Kävelylenkkejäni
sulostuttavat puutarhapalstojen ja kotipuutarhureiden keväiset kukat. Kelin salliessa lenkkini suuntautuu usein metsään tai joenvarteen. Uimapaikkani ei vielä ole
virallisesti auki, toivottavasti kuitenkin toukokuun aikana. En tarvitse mitään
palveluita, mutta on mukavaa, jos on suihku ja pukukoppi käytettävissä.
Vantaalla on kiitettävän hyvä kevyenliikenteen väyläverkosto. Usein se vie lenkkeilijää junaradan vierustoille tai joenvarteen, vaikka olisit keskellä Tikkurilaa. Lähipoluiltani löytyy myös pitkospuita ja välillä on pistettävä itsensä puuskuttamaan ylös mäkiä, joilta on hyvät näköalat.
Tiistaina pääsin zumbatunnilta suoraan saunaan, kun ajoin Lohjalle lapsenvahdiksi. Flunssainen Noel valvotti meitä yöllä yskällään, mutta oli aamulla pirteä poika. Aamupalan jälkeen viihdyimme leikkipihoilla, kunnes lähdin pitkälle kävelylenkille ja Noel nukahti lähes helteisessä säässä rattaisiin.
Iltapäivällä menimme uudelleen ulos ja Noel halusi kastella oman pihan kukkia, samalla kastuivat sukatkin, mutta oli pakko muutenkin vähentää vaatetusta. Virekodissa oli taas vatsatautia liikkeellä, en voinut käydä äitiä katsomassa vaan ajoin suoraan Vantaalle.
Olin kotoa pois noin vuorokauden, sillä aikaa kielot olivat kasvaneet vartta huimasti. Toivottavasti nuo lempikukkani jaksavat siirtää kukintaansa reissuni jälkeiseen aikaan, että pääsen poimimaan niitä suoraan omalta pihalta.
Useana keväänä olemme
avanneet mp-kauden helatorstaina tai viimeistään äitienpäivänä. Torstaina
kroppani kaipasi kuitenkin liikuntaa ja lähdimme fillarilenkille. Polkaisimme
Honkanummelle tarkistamaan kukkien hyvinvoinnin ja sieltä Puistolaan, jossa avasimme kotimaisen terassikauden. Pyörälenkkini suuntautuvat usein pitäjän kirkolle, niin nytkin ja sieltä
edelleen Kirkonkylänkoskelle. Harvoin on Keravanjoki näin vuolaasti virrannut. Harmi, että koskelle ja vanhalle myllylle poikkeavat roskaavat kauniin ympäristön.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti