lauantai 13. elokuuta 2022

Helsingan keskiaikapäivä, Vantaa

Perjantaina päräytimme Hondalla Lohjalle Onnin ja Noelin (ja Hannun) synttärikahveille. Samalla tavattiin Onnin tyttöystävä. Vasta esittäytyessäni tajusin, etten enää ole Pikkumummu, vaan pelkkä mummu (kun Isomummu eli äitini kuoli keväällä).

Lauantaina teimme fillarilenkin Pitäjänkirkolle. Kirkonkylään oli levittäytynyt Vantaa-seuran järjestämät Helsingan keskiaikapäivän markkinat. Käsintekijöiden tuotteita, työnäytteitä, musiikkia, tanssia, luentoja ym. Pisimmät jonot taisivat muodostua lettu- ja makkarakojujen eteen. Koronavuosien jälkeen porukkaa oli liikkeellä todella paljon. Lapset oli hyvin huomioitu, he saivat kokeilla pehmomiekkailua, tavata Hertta-kirkonrotan ja mennä isin kanssa jalkapuuhun istumaan, jos uskalsivat. Hain itselleni Kuninkaantien matkailukartan. Siinä olisikin käveltävää/pyöräiltävää: Hangosta tai Turusta Vaalimaalle!

 

Ruskeasannan lampi
Kotimatkalla piipahdimme Ruskeasannan lammelle, jossa palokunnan sukeltajat paikallistivat autonromuja ja muuta roinaa louhoksen pohjalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti