Toimme lämpimän ilman mukanamme Portugalista. Viikko oli aurinkoinen ja loistava ulkoiluun. Aloittelin pihan haravoimista, onneksi työ tuli syksyllä tehtyä kunnolla. Tuskin koskaan ennen olen haravoinut maaliskuussa. Hannu pesi ikkunat ulkoa ja vaihtoi autoon kesärenkaat. Kävin katsomassa äitiä pitkästä aikaa. Kadonneet tyynyt olivat löytyneet jostain käytävän varrelta. Hän oli saanut kasvoihinsa allergisen reaktion eikä kukaan tiennyt, mitä hän oli naamaansa laittanut. Yhtenä päivänä hänellä oli ollut Göranin (naapuri) rannekello kädessä ja Göranin päiväpeitto sängyllä. Äidin vaaleanpunaiset Reiskat olivat kateissa, ilmeisesti jonkun toisen asukkaan jalassa tai huoneessa. Vaatteiden vaihto-operaation jälkeen teimme kävelylenkin ja jäimme tuulensuojaiselle pihalle istumaan. Näin kevään ensimmäiset sinivuokot. Kotimatkalla hain Onnin ja Ilonan meille viikonloppukylään.
Lauantaina menimme Kansallisteatteriin katsomaan Pessi ja Illusia -nukketeatteria. Sieltä matka jatkui Lasten kaupunkiin, jossa ipanat olisivat viihtyneet pidempäänkin. Ilona ei olisi millään malttanut jättää hevosrattaita ja suuria nukkekoteja. Harmi, että museo suljetaan pitkän remontin takia. Kävimme pizzalla ja kotona lapset jäivät pihalle ja rakentamaan majaa pikkumetsään. Illalla katsoimme elokuvaversion Pessistä ja Illusiasta. Sunnuntaina palautimme ipanat Lohjalle ja jäimme samalla Suvin synttärikahveille. Näin pitkästä aikaa Sofian, joka viimenäkemältä oli taas kasvanut pituutta. Suvin vauvamasukin oli kasvanut. Ilma oli kaunis, ehdin vielä lenkille ja Hannu veti Hondan ulos tuulettumaan.
Vietimme äidin synttärit Café Laurissa Lohjalla. Mukava paikka ja oli
myös mukava tavata tätini (toinen terästätini oli Rukalla hiihtämässä).
Helsinki-päivänä hain Ryhmäteatterin toimistosta liput Suomenlinnan
kesäteatteriin, kävin Annelin kanssa lounaalla ja istuin kampaajalla.
Tällä kerralla virolainen Heikki teki minulle uuden reissutukan.
Kävimme ostamassa kevätkukat terassille ja haudalle. Lauantaina vietimme mukavan illan Mirjan ja Masan seurassa. Tarjosin parsa-avokadosalaattia, salviabroileria ja vokattuja rakuunakasviksia. Vieraat olivat pakotettuja matkakuvasessioon, katsoimme myös vanhoja Kreikan kuvia, vaikka se ei tämän vuoden suunnitelmiimme kuulukaan. Tosin eihän sitä koskaan tiedä... Sunnuntaina satoi pitkästä aikaa vettä, ehkä se auttaa katupölyyn ja hillitsee vähän alkavia allergiaoireita. Lenkkipolun varren puissa on jo pulleita silmuja ja joissain pensaissa pieniä lehtiä.
Ihana ystävämme Harri kuoli yllättäen.
Kuukauden kirja 1: Pirjo Mellanen "Matkustin Albaniaan".Suomalaispariskunta hankki Sarandasta asunnon ja viettää siellä vuosittain pitkiä aikoja. Kirja kertoo heidän kokemuksistaan Albaniasta ja maan asukkaista.
Kuukauden kirja 2: Alice Munro "Viha, ystävyys, rakkaus". Ihastuttavia novelleja, joiden lopusta löytyy joku koukku.
Kuukauden kirja 3: Susan Abulhawa "Jeninin aamut". Omakohtaisen tuntuinen kirja palestiinalaisten ja israelilaisten konfliktista 1940-luvulta lähes näihin päiviin. Tarinan punaisena lankana kulkee pienten palestiinalaisveljesten eroaminen toisistaan ja kohtaaminen aikuisina, kun toinen veljeksistä on kasvatettu israelilaiseksi sotilaaksi.
Kuukauden kirja 4: Anja Kinnunen "Albania - kotkien maa" (2008). Mystinen, minulle tuntematon maa kiehtoo kovasti. Toivottavasti kirjasta julkaistaan pian päivitetty versio.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti