maanantai 7. toukokuuta 2018

Figueira da Foz, päivä 3

Forte de Sta Catarina
Aamu aukeni sumuisena, vai oliko se merisavua? Söimme taas mellevän aamiaisen, nyt ei ollut ruuhkaa, kun viikonlopun lomailijat olivat poistuneet. Rasvasimme nahkamme ja lähdimme aamupäivän lenkille. Ensin katsastimme linnoituksen, joka oli nopeasti katsottu. 

Pullosutipuita
Buarcos
Jatkoimme rantakatua kohti Buarcosia, se olikin viehättävä kylä/kaupunginosa. Siellä voisin jo kuvitella asuvani jonkun aikaa. Ranta päättyi Praia de Buarcosiin, nousimme siitä Antigo Castelo de Redondosille, joka oli vain pätkä vanhan linnoituksen muuria.
Praia de Buarcos
Buarcos
Palasimme takaisin rantakadulle ja otimme mini-pretat lenkkioluiksi. Ennen lounasta kävimme vielä tyhjällä Coliseu Figueirensellä, vuonna 1895 rakennetulla härkätaisteluareenalla.
Coliseu Figueirense
Lounaspaikan valitsimme jo eilen; kiinalainen Kangle, jonka buffetista (8,80€) löytyivät niin sushit, mustekalarenkaat kuin muutkin portugalilaiset ja aasialaiset herkut. Kävelimme kämpille suihkuun ja pyykin pesuun. Kaivauduin päiväpeiton alle päikkäreille. Siestan aikana oli hieman satanut, mutta taivas kirkastui taas illaksi. Lähdimme iltakävelylle ja flunssaisena puin enemmän vaatteita päälleni, mutta ulkona olikin vielä lämmin. Ruhtinaallisen lounaan jälkeen emme halunneet enää ruokaa, vaan menimme Ruin baarin terassille brandykahveille. Rui tervehti taas kuin vanhoja ystäviä ja kuulleessaan, että olemme huomenna lähdössä pois, hän kaatoi laseihimme toisetkin brandyt. Baari/ravintola on myynnissä, Rui kertoi jäävänsä eläkkeelle ja muuttavansa Lissaboniin, hänen sydämensä kaupunkiin.
Marina Charming House
Kävelimme ilta-auringossa rantakatua kohti majapaikkaamme. Lähikauppa oli jo kiinni, joten ostimme valkkarin mukaamme Flôr de Epanemasta. Marina Charming Housen sisäpihalla istui mukava brassipariskunta, jotka etsivät netin kautta taloa Portugalista. Saimme respasta lasit ja istuimme heidän seuraansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti