Luulin jo, että kaikki jäävätkin viettämään koti-iltaa,
mutta metelin yltyessä oven takana he lopulta kahden aikaan lähtivät ulos.
Pojat hiipivät seitsemältä nukkumaan, minulla oli herätys kahdeksalta.
Aurinkoisessa aamussa kävelin asemalle ja ostin lipun 10.05 lähtevään
Lissabonin junaan. Junamatkalla luin kirjan loppuun ja yritin vähän kerrata
portugalia.
Mäkiä ja rappuja riitti taas helteessä taivaltaa, kun etsin
Smile Hostelin.
Lähdin etsimään Varkaiden toria, jonka löysinkin pienen
mutkan kautta, kun iso kirkko hävisi hetkeksi näköpiiristäni. Yhtään
messinkistä kynttilänjalkaa ei tällä kerralla tarttunut mukaan, mutta
ametistikaulakoru sentään. ”Kantaterassini” oli jo jäänyt varjoon, mutta preta
maksoi euron myös naapurissa. Huh kun olikin kuuma! Vantaalla kuulemma satoi
lunta ja oli pakkasta. Hannu valitsi talvilomaviikkonsa oikeaan aikaan. Back to
basic! Söin lounaaksi sardiinit, keitetyt perunat ja salaatin. Vanhempi
tarjoilija olikin tutun näköinen, olen tainnut olla Restaurante Solar do Vezin
terassilla ennenkin lounastamassa. Syödessäni kuulin ensimmäisen kerran tällä
reissulla puhuttavan suomea (jos ei lasketa puheluja/skypeä). Syötyäni kävelin Praça do Comérciolle katsomaan, onko se
edelleen paketissa. Ei ollut. Siitä kipusin takaisin hosteliin suihkuun ja
odottelemaan Hannua.
Lento oli myöhässä ja Hannu pääsi perille vasta kymmnenen
aikoihin. Hänkin harhaili Rua Madeleinea löytämättä hostelia, joka ei lainkaan
mainosta itseään ulkoapäin. Menin vastaan, kävimme oluella ja ostimme täytetyt
sämpylät iltapalaksi. Kun naapurit lopettivat kolinansa paperinohuen seinän
takana, yöstä tuli hiljainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti