maanantai 21. toukokuuta 2018

Nyt on kesä!

Mukava olla taas kotona puuhastelemassa ja kokkaamassa. Kotiinpaluun ajoitus osui nappiin; sää on kesäisen lämmin ja kielot vasta aloittavat kukintaansa. Kylän vanhat omenapuut ovat valkoisenaan kukista, omissa pienissä puissa on vain muutama kukka, sen sijaan takapihan villiintyneisiin puihin saattaa omenoita tullakin. Poimin takapihalta salaattiin ketunleipiä ja nuoria nokkosia, joista tein uunissa sipsejä.

Tuskin koskaan olen laittanut kesäkukkia näin aikaisin. Yleensä odottelen juhannukseen, että hallan vaara on ohitettu. Lohjalla kerrostalossa asuessani toki laitoin kukat jo aiemminkin lasitetulle parvekkeelle. Kävin istuttamassa kukat myös Honkanummelle. Iltapäivällä pihalla kahvitellessamme naapurin tytöt pyrähtivät luoksemme ja kysyin, koska he kutsuvat meidät leikkimökin kesäkauden avajaisiin. Mila mietti hetken ja tokaisi sitten: "No vaikka ylihuomenna!"

Ei tullut uitua Espanjassa eikä Portugalissa, joten talviturkki säästyi kotiin saakka. Olen pitänyt siitä kiinni, että toukokuussa on turkista päästävä ja niin tein nytkin, kun tänään kävin uimassa Keravanjoessa. Ihan oikeasti uimassa enkä vain kastautumassa; 300 vetoa heti ensimmäisellä kerralla! Hannu aloitti mattojen pesun pihalla ja minä laitoin kukkapenkin kuntoon. Tähän asti Honda on lähtenyt keväisin käyntiin kuin palmun alta, nyt oli akku finaalissa ja oli ostettava uusi. 

Ensimmäinen reissun jälkeinen viikko kului pyykkiä ja mattoja pesten, pihahommia tehden, siivoten, grillauksesta ja kesäisestä kelistä nauttien. Pikku hiljaa allergiaoireetkin alkavat hellittää. Kävin tiistainakin uimassa, nyt sen verran myöhempään, että koulupojat olivat jo ehtineet valloittaa rannan. Yksi Ville valitti kaverilleen, että muut vetävät häntä väkisin veteen, vaikkei hän osaa uida kunnolla. Pian yksi isommista pojista tuli tarjoamaan opetusapua ja lupasi pysyä vieressä, jos pohja katoaa jalkojen alta. Kehotin Villeä ottamaan avun vastaan ja opettelemaan tämän kesän aikana uimaan, se on yksi parhaista taidoista, mitä ihminen voi oppia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti