Venga, venga!

Ribadeo > Santiago de Compostela > Vigo > Porto

Alakerran churreria ei tarjonnut aamulla lainkaan bocadilloja, maksoimme majoituksen ja kävelimme La Liraan aamiaiselle. Bussiasemalla odottelimme muiden kanssa Santiagon bussia, joka tuli vartin myöhässä. Saimme eturivin paikat ja ihailimme vielä viimeisen kerran tällä reissulla Pohjois-Espanjan upeita maisemia. Ajelimme taas läpi kaikkien pikkukylien, Lugossa pidettiin lyhyt paussi. Meillä oli melko tiukka aikataulu ja yhdet liput ostamatta, joten viivyttelyihin ei ollut juuri varaa.

Saavuimme A Coruñan kautta Santiago de Compostelaan näkemättä lainkaan katedraalia. Caminon kävelijöitä oli näkynyt jo kylissä ja kaupungeissa, täällä heitä oli pilvin pimein, myös perheitä pienten lasten kanssa. Sain ostettua meille liput Vigoon ja ehdimme juoda tuopilliset, ennen kuin matka taas jatkui. Ennen Vigoa ohitimme kauniin merenpoukaman, sinne voisi joskus pysähtyä.

Vigossa kävin näyttämässä lippuja läppäriltäni Autnan luukulla ja minut kehotettiin menemään oikealle laiturille ja näyttämään ne kuskille. Hänelle riitti nopea vilkaisu näytölle ja meidän etunimemme, turhaan olimme hätäilleet ilman printtilippuja. 2-kerrosbussi Portoon lähtikin lähes saman tien, ei edes vessassa ehditty käydä. Loppumatkan yritimme levätä, Portoon saavuimme ennen iltaseitsemää.

Hospedaria 31 De Janeiro sijaitsee mainiolla paikalla, lähellä Rua Catarinaa ja São Benton juna-asemaa. Majoituttuamme otimme "kotikirkkomme" vieressä ensimmäiset Super Bock -stoutit, jotka maistuivat pitkän päivän päätteeksi yhtä hyvältä kuin muistinkin.

Ribadeo, Cantábria

Nukuimme hyvin monien peittojen alla, silti ei tullut kuuma, kun pidimme ristivedon huoneessamme. Aamiainen hoitui La Lira Cafeterian bocadilloilla ja maitokahveilla (yht. 5,80€), kaupanpäällisiksi saimme pienet, makeat leivonnaiset ja appelsiinimehut. Kävimme turisti-infossa kysymässä ratkaisua ongelmaamme, he eivät voineet printata bussilippujamme, mutta saimme kartan kera ohjeet pariin liikkeeseen (?), jotka voisivat auttaa. Löysimme kirjaston ja siellä nettiyhteyden, mutta Suomi24:n posti ei tälläkään kerralla suostunut aukeamaan.

Playa de las Catedrales

Palasimme Plaza de Españalle ja ostimme meno/paluuliput (2€/hlö) bussiin, joka vei meidät Ribadeon suosituimmalle nähtävyydelle, Playa de las Catedrales -rannalle. Etukäteen olimme suunnitelleet kävelemämme toisen sivun, mutta ajotien, osittain moottoritien laitaa on mahdoton kulkea. 

Olisimme halunneet mennä hiekkarannalle kävelemään, mutta sinne olisi pitänyt olla etukäteen tehty varaus, rantaa kun ei haluta tupaten täyteen. Otimme murheeseen oluet, joihin sisältyi näköalalisä. Käveltyämme rantakalliota rantaa kuvaten lähdimme iltapäiväbussilla takaisin Ribadeoon.

Ribadeo

Istuimme kävelykadun kahvilan terassille viinilasillisille, joiden kylkeen tuotiin patonginpalaset ja annokset valkosipuliöljyssä marinoituja herkkusieniä. Hinta ei juuri hirvittänyt; 3,40€.

Haimme kaupasta iltaviinin ja kävelimme kujia alas satamaan. Oli aika palata kämpille suihkuun ja siestalle. Tässäkin hostalissa, kuten Hostaría Carmenissa, pyyhkeet (ja liinavaatteet) vaihdettiin päivittäin puhtaisiin, täysin turhaan.

Auringon vielä lämmittäessä mukavasti lähdimme kävelemään lähikaduille. Kävelykadun mustekalapaikat olivat vielä kiinni, mutta hetken käveltyämme päädyimme A Taperíaan, jossa söimme hyvät pulpo Gallegat ja simpukat (zamburiñas). Brandykahvit joimme majapaikkamme alakerrassa, Cafeteria churreria Linaresin terassilla, talo tarjosi churrot.

Matkalla Ribadeoon

Santillana > Torrelavega > Oviedo > Ribadeo

Jätimme Hostaría Carmenin ennen puoltapäivää ja kävelimme Santillanaan. Otimme lähtöoluet kadunvarren kahvilassa odotellessamme 13.00 bussia Torrelavegaan. Perillä meillä oli runsaasti aikaa, kävimme lounaalla (menu del dia 11€/hlö, tosin meiltä yritettiin laskuttaa 20€ ylimääräistä viinipullosta, mutta saimme sen sisällytettyä hintaan, kuten ständi lupasi). Veteranokahvit joimme aukion kahvilassa, vessassa kävin jo tutuksi tulleessa ja hyväksi havaitussa bussiaseman toiletissa. Alsan bussi Oviedoon lähti ajallaan klo 16.00, siihen meillä oli onneksi jo liput valmiina.

Oviedossa oli tunnin verran aikaa odotella Ribadeon bussia. Hannu haki marketista matkajuomista ja kämpille mainion Monte Ducay –punaviinin. 

Hostal Linaresin viimeinen kirjautusmisaika oli 22.30, mutta olin lähettänyt jo aiemmin Booking.comin kautta viestin, että tulemme Ribadeoon myöhäisellä bussilla. Bussi kierteli kaikki matkan varren pikkukylät ja –kaupungit, mm. viehättävän Luarcan, jonka katujen yläpuolella roikkui eri värisiä "jouluvaloja". Ribadeoon päästyämme löysimme kysymällä Plaza de Españan ja hostalimme, jonka alakerrassa on samanniminen baari. Emäntä tuli kirjaamaan meidät sisälle ja pääsimme vihdoin, melkein puoliltaöin, suihkuun ja lepäämään. Huoneemme ikkuna (ei parveketta!) on johonkin sisäpihalle päin, oli äärimmäisen hiljaista. Ainoa häiriötekijä oli alakerrasta tulviva herkullinen paistettujen sienien tuoksu.

Vamos a la playa!

Aamuinen taivas oli taas pilvinen. Aamiaisen jälkeen pakkasimme rantakamat kassiin. Kävimme infopisteessä selvittämässä jatkoyhteyksiä, mutta sieltä ei irronnut minkäänlaista palvelua, kun pyysimme printteriä käyttöömme. Marssimme Santillanan komeimman hotellin (Paradores) vastaanottoon ja siellä henkilökunta teki kaikkensa auttaakseen meitä. Saimme varattua bussiliput Vigosta Portoon, mutta samalla hetkellä Suomi24 päätti keskeyttää toimintansa, joten en saanut tulostettua lippuja sähköpostistani. Luotamme siihen, että se onnistuu jossain matkan varrella tai lippujen näyttö läppäriltä riittää. Santiagosta pitäisi olla useita päivittäisiä bussivuoroja Vigoon, otimme riskin ja jätimme varaamatta ne liput etukäteen.

Päivän caminomme eteni Santillanasta Santa Justa -rannalle. Matkaa tuli kämpiltä laskien noin kahdeksan km/suunta. Jouduimme kävelemään enimmäkseen ajotien laitaa, mutkia ja mäkiä riitti. Pelloilla lehmät ja hevoset ihmettelivät etenemistämme. Lenkkioluet otimme Ubiarcon kylän ainoassa auki olevassa ravintolassa. San Miguelkin maistui tässä kohtaa erinomaiselta. Santa Justa ei ole lainkaan tarkoitettu uimiseen, joten Hannu-parka kantoi turhaan kassissa uikkareita ja pyyhkeitä. 

Santa Justa

Palasimme Santillanaan monen kilometrin ylämäkiä, onneksi taivas vetäytyi uudelleen pilveen. Ilma oli turhankin tyyni ja tukahduttava. Keskustaan päästyämme suunnistimme suoraan Pizzeria Bitianin terassille, otimme oluet ja tilasimme erinomaisen vuohenjuustosalaatin ja pizzan. Jälkkäriksi vielä kahvit, ennen kuin palasimme hostaliimme suihkuun. 

Hain jääkaapissa viilentyneen cavan ja istuimme pihalle nauttimaan leppeästä illasta.

Santillana del Mar

Aamulla oli pilvistä ja tihkutti vettä, oli kaivettava laukuista sateenvarjot ja se ainoa neuleeni, joka oli mukana. Kävelimme bussiasemalle, matkalla joimme aamukahvit sämpylän ja tortillan kera. Bussiasemalla oli perinteinen härdelli, kun ihmiset etsivät oikeaa bussia. Mitään laiturinnumeroita ei ollut. Meille etsiminen oli sikäli helppoa, että Alsan busseja ei ollut montaa ja toinen niistä lähti Torrelavegaan, tosin vähän myöhässä. San Sebastianin jälkeen ohitimme viehättäviä rantakaupunkeja, yhdessä osui silmiin kauppa nimeltä Ikusimakusi.

Hosteria Carmen

Ajoimme Torrelavegaan Bilbaon ja Santanderin kautta, vuoristomaisemat olivat upeita ja tunnelit hieman pidempiä kuin Turun moottoritiellä. Selvittelimme jatkoyhteyksiä Torrelavegassa ja totesimme, että elokuussa olisi pitänyt varata majapaikkojen lisäksi myös bussiliput. Etukäteen suunnittelemamme yhteydet oli jo buukattu täyteen. Maanantaista muodostuu siis una problema grande.

Yritimme selittää bussikuskille, missä kohtaa haluamme jäädä kyydistä ja onnistuimmekin poistumaan lähes Hosteria Carmenin kohdalla. Saimme kauniin huoneen, sen lisäksi on käytettävissä piha-alue ja vanhoilla huonekaluilla sisustettu salonki. Saimme ohjeet, miten oikaista kävelytietä suoraan Santillana del Mariin. 

Santillana del Mar

Minä niin tykkään näistä harmaista kivikylistä! Tosin tämä on tähän aikaan täynnä turisteja eikä juuri mitään alkuperäistä ole jäljellä (toisin kuin esim. Mogarrazissa). Kävelimme kylän ympäri ja kävimme aperitiivilasillisilla (yht. 2,40€), ennen kuin menimme syömään erinomaiset menu del diat Pasaje de los Noblesiin.

Pasaje de los Nobles

Kävelimme peltojen välistä kylätietä takaisin majapaikkaamme. Vanhukset istuivat vielä salongissa, muuten oli hiljaista. Mukava asua talossa, jota vieraiden lisäksi asuttaa myös omistajaperhe. 

Santillana del Mar

Aamiaiselle saimme seuraksi eri-ikäisiä espanjalaisia. Vanha rouva tarjoili maitokahvia, tyttäret (miniät?) kuskasivat astioita ja pyykkejä eestaas. Alkoi sataa. Aamupäivän aikana taivas kirkastui ja kävelimme keskustaan, joka oli täyttynyt viikonlopun turisteista. 

Kävelimme vanhan kaupungin kadut uudelleen, kävimme tapaksilla ja haimme kaupasta kuoharin. Info-pisteessä saimme ohjeet monellekin rannalle, kunnes virkailija ymmärsi, että olemme kävellen liikkeellä ja etsimme lähintä rantaa ja mahdollista polkua sinne. Kotimatkalla alkoi olla jo polttavan kuuma auringonpaisteessa. Hannun syntymäpäivään vedoten (vähäisellä espanjan taidollani) sain puhuttua kuoharin jääkaappiin. Huuhtaisimme hikiset vaatteet, istuimme hetken pihalla ja vetäydyimme siestalle.

Helle ei juurikaan helpottanut, kun lähdimme kävelemään Santillanan keskustaan, mutta varjoisilla kujilla ei ollut enää liian kuuma. Otimme aperitiivit Casa Cossion terassilla, ennen kuin menimme syömään menu del diat Jardin del Marquésiin.

Kahvit ja Veteranot (yht. 5,20€ vrt. Barcelonan konjakkikahvit 23€!) joimme jo kantapaikaksi muodostuneessa El Baruco Ro&Va:ssa. Palasimme Hosteria Carmeniin päätien vartta ja istuimme vilvoittelemassa hetken pihalla. Naapurin puhelias vanha herra toivotti hyvät yöt ja "hasta mañanat".

San Sebastián/Donostia

Taisi olla tämän reissun viimeinen chorizo minulle, sain yöllä melkoisen sappikohtauksen kaiken sen rasvan ja mausteiden määrän syötyäni (konjakki lasketaan lääkkeeksi). Aamulla pakkasimme ja kolistelimme yrittäen herätellä yläkerran väkeä. Pelkäsimme, että Ana on unohtanut lähtöaikataulumme, mutta kun hän ilmestyi keittiöön valmistamaan meille aamiaista, hän oli kylmän rauhallinen ja ihmetteli meidän hosumistamme. Kävimme pihalla hyvästelemässä perheen vuohet ja pikkuisen pupun, kissat ja koira loikoilivat sisällä laiskoina.

Steve heitti meidät Logroñoon ja olimme hyvissä ajoin bussiasemalla. Matkalla sinne hän kertoi alueen arabihistoriasta, kristittyjen ja muslimien yhteiselosta. Legendan mukaan kristityt asuttivat omaa aluettaan joen toisella puolella, mutta heidän piti maksaa asumisestaan kalifille. Kunnes kalifi päätti vapauttaa asukkaat maksusta, kunhan hänelle toimitetaan vuosittain 100 neitsyttä. Tätä tapaa noudatettiin viitisen vuotta, nykyisin sen pohjalta vietetään perinteistä juhlaa.

Bussissa oli hyvin tilaa ja varasimme kumpikin kaksi istuinta, toisen tavaroille. Olimme puolenpäivän jälkeen perillä ja ostimme saman tien bussiliput Torrelavegaan, josta pitäisi olla jatkoyhteys Santillana del Mariin. San Sebastiánissa vietetään parhaillaan Semana Grandea; kadut ovat täynnä ihmisiä ja tapahtumia. Otimme kalliit oluet yhden kävelykadun varrella, ennen kuin etsimme majapaikkamme. Se löytyi vanhasta kaupungista ennestään tutuilta kulmilta, mutta varaamamme huone Pensión San Telmossa vaihtui yllättäen pieneen luukkuun Pensión San Lorenzossa. Huomiseksi meille luvattiin suurempi huone parvekkeella. Jätimme tavarat huoneeseen ja menimme ruuhkaisille kaduille syömään ensimmäiset (kalliit!) pintxot Beti Jai Berriassa.

Seuraavat pintxot söimme viime reissulta tutuksi tulleessa, autenttisessa baarissa noin puolet halvemmalla. Kävelimme rantaan, harkitsimme hetken uimista, mutta jätimme sen huomiseen ja palasimme Lidlin kautta kämpille suihkuun.

Siestan jälkeen otimme aperitiiviksi Lidlin kolmen euron mainiota Amorany Cavaa tuoreiden vadelmien kera (kun ei mansikoita ollut enää myynnissä). Vanhan kaupungin kadut olivat täynnä ihmisiä, musiikki- ja tanssiesityksiä. Seurattuamme niitä jonkun aikaa tungimme itsemme muiden joukkoon Bar Baztaniin pikkupintxoille.

Semana Granden jokailtainen ilotulitus alkoi 22.45. Kahvit juotuamme palasimme kämpille.

Pieni huoneemme oli yöllä lämmin, mutta hijainen. Tämän kohteen aktiviteetin suoritimme kävelemällä niemen toiselle puolelle ja sieltä ylös päällystettyjä kävelyteitä pitkin Monte Urgullille

Näköala Monte Urgullilta

Museo de San Telmon läpi pääsi näköalatasanteelle, josta näkyi koko San Sebastian. Kävelimme toista rinnettä alas keskustaan, matkaa nopeuttivat lukuisat portaat. Kintut olivat vielä kipeät Islallanan vuorenvalloituken jäljiltä. Otimme oluet Plaza de la Contituciónilla, kävimme kaupassa ja majoituimme toiseen, isompaan huoneeseen Pensión San Lorenzossa. Tyttö oli jo poissaollessamme siirtänyt tavaramme sinne. Kävimme uimassa Playa de la Conchalla, palasimme kämpille suihkuun ja aperitiiville. Tällä kerralla Lidlin tarjouskuoharina oli Arestel Cava (1,85€). Siestan aikana satoi hetken ja tuli kiire kerätä uikkarit pois parvekkeelta.

Havahduimme ulkoa kuuluvaan meteliin, kun kulkueet ohittivat kotikatumme. Illan pintxo-kierrokseen saimme mahdutettua Ttun Ttun Tabernan, Ordizià Tabernan ja Bar Abalarin. Niiden välillä kuuntelimme ulkona rummutuksia ja livebändiä. Päätimme illan taas hyviin kahveihin.

San Sebastian on niin hieno paikka, että tänne pitää luultavasti tulla kolmannenkin kerran. Nyt, kun molemmat kukkulat on valloitettu ja olemme eläneet tämän ruuhkaisen fiestan, voisin kuvitella palaavani tänne joskus sesongin ulkopuolella, kunhan sopivat lennot lähelle löytyisivät.

Logroño, Islallana

Aamulla oli aikainen herätys, mutta pakkaamiseen ja aamiaiseen (jogurtit) ei paljon aikaa mennyt. Kävelimme hiljaisia katuja Plaza Catalunian metroasemalle ja siirryimme metrolla Santsin juna-asemalle, jossa olimmekin hyvissä ajoin. Toisaalta turvatarkastuksiin ja tsekkauksiin kului aikaa. Juna lähti 7.30 kohti Logroñoa. Zaragozasta lähdimme liikkeelle matelemalla, kunnes vauhti loppui kokonaan. Kävi niin kuin K-junalle; ilmeisesti olimme ilman jännitettä. Kolmannella yrittämällä matka jatkui. Junassa näytettiin un film de Aki Kaurismäki "El Havre" espanjaksi dubattuna. Minä keskityin Peter Høegin kirjaan "Norsunhoitajien lapset".

Saavuttuamme Logroñoon ostimme heti bussiliput keskiviikoksi San Sebastianiin ja paikallisbussiliput Islallanaan. Haimme kaupasta juotavaa matkaan ja lähdimme pikkubussilla kohti Vigueraa. Matkan varrella saimme taas useita kommentteja, missä meidän on paras jäädä kyydistä. Ehdotin Hannulle, että otamme oluet Rosa Mari -baarissa, ennen kuin kävelemme Casa Verdeen. Saavuimme paikalle siestan aikaan ja Rosa Mari oli kiinni! Ei auttanut muu kuin jatkaa matkaa helteessä suoraan Casa Verdeen. Huhuilimme alakerrassa ja Ana tuli vastaanottamaan meidät koiran ja kissojen kera. Hän kehotti meitä siirtymään altaalle ja joku lapsista toimitti meille oluet. Sillä aikaa kun uimme, Ana valmisti lounaan, jonka söimme katoksen suojassa samalla rupatellen emäntämme kanssa. 

Hannun toivekakku?

Analla oli illalla työtapaaminen Logroñossa ja lähdimme hänen kyydillään kaupungille, Steve jäi lasten kanssa kotiin. Kävimme Calle San Juanin tapaspaikoissa ja palasimme kiltisti Anan kanssa kotiin. Hän ajoi Ajelandron kautta, jossa haisi possukarsinoilta. Alue on Riojan suurinta kinkuntuottajaseutua. Ohitimme myös Naldan, jonne on tullut uusi, hyväksi kehuttu ravintola. Loppuillan istuimme kynttilänvalossa Anan ja Steven kanssa heidän pihallaan jutellen ja tyhjentäen toisenkin Riojan. 

http://www.casaverde.org/

Nukuimme yön hyvin, oli hiljaista ja sopivan viileää. Perhe asustaa yläkertaa, alakerrassa on meidän lisäksemme vieraina ainoastaan pariskunta Belgiasta. Olimme sopineet aamiaisen yhdeksäksi, että pääsen valloittamaan vuorta ennen pahinta hellettä. Kymmenen aikaan lähdin tarpomaan kotikatuamme ja siitä erkautuvaa polkua rinnettä ylös. Hannu jätti vuoret väliin ja lähti kävelemään kohti Vigueraa. Taivas selkeni pilvistä juuri, kun ylämäki alkoi. Matka ylös oli vielä rankempi mitä muistin, mutta onhan edelliskerrasta jo neljä vuotta, kuntoni on ehkä huonompi ja eiliset oluet ja viinit saattoivat vaikuttaa asiaan. Kunnan työntekijät saisivat tulla perkaamaan polulla rehottavat piikkipensaat, kintut olivat aivan naarmuilla kun olin liikkeellä shortseissa.

Cliff of Islallana

Pidin juomataukoja ylös mennessä, viestittelimme Hannun kanssa ja sovimme treffit Manolon paikkaan, jos se vain on auki. Kuivassa maastossa laventeli ja yrtit tuoksuivat.

Vigueran kirkonkellot löivät yksitoista lyöntiä, kun pääsin ylös ja kävelin tasannetta pitkin ristille, joka näkyy kauas. Jokainen hikipisara ja puuskutus oli vaivan arvoinen. Paikalla oli kaksi perhettä, kaikki ottivat vuorollaan kuvia upeista näköaloista ja perheenjäsenistä. 

Pidin kymmenen minuutin tauon ja lähdin alamäkeen. Rinteessä on kaksi hankalaa kohtaa; talven vedet ovat uurtaneet uomia, hiekka ja pikkukivet pyörivät askeleiden alla. Onneksi olin ottanut trekkarit mukaan, niissä on hyvä pito ja tukea nilkoillekin. Silti vedin kerran sliparit, onneksi ei käynyt kuinkaan ja kamerakin pysyi ehjänä. Alamäki tuntui muuten mukavalta, toki se rasitti polvia. En pitänyt edes juomataukoja ja tulin nopeasti Rio Ireguan varteen. Nousin siitä vielä ylös päätielle, viestitin Hannulle, että Rosa Mari on auki ja jäin odottelemaan häntä. 

Manolo ei heti muistanut meitä, mutta istuessamme ulkona oluella hän kävi kysymässä, olimmeko viimeksi Casa Verden vieraina. Varmistimme paikan aukiolon illalla ja lupasimme tulla päivälliselle. "Oikaisimme" joenvartta pitkin ohi hedelmätarhojen ja kävimme päärynävarkaissa. Casa Verdessä huuhtaisimme päivän pyykit ja menimme altaalle.

Siestan aikana ukkosti ja satoi vettä. Eipä se paljon viilentänyt ilmaa, kun illalla lähdimme kävelemään Bar Rosa Mariin. Tuntuu, että Manolon äidin kuoltua (viime vuonna) naapuruston naiset ovat ottaneet paikan omakseen ja istuvat siellä kahvilla ja korttipelissä, johon Manolokin ehtiessään osallistuu. 

Tilasimme tutuksi tulleet annokset; mix salaatti, chorizot paistetuilla munilla ja pullo talon punaviiniä. Jälkiruokaa emme jaksaneet, vaihdoimme ne Americano-kahveihin ja konjakkeihin, jotka olivat kirjaimellisesti runsaat. Laskun pyöristimme 25 euroon. Kotimatkalla poimimme kypsiä, keltaisia luumuja puusta ja ihmettelimme lehmiä, jotka tasapainottelivat korkealla vuorella.