Castro Verde

Aamulla tyhjensimme jääkaapin ja istuimme aurinkoisella terassilla, kunnes oli aika lähteä kävelemään bussiasemalle. Satu ja Hannu lähtivät saattamaan ja odottivat kanssamme vähän myöhässä olevaa Castro Verden bussia. Matka kesti tunnin verran, perillä ihmettelimme ilman karttaa pienen kaupungin ulkopuolella, mihin päin suunnistaa. Kysymällähän se taas selvisi ja löysimme Vila Verde –hotellin (kaupungin ainoa). Saimme huoneen ensimmäisestä kerroksesta, jätimme tavarat sisään ja lähdimme kävelemään ympäri kaunista kyläämme (se on niin pieni, ettei oikein kaupungista voi puhua). Joimme kahvit kuumalla terassilla ja haimme turisti-infosta kartan. Virkailija merkkasi siihen parit marketit ja ravintolat, jälkimmäiset sijaitsevatkin lähes kaikki kotikadullamme. Useimmat ravintolat menivät siestan ajaksi kiinni, jäimme lounaalle Snack-bar Restaurante Searaan. Siinä istuessamme muistin, että meille oli luvattu parveke ja hotelliin palattuamme vaihdoimmekin parvekkeelliseen huoneeseen kolmanteen kerrokseen. Olemme jo niin tottuneet portaiden ravaamiseen, ettemme edes huomanneet hotellin hissiä. Parvekkeelta on loistava näköala yli kaupungin ja hieno Casa de Dona Maria on kadun toisella puolella.

http://www.vilaverdehotel.pt/

Suihkun ja siestan jälkeen kävin alakerrassa lukemassa sähköpostini ja päivittämässä blogini. Kauppa oli jo mennyt kiinni, jäimme ilman aperitiiviksi ajattelemaamme portviiniä. Ravintolat sentään olivat myöhään auki, jaoimme Villa Itáliassa yhteisen antipaston ja pizzan. Paikka oli lähes täynnä, myös samaan hotelliin majoittuneet seminaarimiehet olivat pizzalla.

Castro Verde, kaunis, pieni kaupunki, jonka rakennustyyli on Alentejolle tyypillistä; matalia, punatiilikattoisia taloja, joiden seinät on kalkittu valkoisiksi ja helmoja kiertää keltainen, punainen, vihreä tai sininen raita. Ukot istuvat penkeillä päivittämässä uutiset ja tervehtivät meitä, kun kävelemme ohi. Kun kasvot käyvät tutuiksi, saamme jo toisena päivänä mainintoja säätilasta.

Aamupäivällä oli vielä pilvistä, mutta taivas selkeni ja aurinko lämmitti mukavasti. Aamiaisen jälkeen kävin parvekkeella ihailemassa näköaloja ja samassa ylempää, päätiellä, meni hevosvankkurit, joita ohjasti laulava mustalaismies. Tuli ihan Serbia mieleen. Kävimme ostamassa bussiliput Lissaboniin valmiiksi. Tulee varhainen lähtö, sillä seuraava bussi olisi pysähtynyt Bejaan. Kävelimme katsomassa kaikki Castro Verden ”nähtävyydet”, joita ei montaa ole. Kauniin puistikon ympäröimä Basílika Real oli sisältä komeasti kaakeloitu ja taustalla soi vienosti kirkollinen musiikki. Museu da Lucernan vitriineissä oli ilmeisesti tältä seudulta esiin kaivettuja savisia öljylyhtyjä, jotka oli koristeltu erilaisin helleenisin kuvioin. Hautausmaalla oli lähes pelkästään muovi- tai kangaskukkia, lasten haudoilla myös leluja ja enkeleitä.

Puoliltapäivin otimme minipretat yhden aukion aurinkoisella terassilla, sen jälkeen jäimme lounaalle Boca Doceen. Ei huvittanut vielä palata hotelliin, joten istuimme kuten paikallisetkin penkille nauttimaan auringon paisteesta. Haimme kaupasta portviinin ja roudasimme huoneestamme tuolit parvekkeelle ja nautimme siinä digestiivit.

Siestan jälkeen kävimme katsomassa parit ravintolat ja jäimme Restaurante Verde Marketiin illalliselle. Porsasviikoista huolimatta me söimme bacalhau a brasit.