lauantai 29. kesäkuuta 2019

K-750; se toimii!

Hannu sai projektipyöränsä siihen kuntoon, että pyörähti sillä kylän ympäri. Hänen mukaansa päivystyksissä on nyt tunkua, kun niin moni loksautti leukansa ja niksautti niskansa. Tällä pyörällä tuskin kuitenkaan uskallamme vielä tänä kesänä lähteä pidemmälle, vaan teemme Hondalla Viron ym. reissut.
 
Pihalla riittäisi tekemistä, mm. talon seinänvierustojen siistiminen ja kivettäminen, samoin pihatien päällystäminen. Olemme sen verran laiskoja/varattomia, että jätämme nuo hommat (ehkä) ensi kesään. Tälle kesälle riittää kukkapenkin siistiminen sekä takapihan perkaus ja tasoittaminen.

Möskärin kuntoportaat
Torstaita lukuun ottamatta kävimme tällä viikolla joka päivä lenkillä; fillareilla yhdessä, kävellen erikseen. Sunnuntaina sää oli aamupäivällä niin pilvinen, että jätimme suunnitellun Tuusulanjärven ympäripyöräilyn toiseen kertaan. Hannu lähti ostamaan trimmeriä ja käymään Honkanummella, minä kävin testaamassa Möskärin kuntoportaat, joita ei ole vielä virallisesti avattu. Alaspäintulo moniteholaseilla oli aivan kamalaa, kun reunamerkit puuttuvat (vielä?) rapuista. Onneksi alas voi tulla myös hieman kauempaa kiertäen lähes umpeen kasvanutta polkua tai viereistä rinnettä, joka on talvella pulkkamäki. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, ettemme tarvitse mitään portaita, kun meillä on täyttömäki, mutta kyllähän tuo tuntui jaloissa aivan eri tavalla.
Sisarukset jyräävät; täältä tullaan!
Pienessä purossa sorsaemo paimensi poikuettaan. Kun pysähdyin kohdalle, koko sakki riensi kävelytielle pyytämään syötävää. Sorsat ovat niin kesyjä, että käydessäni Keravanjoella uimassa ne tunkevat ihmisten filteille, jos näillä on eväät mukana.

Leinelä
Puoliltapäivin taivas selkeni ja vietimme iltapäivän pihalla grillaillen ja chillaillen. Illalla hain Tuulalta lisää raparperia ja tein toisen satsin chilistä chutneyta. Tähän annokseen lisäsin savupaprikaa ja srirachaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti