Kun kävelemiseen tottuu, niin siitä on vaikea luopua. Ja helppoakos tuo on, kun sen on kerran oppinut. Varsinkin ilman kantamuksia ja jalkavaivoja. Torstaille luvattiin hieman viileämpää ilmaa ja lähdin aamupäivällä kävelemään myötäpäivään Haltialan lenkkiä.
Hedelmäpuut, sireenit, rhodot ja jossain jopa lupiinit kukkivat. Onko mitään enää jäljellä juhannuksena?
Kuten caminolla, odotin vain pääseväni hiekkateille ja metsäpoluille, pois autojen läheltä. Oli mainio lenkki-ilma ja kävely sujui vaivattomasti. Maisema oli vähintään yhtä kaunis kuin Pohjois-Espanjassa.
Haltialaan oli kokoontunut suuri joukko koulu- ja päiväkotilapsia ja nuoria. Paistetut makkarat ja letut tuoksuivat. Jatkoin matkaani ja Hannu tuli vastaan, hän teki lenkin toisinpäin fillaroiden. Tieltä lähti metsään useita polkuja, niitä olisi joskus hauska käydä tutkimassa vaikka eväät mukana.
Näin ensikerralla en kävellyt koko (n. 30 km) lenkkiä, vaan Hannu haki auton kotoa, poimi minut Ylästöntieltä kyytiin ja menimme JuFuun syömään sushia. Sen jälkeen Jumboon puhelinkaupoille.
Kävelykokemus oli niin mukava, että päätin kiertää Haltialan lenkin kotona ollessamme kerran viikossa, fillarilla tai toisinaan kävellen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti