keskiviikko 5. maaliskuuta 2014

Portugali 2014, Lissabon

Olin turhankin ajoissa kentällä, terminaali oli ulko-ovelle asti täynnä golffareita. Lento lähti puolisen tuntia myöhässä. Pitkäjalkaista onnisti; sain exit-paikan. Tuuli oli myötäinen ja laskeuduimme Lissaboniin etuajassa, siitä huolimatta olin hostelilla vasta yhdeksän aikoihin. Kannatti säästää vanha pahvikortti; se oli edelleen voimassa ja latasin siihen kolme matkaa (á 1,20€). Yhdellä vaihdolla (São Sebastião) pääsin metrolla hostelin lähiasemalle (Terrero do Paço). Harmikseni en päässyt samaan huoneeseen kuin viimeksi, sain petipaikkani dormista, joka oli pieni, tunkkainen ja täynnä. Kylpyhuone on käytävällä. Ruokailuhuoneen oli vallannut saksalainen poikajoukko, joka oli kärystä päätellen ilta-ateriallaan. Minulla ei ollut yhtään nälkä, jätin laukkuni dormiin, repun lokkeriin ja lähdin kulmille kävelemään. Ulkona tarkeni istua tervetulo-pretalla. Amazing Hostelin nurkalle oli ilmestynyt mukava musiikkibaari, en sitä viimeksi huomannut, johtuen ilmeisesti aukioloajoista (ke-la). Istuin hetken Sons do Mundossa ja maistoin heidän punaista muscateliaan.


Yö meni mitenkuten, kahdeksan hengen dormissa meitä oli kuusi asukasta, joista vain yksi kuorsasi vienosti. Alapuolelleni tuli joku isompi ihminen; kun hän meni sänkyynsä, koko yläpeti huojui. Aamuyöstä tuntui vilakalta ja kiskaisin ylimääräisen peiton jaloilleni. Nousin jo ennen kellonsoittoa ja kävin suihkussa. Sillä aikaa keittiöön oli ilmestynyt aamiainen, joten minulla olikin runsaasti aikaa. Respan poika suositteli siirtymään bussilla 728 Apolloniaan, mutta verryttelin jalkojani ja kävelin asemalle.
 
Sumuinen Lissabon jäi taakse. Kevät on jo pitkällä, sateinen helmikuu on tehnyt hyvää luonnolle. Ihailin junan ikkunasta vihreää nurmea, kukkivia puita (manteli/kirsikka?) ja pensaita. Pellot lilluivat vetisinä, appelsiineja näkyi puissa, mutta viiniköynnökset olivat vielä lehdettömiä rankoja. Pilvet rakoilivat Santaremin jälkeen, Entroncamentossa aurinko paistoi jo pilvettömältä taivaalta. Espinhossa tuli näkyviin meri, mahtavat aallot ja pitkä hiekkaranta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti