lauantai 1. elokuuta 2020

Heinä-elokuun vaihde

Näin ne lähtevät, paremmatkin polkupyörät
Yritimme moneen kertaan sopia päivää, jolloin Maija ja pojat olisivat voineet tulla meille grillaamaan. Aina kun saimme päivän sovittua, sille luvattiin sadetta ja ukkoskuuroja. Lopulta Maija kutsui meidät kahville heidän uuteen kotiinsa, jonne Pihlakin oli tullut kyläilemään serkkujen luokse, he kun asuvat aivan lähellä. Kaikki neljä serkusta menevät parin viikon kuluttua samaan kouluun ja saavat toisistaan tukea ja turvaa.

Helsinki-päivä

Henry Wuorila-Stenberg
Sain taas mennä verenluovutukseen ja varasin sille ajan Sanomataloon. Tällä kerralla maltoin olla makuulla tarpeeksi pitkään, eikä huimannut yhtään. Kävin samalla katsomassa Kiasmassa Seppo Fräntin kokoelman "Hullu rakkaus". Hattua täytyy nostaa Fräntille, joka tukee ja kerää nuorten, uusien taiteilijoiden teoksia.

Henry Wuorila-Stenberg
Henna Jula "Juuret"

JuFu
Hannu tuli myös keskustaan ja kävimme syömässä sushit JuFussa. Lounaan jälkeen istuimme hetken Musiikkitalon terassilla kuuntelemassa Sibelius Akatemian nuorten soittoa.

Jossain kaupunkilehdessä oli juttu Fredrikinkadun kauppojen ikkunataiteesta ja kävelimme katsomaan kauniit taideteokset. Harmi vain, että kuvaaminen näin aurinkoisena päivänä ei oikein onnistunut.

Jonatan Sarikoski Search Party
Espan lavalla alkoi iltapäiväjazzit ja pysähdyimme kuuntelemaan musiikkia.

Ennen kotijunalle lähtöä kävimme vielä katsomassa Senaatintorin uuden terassialueen, joka näytti perjantai-iltapäivänä aivan täydeltä.

Onnin konfirmaatio

Lauantaille saimme kutsun Onnin rippijuhliin Lohjalle. Pusulan kirkkoon oli lupa mennä vain vanhemmille ja kummeille, joten pääsimme suoraan herkkupöydän ääreen. Oli ihanaa tavata kaikki ipanat (+ tyttäret ja vävypojat) pitkästä aikaa! Sekä Onni että Sofia ovat jo kasvaneet äitejään ja minua pidemmiksi, joka sinänsä ei ole kovin suuri saavutus.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti