Suomen lasimuseo, Riihimäki

Nanny Still

Nanny Still

Lähdimme Ritun kanssa junalla Riihimäelle ja kävelimme aurinkoisessa säässä Suomen lasimuseoon katsomaan näyttelyn "Still Life - Nanny Stillin lasi, muotoilu ja taide". Ensin söimme kuitenkin maukkaan lounaan Kahvila-Ravintola Klaasissa. Näyttely oli tosi hieno kattaus Stillin tuotannosta; käyttölasia, koristelasia ja silkkaa taidetta. Aivan ihania värejä! Äidin jäämistöstä sain itselleni Nanny Stillin Grappo-viinilaseja, jotka eivät harmikseni kestäneet konepesua, vaan kaksi niistä särkyi. 

Katsoimme myös lasimuseon muut näyttelyt, joista löytyi monia tuttuja astioita. Myös joskus kymmeniä vuosia sitten Virkkalan osto- ja myyntiliikkeestä ostamani Karhulan lasin kermakko ja sokerikko (yhteensä ehkä 10 markkaa). Saimme kulutettua niin paljon aikaa, että jätimme suosiolla väliin käynnin Riihimäen Taidemuseossa ja palasimme kotiin, ennen kuin junalippujen aikaraja täyttyi. 

Maaliskuu, kevään ensimmäinen kuukausi

Maaliskuun ensimmäiset päivät olivat lähes eufoorisen ihania sään puolesta; sinitaivasta, auringonpaistetta ja kuivia kävelyteitä. Viikonlopun lumisateiden jälkeen iski taas todellisuus; oikeasti nyt on vasta maaliskuun alku.

Aatoksen, Annan ja Tommin syntymäpäivän kunniaksi avasimme vuosikertaviinin. Kuten edellinen (2012), tämäkin omppu oli säilynyt kellarissa hyvin. Ensi syksyn etiketteihin pitää lisätä myös omenalajike, tosin maun määrää pitkälti se, miten kuivaksi annamme viinin käydä.

Maaliskuullekin riittää ohjelmaa; jumppaa, joogaa, Tallinnan reissu, vieraita, näyttelyjä, lukupiiriä ja hammashoitajaa. Viisi viikkoa aikaa tutustua vaellusreittiin ja kerrata espanjan alkeita.

Vietimme kahden kesken Kreikka-iltaa katsomalla vanhoja reissukuvia. Kunhan Mirjan silmät parantuvat (kaihileikkauksen jälkeen), voimme jatkaa kuvien katselua ja mezeistä nautiskelua heidän kanssaan.

"Kirsikankukkia maaliskuussa"

Naistenpäivä 2023

Perinteinen Naistenpäivän aamiaistilaisuus järjestettiin taas asukastilassa. Ohjelmassa mm. puheita (vähän politiikkaakin), musiikkia ja tanssia. Kirsikkana kakun päällä Ylen toimittaja O-P Kursi.

Marpha

Sain ajan suuhygienistille Keravalle. Olisin päässyt hyvin junallakin, mutta puhuin Hannun kuskiksi lupaamalla tarjota lounaan. Vähän harmitti, että päiväjumpat jäivät väliin, mutta sainhan hampaat kuntoon ennen pitkää lomaa. Ja olihan ravintola Marphan ruokakin hyvää. Ehdin vielä hyvin lukupiirin kokoontumiseen. 

Viikonloppuna Hannu teki kokkausvuorollaan merellisen Napoli-pizzan. Minä laskin kilometrejä tulevalle vaellusreissulle. Vaikka olen ladannut puhelimeeni Camino.ninja-sovelluksen, tilasin Amazon.comilta Via de la Plata -opaskirjan. Tähän voin tehdä omia merkintöjäni ja minä niin rakastan paperikarttoja.

Maaliskuun kirjoja:

Pertti Saloheimo "Meren ja tulivuoren välissä". Vierasmaalainen tutkija (mies/nainen?) saapuu viidakon valtaamaan, sammuneen tulivuoren juurella olevaan pieneen kylään (Amazon/Indonesia?) keräämään ja arkistoimaan kasveja ja pieneläimiä. Hän sopeutuu yksin olemiseen ja sulautuu kyläyhteisöön, kunnes hänen apupoikansa löytää viidakosta sotilaan päättömän ruumiin. Kylän väki alkaa vieroksua muualta tullutta muukalaista, varsinkin kun pahat ennusmerkit jatkuvat ja luontokin tuntuu olevan kaikkea vastaan. Mielenkiintoinen, päiväkirjanomainen kertomus ja hienot luontokuvaukset. Vaikka tarina on lyhyt, viimeisellä oikoluvulla olisi voinut pudottaa vielä muutamat turhat sanat pois.

Haruki Murakami "Suuri lammasseikkailu". Taasko tätä samaa japanilaisten miesten seksiä ja itsemurhia (Norwegian wood), ajattelin, kun aloitin tämän kirjan. Onneksi tyyli kuitenkin muuttui nopeasti, Murakami kirjoittaa tosiaan hienoin kielikuvin ja huumorilla(kin). "Viini kiersi vilkkaasti sisuksissani", "Lokakuu leijui raskaana kaupungin yllä", "Venäläiset ne osaavat sorvata mietelauseita. Luultavasti ne kehittelevät niitä pitkät talvet!" Kirja on The Rat -trilogian päätösosa, kahta ensimmäistä ei ole suomennettu. Ehkä niiden lukeminen olisi selvittänyt jotain (kuka on Rotta?), nyt koin kirjan todella oudoksi. Ei minusta taida tulla Murakamin lukijaa tämän enempää.

Gerald Kelly "Vía de la Plata and the Camino Sanabrés". Halusin ottaa vaellukselle mukaan paperikirjan, johon voin tehdä omia merkintöjäni. Musta-valkoisessa kirjassa ei ole lainkaan kuvia, karttoja sivuprofiileineen löytyy. John Brierleyn opaskirjoissa on ehdottomasti selkeämmät ja paremmat kartat. Tämän oppaan puolesta puhui se, että se on aivan uusi (2023).

Helmikuun valo

Elizabeth Strout kirjoittaa kirjassaan "Olive, taas", miten Olive leskeksi jäätyään on yksinäinen ja masentunut, kunnes huomaa helmikuun kauniin valon. Olen päivittäin ulkona pari tuntia ja reagoin herkästi valon lisääntymiseen, lintujen lauluun ja kevään etenemiseen. Vuodenajoissa onkin parasta niiden erilaisuus ja jokavuotinen kevään ihme.

Andalusian reissun jälkeinen viikko oli taas touhua täynnä. Pääsin jooga- ja jumppatunneille ja hain Specsaversilta uudet lasini (edelliset olivat omaksi yllätykseksenikin jo neljä vuotta vanhat). Mirja ja Masa kutsuivat kahville ja katsomaan heidän vasta remontoitua kylppäriään. Olin toivonut pääseväni viikonloppuna rapputreeneihin, mutta lauantain vastaisena yönä alkoi pyryttää lunta ja sitä jatkui viikonlopun yli. Rämmin auraamattomilla kävelyteillä ja vakuutin itselleni, että tässä se kunto nousee ja tasapaino kehittyy.

Saimme jo joulun alla kutsun Meerin 90v-synttäreille Lohjalle. Koko klaani oli koolla. Ihanaa, kun meidätkin lasketaan mukaan perheeseen.

Maksoi mitä maksoi (lähes saman verran kuin tämän kuun meno-paluulennot), oli enää turha odottaa lentotarjouksia ja varasin menolennon Málagaan huhtikuulle. Tärkeintä minulle on, että lento on suora ja lähtö aamulla, ettei mene koko päivä hukkaan. Hostellinkin olin jo valinnut etukäteen, läheltä helmikuun majoitustamme. Myöhemmin varasimme myös yhteiset paluulennot toukokuulle, muutamat majoitukset (peruutusvaihtoehdolla) ja minä itselleni junalipun Málagasta Sevillaan. Sen kunniaksi korkkasimme kuivan Cavan.

Koululaisten talvilomaviikolla emme saaneet yhtään ipanaa luoksemme; Ilona oli rippileirillä ja Pihlallakin viikko täynnä ohjelmaa. Hain leipomosta kaksi laskiaispullaa ja kyläyhteisön nuotioretkellekin menemme kahdestaan.

Helsinki-päivänä kävin katsomassa Valokuvataiteen museo K1:ssä Duane Michalsin laajan muotokuvanäyttelyn. Yhdessä huoneessa oli Malimanian näyttely "Juuriemme jäljillä".

Malimania; Juuriemme jäljillä

Harju Döner

Halusin testata jonkun ravintolan ja kävin lounaalla Citykäytävän Harju Dönerissä. Tosi hyvää kanaa!

Ennen toimiston lukupiirin kokoontumista ehdin käydä katsomassa Sinebrychoffin näyttelyn Alexander Lauréus - kohti Roomaa. Eipä turkulaismaalari yhtään häviä italialaisille tai hollantilaisille aikalaismaalareille. Museon rappukäytävässä kukki kliivia komeasti ja kun kassa kehui yläkerrassa olevan lisää kasveja, jotkut ehkä ihan alkuperäisiäkin, kävin pitkästä aikaa katsomassa myös Sinebrychoffien kotimuseon. Muut keskustan näyttelyt olenkin jo aiemmin nähnyt.

Lukupiiriin kokoontui lähes koko porukka ja keskustelu aaltoili taas laidasta laitaan, samoin mielipiteet luetusta kirjasta. Seuraavan kokoontumisen sovimme pääsiäisviikolle, joten minäkin pääsen mukaan. Samalla taidan käydä verenluovutuksessa ja kevään ollessa jo pitkällä, lounaan voisin nauttia Kasvitieteellisessä puutarhassa. 

Lauantain nuotioretkelle osallistui taas tuttu porukka, mutta mukana oli myös muutama uusi kyläläinen, jotka olivat huomanneet teiden varrelle laitetut ilmoitukset tapahtumasta. Pari saksalaista vaihto-oppilastakin pääsi nauttimaan suomalaisesta grillimakkarasta ja nuotiohetkestä. Myöhemmin illalla pidimme siskojen WhatsApp-ryhmässä UMK- ja Melloraadin.

Maaliskuussa meidän piti pysyä kotona, mutta päätimme käyttää Eckerön ystävänpäivätarjouksen ja Mare varasi meille huoneistonsa. Reissulla pitää aina olla joku tarkoitus. Kuten Tallinnan arkkitehtuurimuseon uusi näyttely "Visio ja fantasia".

Helmikuun kirjoja:

Elif Shafak "Valkoinen elefantti". Tuhannen ja yhden yön tarinoita aikuisille. Fiktiota, faktaa ja puolitotuuksia. Intialaispoika Jahan saapuu 1500-luvulla laivalla Istanbuliin, saattaakseen hoidokkinsa - valkoisen elefantin - lahjaksi sulttaanille. Poika ihastuu sulttaanin tyttäreen, kunnostautuu elefantinhoitajana, sotii tämän kanssa turkkilaisten joukossa ja pääsee mestari Sinanin yhdeksi oppipojaksi rakentamaan siltoja ja Istanbulin upeita moskeijoita. Kirjan mielenkiintoa lisää todellisuuspohja; mestari Sinan, hallitsijat, rakennukset, Turkin ja Istanbulin historia. Siihen aikaan oli aivan normaalia, että kaupunki täyttyi erimaalaisista ja -uskontoisista alan ammattilaisista. Nykyään muuttoliike taitaa olla toisin päin, kun turkkilaiset lähtevät töiden perässä Saksaan ja Pohjoismaihin.

Jari Järvelä "Aino A." Mainio fiktiivinen "elämäkerta" (biofiktio) Alvar Aallon Aino-vaimosta. Varmastikin pitkälle myös totta. Siinä kun Alvar suunnitteli suuria, pisti rahaa menemään ja keräsi kaiken kunnian myös pariskunnan yhteisistä töistä, Aino korjaili miehensä mahdottomia piirustuksia, yritti pitää perheen ja firman talouden plussalla ja sieti miehensä syrjähypyt. Kuten monet aikalaisensa, myös Aino jäi miehensä varjoon, vaikka totta puhuen suurimmat saavutukset taisivat olla hänen ansiotaan. Vasta myöhemmin näitä taitavia, upeita naisarkkitehtejä ja -taiteilijoita - esim. Juhani Ahon vaimo Venny Soldan Brofeldt - on nostettu omaan arvoonsa. Kirjaan antoi perspektiiviä syksyllä Taidehallissa näkemäni Aalto-näyttely (ja 2017 Ateneumin Alvar Aalto -näyttely).

Málaga, Andalusia

Emme ole ennen asuneet näin kaukana vanhasta kaupungista, kävelymatkaa asemalta kämpille tuli pari kilometriä. Totesin, että olisi kannattanut ajaa päättärille asti, niin kävelymatka olisi vähän lyhentynyt. Tuullut on täälläkin, suuria puunoksia oli pudonnut maahan ja yhdellä kävelykadulla palokunta sahasi palmuja. Haimme avaimet etukäteen saamastani osoitteesta (lokeroon oli teipattu tervetulotoivotus nimelläni) ja majoituimme saman kadun varrella olevaan kerrostaloasuntoon. Huomattavasti pienempi kuin Mijaksessa, mutta myös lämpimämpi.

Plaza de la Merced

Taberna del Pintxo Larios

Vaihdoimme vaatteet ja lähdimme kävelemään kohti vanhaa kaupunkia. Ohitimme 2-3 entistä majapaikkaamme. Olimme katsoneet etukäteen parit ruokapaikat, mielellään olisimme istuneet jollekin aurinkoiselle terassille, mutta korkeat talot varjostivat kujia ja aukioiden tapaspaikat olivat täynnä. Päädyimme Taberna del Pintxo Lariosiin ja voi että, kyllä oli hyvää! Kävimme vielä yhdellä terassilla brandykahvilla ja juttelimme tanskalaispariskunnan kanssa, ennen kuin palasimme kaupan kautta kämpille. Suihkun jälkeen lepuuttelimme, tuskin viitsimme lähteä illemmalla uudelleen ulos.

Sunnuntain kunniaksi käväisin aamupäivällä lähikirkossamme. Vaelsimme pitkin keskustan kävelykatuja auringon lämmittäessä mukavasti. Ylhäällä linnoituksella olemme käyneet jo kaksi kertaa, sinne ei ollut mitään hinkua.

Málagassa vietettiin jotain fiestaa/karnevaalia, kadut täyttyivät hassusti pukeutuneilla ja meikatuilla lapsilla ja aikuisilla. Katedraalin takana yksi lapsiryhmä tanssi musiikin tahtiin.

Päiväoluet nautimme joltain reissulta tutuksi tulleella, aurinkoisella terassilla.

Plaza de la Merced

El Clan

Eilinen pintxopaikka houkutteli, mutta aurinko vei voiton ja menimme El Clanin terassille tapaksille Plaza de la Mercedille. Terassien edessä esiintyivät taas kitaransoittajat ja street dance -tanssijat tippejä keräten. Kotimatkalla pysähdyimme Cafe Bar Ritan terassille iltapäiväkahville. Siitä saattaa tulla kantikseni, mikäli majoitun huhtikuussa tien toisella puolella olevaan hostelliin. Kauppamme on sunnuntaisin kiinni, tyhjin käsin palasimme kämpille suihkuun ja hetken huilille.

Cortijo de Pepe

Kadut olivat täynnä juhlijoita, kun alkuillasta kävelimme vanhaan kaupunkiin. Toivomuksestani menimme Cortijo de Pepeen syömään grillattua mustekalaa. Jätimme pakkaamisen aamuun ja vietimme kämpillä rauhallisen loppuillan.

Hyvää ystävänpäivää!

Meille oli jätetty vain kaksi kahvikapselia, joten aamiainen oli syötävä jossain muualla. Vedimme laukut aamupäivällä lähelle Alamedan asemaa ja jäimme kahvilan terassille kuluttamaan aikaa. Lähdin etsimään postilaatikkoa muutamalle kortilleni. Koko kadunvarsi oli täynnä kukkakojuja, joissa myytiin ystävänpäivänkimppuja.

Junalipun (1,80€) voi kätevästi maksaa suomalaisella pankkikortilla. Ei tarvitse jonottaa lippuautomaattiin, sen kun vilauttaa korttia portin lukijalle, samoin pois lähtiessä.

"Voitteko avata laukkunne, pliis. Siellä on jotain ruokaa" pyytää turvatarkastaja. "Ahaa, kahvia. Nou hätä!"

Koneessa kuulutettiin jotain mieshenkilöä. Taisi olla meidän vieruskaverimme, joka myöhästyi lennolta ja jätti meille hyvin tilaa. Laskeuduimme illalla Vantaalle, kapteeni varoitti kentän liukkaudesta, kun poistuimme koneesta takakautta. Ehdin vielä käydä kaupassa ja yhdeksän jälkeen söimme kotona sienimunakasta.