maanantai 14. toukokuuta 2018

Lissabon; kaupunkikävelyä ja shoppailua

Rossio
Koska olin aamupäivällä yksin liikkeellä, kävin tietenkin liukumassa Baixa-Chiadon pitkät liukuportaat. Kellokauppoja osui kohdalleni vain yksi, toinen löytyi FNAC:ista, jossa kävin ostamassa parit fadolevyt. Siellä kaunis Tissot odotti minua ja lähti tyynyineen kanssani kotiin. 

Baixa-Chiado
Päivän vaikein rasti olikin kellon löytäminen itselleni. Helpommin löysin vanhan rouvan, jonka kuvasin Bairo Altossa 2011. Kannoin kuvaa mukanani ja kysyin oikeaksi otaksumassani osoitteessa parturista, tunteeko kukaan häntä. Kyllä, mutta rouva taitaa olla nyt lepäämässä.

Santa Justa
Hannu soitti ja teimme treffit Praça do Comérciolle, josta Eurovision Village oli jo purettu pois.
 
Ginja D'Alfama
Kävelimme Ginja D'Alfamaan lounaalle ja lupasimme palata vielä illalla.
Alfama

Palasimme yhdessä Bairo Altoon ja löysin etsimäni rouvan, josta moni muukin oli ottanut kuvia muistokseen ja kopioinut ne hänelle. Liekö ollut sama kissa edelleen, ainakin se suostui poseeraamaan erilaisten hattujen kanssa.

Rossio
Olimme taas olleet koko päivän ulkona ja palasimme alkuillasta hotelliin suihkuun ja siestan viettoon.

MG ei lähtenyt mukaan, mutta tämä pääsee tyynyineen kotiin

Illalla paistoi vielä aurinko, mutta alkoi olla jo huomattavasti viileämpää. Menimme syömään Restaurante A Gaiolaan. Loppuillan vietimmekin Ginja D'Alfamassa hyvästejä jättäen.
Ginja D'Alfama

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti