Koiraviikko Lohjalla 🐕

"Näinkö siinä taas kävi, että jättivät minut mummun hoiviin?" tuumii Sipe.

Lähdimme yhdessä Helsinki Outletiin ja löysimme Haltin kesäalesta edullisia ulkoiluvarusteita. Söimme lounaan Ikean kesäpuffetissa, alkuruoka oli niin täyttävä, että jätin suosiolla letut syömättä. Varsinkin, kun tiesin Suvin leiponeen marjapiirakkaa. Hannu lähti kävelemään Honkanummen kautta kotiin, minä hain lisää alennuskynttilöitä ja ajoin Lohjalle.

Sipe oli rauhaton, arvasi avonaisista laukuista ja tavarakasoista, että perhe on lähdössä ja häntä ei oteta mukaan. Käytiin koko porukka kävelylenkillä. Iltapalan jälkeen mentiin ajoissa nukkumaan, Sipe asettui pyytämättä jalkopäähäni. Perhe heräsi jo kahdelta, kuulin kun Sipe käveli eestaas kynnet rapisten. Lopulta hän sai jonkun herkun ja ulko-ovi loksahti lukkoon. Sipe puski huoneeni oven auki ja tuli loppuyöksi nukkumaan sänkyyni tai sängyn viereen. Aamulenkillä satoi vielä vähän, varustauduin kumppareilla ja sadetakilla. Päivälenkillä tiet alkoivat jo kuivua ja päikkäreitten jälkeen kolmannella lenkillä taivaalla näkyi jo sinistä. Oli ihanaa päästä pitkästä aikaa saunaan! Olin ajatellut, että illan viimeinen lenkki tehdään rauhassa ja hikoilematta. Poika oli toista mieltä ja veti innoissaan, olihan kauniissa säässä paljon koiria liikkeellä. Teimme tuttavuutta myös yhteen uuteen naapuriin, sisällä haukkui leikkaamaton uroskoira.

Joker?

Keskiviikkoaamu aukeni aurinkoisena. Jalkojani oli särkenyt koko yön, asiaa ei juuri auttanut, että Sipe nukkui jaloissani enkä mahtunut venyttelemään tai uskaltanut nousta ylös. Talosta ei löytynyt vichyä, joten aamulenkin ja -kahvin jälkeen oli lähdettävä autolla kauppaan. Samalla ostin ruusut, jotka veimme päivälenkillä Irjan ja Jukan haudalle. Moni koiranaapuri oli jo palannut lomilta ja pikkukoirat rähjäsivät aidan takana, kun kävelimme kotiin. Illan viimeisellä lenkillä ei ollut enää liian kuuma, kun iltatuuli vilvoitti ihanasti. 

Torstai jatkoi tuttua kaavaa; neljä kertaa lenkillä, kaksi kertaa suihkussa ja Sipellä samat eväät kuin muinakin päivinä. Annoin pojan päättää, mihin päin mennään, mutta junaradan toiselle puolelle emme lähteneet, siellä on kuulemma eniten punkkeja.

Minun päivääni toi vaihtelua lounastreffit puolikkaan noitakerhon kanssa; kolme tuntia kälätystä kolmistaan. Runsaan lounaan söimme MOI! Ravintolassa. Kotona sain riehakkaan vastaanoton ja varjon perääni, ihan kuin Sipe pelkäisi, että minäkin lähden ja jätän hänet. Suunnittelemani lenkki lyheni, kun Sipellä oli jostain syystä kova kiire kotiin. Päivän viimeinenkin lenkki jäi vain kolmeen varttiin, kun piti jo kääntyä kotitielle. Ryökäle haki metsästä jotain suuhunsa, eikä suostunut vaihtamaan sitä herkkuun. Taivaalla oli tummia pilviä ja ehdin jo toivoa ukkosta, turhaan.

Ukonilma saapui aamulla. Ehdimme juuri kotiin aamulenkiltä, kun sade lankesi. Aamupäivällä tein oman kävelylenkkini Lidliin, matkan varrella (ei koirapolkujen vierestä) poimin pussillisen kantarelleja. Aina on hyvä pitää taskussa koirankakkapussi! Samalla kävin moikkaamassa serkkuani (häkellyttävän paljon isänsä näköinen!) ja viemässä surunvalittelut hänen veljensä poismenosta.

Voi sitä riemun määrää, kun avasin Hannulle oven hänen tullessa Hondalla viettämään viikonloppua kanssamme. Lähetinkin pojat lenkille laskemaan energiatasoja. Sillä aikaa tein sienipastan ja salaatin. Tästä huushollista ei löydy sieniveistä. Minun ei tarvitse puhua itsekseni, kun voin jutella Sipelle ja uudet kodinkoneet tervehtivät minua (ei vaan meillä)! Suvi laittoi minulle kuvalliset ohjeet niiden käytöstä. Ja muista sulkea hanat (sanoo tytär)! Kyllä äiti.

Suvi lähetti kuvan Rodokselta ja kysyi, olenko varma että Hannu on Lohjalla. Pitää miettiä, tämä täällä oleva puhuu kyllä kreikkaa. 🤔

Lauantaina oli kosteanlämmin, tuuleton sää. Hannu hoiti aamulenkin sillä aikaa, kun minä valmistin aamiaisen. Tästä päivästä kehkeytyikin kyläily- ja koirapäivä. Päivälenkin jälkeen päräytimme Hondalla Virkkalaan. Turhaan otin mukaani farkut ja ajotakin, nyt oli liian kuuma niille. Tarja oli tehnyt hyvän, suolaisen piirakan ja tytär mansikkakakun, jota Tarja tyrkytti meille mukaankin. Epäilin sen kärsivän kermoineen kuumassa sivulaukussa ja jätimme loput heille. Kylässä oli myös villi ja vilkas Winston, josta Tarja lähettää minulle usein hullunhauskoja kuvia. Hain kukan kaupasta ja poikkesimme vanhempieni ja Timon haudalle.

Käytin Sipen iltapäivälenkillä, sen jälkeen ajoimme Hondalla Onnin ja Sinnan luokse katsomaan pientä Rymyä. Villi on tämäkin pentu, mutta rauhoittui alkuinnostuksen jälkeen. Palasimme kotiin ja Sipe vastaanotti meidät innokkaasti, ikään kuin olisimme jättäneet hänet pitkäksikin aikaa yksin. Kävimme saunassa, Hannu lenkitti Sipen ja istuimme loppuillan kolmistaan terassilla nauttien hiljaa virinneestä tuulesta.

Sunnuntai oli kuuma, laiska päivä. Hannu hoiti päivän kaksi ensimmäistä koiralenkkiä, minä loput kaksi. Aamupäivällä kävelin kauppaan, päivällä tein bbq-broileripastaa. Illalla nousi pieni tuuli ja viihdyimme terassilla. Sipe alkoi vinkua, kun pikkuinen Niilo tuli naapurin pihalle ja kävimme moikkaamassa aidan takana. Ilmailuväki pääsi vihdoin sovintoon, mekin uskalsimme varata Finskin lennot syyskuulle.

Sipe kuorsaa! Hannu sai valita lounaspaikan maanantaille, kun hän lähti kotiin. Olin kehunut Moi Ravintolaa niin paljon, että teimme sinne treffit. Syötyämme hän suuntasi Hondan Vantaalle, minä vein muovit, pahvit ja pullot kierrätykseen ja palasin kotiin, jossa sain Sipeltä innokkaan vastaanoton. Kaikesta päätellen pettymys ei ole ylipääsemättömän suuri, vaikkei tulija olekaan omaa perhettä.

Aikaistin päivän neljättä lenkkiä, kun jostain Siuntion suunnasta (?) alkoi levitä taivaalle tummia pilviä. Uudellemaalle on taas luvattu rajua ukkosta ja rankkasateita. Näkis vaan! Sipe odotti perhettä kotiin ja kerran luuli jo näkevänsä tutun auton ajavan kotikatua. Sain kaksin käsin kiskoa koiraa omalle pihalle ja samalla selittää, että se on väärän merkkinen auto, väri vain on sama.

Läkähdyttävä helle jatkui tiistaina, ilman helpottavaa sadetta. Aikaistin sekä aamu- että päivälenkkiä ja vietimme kuumimman ajan sisällä. Harmi, että jätin uikkarin kotiin, eikä Sipelläkään ole pihalla koira-allasta (minä voisin pulikoida siinä, Sipe ei kuulemma tykkää uimisesta). Lämmitin itselleni broileripastaa ja menimme päikkäreille. Viikon "etelänloma" meinasi loppua sateeseen, mutta se kuivui pariin jyrähdykseen ja muutamaan sadepisaraan. Oli taas ihana seurata, kuinka riemuissaan Sipe oli, kun perhe vihdoin saapui kotiin. 💖 

Kielot kukkivat, kun olimme Kroatiassa. Nyt kun olin Lohjalla, kotipihan liljat olivat melkein jo kukkineet. Ehdin tiistaina kotiin juuri ennen ukonilmaa ja rankkasadetta. Yöt olivat trooppisia, pesin tyynyt ja täkit, tästä eteenpäin käytämme vain lakanoita.

Heinäkuun kirjoja;

Anna Soudakova "Varjele varjoani". Vera ja hänen rakkaansa Georgi muuttavat 1980-luvulla leningradilaiseen kommuuniin, pieneen kotiin syntyy myöhemmin Nina-tytär. Georgi on työnsä takia paljon matkoilla, Vera pärjää muiden asukkaiden avulla ja rakastamallaan työllä taidemuseossa. Maailma muuttuu hulluksi, Leningrad Pietariksi. Veran suvussa on Inkerinsuomalaisia ja perhe pääsee 1990-luvulla muuttamaan Suomeen. Kirjassa seurataan Ninan kasvutarinaa, vanhempien kipuilua ja sukulaisten vanhenemista. Rajojen avauduttua käydään myös Venäjällä sukuloimassa ja katsomassa vanhoja paikkoja, jotka nekin ovat kovasti muuttuneet.

Orhan Pamuk "Punatukkainen nainen". Cem viettää 16-vuotiaana kesän kaivonkaivajan, mestari Mahmutin apupoikana Istanbulin ulkopuolella olevassa pikkukylässä tienatakseen rahaa itselleen ja äidilleen. Isä on hylännyt perheensä ja Mahmutista muodostuu Cemille jonkunlainen isänkorvike. Kesä tuo ikäviä muistoja (aiheuttiko Cem Mahmutin kuoleman jättäessään tämän kaivoon köyden katkettua?), mutta myös onnea ja haaveita Cemin rakastuttua itseään tuplasti vanhempaan, punatukkaiseen kaunottareen. Myöhemmin Cem avioituu serkkunsa kanssa, liitto on onnellinen, mutta lapseton. Heidän yhteinen rakennusfirmansa menestyy ja pariskunta voi elää ylellistä elämää, vaikka Cem onkin hiljaa mielessään sitä vastaan. Hän saa tietää, että punatukkainen nainen on vuosikymmeniä sitten synnyttänyt pojan, jonka isä Cem voisi olla. Onko se vain huijausta ja perinnön toivoa, siitä Cem päättää ottaa selvän.

Heinäkuun helt... (delete)

Helteet taisivat jäädä siihen yhteen päivään. Torstaina kävelin Honkanummelle ja takaisin, samalla poimin pussillisen pieniä kantarelleja, jotka Hannu putsasi. Haudalle istuttamani Guinean Liisat olivat paremmassa kunnossa kuin kotiin jättämäni. Toisin sanoen kastan sitä liikaa. Kesämyrskystä ei ollut vielä tietoakaan, grillasimme ja söimme ulkona. Perjantaina tein kantarelleista pastakastikkeen, johon lisäsin kasviksia ja yrttejä.

Lauantain lenkistä tulikin pidempi mitä suunnittelin. Laitoin lähtiessä napit korviin ja Yle Suomessa alkoi Reetta ja konkarit -bodcast. Vuorossa oli oululainen kondari-Sakari (uusinta keväältä 2024). Olikin niin hauska, että piti pidentää lenkkiä, jotta sain kuunneltua sen rauhassa loppuun. Sitten kävin ostamassa itselleni "punkkipannan", ihmisille tarkoitetun kangastuubin ensi viikon koiranvahtivuoroa varten. Oli aurinkoinen sää, tuulikin oli tyyntynyt ja pitkästä aikaa grillasimme chorizomakkaraa.

Heinäkuun kirjoja;

Minna Kettunen & Siamäk Naghiani "Siamäk Naghianin uskomaton elämä - Tuulen kieltä etsimässä". Jo alkusanat saivat minut liikuttumaan. Iranilaissyntyinen Naghiani kertoo tähänastisen elämänsä tarinan; ihanan lapsuuden, nuoruuden koulunkäynteineen ja ankarat sotavuodet. Poliittisen ilmapiirin vuoksi hän joutuu jättämään perheensä ja rakastamansa kotimaan, jatkaakseen opintojaan Turkissa. Jatkuva palo opiskeluun ja itsensä sivistämiseen johdattaa hänet Suomeen. Siihen aikaan opiskeltiin vielä suomenkielellä, Siamäk oppii senkin ja kotoutuu yhä paremmin uuteen kotimaahansa. Etelä-Suomi saa jäädä, kun pieni perhe muuttaa Savoon, jossa Siamäk siirtyy Genelecin pidetyksi toimitusjohtajaksi. Hieman kotikutoisen tuntuinen (puhekieltä, kirjoitusvirheitä), mutta mielenkiintoinen kirja.

Kesä?

Ennen Kroatian reissua Hannu otti lämmityksen pois ja kotiin palattuamme suljimme myös kylppärin lattialämmityksen. Viikon päästä se oli laitettava uudestaan päälle, kun oli niin kosteaa. Juhannusaaton jälkeen ei juuri näkynytkään aurinkoa. Jalkapöytäni kipuili, tein fillarilenkin Tammistoon ja kävin ostamassa uudet Salomonit, eiköhän se auta. Vuoden vanhat Salomonit vien pestyinä Pelastusarmeijan kirpparille, kyllä ne kelpaavat vielä jollekin, joka ei kävele niin paljon kuin minä. Otin Hondan vakuutukseen vasta juhannusviikon jälkeen, kuukautta myöhemin kuin yleensä. Pyysin Hannua tekemään ensimmäisen lenkin ilman minua, hänellä on taas lonkkavaivoja, eikä kuntosalikaan ole houkutellut pitkään aikaan. Tuusulanjärven kierros oli sujunut hyvin, joten ehkä uskaltaudun kyytiin tällä viikolla.

Torstaina oli pitkästä aikaa aurinkoinen (mutta tuulinen) sää ja kutsuin Ritun meille grillaamaan. Istuimme ulkona, tosin terassilla. Syötyämme siirryimme pihan takapenkille aurinkoon, jossa saimme pienen oravan seuraksemme syömään sille heitettyjä mansikoita ja pähkinöitä. 

Ravintola Tammisto

Perjantaina oli minun siivousvuoroni, homman hoidettuani päräytimme Hondalla Ravintola Tammistoon lounaalle. Olin ensimmäisen kerran tänä vuonna pyörän kyydissä ja ehdotin, että käymme tutustumassa Kellokosken ruukkiin. Ensi viikolla voimme ajaa Porvooseen (jonne yleensä teemme kesän ensimmäisen ajelun) tai Riihimäen Lasimuseoon. Riippuu lounaslistoista ja tietenkin säästä.

 

Kellokosken ruukki

Kahvila Kinuskilla

Jätimme Hondan Kellokosken sairaalan parkkiin ja jalkauduimme ruukkialueelle. Onkin kaunis paikka, tuli Karkkila mieleen. Museo oli auki, kirkko kiinni. Kahvila Kinuskilla on todellinen kakkutaivas, mutta olimme niin täynnä lounaasta, että kahvittelut jäävät seuraavaan - toivottavasti aurinkoiseen - kertaan. Kesäkaverit pop up -myymälässä oli kotimaista käsityötä ja designia. Lasiset korvikset lähtivät mukaan, ne sopivat yhteen Kroatiasta ostamaani mekkoon. Takamus puutui tottumattomuuttaan kotimatkalla, minunkin pitäisi aloittaa punttisali uudelleen.

Valoa on jo näkyvissä tunnelin päässä, silti taitaa vielä olla stressiä. Nyt puhkesi herpes (onneksi ei sentään vyöruusu!) leukaani. 

Viikonloppu oli niin sateinen - sunnuntaina rakeita ja ukkosta - että siirryimme talviruokiin. Lauantaina Hannu teki flammkuchenin, kun kotona oli jo valmiiksi sinihomejuustoa, vain päärynä piti hakea kaupasta ja sunnuntaina valmistin pakkasessa pääsiäisestä asti odottaneesta karitsanpaistista Sofi Oksasen lammaspataa. Lisäsin siihen kuivattuja suppareita ja Ritun tuomaa tuoretta minttua. Olisin kutsunut Viktorin syömään, mutta hän oli jo lähtenyt Viroon.

OP:lta tulee viesti, että tekemäni perukirja on tarkistettu. Vaativat valtuutusta kaikilta kuolinpesän osakkailta. Keltä kaikilta, eihän meitä ole enää jäljellä kuin minä ja sisko, jonka valtuutuksen vein jo pankkiin? Kehottavat kysymään neuvoa perukirjan laatijalta. Eivätkö ne osaa lukea, että minä tein perukirjan? Jo nyt on perkele! 🤬

Ihan turha tulla minulle sanomaan, että nyt on sieniä! Kaksi kertaa olen pyörinyt metsässä hyttysten syötävänä ja löytänyt vain nappulakantarelleja. Pitää vain päättää, teenkö näistä sienirisottoa vai -pastaa (oikeasti ei riittänyt kuin munakkaaseen). Hannu pesi äidin kutomat kaksi punamustaa mattoa. Eivät kelvanneet tytöille, joten pidän ne itse. Vein kuivat matot vinttiin ja toin sieltä yhden vanhan maton terassille.

Päätimme jo hyvissä ajoin pitää heinäkuun kalenteri tyhjänä, että voimme tehdä 1-2 päivän extempore-reissuja; Kellokosken ruukki, Porvoo, Riihimäki, Lohja/Salo, Tallinna, Asikkala ja Helsingin saarillakin olisi kiva poiketa. Seuraavaksi oli vuorossa Porvoo.

Keskiviikkona oli hellepäivä ja tuulikin oli tyyntynyt. Hannu halusi ajaa vaihteeksi uutta reittiä, joten tulimme Porvooseen Korson ja Pornaisten (surkea päällyste) kautta. Ajoimme suoraan lounaalle Porvoon Kalataloon. Kassapoika ei ymmärtänyt, kun kysyin, onko kokki rakastunut. Jouduin selittämään, että fenkoli-kalakeitto oli turhan suolaista. Lisäksi tarjolla oli lohta, uusia perunoita ja salaattipöytä. Tarkoitus oli käydä rannassa jädellä, mutta lounaspuffettiin (13,90) kuului kahvi ja pannukakku, joten jädet jäivät toiseen kertaan. Illalla siili lyllersi pihallamme, niitä ei olekaan näkynyt vähään aikaan.

Kesäkuun kirjoja:

Minna Rytisalo "Jenny Hill". Jenni Mäki jättää petturimiehensä ja hänestä kuoriutuu Jenny Hill. Itsenäinen, yksin asuva nainen, joka hoitaa työnsä hyvin, huolehtii aikuisista lapsistaan, istuu kahviloissa ja miettii uutta elämäänsä. Terapeutin suosituksesta hän kirjoittaa paperille ajatuksensa elämästään ja itsestään. Hän aloittaa yksipuolisen kirjeenvaihdon Ranskan presidentin rouvan Brigitten kanssa. Kunnes toteaa, ettei Brigitteä tarvitsekaan kadehtia tai katsoa ylöspäin. Toisessa taajuudessa Ajattaret - Tähkäpää, Ruusunen, Tuhkimo, Kerttu ja Punahilkka - seuraavat Jennyn muuttumista kiltistä vaimosta omaksi itsekseen. Kertoen samalla omat tarinansa, omat totuutensa, jotka ovat kaukana meille kerrotuista saduista. 

Juhannus 2025 🇫🇮

Ei tullut saunakutsua tänäkään vuonna. Niin perinteistä!

Hannu lähti aamulla lenkille, minä säästelin kipeytynyttä jalkapöytää ja kävelin vain lähimarkettiin ostamaan uusia perunoita ja toisen marketin pihalta tuoreita mansikoita. Kotimatkalla poimin lupiineja, joiden joukkoon lisäsin kotipihalta koiranputkea ja saniaisen lehtiä.

Tuuli pohjoisesta, joten grillasimme edelleen takapihalla, tuulensuojassa. Radio soitti mukavaa kesämusiikkia, mm. Georg Otsin Saarenmaan valssin. Iltapäiväkahvit joimme etupihan penkillä istuen. Iltapalaksi tein salaatin, johon lisäsin päivällä jääneet perunat ja broilerfileet. Myöhemmin illalla, kun Hannu oli jo nukkumassa, Kaisa ja Antti poikkesivat meille.

Lupasin Gretelle kastella heidän uuden nurmikon sillä aikaa kun he lomailevat. Helpoin kesäduuni ever; joka toinen päivä satoi.

Juhannuspäivän savulohi ja uudet perunat vaihtuivat lennossa lähimarketin tarjoussalaattibuffettiin, jonka tuunasin kotona. Uutiset kertovat metsäpaloista Kroatian rannikolla. Kerrankin ajoituksemme osui kohdalleen! Sunnuntain lenkkien jälkeen söimme savunmakuiset ribsit ja grillattuja kasviksia. Päivän kävelylenkillä löysin muutaman kantarellin, tein niistä illalla sieni-yrttimunakkaan.

Joku (Winston) osaa ottaa juhannuksenkin rennosti.

 

Kesäkuun kirjoja;

Joel Haahtela "Marijan rakkaus". Suomalainen nuorimies tapaa belgradilaisen Marijan ja he viettävät yhdessä kiihkeän pariviikkoisen, kunnes Marija yllättäen katoaa. 25 vuotta myöhemmin mies tunnistaa Triesten asemalla Marijan, joka odottaa samaa Roomaan menevää junaa kuin hänkin. Roomassa he tutustuvat uudelleen toisiinsa, mies kirjoittaa seuraavaa kirjaansa, Marija syventyy vanhojen mestarien kirkkotaiteeseen. Samalla mies käy läpi suhdettaan jo kuolleisiin vanhempiinsa, Marija nuoruuteensa Sarajevossa.

Borta bra, hemma best?

Nyt sopii epäillä tuota väittämää, kun arvasin, mitä kotona odottaa. Pari päivää ennen kotilentoa kysyin Soililta, onko posti tuonut kuolinpesän postia. Ei olisi kannattanut, sen jälkeen iski joku stressi-ihottuma, joka kuorii ihoani kasvoilta. Olisi pitänyt jo Dubrovnikissa tajuta, että minulla oli antihistamiinit reissussa mukana (tyhmä)! Kotona odotti myös villisti kasvanut nurmikko ja hoitamaton piha. Parin päivän sade antoi mahdollisuuden laiskotella pihahommien suhteen, sen sijaan yritin hoitaa kuolinpesän asioita. Vähänkö on tehty vaikeaksi, kun OP:iin eikä Teliaan saa mitään yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla! Vinkki; jos haluat säästää rahaa, hoida kuolinpesän asiat (ml. perukirja) itse, jos haluat säästää hermosi, ulkoista koko homma!

Kroatiassa kukkivat oleanterit, bougainvilleat, ruusut ja jopa fiikus lautasenkokoisia, valkoisia kukkia. Kotipihan tulppaanit ja kielot olivat jo lopettaneet kukinnan, sireeni ei ollut tehnyt yhtään kukkaa, mutta juhannusruusu kukkii jo runsaasti. Soili oli taas saanut kliiviani kukkimaan. Sateen vaihtuessa auringonpaisteeseen jatkoimme grillikesää takapihalla. Lauantaina oli lähes hellekeli ja Hannu leikkasi nurmikon. Ripustin pitsiverhon oviaukkoon pitämään ötökät ulkona ja pidimme ulko-oven auki koko päivän.

Sunnuntaina hain Bauhausista kesäkukat pihalle ja haudalle. Honkanummen isot jalopuut varjostivat kauniisti puistokäytävää, kun kävimme istuttamassa kukat. Kävelin kotiin, iltapäivän vietimme naapurin Danielin 7v-synttäreillä. Sää suosi taas näitä villejä pihakutsuja, joille kokoontui liki 50 isompaa ja pienempää juhlijaa.

Jonotin taas Osuuspankkiin jättääkseni perukirjan. Kuolinpesän tilin saa lopetettua vasta sitten, kun pankki on tarkastanut perukirjan. Verohallinnolle lähetin valtakirjan ja tilitiedot. 

 

Torstaina kävimme syömässä Ikean kesälounaan. Samalla ostin alesta keltaisia kynttilöitä, niitä kun ei meinaa löytää mistään keväällä (ei ainakaan tähän hintaan).

Kesäkuun kirjoja;

Irene Zidan "Isäni appelsiininkukkien maasta". Kertoja on suomalaisäidin ja palestiinalaisisän esikoistytär, joka työskentelee päivälehden uutistoimituksessa. Vanhemmat eivät ole opettaneet lapsilleen arabiaa, mutta tytärtä alkaa aikuistuttuaan kiinnostaa omat juuret entistä enemmän. Isä ei juurikaan kerro omaa tarinaansa, osan siitä tytär saa selville vieraillessaan isänsä sukulaisten luona. Uutisoidessaan Israelin hyökkäyksestä Gazaan hän joutuu pahaan välikäteen, vaikka yrittääkin kirjoittaa puolueettomasti. Kuka lopulta on syyllinen tässä ikuisessa sodassa? Tavallinen kansa ja varsinkin lapset kärsivät päättäjien uhitellessa toisilleen. Sodan rikkomat ihmiset eivät eheydy, vaikka he pääsisivätkin sotaa pakoon turvallisempiin maihin.

Kroatia; Dubrovnik

Bussimme Brististä Dubrovnikiin lähti totuttuun tapaan noin kolme varttia myöhässä. 

Matkalla viestitin Zeljkalle oletetun saapumisaikamme ja kysyin samalla kauppatarpeita. Vain apteekkiin oli asiaa.

Zrinski

Bussiasemalta kävelimme tutun Zrinskin terassille, saimme paikat mukavan skottirouvan pöydästä ja söimme kanatortillan ja -caesarin. Syötyämme kävimme apteekissa ja Konzumissa ostoksilla. Matkapäivästä teki pitkän se, että viikonlopusta johtuen jouduimme odottamaan 3-bussia Nuncijataan varsin pitkään.

Olin ostanut pienen leivän aamiaiselle, Konzumissa ei myyty lainkaan kirsikkajogurttia. Omia kahvipuruja riitti vielä yhdelle aamulle. Lähdimme kumpikin kävelemään kohti vanhaa kaupunkia, laitoin Hannulle viestin kun olin ruuhkaisella Pilen portilla. Teimme treffit Bar Dukkahin terassille, otimme oluet ja palasimme omia reittejämme satamaan.

Pizzeria Piccolo

Pizzeria Piccolon terassille söimme merellisen risoton ja pastan. Pois lähtiessämme minun oli ihan pakko naputtaa naapuripöydän miestä olkapäähän ja todeta; yksi, kaksi, kolme, sauna! Ruotsalaisia kun olivat. Hannu jäi odottamaan 3-bussia, minä kapusin taas tuhannet portaat ylös. Zeljkan ystävä Miriam oli jokasunnuntaisella vierailullaan ja keitti kahvit sillä aikaa, kun kävin suihkussa. Nostin pesukoneessa pyörineen filtin ulos kuivumaan ja laitoin meidän pyykit pikapesuun.

Söimme kevyen aamiaisen, kastelin terassikukat (hajusta päätellen jollain sea weedilla) ja lähdimme omille kävelyillemme. Zeljkan ainoa pyyntö kaupasta oli pattereita ja setelinvaihto pienemmiksi. Hän hoitaa ruokaostoksensa kaupan kuljetuksella.

Kävelin Babin Kukin uimarannalle, tarkoitus oli käydä meressä, mutta tuuli pöllytti rannan hiekkaa eikä siellä ollut suihkua. Sain aamulla jonkun allergisen ihottuman (aurinko/hiki?) ja pelkäsin meriveden pahentavan kutinaa. Maanantai oli reissun kuumin päivä, +32. Kävin tutussa Shelby Baarissa Aperolilla, ennen kuin palasin satamaan.

Bistro Prova

Teimme treffit sataman torille ja söimme Bistro Provan terassilla lounaaksi burgerin (elämäni kallein 19€) ja pizzan.

Ostin kukkakaupasta kaksi maljaköynnöstä Zeljkalle, pakkasin ne Hannun mukaan bussimatkalle, kävin itse espressolla, kaupassa ja raahauduin kassia kantaen raput ylös Nuncijataan. Vähänkö olin suihkun ja rosén tarpeessa! Nukuimme päikkärit ja vietimme illan Zeljkan seurassa terassilla. Nolotti kertoa (ihmiselle, joka ei itse enää pysty syömään tai maistamaan ruokia) mitä söimme ja mitä yleensä itse kokkaan, mutta itsehän tuo oli niistä kiinnostunut. Minä ihmettelin hänelle, että olemme viettäneet pari viikkoa rannikolla ja vasta täällä - samalla iholla ja samoilla aurinkorasvoilla - alkaa näkyä rusketusrajoja. It's Dubrovnik! sanoo hän.

Tiistai oli toisinto eilisestä (tää on niin nähty!), paitsi että jätin uikkarin kotiin ja otin kirjan mukaan. Istuin yhdelle Babin Kukin varjoiselle penkille lukemaan kirjan loppuun, siinä tuuli vilvoitti mukavasti. Ehdotin treffejä Shelbyyn, mutta siinä ei myyty tummaa olutta ja menimme Zrinskin terassille. Viimeisen reissupäivän kunniaksi lupasin tarjota lounaan ja tiesin Amforan olevan hintansa väärtti, vaikkei siellä enää olekaan lounastarjousta (eikä merellistä pastaa).

Amfora

Palasin kaupan kautta kotiin, Hannu otti taas kyydin bussilla. Suihkun ja hetken huilin jälkeen istutin maljaköynnökset terassin ruukkuun ja vaihdoimme puhtaat lakanat sänkyyn. Vielä viimeiset kahvit ja viinilasilliset, hyvästelimme Zeljkan ja tulimme alas 3-bussilla. Shuttlebus lentokentälle olikin sopivasti lähdössä, olimme kentällä turhankin ajoissa. Onneksi lento oli ajassaan.

Junat eivät enää kulkeneet, kun yöllä laskeuduimme Vantaalle. Oli otettava taksikyyti kotiin.

Kesäkuun kirjoja;

Sara Osman " Kaikki mitä jäi sanomatta". Amanda, Sofia ja Caroline ovat nuoria ruotsalaisnaisia. Ystäviä keskenään, tavallaan. Heillä on hyvin erilaiset lähtökohdat ja elämäntyylit. Amanda kipuilee edelleen pikkuveljensä itsemurhan takia (ei ehkä paras kirjavalinta minulle tällä hetkellä), hukuttaa surunsa työntekoon, juhlimiseen ja alkoholiin. Sofia on määtätietoinen maahanmuuttajaperheen tytär, joka keskittyy opiskeluihin ja uran luomiseen. Caroline puolestaan rikkaan perheen tytär, hän jätti opiskelut sikseen ja yrittää somekanavien avulla ansaita elantonsa, vaikka pappa betalar (äitiin on huonot välit). Herkkä ystävyyssuhde räjähtää lopulta Carolinen juhannusjuhlissa, jotka tämä järjestää vanhempiensa kesähuvilalla (mamma betalar).