torstai 14. syyskuuta 2017

"Horga's Pfad", Zell-Barl

Torstaikin alkoi totuttuun tapaan pilvisenä ja sateisena. Hain leipomosta lämpimät croissantit, aamiaisen syötyämme pilvet alkoivat rakoilla ja yhdentoista jälkeen lähdin patikoimaan Moselin toiselle puolelle, kohti Zell-Barlia. 

Ohitin hautausmaan ja Kath Kirchen. Ylitettyäni ajotien (B 53) nousin viinitarhojen läpi metsätielle.

 Mitä ylemmäs vaelsin, sitä upeammat maisemat avautuivat Moselille. Yritin seurata "Horga's Pfad" -reittiä, mutta osa merkeistä puuttui tai oli kaadettu nurin. Pääsin kuitenkin kukkulan/vuoren päälle, ennen kuin alkoi sataa. Jatkoin matkaa laen toista puolta Zell-Parliin, jossa on iso kauppakeskittymä. Hain Lidlistä sateen suojaa ja ostin meille lounassalaatin, sämpylöitä ja tuoreita viikunoita (kappalehintaan!). 


Ylhäällä tuuli niin riehakkaasti, että Muumivarjo kääntyi nurinpäin. Toivottavasti Sebastian-myrsky ei osu kohdallemme. Kävelin hetken matkaa ajotietä, kunnes löysin taas patikkamerkin ja jatkoin pienen omakotitaloalueen läpi suoraan metsätielle, joka päätyi samaan kohtaan, mitä aamupäivästä kävelin ylöspäin. 


Sää kirkastui ja päätin tehdä pidemmän lenkin alaspäin pitkin Moselsteig-reittiä. Yhdessä viinitarhassa kerättiin jo kypsiä rypäleterttuja. Palasin Kath Kirchelle juuri, kun kirkonkellot alkoivat soida ja soivatkin pitkään.  

Laskeuduttuani Moselin rantatielle lähetin Hannulle viestin ja tämä vastasi näkevänsä minut, kiitos kirkkaanvärisen pusakkani. Teimme treffit joen toiselle puolelle ja menimme istumaan kahvilan terassille. Kunnes alkoi taas sataa. Keskusaukiolla oli armeija myymässä soppaa ja paistettuja makkaroita.

Musta kissa näyttelee suurta osaa Zellin viineissä ja erilaisissa koristeissa. Itse viininviljely on huomioitu jopa hautakivissä.

Restaurant Schloss Zell
Huilailimme ja odottelimme sateen taukoavan. Illalla kävelimme Schloss Restaurantiin syömään. Viihtyisä, lämmin paikka (majapaikassamme ei ole vielä lämmitys päällä) ja englantia puhuva tarjoilijatyttö. Tilasimme flammkuchenin ja paprikasin (joka taisi vahingossa vaihtua gulassiksi?), hyviä ja lämmittäviä molemmat.

Reissun kaksi ensimmäistä majoitusta keittiöineen ovat olleet todella mukavia ja asettavat odotuksia seuraaville majapaikoille, joissa ei keittiötä ole käytettävissä, mutta jotka toivottavasti ovat muuten mukavia ja kodikkaita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti