan vanhan bunkkerin vieressä. Onnistuin taas soluttautumaan paikallisten joukkoon, sillä sain albaniaksi ohjeet, miten avata lukitun wc:n ovi. Herttaiset naiset eivät tajunneet, etten ymmärrä hölkäsen pöläystä. Lopulta yhdestä pöydästä tuli avuksi mies, joka nosti suihkepullon alta näkyviin vessan avaimen. Tarjoilijalla oli puolestaan ongelmia vaihtorahan kanssa, kun ymmärsin hänen käsimerkeistään, että kaksi olutta maksavat 600 lekeä, kun hän tarkoittikin 120 lekeä (sormimerkein 2 ja 60). Rouvat tulivat taas apuun ja sain vaihtorahat tonnistani.

 

Sääennuste lupasi iltapäiväksi +30 astetta, palasimme kämpille suihkuun ja siestalle. Ostin kotikatumme tuoretorilta hedelmiä ja salaattiaineet ja hain kaupasta viinin ja aamujogurtin.

Aperitivo-hymiö

Auringon hiljalleen laskiessa lähdimme etsimään illallispaikkaa. Kävelimme hetken matkaa keskustasta pois päin, mutta siellä näytti olevan ainoastaan kahviloita. Hannu oli tutkinut netistä suosittuja ruokapaikkoja ja löysimmekin Peja Grillin, jonka asiakaskunta taisi koostua läheisten hostellien asukkaista. Ihan hyvät ruuat ja tällä kerralla osasimme olla tilaamatta liikaa.

Peja Grill

Palasimme kävelykadun kautta kotikulmille ja jäimme iltakahville asuintalomme vastapäiseen kahvilaan. Omistaja muisti jo, mitä nämä haluavat; rouvalle iso kahvi ja herralle pieni raki. Ennen matkaa tein summittaisen budjetin, jossa päiväkulut olisivat 35-40€/henkilö + yhteiset majoituskulut. Tänään saimme hädin tuskin kulutettua yhteensä 20€, sisältäen isot terassioluet, ostokset kaupassa ja torilla, iltaruokailu ja -kahvit. Siirtymisiin ei mennyt tänään mitään, mutta eiväthän nuo kovin kalliita Balkanilla ole nekään.

Ensimmäinen rantapäivä; Velipojë

Jogurtti-aamiaisen jälkeen pakkasimme uikkarit kassiin ja kävelimme keskustan kautta huoltoasemalle, josta pikkubussit lähtivät Velipojëen. Alunperin olin suunnitellut, että majoittuisimme sinne Albania-päiviksi, mutta onneksi päätin toisin. Olisimme kuolleet tylsyyteen tai kirjat olisi nopeasti luettu, me kun emme ole mitään rannalla makaajia. 

Velipojë

Teimme pienen kävelykierroksen sinänsä hienolla hiekkarannalla ja palasimme rantakadulle lounaalle. Pizza ei ollut kunnon pizzaa nähnytkään, mutta lähtihän sillä juustomäärällä ainakin nälkä. 

Velipojë

Varasimme rantapedit ja kävimme pari kertaa uimassa lämpimässä, matalassa vedessä (tuli ihan Pärnu mieleen). Suihkun jälkeen otimme vielä oluet rantabaarissa ja lähdimme odottamaan paluubussia.

Velipojë

Perillä Shkodërissa bussi veikin meidät yllättäen kävelykadun lähtettyville, Hannu lähti suorinta tietä kämpille, minä hain postista merkit ja kirjakaupasta kortit (eivät tulleet koskaan perille). Kämpillä viestittelin emäntämme kanssa, laitoimme pyykit koneeseen ja istuimme parvekkeelle ihailemaan auringonlaskua ja - ei nousevaa, vaan myös laskevaa kuuta. Tyhjensin jääkaapin ruuat iltapalaksi ja aperitiiviksi nautimme Hannun kaupasta hakemaa ouzoa.