perjantai 7. kesäkuuta 2019

Helsinki Hondalla

Magna Marjaniemessä
Tänä vuonna pääsin Hondan kyytiin vasta Suvin-päivänä, yleensä olemme aloittaneet moottoripyöräilyt äitienpäivän tai helatorstain tienoilla. En voi syyttää siitä kuin itseäni, kun olin näin pitkään reissussa. Lähdimme liikkeelle jo aamusta, luvassa oli taas hellepäivä. Hannu suunnitteli reitin minun toivomuksestani rantoja pitkin, jätimme sisämaan johonkin toiseen kertaan. Suuntasimme pyörän kohti Vuosaarta ja Aurinkolahtea, pitkässä tunnelissa oli ihanan viileää!

Sieltä jatkoimme Marjaniemen ja Tammisalon kautta keskustaan, jossa rytyyttelimme pitkin mukulakivikatuja-a-a-a Kaivopuistonrantaan jädelle. 

Kaivopuistonranta
Kotiin ajoimme (taas keskustan mukulakivikatuja-a-a-a-a) Lauttasaareen, ohi Munkkiniemen (kreivin), Tamminiemen (pressan) ja Konalan kautta takaisin Vantaalle. Emme pysähdelleet, sillä oli kiire kotiin, minulla siivoamaan ja kävelylenkille, Hannulla hakemaan pihamultia ja ajamaan ruohikkoa.

Siivottuani yhdistin kävelylenkin ja uimisen ja lähdin Keravanjoen rantaan. Vesi viilensi ihoa juuri sen ajan, minkä olin joessa. Kotiin käveltyäni oli pakko mennä taas suihkuun.

Istuimme varjoisalle terassille salaatille ja kesän ensimmäisille mansikkakuohareille. Niitä ei tullut juotua edes Portugalissa, mansikoita ja mustikoita toki tuli syötyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti