Sarnia Skała, patikointia Tatralla

Meillä oli Arjan kanssa aamulla treffit kävelykadun alapäässä, sinne kävellessäni kävin postissa ostamassa merkit kortteihin. Samalla tein päivän hyvän työn; joku oli unohtanut auton ja tallelokeron avaimet pöydälle ja vein ne palvelutiskille, kun jonotusnumeroni kuulutettiin.

Sääennuste oli taas muuttunut ja päätimme viettää Krakova-päivän vasta keskiviikkona, jolloin täällä pitäisi sataa. Ostimme yhdestä toimistosta käteisellä (85 zl/kpl) huomiseksi hissiliput ylös, niistä saa rahat takaisin, mikäli sää estää hissien liikkumisen.

Kävelimme Dolina Strążyskaan, jonka alkupäässä jonotimme lippuluukulle ostaaksemme sisäänpääsymaksut (5 zl/hlö) kansallispuistoon. Matka jatkui muiden patikoijien - mukana taas myös lapsia ja koululaisryhmiä - kanssa ylöspäin kohti Sarnia Skałan huippua (1377 mpy). Vuoristopurot lorisivat alkumatkalla. 

Ylhäällä siinsi Giewontin huippu, sinne yritämme ehkä huomenna. Kuten arvelinkin, ylämäkiä oli taas kiitettävästi ja kivirappujen korkeus sellainen, että molemmat toivoimme lisää pituutta (mielellään jalkoihin n. 10 cm:n lisäys, kiitos). Eilinen sade oli liukastuttanut polut, onneksi kävelimme ne ylöspäin, alaspäinkävely muutenkin kipeillä reisillä olisi ollut turhan raskasta ja ei niin turvallista. 

Sarnia Skałan huipulle oli kartan arvion mukaan levähdyspaikalta 10-15 minuutin jyrkkä nousu, onneksi menimme sinne (kyllä me, kun nuo lapsetkin), sillä laelta oli hienot näkymät alas kaupunkiin.

Alastulo kohti Kalatówkin vuoristomajaa oli alkuun ylämäkeä, sen jälkeen alkoi huomattavasti helpompi osuus välillä alamäkeä, välillä tasaista maastoa. Vuoristomajan baarissa ei myyty zapiekankaa, ilmeisesti meitä ennen käynyt koululaisryhmä oli syönyt leivät loppuun. Menimme toiseen kerrokseen ja söimme lounaan (minulle pierogit vuohenjuusto-perunatäytteellä) yläkerran ravintolassa. 

Matka vuoristomajalta Kuzniceen ei ollut pitkä ja reitti oli helppo kävellä. Ohitimme kaksi suomalaista, joita täällä harvemmin tapaa. Kotimatkalla poikkesin yhteen lähikauppaan, sieltä vihdoin löytyi Zywiec Porteria. Pesin pyykit, kävin suihkussa ja istuin parvekkeelle ilta-aurinkoon. Viereisellä jalkapallokentällä pikkupojat potkivat palloa, mukana myös "Timo" (siltä se ainakin joka ilta minun korvissani kuulostaa).

Mittariin kertyi 19 km, joista suurin osa kivisiä mäkiä.