Ryöstettynä Milanossa!

Onneksi sitä käteistä ei ollut enää paljon jäljellä, kun minut ryöstettiin Milanon metrossa. Siinä meni myös Mastercard ja vakuutuskortit. Kuoletin korttini heti enkä tajunnut, että olisin tarvinnut sitä majoittumiseeni. Hannu tuli apuun ja lähetti hostellin sähköpostiin oman korttinsa numeron, hänen passinsa kuva minulla onkin kuvattuna läppärille. Puhelin kuumana olen yrittänyt saada rahansiirron johonkin paikalliseen pankkiin tai Mastercard-pisteeseen, lupasivat sen onnistuvan 24 tunnin aikana.

Puhelin ja kamera eivät kelvanneet taskuvarkaalle. Taisi olla nuori tyttö, joka tunki metrossa iholleni. Saatuani petini dormista lähdin kävelemään kohti keskustaa. Jotenkinhan tämä aika on kulutettava, vaikka sitten rahattomanakin. Tosin kannattaisi säästää energiaa, kun en tiedä, koska saan syötävää seuraavan kerran. Olen huono kerjäämään, mutta toivoin kuulevani jostain suomen kieltä ja voivani kysyä lyhytaikaista lainaa. Saattoi joku suomalainen pariskunta tullakin vastaan, mutta mehän olemme tunnetusti kovin hiljaisia.

Kävelin Parco Indro Montanelliin, jossa levähdin hetken. Puistossa oli paljon lapsiperheitä ja pussailevia pariskuntia (myös miespareja). Siitä olikin lyhyt matka pyhimpään keskustaan, kävin kuvaamassa Duomon ja Galleria Vittorio Emanuellen. Nyt on tämän kaupungin suurimmat nähtävyydet katsottu ja palasin mutkitellen takaisin hostelliin. Dormini oli edelleen tyhjä, joten rahan vippaaminen ei onnistunut. Kaikkien pastojen, friteerattujen mustekalojen ja oluiden jälkeen onkin hyvä pitää vähän paastoa. Jos joku olisi yrittänyt ottaa viikon vanhan vesipulloni, olisin taatusti raivostunut. Onneksi vesipullon voi täyttää monessa paikassa ja vesi on hyvän makuista. Mittari näytti +27, ehkä siinä oli pari astetta liioittelua.

Henkilökunta (joka ei puhu englantia) kehtasi syödä illallistaan oleskelutilassa, minä olin viimeksi syönyt aamiaisen! Biassassa minulle olisi luultavasti kerätty kolehti tai olisin saanut syödä hostellin keittiöstä velaksi.

Sain pari pitkää puhelua Mastercardilta ja ohjeet, miten nostaa rahat jostain Western Unionin toimipisteessä, jossa toimii quick cash. Katsoin netistä, että WU oli jo sulkenut tältä päivältä. Dormin toinen asukas, vanhempi ranskalaisrouva palasi kaupungilta ja lainasi minulle ystävällisesti 20€, että pääsen syömään. Tämä on yksi niistä dormiasumisen hyvistä puolista, ei ikinä onnistuisi hotellissa asuessaan. Dieetti loppui siihen ja kävin pizzalla lähistöllä aasialaisten pitämässä Ristorante Pizzeria Spontini 6:ssa, jonka asiakkaat minun lisäkseni olivat italialaisia. Myöhään illalla Martercardilta vielä soitettiin ja varmistettiin, että kaikki on ok. Julian taisi olla huolissaan, miten mummo maailmalla pärjää.

Express?

Aamulla satoi rankasti. Kävin suihkussa, jätin dormikaverini nukkumaan ja menin läppärin kanssa oleskelutilaan. Siellä oli jonkunlaista aamiaisentynkää tarjolla, kysyin kuuluuko se huonehintaan. Ei kuulunut, mutta Simo (ainakin siivooja simotteli koko ajan) kehotti ottamaan tarjolla olevaa mehua, korppuja hillolla ja teetä. Hyvänhyvyyttään toivat minulle vielä suklaacroissantin.

http://www.affittacamerescaccomattomilano.it/Ing/index.html

Sade taukosi aamupäivällä ja kävelin lähimpään Western Unionin toimipisteeseen. Poika löysi koneelta antamani numerosarjan avulla rahavaraukseni, jossa näkyi summa ja passini tiedot. Olivat p**keleet Mastercardilla unohtaneet laittaa siihen toisen etunimeni, eikä virkailija voinut antaa minulle rahojani. Näin on säännöt Italiassa. Allora!

Kesti neljä pitkää tuntia ja monta (minulle) kallista puhelua, ennen kuin iltapäivällä vihdoin sain rahani. Olihan se hienoa viettää viimeinen Italia-päivä jonkun karvaranteen konttorissa. Olisinpa huomannut ottaa kirjan mukaan. Pliis, älkää antako lapsillenne ainakaan kolmea etunimeä, niistä on vain haittaa! Odotellessani juttelin matkoista mukavan sveitsiläismiehen kanssa, sillä aikaa kun hän odotti mallimittaisen ukrainalaisen tyttöystävänsä selvittävän rahansiirtoaan Ranskaan (ensimmäinen yritys oli mennyt pieleen, kun vanhempi virkailija puhui/ymmärsi niin huonosti englantia). Mies kysyi, kauanko olen odottanut rahojani ja kun vastasin olevani jo oluen tarpeessa, tämä antoi minulle vitosen. Tämähän alkaa toimia!

WU-piste piti lounastauon ja ajoi minut ulos. Hetken kuluttua Missourista soitettiinkin ja sain uuden numerokoodin nostolleni. Toimiston avautumista odotellessani kävin saamallani vitosella kahvilassa, loput annoin kerjäläiselle, mitä en juuri koskaan tee, mutta pitäähän hyvän antaa kiertää.

Stazione Centrale F.S.

Saatuani vihdoin rahani lähdin kävelemään alkuperäisen suunnitelmani mukaisesti rautatieaseman ohi Isolan työläiskaupunginosaan. Harmillista, että lounasaika oli jo ohi ja kaikki ristorantet ja trattoriat kiinni. Lähempänä keskustaa jäin Cafè Divo'siin syömään Bresaloa e scaglie di grana -salaatin ja straccetti di pollo don verduran. Kannatti odottaa!

Divo's Cafè

Sää oli muuttunut koleaksi, paikalliset kulkivat kaduilla varustautuneina toppatakkeihin ja talvisaappaisiin. Pyöriessäni (kirjaimellisesti, sillä kierrän aina ympyrää johtuen koipieni eri pituudesta) keskustassa yritin vältellä vesilätäköitä ja pitää kenkäni kuivina. Pitääkö laittaa rautatieasemat ja muut rakennukset niin samanlaisiksi, meneehän tässä vähemmästäkin suuntavaistoton ihminen sekaisin.

Kävin tsekkaamassa puiston, jonka pysäkiltä pitäisi huominen bussini Linaten lentokentälle päin lähteä. Minun oli tarkoitus testata Milanon aperitivoja, mutta söin lounaan niin myöhään, että hain kaupasta hedelmiä ja punkun, jonka jaoin ranskalaisrouvan kanssa maksettuani hänelle ensin velkani. Oikeasti hän on Algeriasta kotoisin. Ihanaa syödä italialaisomenoita ilman minkäänlaisia allergiaoireita!