tiistai 18. elokuuta 2020

Baltia Hondalla 2020; Hiidenmaa, Kärdla

Olipa taas ihanan hiljainen ja sopivan viileä yö! Vähän harmittaa, että olemme Haapsalussa vain yhden yö, sääli jättää viehättävä majoitus näin pian. Täytyy lohduttaa itseään ajatuksella, että tulemme tänne vielä uudelleen.

Rohuküla
Söimme rauhassa aamiaisen, pakkasimme tavarat ja siistin jälkemme. Matka Rohukülaan ei ollut pitkä ja saimme taas ensimmäisen paikan moottoripyöräkaistalta. Lauttamatka Hiidenmaan Heltermaniin kesti tunnin + vartin. Perillä olimme jo yhdentoista jälkeen ja päätimme käydä samantien katsomassa Tahkuna tuletornin, kaksi muuta (Ristna ja Kõpu) majakkaa näinkin jo viime kesänä. Tie on täälläkin viivoittimella vedetty, tie halkoo mäntymetsiä ja viljapeltoja. Vaihtelua maisemaan tuovat vanhat talot ja niiden kauniit pihat. Tunkua majakkaan ei ollut, jätin Hannun kävelemään alapuolella olevalle rannalle, kun kapusin ajosaappaissa ja -housuissa kapeita rappuja ylös.

Tahkuna Tuletorn

Heigo Jelle "Puhas raud"

Majakan ylätasanteelta oli hienot näköalat merelle. Joissakin kerroksissa oli esillä Heigo Jellen taidenäyttely "Puhas raud". Rannalle on pystytetty Estonian onnettomuudessa kuolleiden lasten muistomerkki.

"Estonia"

Tiismani Villa

Ajoimme takaisin Kärdlan keskustaan ja majapaikkaamme, josta saimme muutaman minuutin kuluttua valmiin huoneemme. Asumme "metsän keskellä" aivan keskustan lähettyvillä. Jätimme ajovaatteet parvekkeelle tuulettumaan, kävimme suihkussa ja lähdimme kävelemään kohti Kärdlan satamaa.



Tiismani Villa
Kärdla Kirik

Matkalla poikkesin Kärdlan kirkkoon, jonka sisäpuoli toi mieleeni Ruttopuiston Vanhan kirkon. Pihalla on muistomerkki II Maailmansodan uhreille.


Kohvik Rannapaargu

Kärdlan satamassa kysyimme parissakin ravintolassa tummaa olutta, mikä on kuulemma juotu jo loppuun. Jäimme syömään Rannapaarguun, jossa sain toivomaani kalaa, onhan Hiidenmaa kuulu kalaruuistaan.

Kävelimme keskustaan ja kaupan kautta kämpille. Ennen kuin alakerran kauniiseen oleskelutilaan kokoontui joku ryhmä, jäähdytin valkoviinin pakastimessa ja istuimme hetken isolla terassilla. Suihkun jälkeen siirryimme omalle parvekkeelle iltaviinille, naapurihuoneeseen saimme hyvin suomea puhuvan tallinnalaispariskunnan.

Vähän taas harmittaa, että vietämme vain yhden yön tässäkin viehättävässä majapaikassa. Minua suunnattomasti lohduttaa, että pääsen huomenna Kassariin. Jos Hiidenmaa sopii minun sielulleni, niin Kassari on sen sydän.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti