Joulukaupunki Tartto

Sain syksyllä Hannulta synttärilahjaksi kolmen yön majoituksen Tartossa. Ajankohdaksi valitsimme joulukuun alun, kun Tarton joulutori avautuu. Olemme käyneet Tartossa viisi kertaa, mutta aina kesäaikaan (neljä kertaa Hondalla). Kerran ehdimme jo varata majoituksen joulumarkkinoilla käymistä silmällä pitäen, mutta jouduimme perumaan sen pandemian takia. 

Sunnuntaina oli aikainen herätys, kun lähdimme harvakseltaan kulkevalla lähijunalla Helsinkiin. Länsiterminaali ja Eckerön Finlandia olivat täynnä porukkaa (ja minä kun olin ajatellut, että sunnuntaina on vain paluumatkaajia Tallinnasta Helsinkiin). Käytimme kumpikin maskia; näin pitkälle olemme selvinneet sairastumatta koronaan. Laivamatka meni mukavasti lukien. Tallinnassa tuntui lämpimämmältä kuin Vantaalla. Kävelimme Balti Jaamalle, haimme piirakat Selveristä ja nousimme Tarton junaan.

Parin tunnin junamatka kului lumisia maisemia ihaillen. Kuten olin arvellut, juna oli täynnä opiskelijoita, jotka palasivat viikonlopun vietosta Tarttoon. Siksi mekin varasimme liput ennakkoon. Asemalta oli lyhyt kävelymatka Kastanimajaan, jossa olemme majoittuneet ennenkin. Hannu oli varannut meille kaksion, jonne pääseminen osoittautui hankalaksi. Olimme lämpimässä aulassa ilman mitään ovikoodia tai huonenumeroa. Vilkkaan viestittelyn päätteeksi kävin katsomassa toisenkin sisäänkäynnin ja vihdoin löysimme oman asuntomme. Talo taitaa olla yliopisto-opiskelijoiden asuttama. Tarkoitus oli mennä Aparaattiin syömään, mutta se sulkeutuisi jo kuudelta, enkä matkapäivän päätteeksi halunnut kiireen tuntua. Vaihdoimme suunnitelmaa ja laskeuduimme Raatihuoneentorille joulumarkkinoille. Talosta poistuessamme naapuriaulassa harhaili italialainen (?) mies, joka ei löytänyt asuntoaan. Neuvoin hänet toiselle ovelle ja näytin hänen puhelimestaan huoneen numeron ja ovikoodin. Tori oli tupaten täynnä emmekä nähneet oikein mitään. "Lasikopeissa" myytiin glögiä ja luultavasti myös käsitöitä ym. mutta jokaiseen oli pitkät jonot.

Püssirohukelder

Sormia alkoi palella ja menimme Püssirohukelderiin syömään. Tilasimme Vanatallinn glögit, yhteiset tiikeriravut, Hannulle pelmenit ja minulle kanacaesar.

Kävimme vielä Raatihuoneentorilla, jonka luistinradalla musiikki raikasi. Glögikojuihin oli edelleen pitkät jonot ja lähdimme nousemaan kohti Kastania.

Crepp Kohvik

Opiskelija-asukkaista huolimatta talo on hyvin hiljainen. Aamiaisen jälkeen pidimme paussia niin kauan, että Hannu sai mitattua verensokerinsa. Laskeuduimme joulumarkkinoille, nyt ei ollut porukkaa, mutta eipä ollut mikään aukikaan. Kävin turisti-infossa kysymässä, koska joulutori aukeaa. Ensinnäkin virkailija ei ymmärtänyt englantia, toiseksi hän ei tiennyt. Menimme Crepp Kohvikiin lämmittelemään kuumille glögeille.

Vaga Mama

Kävimme kaupassa ostamassa tapas-aineksia ja menimme Vaga Mamaan syömään hyvää Pekingin kanaa (5,50€/annos). Sisarravintola Viljandissa tulikin jo kesällä hyväksi todettua. Palasimme kämpille päikkäreille.

Ilta kämpillä olisi ollut turhan pitkä, lähdimme illan pimennyttyä omille kävelylenkeille. Täytyy sanoa, että virolaiset ovat jouluihmisiä siinä kuin suomalaisetkin; lähes jokaisen talon ikkunoissa oli kynttelikköjä tai jouluvaloja. Suuntasin Toomealle, harmikseni Piispanlinnaa ei ole valaistu, ainoastaan sen sivuitse kulkevat kävelytiet. Pikkupojat laskivat pulkilla hurjia mäkiä. Laskeuduin näköalatasanteen kautta Raatihuoneentorille; nyt glögikojut olivat avoinna (avautuvat kahdelta, kertoi tyttö). Mitään herkkulahjoja tai käsitöitä ei ole myynnissä vrt. Tallinnan joulumarkkinat. Join glögini istuen (kylmässä) "saunassa", jossa nauhalta tuli saunottajien lauluja.

Hannu oli palannut jo kämpille, otimme lämpimät glögit ja Jouluradiota kuunnellen valmistin iltapalaksi tapaslautaset.

Tiistaina oli niin rapsakka pakkanen, että tein vain lyhyen kävelylenkin Coopiin, juna-asemalle ja Vaksali Parkiin. Kotimatkalla harhauduin pidemmälle kuin piti ja tulin Paulus Kirikin ohi kämpille.

Trikster Tihane

Tarkoitus oli vihdoin mennä syömään Aparaatin ankkaa, mutta olimme niin aikaisin, että siellä toimi ainoastaan lounasmenü (kotletit). En halunnut kävellä eestaas (ja vaihtaa välillä vaatteita), vaan menimme naapuriin, Trikster Tihaneen. Siellä puolestaan oli jo lounaskalat syöty loppuun, huoh. Tilasimme ankkaburgerit bataattiraneilla ja syötyämme palasimme päikkäreille. Minä en enää ulos kaivannut, Hannu haki yrttiliköörin Coopista, keitin kahvit ja kippistelimme isälleni.

Illalla tapastelimme, lueskelimme ja kuuntelimme Jouluradiota.

Kastanimaja on siisti, hiljainen majapaikka hyvällä sijainnilla. Lähellä on ravintoloita ja iso kauppa, eikä keskustaan ole pitkä kävelymatka. Keittiö on pieni, sen varustus on meille riittävä. Pistorasioita on yksi/huone (lisäksi kaksi keittiössä), niissä jouduimme vuorottelemaan. Hannun "nuuhku" varasi makkarin pistorasian, joten siirsin ainoan lukuvalon olkkarin sohvan viereen.

Aamupäivällä kävelimme asemalle ajoissa, eilen totesin odotustilat lämpimiksi ja asemakahvilan varsin mukavaksi. Hannu osti eväät junamatkalle.

Jouluvalmisteluja

Joulukuussa on niin paljon ohjelmaa, että on paras aloitella jouluvalmisteluja viimeistään nyt. Hannu ripusti kausivalot terassille ja pihakuuseen jo isänpäivän aikoihin, minä vaihdoin tyynynpäällisiä ja pöytäliinoja tällä viikolla punaisiin. Torstaina tein piparitaikinan, samalla kuuntelin munkkikuorojen hyminöitä.

https://illusiasianreseptit.blogspot.com/2021/11/maailman-paras-piparitaikina.html

Perjantaina Hannu valmisti flammkuchenin kylmäsavulohesta ja lehtikaalisilpusta, illalla minä paistoin piparit. Vain yksi pelti siivistä palaneita enkeleitä!

Övre Nybacka

Lauantaina aloitimme tämän vuoden joulumarkkinoilla kiertämisen; haimme Mirjan ja Masan kyytiin ja ajoimme Övre Nybackan joulumyyjäisiin. Hieno tienoo, jossa ei olla ennen käytykään, vaikka olemmekin fillaroineet Ylästössä ja Vantaanlaaksossa. Sunnuntaina sataneet lumihiutaleet peittivät armollisesti myrskytuulen pudottamat lehdet ja oksat (samoin terassille tuulettumaan viemäni petivaatteet) ja tekivät kävelyteistä liukkaat. Hain kaupasta eilen unohtamani pekonin ja tein kukkoa viinissä.

Marraskuun viimeisellä viikolla maa sai lumipeitteen ja maailma muuttui hetkeksi hiljaisemmaksi. Se olikin pitkästä aikaa viikko, jolla ehdin kaikkiin neljään jumppaan/joogaan. Pianhan nuokin loppuvat tältä vuodelta.

Torstaina vaihdoin keittiön verhot ja ruokapöydän liinan punaisiin. Muutaman joulukoristeenkin hain vintin kätköistä, loput jäivät odottamaan viikkosiivousta.

Perjantai vaihtui joulukuuksi, tein viikkosiivouksen ja kävin kampaajalla. Pikkujoulun vietimme jo perjantaina kutsumalla Mirjan ja Masan meille glögille. Tarjolla oli (ei kinkkua vaan) naudan uunipataa, bataattivuokaa ja riisiä. Salaatin jätin tekemättä, koska olemme lähdössä Viroon, enkä halua jättää yli jääneitä kasviksia nuutumaan jääkaappiin. Torttukahvien jälkeen nautimme vielä juustoja, keksejä, hedelmiä ja hillokkeita.

Aloimme seurata Yle TV2:n "Talvipihan joulu" ja Femman "Tähtipölyä" joulukalentereita.

Joulukuun kirjoja;

Jukka Hako, Pia Vuorikoski "Arkkitehdit Vantaalla - Alvar Aallosta Väinö Vähäkallioon". Minullekin (uus-vantaalaisena) joitakin tuttuja kirkkoja, kappeleita, kouluja, ostoskeskuksia ja asuinrakennuksia.

Marraskuu, alku talvelle?

Kohonneiden asumis- ja elinkustannusten takia jätimme tänä vuonna perinteisen syysreissun Balkanille väliin. Toki ohjelmaa oli muutenkin; viikko koiravahtina Lohjalla ja viikko sienestystä Teijon kansallispuistossa. Lokakuun loppupuolella kyläilimme Mirjan ja Masan luona, Ritu kyläili meillä ja hänen kanssaan kävin päiväristeilyllä Tallinnassa. Ilma oli kehno eikä aikaa käydä kuin syömässä lounaan Must Puudelissa ja kahvilla Rotermannissa. Ostokset teimme SatamaTurgin ja laivan myymälöissä. Sovimme alustavasti uudesta Tallinnan reissusta paremmalla kelillä ja pidemmällä ajalla.

Must Puudel

Halusimme pitää marraskuun varauksista vapaana, mutta hetihän sinne tuli pari koiravahtivuoroa. Harvoin tulee viikkoa, jolloin ehdin kaikille neljälle joogatunnille. Sienestys lähimetsässä alkaa olla tiensä päässä, vaikka maahan satanut lumi sulikin pois. Sieniä ei vain tunnu enää löytyvän kovin paljon.

Viimeisetkin oman pihan (pakastetut) kirsikat on nyt säilötty! Vodkassa lionneista kirsikoista keitin taas pienen erän hilloa juustoille. Ostin kahden kilon pussin kotimaisia porkkanoita, Hannu höyläsi mandoliinilla niistä ison osan siivuiksi pakastepusseihin.

No älä! Vielä löytyi suppareita yhden kuivurin verran. Pyhäinpäivänä veimme kynttilän ja kanervat Honkanummelle. Havut jäivät hakematta, kun vettä satoi aivan Esteristä. Samalla hankimme talven kynttilät Ikeasta. Kotiin palattuamme Hannun Jokke-serkku yllätti meidät kyläilyllään. Ei ollakaan nähty pitkään aikaan!

Sunnuntaina oli vaihteeksi hyvä sää ja saimme laitettua pihan talvikuntoon. En istuttanut lisää kukkasipuleita, sillä saimme naapurin Soililta istutuslavat ja ajattelin panostaa siihen vasta ensi keväänä. Hannu teki tällä kerralla sienipizzaa vuohenjuustolla. 

Ateneum Bistro

Lähdimme Ritun kanssa katsomaan Helsingin uusia näyttelyjä. Sää ei taaskaan suosinut meitä; koko päivän satoi vettä. Se taisi vähentää myös kaupunkilaisten tuloa seuraamaan Martti Ahtisaaren hautajaissaattoa. Suuntasimme suoraan Ateneumiin katsomaan impressionisminäyttelyä "Väriä & Valoa". Lukupiirissä olimme juuri lukeneet kirjan Elin Danielson-Gambogin elämästä ja taiteesta ja yritin löytää hänen taulujaan. Mutta ei, tässäkin näyttelyssä oli vain parin naistaiteilijan töitä. Myös teksteissä mainittiin suomalaisista ainoastaan Ellen Thesleff. Näyttelyn kierrettyämme jäimme lounaalle Ateneum Bistroon. Niin hyvä salaattipöytä, että miten emme ole aiemmin löytäneet tänne?!

Pentti Sammallahti

Pentti Sammallahti

Seuraavaksi menimme Kämp Gallerian Suomen Valokuvataiteen Museoon. Siellä on nyt esillä Pentti Sammallahden "Me kaksi" -näyttely. Mustavalkoinen, humoristinen, hauska. Itselleni moni kuvauspaikka on tuttu, mutta minun kuvani ovat värikkäämpiä.

Svante Gullichsen

Sateen pieksemä Senaatintori oli aidattu ja poliisit vartioivat kävelyteitä ja katuja. Turistit kyselivät, mitä on tekeillä, kun on niin paljon poliiseja ja armeijan väkeä jalkautunut kaduille. Me pujahdimme Katariinankadun galleriaan katsomaan Svante Gullichsenin vaikuttavan valokuvanäyttelyn. Kuvat ovat eri puolilta Eurooppaa ja Svante on itse useimmissa kuvissa. Jäin kaipaamaan ainoastaan paikannimiä, mutta kun valokuvaaja itse oli paikalla, sain kysyttyä niistä häneltä. Erkavoidumme Ritun kanssa ja lähdin Sanomataloon verenluovutukseen.

Joku mököttää

Menin Lohjalle pariksi yöksi koiran- ja lapsenvahdiksi. Sipe osoitti mieltään mököttämällä ja riehumalla, kun se taas jätettiin mummun hoiviin. Isänpäivän hämärtyessä iltaa kohti ajattelin, että kierrämme katsomassa naapureiden kausivaloja. Vielä mitä! Sipe kiskoi minut metsään kuraisille ja liukkaille poluille. 

Illalla tuijotimme tansseja, sen jälkeen teimme lyhyemmän lenkin asuinalueella. Hyvä, etten lentämään lähtenyt, kun Sipe yritti sännätä rusakon perään.

Elisa-kirja laittoi Finlandia-ehdokkaatkin alennukseen ja ostin Miki Liukkosen uusimman, viimeiseksi jääneen teoksen e-kirjana. Paperiversio on turhan paksu, tuo kulkee puhelimessa mukana reissuilla ja voin lukea sitä pätkittäin vaikka kevään vaellusmatkalla. Yhteiseksi joululahjaksi suunnittelemme matkaa Turun joulumarkkinoille.

Yöuni jäi taas pätkittäiseksi, Sipe kulki levottomana ja kävi luonani ainakin kahdelta ja neljältä. Ennen seitsemää sain kunnon aamupesun. Aamulla lähdimme kaikki ulos samalla oven avauksella; Noel kouluun ja minä Sipen kanssa lenkille. Päivälenkin teimme valoisaan aikaan metsässä. Satoi muutamia lumihiutaleita ja Sipe yritti haukata niitä suuhunsa. Väliajat huilailtiin. Onneksi parin päivän keikalla ei tarvitse harjoitella noiden nykyaikaisten, puhuvien pesukoneiden kanssa. Noelin tultua koulusta kävimme Veli Kebabissa syömässä. Sipe hullaantui, kun palasimme kotiin. Oli tainnut pelätä, että nyt ne loputkin lähtivät pois. Iltalenkillä minua nolotti, kun Sipe nousi vastaantulevan miehen olkapäitä vasten. Minä en miestä pimeässä tuntenut, mutta Sipe tunnisti naapurin Raimon. 

Levoton sielu kulki taas yöllä kynnet rapisten huoneesta ja ikkunasta toiseen. Välillä Sipe mylläsi omassa pedissään. Jos kyseessä olisi narttu, luulisin sen petaavan pentuja varten. No, onhan Sipelläkin nyt kova vietti päällä. Parin aikaisen herätyksen jälkeen sain nukuttua puoli kahdeksaan, ennen kuin Sipe tuli pusuttelemaan. Ehdimme käydä aamulenkillä, ennen kuin oli aika herättää Noel koulumatkalle. Taisi olla rasittavat päivät; olin jo perjantaissa ja puhuin Onnille viikonlopusta, vaikka oli vasta tiistai. Päivälenkillä Sipe juoksutti minua taas pitkin metsiä. Jätin pojan nukkumaan ja lähdin ajelemaan kotiin.

Kotimatkalla poikkesin Lieviön periferiaan Terhi Mickelsonin Kanipakka-keramiikkapajalle ostamaan Annalle joululahjan. Ajoin kotiin kaupan kautta ja laiskuuttani/nälissäni jätin illan joogan väliin.

Keskiviikon kävelylenkillä näin talven ensimmäisen hiusjää-ilmiön, tällä kerralla uudessa paikassa.

Kävin ostamassa Rainbow-rakkolaastareita (ovat parhaita) kevään vaellukselle, ennen kuin tuotemerkki loppuu/vaihtuu.

Aivan liian harvoin tulee leivottua (ettei syödä liikaa). Piirakanteko on kuitenkin helppoa, nopeaa ja mukavaa. Veimme omenapiirakan naapuriin, kun kävimme katsomassa reilun viikon ikäistä poikavauvaa.

Tiistaina ajoin Lohjalle Sipen seuraksi. Harvoin saan niin riemullisen vastaanoton! Lähdimme saman tien metsään lenkille, mummu sai taas pistää juoksuksi. Onneksi metsätiet eivät ole liukkaita, juurakoita yritin välttää parhaani mukaan. Olimme lepäämässä, kun Noel tuli koulusta. Kolmasluokkalaisen matikan tehtävät saivat minutkin raksuttamaan aivojani, saatikka tuollaisen kärsimättömän, levottoman pikkupojan. Alkuillan lenkin jälkeen kävin saunassa. Hukkaan menivät öljyt ja kosteusvoiteet, kun Sipe pesi ne pois iholtani. Viimeinen iltalenkki oli vähän rauhallisempi, ilma oli ihana ja puolikuu tuli näkyviin pilvien raoista.

Keskiviikkona oli pakkasaamu ja Sipe sai fleecen päälleen (meni pitkin seinän viertä, kun ei tykkää vaatteista). Teimme reippaan lenkin pitkin metsäteitä, minulla selkä hiestä märkänä. Olisihan se kiva jos olisi koira; olisi pakko käydä lenkillä neljä kertaa päivässä. Tykkäämme Sipen kanssa mennä pitkin metsiä, mutta saan kiskomisesta käteni kipeäksi. Mitenhän punnerrukset onnistuvat illalla?

Syksyn kirjoja:

Joel Haahtela "Jaakobin portaat". Trilogian kolmas, itsenäinen osa. Helsinkiläismies saa tiedon, että hänen veljensä on hoidettavana parantolassa ja tarvitsee saattajan kotimatkalle takaisin Suomeen. Mies ei ole kuullut veljestään aikoihin ja hämmästyy kuullessaan, että veli on Israelissa ja sairastunut siellä Jerusalem-syndroomaan. Toisaalta suvussa on ennenkin ollut "etsijöitä". Ehkä veli on lähtenyt jäljittämään isoisän jäämistösta löytyneeseen karttaan merkittyjä Jaakobin portaita. Mies asettuu talvisessa Jerusalemissa veljensä asuntoon ja käy parantolassa katsomassa veljeään, joka on jo paranemaan päin. Aikansa kuluksi mies vaeltaa lumisessa Jerusalemissa, löytää salaisia paikkoja, joita ei enää seuraavana päivänä etsimälläkään löydä. Samalla hän käy ajatuksissaan läpi lapsuuttaan ja nuoruuttaan ja lopulta sairastuu itsekin. Hän tuntee äitinsä läsnäolon ja syreenien tuoksun talvisessa kaupungissa.

Salla Leponiemi "Niin kauan kuin tunnen eläväni - Taidemaalari Elin Danielson-Gambogi". Tietokirja Elin Danielsonin elämästä ja taiteesta 1800-1900 lukujen vaihteessa. Aikansa reissunainen matkusteli paljon kotimaassa ja Italiassa, poiketen välillä myös Pariisissa. Pohjoismainen taiteilijayhteisö kokoontui tiiviisti Ahvenanmaalla ja Välimeren maissa. Suomalaiskriitikot eivät juurikaan perustaneet naistaiteilijoiden töitä ja vähättelivät näiden taitoja. Se ja onneton avioliitto italialaistaiteilijan kanssa masensi Eliniä ja lamautti hänen luovuuttaan.

Susanna Hast "Ruumis/huoneet". Mitä voi aikuinen nainen muistaa lapsena koetusta seksuaalisesta hyväksikäytöstä, kun muisti tekee lukkoja suojellakseen omistajaansa. Välähdyksiä ja painajaisia huoneista, paikoista, itseään isommista ja vahvemmista pojista, kivusta ja alistamisesta. Miksei kukaan tehnyt mitään? Auttanut? Miksei hän itse uskaltanut hakea apua, syyttää poikia näiden teoista? Ahdistavaa luettavaa, mutta ikävä kyllä niin totta.