Teijon kansallispuisto; Sahajärven kierros

Satoi vettä lähes koko yön. Maanantaina jätin sienet metsään, ajoimme Teijoon ja jätimme auton Laviankallion parkkipaikalle. Siitä oli lyhyt kävelymatka Sahajärven rannalle. Lautta oli tietysti toisella puolella, Hannu sai kiskoa sen järven yli ja sen jälkeen toiselle puolelle, kun olimme kyydissä. Minulla ei ollut hanskoja mukana, joten en voinut osallistua kiskomiseen.

Sahajärvi

Tuonelan lautturi?

Kalasuntin laavu

Oli huonoa tuuriamme, että toinenkin lautta oli vastarannalla. Kävelyreitit olivat mukavan vaihtelevia; kallioita, juurakkoisia polkuja, vähän matkaa hiekkaista kävelytietäkin. Vaihteleva oli myös sää, enimmäkseen paistoi aurinko, mutta uhkaavan näköinen ukkospilvi nousi yllemme, ukkonen jyrähteli ja hetken satoi rakeita. Reitti oli hyvin merkitty, ainoastaan kallioilla ei näkynyt oransseja reittimerkkejä, mutta niille oli kasattu kivistä kummeleita näyttämään oikeaa suuntaa. Eilen pestyt lenkkivaatteet kurastuivat ja hikistyivät uudelleen, kun loikimme yli mutaisten kohtien.

Hannu päätti lyhentää reittiä ja lähti kävelemään Sauruntietä pitkin takaisin parkkipaikalle. Minä ylitin maantien Nenustannummen kohdalla ja jatkoin vaellusta kohti Hamarinjärveä. Sateen jäljiltä kalliot ja metsäpolut olivat märkiä ja liukkaita, samoin pitkälti jatkuvat pitkospuut.

Reitti oli aivan ihana vaeltaa! Pitääkin joskus palata tänne kesäaikaan ja laskeutua järvenrannalle syömään eväitä.

Kastuin toisenkin kerran juuri ennen kuin pääsin parkkipaikalle. Mökille palasimme Perniön kautta ja kävin kirjastossa tulostamassa opettajan lähettämät uudet viron kurssin kotitehtävät. Lenkkioluiden jälkeen tein meille sieni-simpukkapastaa.

Illalla naapurimökkiin majoittui pariskunta. Ihmettelen päivittäin, miten vähän täällä on porukkaa, vaikka on sentään koululaisten syysloma.

Sienimetsällä Mathildedalissa

Perjantaina pakkasimme autoon taas noin viikon ruuat ja ajoimme Perniön kautta Meri-Teijoon. Juuri ennen Mathildedalia alkoi sataa. Se ei meitä haitannut, suunnitelmissa olikin viettää rento mökki-ilta saunomisineen. Hannu tyhjensi auton, minä purin kasseista tavarat paikoilleen. Söimme sushit ja salaatit ja laitoimme saunan lämpiämään. Naapurimökki näytti jäävän tyhjäksi.

 

Matildan alpakat

Yhden metsäretken saalis

Lauantaina lähdimme tahoillemme sienestämään. En lähtenyt rehvakkaasti kori kädessä, ainoastaan hedelmäpussi ja sieniveitsi repussani (otin varmuuden vuoksi kotoa yhden pussin pakastettuja sieniä mukaan ruokaa varten, jos täältä ei löydykään mitään). Matkalla kävin moikkaamassa Matildan alpakat. Toukokuisen mökkiviikon jälkeen halusin ehdottomasti tulla tänne uudestaan sieniaikaan. Muistin vanhastaan, että täällä on hyvät suppismetsät. Siksi lähdinkin kävelemään pitkin Hummeltietä ja poikkesin siitä metsään. Ei tarvinnut kävellä montaakaan askelta, kun ensimmäiset suppikset löytyivät. Sen jälkeen niitä löytyi niin paljon, että piti oikein katsoa, mihin uskaltaa astua. Metsässä oli lisäkseni vain yksi sienestäjä, hänen koiransa tuli tervehtimään minua ja vaihdoimme emännänkin kanssa kuulumiset. Hannu oli omalla tahollaan löytänyt pussin täydeltä sieniä, treffit meillä oli kyläpanimon luona. Metsästä poistuessani piti melkein laittaa silmät kiinni, etten enää juuttuisi sienimättäille. Panimon kauppa oli vielä kiinni eikä Kyläravintola Terhossa ollut enää myynnissä Seppä-portteria tai Ipaa. Kävelimme omalle terassille lakuportterille ja Hannu aloitti sienten putsaamisen. Minä paistoin yhden satsin, jonka lisäsin uunivalmiiseen (Lidl) kanapataan. Lisäsin pataan vielä marjoja, ruokakermaa, valkosipulia, vähän soijaa ja chiliä. 

 

Ruuan kypsyessä paistoin loputkin sienet pannulla ja vein ne pakastepusseissa terassille jäähtymään. Alkaa olla sienivarasto täynnä, mutta eihän noita henno metsäänkään jättää! Syötyämme huilimme hetken, latasin tiskikoneen ja lämmitimme saunan. Illalla katsoimme Teemalta Leonard Cohen -dokkarin Hydran saarelta, jossa mekin olemme käyneet.

"Sieniseppele"

Sunnuntain vastaisena yönä kuuntelin sateen ropinaa kattoon ja ajattelin, että huomenna ei ole "pakko" lähteä sienestämään. Aamukahvin jälkeen taivas kirkastui ja aurinko tuli esille. Lähdin vaeltamaan Teijon kansallispuistoon, mutta no can do! Olin pakannut pikkureppuun muovipussin ja sieniveitsen ja nousin ylös heti ensimmäistä rinnettä. Teijohan on täynnä suppareille sopivaa metsää, menet minne vain, niin sieniä löytyy. Niin löytyi tämänkin rinteen päältä. Pärjäsin lenkkareilla, vaikka yöllisen sateen jäljeltä mättäät olivatkin paikoitellen kosteita. Pelästytin kaksi peuraa liikkeelle ja heti tuli niskassa tunne, että täällä on hirvikärpäsiä (tuskin sentään). Suunnistin suoraan parkkipaikalle, josta alkaa vaellusreitti Matildanjärvelle. En tästäkään päässyt pidemmälle, koko rinne oli täynnä suppareita. Eli kilometrejä ei tänään kertynyt, sieniä sitäkin enemmän. Kävelin Mathildedalin keskustaan ja kävin Kyläpanimon kaupassa, mutta sekä Seppä että Teijo on myyty jo loppuun. Seuraava satsi valmistuu viiden viikon kuluttua, toivottavasti sitä on myynnissä vielä jouluviikolla. Palasin mökille, Hannu putsasi taas sienet, minä paistoin ne pakastimeen, osan jätimme saunottuamme lauteille kuivumaan. Illalla saunoimme, sen jälkeen tein meille lämpimät sienileivät. TTK + skumppa on minun sunnuntai-iltojeni ilo.

Lokakuu; sienikuu

 

Syksy jatkui aurinkoisena ja lämpimänä. Aina kun ehdin, lähden sienestämään lähimetsään. Puista putoavat lehdet kahisevat maahan ja koko ajan on tunne, että joku hiipii selkäni takana. Vaikkei sieniä löytyisikään, on ihanaa vaeltaa yksin metsässä. Suppareita kyllä löytyy joka kerta yhden hedelmäpussin verran. Meillä on selvä työnjako; minä kerään sienet, Hannu putsaa ne ja minä teen niistä ruuan. Hannu on jo kyllästynyt putsaushommiin, vaikka sienisyksy on vasta alullaan. Osan sienistä käytän heti, osa menee pakastimeen. Yhden satsin vein Matti B:lle. Alkaa olla jo niin kuivaa (jopa meidän lähimetsässä), että suppikset ovat harmaita ja kuivia. Toivottavasti joku yö sataa ja pienet sienet alkavat kasvaa.

Onneksi tuli tehtyä kolme hienoa Viron reissua tänä kesänä. Nyt on taas tiedossa rajoituksia ja Hannun suunnittelema Tallinnan hemmotteluloma minulle synttärilahjaksi täytyy unohtaa.

Sen sijaan Hannu teki minulle sieni-vuohenjuustopizzan, nam. Siinäkin meillä on selvä työnjako; kun minä siivoan, Hannun pitää lähteä lenkille ja kun hän tekee ruokaa, minä voin kadota lähimetsään. Korona-ajan ohjeistuksista on se hyöty, että olemme kokonaan välttyneet kausiflunssalta. Mirjakin parani päänsärystään ja vietimme rattoisan lauantai-illan heidän kotonaan. Sunnuntain sää oli syksyinen ja sateinen. Pysyttelin koko päivän sisällä.

Talvivarastoa

Maanantaina oli taas hieno ilma ja kävin vakipaikassani etsimässä sieniä. Yhdestä paikasta, yhdessä tunnissa löysin täyden pussillisen suppareita ja nättejä olivat! Ruuaksi tein sieni-pekonipastaa, kolme pussia sieniä meni pannun kautta pakastimeen. Tiistaina hain Tainan palstalta lehtikaalia, sekin päätyi pakkaseen. Hannu pullotti omenaviinin ja naapurin Pekalta saimme omenia, joista tein sosetta pakastimeen talven aamupuuroja varten.

