Pitkä, kaunis kesä lähenee loppuaan. Ei voi valittaa, sillä olemme ehtineet nähdä ja tehdä niin paljon tämän kesän aikana. Korona ei ole vauhtia hidastanut muuten kuin perumalla reissut Baltian ulkopuolelle. Olen jo tehnyt ensimmäiset sieniretkeni lähimetsään ja päivittäin olemme syöneet sienikastiketta, milloin lihan, kalan tai pelkästään perunoiden kera. Sunnuntaina lähdin metsään, mutta oli palattava takaisin, kun huomasin unohtaneeni puhelimen kotiin. Tarkemmin sanoen kaksi puhelinta. Vanhaan merkkasin viime syksynä kaikki sienipaikkani, etsin ne nyt ja jos sieniä löytyy, merkkaan paikan uuteen puhelimeeni. Harmittaa, etten viime syksynä merkannut löytämääni kurttusienien kasvupaikkaa, kun en tiennyt, kuinka hyvästä ruokasienestä on kyse. Lukemani mukaan se kasvaa aina samassa paikassa.
Syksy on ihanaa aikaa! Syyskuussa aloittavat harrastepiirit ja on aika taas ryhdistäytyä ja alkaa pitää parempaa huolta kunnostaan. Syyskuulle suunnittelemani Unkari-Slovenia-Kroatia -reissun lennot peruttiin, loppuvuodelle on sentään odotettavissa mökkiviikonloppuja ja -viikkoja. Koska vietämme syksyn pääsääntöisesti kotona, ilmoittauduimme molemmat viron kielen alkeiskurssille.
Matti B. kutsui meidät kahville ja kertomaan kesän reissuista. Ajattelin tehdä sienipiirakan, mutta Matti oli nopeampi ja oli hakenut Pitopalvelusta kinkku-kasvispiirakan. Kävin kuitenkin poimimassa sieniä tuliaisiksi. Vastapudonneet koivunlehdet ovat yhtä kirkkaankeltaisia kuin maasta putkahtaneet kantarellipallukat (ja kuivuneet, ruskeat lehdet saman värisiä kuin suppilovahverot).
Viron alkeiskurssilla on hyvän kokoinen ryhmä (11) ja tosi mukava opettaja. Materiaalin ja kotitehtävät saamme sähköpostilla, mitään oppikirjaa ei tällä kurssilla tarvita.
Syksyn jumpat aloitin lempeästi kehonhuollolla, tanssilla ja liikkuvuustunnilla. Ohjelmassa olisi vaikka mitä mieleisiä tunteja, mutta harmittaa, että monet niistä osuvat torstaille. Kaikkiin ei millään repeä. Lukupiirikin kokoontuu (kerran kuussa) torstaina ja Bio Grandin Matinealeffat ovat nekin torstaina, lokakuussa onneksi totuttuun tapaan keskiviikkoisin.
Jumpissa on ollut jonkun verran koronakatoa, mutta lukupiiriin osallistui 14. Oli helposti aistittavissa, että tätä oli jo kaivattu, ei näitä keskusteluja mikään Zoom voi korvata.
Syksy on jatkunut lämpimänä, joskin varsin kosteana. Olen käynyt lähes päivittäin sienimetsässä, peukalo on jo haavoilla kaikesta pilkkomisesta. Sieniruokia olemme syöneet usein ja olenkin saanut jo vatsavaivoja; leikattu sappi oireilee edelleen.
Tapasin lukupiirissä pitkästä aikaa Tainan, joka kertoi lehtikaalien kasvavan jo palstallaan hyvin ja sain taas luvan poimia satoa omaan käyttööni. Teinkin perjantaina kävelylenkin palstoille, sen jälkeen vielä sienimetsään. Luvassa on siis sieni-lehtikaalirisottoa tai -pastaa. Luulisi K-vitamiini- ja HB-arvojen olevan kohdillaan, kun lokakuussa pääsen taas luovuttamaan verta.
 |
| Vaarin kaktus voi taas hyvin oltuaan koko kesän ulkona |
Hiljaisuutta on monenlaista. Olen koko elämäni elänyt hiljaisissa paikoissa ja useimmiten reissuillakin onnistunut buukkaamaan majoituksen hiljaisesta paikasta. Siihen on jo ehtinyt tottua. Syksyn sateiden saavuttua Hannu laittoi talomme lämmön taas päälle ja voi sitä kohinaa! Olen lähes 20 vuotta nukkunut kuorsaavan, nykyisin uniapneamaskin takia kohisevan miehen vieressä, mutta ei siihen ikinä totu. Hostelleissa ja albergueissa on aina yksi tai useampi kuorsaaja, voi ei. Kesän ihanan hiljaisuuden jälkeen on taas totuteltava vesikiertopattereiden kohinaan, mutta ei siihenkään totu. Onneksi on korvatulpat! Sienimetsässä saan useimmiten vaeltaa yksikseni. Yli lentävät koneet (korona-aikaan harvemmin) pitävät omaa ääntään, lähtevien junien ääniä kuuluu, jos tuulee sopivasta suunnasta, samoin satunnaisten hälytysajoneuvojen ääniä, mutta ne kuuluvat siihen äänimaailmaan, eivätkä lainkaan häiritse.Zeljka kertoi viestissään olevansa taas sairaalassa, syöpä on levinnyt selkärankaan. Jos koskaan, niin nyt ottaa päähän, etten voi lentää Kroatiaan.
Syksyn kirjoja:
Minna Rytisalo "Rouva C." Minun makuuni kirjoitettu "omaelämäkerta" Minna Canthista. Hyvin kirjoitettu, helppoa luettavaa. Fiktiota ja faktaa suloisesti sekaisin, lukija saa itse päättää, mikä on totta ja mikä silkkaa mielikuvitusta. Mielenkiintoinen kirja, joka lisäsi tiedonhalua Minna Canthista. Kiitos kirjasta!
Sunnuntain vastaisena yönä kuuntelin sateen ropinaa kattoon ja ajattelin, että huomenna ei ole "pakko" lähteä sienestämään. Aamukahvin jälkeen taivas kirkastui ja aurinko tuli esille. Lähdin vaeltamaan Teijon kansallispuistoon, mutta no can do! Olin pakannut pikkureppuun muovipussin ja sieniveitsen ja nousin ylös heti ensimmäistä rinnettä. Teijohan on täynnä suppareille sopivaa metsää, menet minne vain, niin sieniä löytyy. Niin löytyi tämänkin rinteen päältä. Pärjäsin lenkkareilla, vaikka yöllisen sateen jäljeltä mättäät olivatkin paikoitellen kosteita. Pelästytin kaksi peuraa liikkeelle ja heti tuli niskassa tunne, että täällä on hirvikärpäsiä (tuskin sentään). Suunnistin suoraan parkkipaikalle, josta alkaa vaellusreitti Matildanjärvelle. En tästäkään päässyt pidemmälle, koko rinne oli täynnä suppareita. Eli kilometrejä ei tänään kertynyt, sieniä sitäkin enemmän. Kävelin Mathildedalin keskustaan ja kävin Kyläpanimon kaupassa, mutta sekä Seppä että Teijo on myyty jo loppuun. Seuraava satsi valmistuu viiden viikon kuluttua, toivottavasti sitä on myynnissä vielä jouluviikolla. Palasin mökille, Hannu putsasi taas sienet, minä paistoin ne pakastimeen, osan jätimme saunottuamme lauteille kuivumaan. Illalla saunoimme, sen jälkeen tein meille lämpimät sienileivät. TTK + skumppa on minun sunnuntai-iltojeni ilo.
