perjantai 10. heinäkuuta 2020

Viro 2020 Hondalla; Sipulitietä pitkin Tarttoon

Sibulatee, Kallaste
Viimeisenä Narvan-aamuna hanasta tuli lämmintä vettä, sain tiskit tiskattua ja Hannu kävi suihkussa. Söimme aamiaisen, tyhjensimme jääkaapin ja pakkasimme sivulaukut. Lähetin emännälle viestin, että nää lähtee nyt. Ajoimme Jõhvin kautta kohti Peipsijärveä. Sitä myötäilee Sibulatee ja poikkesimme Kallasten kylään. Sipuleita ei (vielä) ollut myynnissä, sen sijaan savukalakioskeja oli vähintään kilometrin välein pitkin Tarttoon johtavaa tietä. Matkan varrella näkyi pari haikaraperhettä pesissään.

Sibulatee, Kallaste

Anna Café
Oli ollut sen verran viileä kyyti, että pysähdyimme Anna Gasthaus & Kodumajutukseen lämpimälle soppalounaalle. Palasimme takaisin Tarttoon johtavalle tielle ja kävimme samalla istumalla marketissa, kun kerran olimme etuajassa perillä. Keskustan tietyöt estivät meiltä suoran pääsyn Kastanimajaan, mutta löysimme sen mutkan kautta ja pääsimme heti majoittumaan. Hondakin mahtui hyvin parkkiin sisäpihalle. Saimme tilavan ja valoisan huoneiston ensimmäisestä kerroksesta. Hannu kävi tsekkaamassa pesulapalvelut ylemmästä kerroksesta ja lähdimme etsimään Tarton oleskelumme ensimmäistä ruokaravintolaa. Minun suosikkini La Dolce Vita on sateisella säällä turhan kaukana, joten luotin Hannun suositukseen.

Restoran Aparaat
Restoran Aparaat on majapaikkaamme lähinnä oleva, kehuttu ravintola. Se sijaitsee samanlaisella tehdasalueella kuin Tallinnan Telliskiven ravintolat. Olikin mukava paikka ja olutvalikoima näytti varsin houkuttelevalta. Tilasimme silti ruokajuomaksi hyvän Pinot Grigion. Yhteinen alkupalalautanen, Hannun burgeri ja minun ankka-annokseni (vesi+ viini) yht. 40€. Illallisen aikana sadekin oli lakannut ja säästyimme kastumiselta, kun kävelimme lyhyen matkan kämpille. Hannu kävi pyöräyttämässä pyykit yläkerran koneessa ja kuivurissa.

Söpöin kylpyhuone ever? Kastanimaja Apartments
Aamuyöllä kuului satavan, muuten oli hiljaista. Aamuksi sade taukosi, tuuli sen sijaan yltyi entisestään. Asumme Paavalin kirkon vieressä, mutta sen kellot pysyivät hyvin hiljaa. Mukava majoittua eri kaupunginosaan (Vaksali) kuin viimeksi (Karlova), niin löytyy uusia reittejä ja maisemia. Kävimme ensin kuitenkin tutuissa paikoissa.

Toome Hill, cathedral's ruins
Kävelimme Toome-mäelle katsomaan vanhan katedraalin rauniot. Maksua vastaan olisi päässyt kapuamaan yläkerroksiin, mutta jätimme sen seuraavaan kertaan.

Enkelisilta - Inglisild
Suutelevat opiskelijat (Mati Karmin 1998)
Kuvasimme Inglisildin ja kävin katsomassa tähtitornin lähellä olevan näköalatasanteen, jonka näköalaa haittaavat suuret puut. Laskeuduin siitä Raatihuoneentorille ja hain turisti-infosta parit uudet kartat.

Aurinko alkoi paistaa ja pysähdyimme portterille Pubi RP 9:n terassille. Rantakatu oli suljettu moottoriliikenteeltä (autovabauduse puiestee) ja sinne pystytettiin markkinakojuja, ilmeisesti juhlistamaan Tarton valintaa Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2024.

Vähänkö on Vino talo?
Oscar Wilde & Eduard Vilde -sculpture
Ennen kämpille paluuta kuvasin Hannun toistamiseen Wilde & Vilde -patsaiden luona.


La Dolce Vita
Yhdistimme lounaan ja illallisen lunneriksi ja kävelimme alakaupunkiin Tarton lempiravintolaani, La Dolce Vitaan. Eikä petytty tälläkään kerralla! Iloiseksi yllätykseksi listalta löytyi myös vitello tonatoa, jota turhan harvoin saan syödäkseni. Pizzaa anjoviksella ei ollut listalla, mutta tarjoilijalta kysyttäessä se löytyy nimellä Siciliana. Lisäksi vielä Insalata alla bresaola niin johan olimme tyytyväisiä ja täysiä (Aperolin ja ison veden kanssa lasku alle 40€).

2 kommenttia:

  1. Tarton rantakatu on heinäkuun ajan pyhitetty autottomuudelle (ns. Autovapaa puistotie), joka toki ehkä etäisesti juhlistaa myös kulttuuria. Iso ja rohkea projekti kaupunginjohdolta, tosin ei se ole kritiikin nuoliltakaan säästynyt. Ulkoilmaravintoloita, musiikkia, elokuvanäytöksiä ym. tapahtumia täten Raatihuoneentorin ja Küüni-kävelykadun alueelta yhtenäisesti joen rantaan asti.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi, Timo! Rantakadulle vasta availtiin myyntikojuja ja pikkubaareja, jäi Aperol tällä kertaa juomatta. Hienoa, että kävelykatuihin panostetaan ja tällä oli myös käsienpesupaikat, roskien keräyspisteet ym. hyvin huomioitu.

    VastaaPoista