Bertta

Anneli kutsui minut Järvenpäähän kahville ja katsomaan Berttaa, joka on pieni, villi tyttökoira. Ja kuten kaikki vauvat, ihanimmillaan nukkuessaan.

Torstain kehonhuoltotunniin, lukupiirin ja tanssitunnin jälkeen jatkoin marttailua ja tein elämäni ensimmäisen kerran taikinan pataleipään.

Ei todellakaan mitään pikaleipää! 12 tunnin nostatuksen jälkeen löysää taikinaa piti käännellä jauhotetulla alustalla niin kauan, että siitä tuli ns. pallo. Vielä lisää nostatusta, paistamista padassa kannella ja ilman kantta. Sen jälkeen piti odottaa leivän jäähtymistä, ennen kuin pääsimme maistamaan cashew-pähkinöillä, kuivatuilla karpaloilla ja omenasoseella maustamaani herkkua. Hyvää oli! Söimme ensimmäiset siivut voin kanssa, lopun pakkasin mukaan mökkilomalle.

https://www.k-ruoka.fi/reseptit/pataleipa

Syksyn kirjoja:

Elena Ferrante "Uuden nimen tarina". Napoli-sarjan 2. osa. Lapsuuden ystävät Elena ja Lila ovat kasvamassa nuoriksi naisiksi. Lila meni edellisessä osassa 16-vuotiaana naimisiin varakkaan kauppiassuvun vesan kanssa. Avioliitto on väkivaltainen ja rakkaudeton, nuori vaimo sisustaa uutta kotiaan ja auttaa myös kaupoissa. Elena jatkaa koulunkäyntiään ja pääsee stipendin avulla Pisan yliopistoon. Kotoiseksi hän ei tunne itseään koulussa eikä opiskelutovereiden seurassa. Valmistuttuaan hän palaa kotikortteliin, saa ensimmäisen kirjansa julkaistuksi ja etsii käsiinsä Lilan, joka on paennut poikansa kanssa onnetonta avioliittoaan takaisin köyhään ja ankaraan arkeen.

Asko Sahlberg "Amandan maailmat". 85-vuotias Amanda asustelee yksikseen kylmää, pientä mökkiään. Pihalla kasvaa perunaa, joilla Amanda ruokkii myös mökkinsä hiiriä. Hän on tyytyväinen köyhään elämäänsä eikä kaipaa mitään muuta eikä mihinkään muualle. Sattumalta Amanda törmää pieneen pakolaispoikaan, joka mullistaa hänen elämänsä lopullisesti. Kirja on karu tarina ihmisen pahuudesta, mutta Sahlbergin teksti on vivahteikasta ja kaunista, sään ja luonnon kuvaaminen lähes runollista. "...Amanda nautti syksyn raukeudesta. Hän piti pitkittyvistä päivistä, niiden venymisestä kuin huokaus. Seisoessaan pihallaan kiitävien pilvien alla hän koki hetkittäin kaikkeen tyytymisen ja siitä kasvavan rauhan. Syksyn kosteus tuntui kiitoshymniltä."

Sofian konfirmaatio

 

Tämän vuoden toiset rippijuhlat vietimme Salossa, kun Sofia konfirmoitiin. Koronan takia osanottajia rajoitettiin, emmekä menneet kirkkoon. Matkalla kaappasimme kyytiin Onnin, näin serkukset tapasivat hekin toisensa. Kummitädille oli harmittavasti iskenyt syysflunssa, joten edustin Onnin kanssa äidin puoleista sukua. Sää oli mitä kesäisin, kun menimme Janin ja Miian kauniiseen kotiin nauttimaan hyvästä tarjoilusta ja mukavasta seurasta. Pitkästä aikaa tapasimme myös Janin vanhemmat, korona ja Sofian toisen mummin sairastelu estivät meidän kesäksi sovitun kyläilyn.

Kotimatkalla palautimme Onnin Lohjalle.

Helsinki-päivä; pari keskustan näyttelyä

Taisin käydä keskustassa viimeksi kesäkuussa. Varasin ajan Kampin kampaajalleni ja otin ensimmäisen kerran kasvomaskin käyttöön, kun lähdin junalla Helsinkiin. Ennen frisyyriä ehdin käydä Taidehallissa katsomassa Patricia Piccininin säväyttävän näyttelyn.

Patricia Piccinini "Turvapaikka"

 

 

Patricia Piccinini

Tukka hyvin, näkyykö kello? Ehdin vielä Albertinkadun Pompieriin salaattilounaalle. Salaattibuffetin lisäksi hintaan sisältyi tuoretomaattikeitto mozzarellapalleroilla ja yrttiöljyllä. Olikin mukava paikka, johon voisi poiketa toistekin.

Pompier

Seuraavaksi kävin katsomassa Kansallismuseon muuminäyttelyn "Rohkeus, rakkaus, vapaus!" Hieno näyttely, joka täydensi mukavasti Tamperetalolla näkemääni muuminäyttelyä. Tämä olisi aivan ihana katsoa pienten lasten kanssa!

 

Ennen kotiin lähtöä kävin vielä Kansallismuseon puutarhassa tsekkaamassa viljelykset ja katsomassa kansainvälisen HELPHOTOS -valokuvanäyttelyn 

 

 

Lempäälä, Pirkanmaa

Eija ja Timo kutsuivat meidät viettämään mökkiviikonloppua heidän kanssaan Lempäälään. Me pääsimme matkaan perjantaina jo puolenpäivän aikaan, kaverimme vasta lopetettuaan päivän työt. Ehdimme asettautua taloksi ja käydä saunassa, ennen kuin Eija ja Timo saapuivat. Kävin myös uimassa Pyhäjärven viileähkössä vedessä. Laiturin raput oli jo nostettu talviteloille, mutta eihän se minua haitannut.

Tapanila, Lempäälä

Tapanila, Lempäälä

Tapanila, Lempäälä

Viritimme tulet grillikatokseen ja illan hämärtyessä grillasimme siellä makkarat. Iltakahvin jälkeen pelasimme Yatzya.

Päivän saaliini

Lauantaina oli upea sää. Eija kävi kysymässä naapurin emännältä lähellä olevista sienimetsistä. Tämä totesi olevan niin kuivaa, ettei taida sieniä löytyä, antoi kuitenkin vinkit ja luvan lähteä heidän metsäänsä vaeltamaan. Vantaalla lähimetsämme on lotisevan märkä, mutta täällä todellakin oli aivan rutikuivaa. Minun saaliini jäi vähäiseksi; yksi tyhjä oluttölkki ja vain yksi (tosin iso) kantarelli. Ja kymmenkunta hirvikärpästä. Onneksi muut löysivät enemmän sieniä eikä minun tarvinnut turvautua tölkkisieniin, kun tein meille illalliseksi lihapataa. Lounaaksi söimme Eijan tekemää, maukasta lohipiirakkaa.

Päikkäreiden jälkeen Timo lämmitti saunan ja keitti kahvit. Tein lihapadan valmiiksi uuniin muhimaan ja me saunoimme ensin. Pulahdin taas uimaan (Timokin kävi vuorollaan), päästimme kaverit saunomaan ja pilkoin meille vielä salaatin. Illalla katselimme telkkaria, veto oli sen verran poissa, ettemme kauan jaksaneet kukkua.

Kaunis sää jatkui sunnuntaina, söimme kiireettömän aamiaisen, keräsimme tavaramme ja siivosimme mökin. Me lähdimme kotimatkalle jo puolenpäivän aikoihin, sillä Hannu halusi ajaa Sastamalan seutuvilla katsomaan äitinsä kotimökkiä. Siellä hänkin on viettänyt lapsuutensa kesiä.

Poikkesimme vielä Sammaljoen kirkon pihalle ja hautausmaalle. Iloinen pulputus vastaanotti meidät kotiin, kun omenaviini oli kylppärissä pärähtänyt käyntiin.

Seurasaari, Helsinki

Maanantai oli taas olevinaan "kiireinen" päivä; lenkki, ruuanlaittoa, hieroja ja vironkielen kurssi. Siirsimme moottoripyörälenkin tiistaille, onneksi on edelleen lämmintä.
 

Kahvila

Paviljonki

Karunan vanha kirkko

Pappila

Kun vihdoin viimein pääsimme kaikkien tietöiden ohitse Seurasaareen, taivaskin kirkastui. Kiertelimme kauniin saaren kävelyreittejä, meistä kumpikaan ei ole aikaisemmin käynyt Seurasaaressa.

Tamminiementien kahvila Villa Angelica

Täytyypä tulla ensi kesänä uudelleen ja poiketa johonkin ihanaan kahvilaan! Tarkoitukseni oli käydä Didrichsenin museon Vincent van Gogh -näyttelyssä, mutta ulkona oli pitkä jono; näin korona-aikana rajoitetaan kerralla sisälle pääsevää ihmismäärää. Pidimme sieniruuista välipäivän ja Hannu tarjosi lounaan Tammiston JuFussa. Samalla haimme loppuviikon leivät Vaasan leipomomyymälästä.

Hannu lähti vielä Drag Starilla bänditreeneihin, tämän jälkeen otamme molemmat pyörät pois liikennevakuutuksesta. Tein illalla hilloa Cittarin tarjousviikunoista. Viikunoista tulee aina mieleen Balkan ja Välimeren maat, joissa kypsiä viikunoita voi poimia suoraan puusta. Harmi, etten pysty syömään näitä tuontiviikunoita tuoreeltaan, onneksi sentään hillona hyvän juuston kanssa.