lauantai 8. maaliskuuta 2014

Pinhão

Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin seitsemältä. Aamiainen oli tarjolla jo puoli kahdeksalta, pääsin aikaisin liikkeelle ja jouduin odottelemaan junaa São Benton asemalla. Junalippu oli ilman paikkanumeroa, valitsin paikan joen puolelta. Harmi, että junan ikkunat olivat lian peitossa. Junat ovat muutenkin kamalan näköisiä, mutta sisältä yllättävän siistejä, tilavia ja mukavia. Junassa ei ollut lainkaan kuulutuksia tai näyttötaulua, onneksi sain hostelin respasta printin kaikista asemista (16 kpl) kellonaikoineen. Douro-joki tuli näkyviin, kun lähestyimme Mosteiroa. Seuraava asema (Aregos) oli jo aivan joenrannassa. Ei enää harmittanut yhtään, vaikka en päässytkään Pinhãoon jokilaivalla, sillä maisemat olivat mahtavat myös junamatkalla (Linha do Douro). Viiniviljelmiä, mandariini- ja sitruunapuita, kukkia! Rata kulki Douron vartta Pinhãoon saakka. Kieltäydyin taksikyydistä ja sain oikean suunnan majapaikkaani. Matkalla sinne nuori nainen juoksi minut kiinni ja kysyi, olenko tulossa Casas Botelho Eliakseen. Ilmeisesti olin ainoa yksinäinen nainen, joka jäi junan kyydistä. (Hänellä on sama nimi kuin minulla, joten äidin huhuillessa yläkerrassa tytärtään minä olin joka kerta vähällä vastata.) Olin niin ajoissa, että huoneisto oli vielä siivoamatta edellisten asukkaiden jäljiltä. Jätin tavarani huoneeseen ja kerroin, että haluan jäädä kolmeksi yöksi. Pinhãon maisemat ja ensivaikutelma oli vakuuttanut minut ja äidin tavatessani kysyinkin, saanko muuttaa heille.

 
Kävelin alas joenrantaan ja istuin helteiselle terassille minipretalle. Käveltyäni kylän ympäri (se meni tosi nopeasti) jäin kotikadulleni tosta mistalle ja kahville baariin, jossa paikalliset keskustelivat keskenään kilpaa huutaen. Vieressä oli kauppa, josta hain hedelmiä, jogurttia ja viiniä. Kämpillä odotti korillinen mandariineja ja pieni karahvi portviiniä. Maksoin majoitukseni, riisuin pois pitkät vaatteet ja asetuin taloksi. Ensimmäisen kerran tyhjensin vaatteet laukustani ja huuhtaisin pikkupyykin. Tyttö toi minulle kansituolin ja pikkupöydän huoneen ulkopuolelle. Hän pahoitteli, että yläkerran piha on vielä huonossa kunnossa talven sateiden jäljiltä.

Ulkona oli lämpimämpää kuin sisällä ja terassini jäädessä varjoon lähdin kävelemään kylille. LBV 79 -rantaravintolassa kukaan ei halunnut palvella minua ja nousin takaisin pääkadulle. Valinnanvaraa ei tässä pikkukylässä juurikaan ole. Menin Douro Grill Churrasqueiraan ja tilasin kanasalaatin ja pienen liha-annoksen. Kämpille palattuani sytytin kynttilät (turhaan kannan omia mukana, jossain täällä on Ikea) ja laitoin sähköpatterin päälle. Ilta kului kauniissa kodissani musiikkia kuunnellen ja mukavassa nojatuolissa läppäriä naputellen. Tarjolla olisi ollut myös tv.
 

Nukuin 10 tunnin unet. Onneksi käytössä oli sähköpatteri ja paksu peitto, yö oli sen verran viileä, että kivilattiainen huoneistoni tuntui aamulla varsin kalsealta ja olohuoneen ikkuna oli pellavaverhon takana kostea. Aurinko paistoi, sääennuste näyttää pilvistä päivää. Käytyäni suihkussa laitoin radion ja kahvinkeittimen päälle. Siinä samassa menivät sähköt, olikohan liikaa rasitusta kun samaan aikaan latasin puhelimen ja läppärin akkuja? Kun yläkerrasta kuului kolinaa, kävin kertomassa asiasta ja rouva tuli aamutakissaan katsomaan missä vika. Jollain vippaskonstilla hän sai sähköt palautettua, vaikka tunnustikin, ettei ymmärrä näistä yhtään mitään.

Huoleton Hulda lähti taas patikoimaan ilman laastareita, hattua ja emännän puhelinnumeroa. Aurinko alkoi lämmittää kevyen pilviharson takaa. Kylän sunnuntairauha oli vielä aamulla rikkumaton. Ukot kalastelivat joenrannassa. Minulla ei ollut minkäänlaista patikka- tai muutakaan karttaa ja päätin lähteä kävelemään Douron yläpuolelle nousevaa ajotietä. Ohitin useat viinitilat, rinteet olivat täynnä viiniköynnöksiä siisteissä riveissä. Tienpientareella kukkivat lupiinit ja muut kevätkukat. Oliivipuissa oli syksystä poimimatta jääneitä, tummia oliiveja, jotka maistuivat kirpeiltä. Rinne taisi olla siinä kohtaa liian jyrkkä niiden puiden tyhjentämiseen. Kulkemani tie oli hiljainen, joen toisella puolella bussit ja henkilöautot ajoivat kohti Pinhãota, täyttäen sen harvat ravintolat lounasaikaan. Muutaman kilometrin käveltyäni käännyin takaisin ja ennen kylää jäin Restaurante Cais da Foziin oluelle (1€). Lounaspaikkaa etsiessäni kylään saapui bussillinen mummoja, jotka täyttivät yhden harvoista ravintoloista. Kävelin rantaan ja istuin tosta mistalle Taberna do Rioon (iso lasillinen valkoviiniä vain 1€). Kahvin join kotikatuni baarin terassilla. Pyysin sen tuplana, nämä bicat kun ovat niin onnettoman pieniä. Terassilla istuessani kylään pärähti parikymmentä moottoripyörää. Kyllä näillä keleillä ja mutkaisilla vuoristoteillä kelpaakin ajella.

Ensimmäisen kerran kaivoin esille punaisen takkini. Sen alle puin legginsit ja trikoomekon, joita yleensä käytän vain kotioloissa. Tämän kylän miehet muistavat minut turistina, joka kulkee kylillä minihameessa ja trekkareissa (kenkävalikoimani on todella huono). Tein taas kunniakierroksen joenrannan ja juna-aseman kautta ja jäin syömään Ponto Grandeen, parin mummon ylläpitämään ravintolaan. Ilman yhteistä kieltä tai englanninkielistä ruokalistaa kyselin kalaa tai kanaa, ei ollut. Täti myi minulle 15 euron ateriakokonaisuuden. Sain soppaa, savunmakuisia oliiveja, leipää, makkaran (ei ollut chorizon veroista), väristä päätellen punaviinissä haudutettua luista nautaa, lammasta kasvisten kera + lisukkeet. Huh, ihan liikaa minulle, joka en yleensä syö punaista lihaa lainkaan. Portviinin ja punaviinin jälkeen tilasin vielä pienen kahvin. Koko hoito todellakin vain 15€! Kadulla koirat makaavat laiskoina, nostaen vain toista korvaansa kun minä tai joku auto ohittaa ne.

Vietin koti-illan ja menin taas aikaisin sänkyyn lukemaan. Heräsin varhain, mutta päätin nousta vasta kahdeksan aikoihin suihkuun. Taivas oli aivan pilvetön, tulee kuuma päivä. Varasin majoituksen kahdeksi yöksi Guimarãesta. Jätän vielä kolmannen yön harkintaan, jos paikka on mukava. Siinä tapauksessa Braga jää väliin ja palaan Lissaboniin päivää suunniteltua aiemmin. 

Kävin juna-asemalla kyselemässä Guimarãesin yhteyksiä ja ystävällinen virkailija totesi, että sinne kyllä pääsee, mutta ei helposti. Hän suositteli junamatkaa Reguan kautta Ermesindeen (melkein Portoon saakka). Sieltä pitäisi päästä bussilla tai junalla Guimarãesiin. Kaupassa ei myyty lainkaan banaaneja, joten lähdin vain vesipullo mukanani kävelemään ylös kivistä polkua ohittaen viinitarhoja ja -tiloja. Henki salpaantui jyrkästä noususta ja huikeista näköaloista. Tasamailla pidin vedenjuonti- ja kuvaustaukoja. Kolme kilometriä patikoituani saavuin Casal de Loivosin kylään, jossa on kirkko, hautausmaa ja taulu, johon on merkitty patikkareitit. Sellaisen paperiversion olisin minäkin tarvinnut. Baaria en löytänyt, saisin oluen vasta alhaalla Pinhãossa. Pihoilla kukkivat ruusut, magnoliat, kameliat ja hedelmäpuut. Kävelin alas kivistä tietä, joka alempana muuttui asvalttipäällysteiseksi. Loppumatkan laskeuduin rappuja, jotka päätyivät suoraan kotikadulleni.

Lounaalle jäin kotikadun Café Beira Rioon; rapea tonnikalasämpylä, viinilasillinen ja iso kahvi (4,45€). Aurinko paistoi kuumasti terassilleni, kävin suihkussa ja huuhtaisin pikkupyykit. Guimarãesin majapaikasta oli tullut sähköpostikysely, mihin aikaan saavun. Vastasin, että minulla on vaikeuksia löytää sopivia junayhteyksiä ja saman tien sieltä tuli kuvakaappaus aikatauluista, joiden avulla pääsen perille. Samoin Xavierin pojista jompi kumpi lupasi olla paikalla, vaikka saapuisinkin etuajassa. Portugalissa todella saa palvelua!

Tein viimeisen kävelykierroksen Pinhãossa ja löysin hieman piilossa olevan Restaurante Veladouron, joka oli kiinni. Ylitin Rio Pinhãon ja menin Restaurante Cais do Foziin. Tarjoilija kuuli tai ymmärsi minut väärin, päivällä kun pyysin Super Bockia sain Sagresia, nyt tilasin pikkupullon Porca de Murça brancoa ja sain lasillisen valkoviiniä. Tämä taitaakin olla varsinainen ukkokuppila, päivällä se oli täynnä paikallisia maanviljelijöitä, palomiehiä ja poliiseja lounastamassa. Listalla ei ollut kanaa eikä turskaa, tilasin salaatin ja kalafileen. Tarjoilija heltyi tuomaan pöytääni ruusun maljakossa ja tarjosi lasillisen portviiniä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti