Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sishi outlet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sishi outlet. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 10. marraskuuta 2024

Yksin Tallinnassa

Minulla oli vielä käyttämättä Eckerö Linen 50%-alennus. Käytin sen niin myöhään kuin tarjous oli voimassa ja lähdin Tallinnaan kolmeksi päiväksi. Etukäteen ajattelin, etten raski olla koko viikkoa, kun niin monta Rekolan Raikkaan jumppatuntia jäisi väliin. Noh, nyt olen käsi kipeänä ja loppuvuoden jumpat on kohdallani peruttu, mutta mistäs tuon olisi arvannut. Menomatkalla sain pöytäseuraksi nuoren kiinalaismiehen, joka oli niin puhelias, etten ehtinyt lukea mitään.

Chi

Koska saisin huoneeni vasta kolmelta, kävin ensin lounaalla Nautica-keskuksen Chi ravintolassa (hyvä Kung pao 11,20€) ja Rimissä ruokaostoksilla. Sää oli mainio ja päätin kävellä Gustav Ernesaks Kadriorgiin. Laitoin ostokseni alakerran jääkaappiin ja tarjousruusut lasipurkkiin, sillä aikaa tyttö siivosi yläkerrassa huonettani. Eipä hän tainnut muuta siivotakaan; käytävän lattiat tuntuivat tahmaisilta, roskikset olivat täynnä ja molemmissa keittiöissä oli likaisia astioita (toki tiskaaminen kuuluu asiakkaille, mutta alakerran keittiössä on pesukone). Huoneeni oli valmis jo kahdelta, kannoin kukat ja laukkuni kahdessa erässä (yhdellä kädellä) yläkertaan. Olikin söpö vinttihuone, mutta julmetun kuuma, kun patteri paahtoi täysillä. Suljin patterin ja avasin ikkunan. Ikkunasta näin, että omenapuissa oli vielä omenia ja kävin hakemassa muutaman. Keittiössä huomasin, että olin unohtanut ostaa leivänpäällyset ja lähdin kävelemään lähimarkettiin, ennen kuin tulisi pimeää. Porukkaa oli runsaasti sunnuntaikävelyllä tai koiralenkillä Kadriorgin puistossa ja Japanilaisessa puutarhassa. Siellä minäkin kiertelin hetken, ennen kuin palasin kämpille kahvittelemaan. Alakerran keittiökin oli tuskastuttavan kuuma, mutta sen patteria en onnistunut pienentämään. Sain taas istua siellä kaikessa rauhassa, mitä nyt tiskatessani naapurihuoneen nainen kävi hakemassa kaapista mysliä itselleen. Ilta kului tansseja telkkarista seuraten. 

Raeapteek

Maanantaina lähdin vaihteeksi toiseen suuntaan; talon portilta oikealle. Nousin mäen ylös ja löysin itseni Kumun takapuolelta. Seuraava maamerkki oli Torupillin iso Selveri, joka oli lähikauppamme, kun vietimme yhden juhannuksen Tallinnassa. Raatihuoneentori oli yhdentoista aikaan todella hiljainen ja autio, kun päivämatkalaiset eivät olleet vielä saapuneet. Monet museot ovat myös täällä maanantaisin suljettu. Kävin Raekoja apteekin museossa ja ostin samalla Ibumax 400:sta. Hain tutusta kirjakaupasta lisää hauskoja kortteja.

Alkoi olla vilu ja poikkesin Vallibaariin glögille. Siellä oli ilmeisesti vietetty tarjoilijatytön synttäreitä, kukkia oli maljakot täynnä ja tiskillä oli tarjottimilla valmiita leipiä ja kakkua. Eivät tarjonneet minulle.

Rataskaevu 16

Katsoin aamulla tämän päivän lounastarjoukset ja kirjoitin muutaman itselleni ylös. Rataskaevu 16 oli lähinnä ja suuntasin sinne. Sain vapaan pöydän yläkerrasta ja mukava tarjoilijapoika tyrkytti minulle ruokalistoja. Sanoin katsoneeni päivän lounastarjouksen netistä ja poika lähti varmistamaan sen kokilta. Kestää kuulemma, mutta mihinkäs tässä on kiire. Ohitin myös viinilistan ja pyysin glögin. Sekin piti varmistaa chefiltä. Sain aamulla leivottua, todella hyvää leipää maustevoin kera. Päivän lounas kananmaksaa kasviksilla kermakastikkeessa oli suussa sulavaa. Todellakin kannatti mennä, varsinkin kun lasku oli vain 15€! Lähdin kävelemään kohti Telliskiveä ja katsomaan Fotografiskan uudet näyttelyt Shepard Faireyn "Photo Synthesis" ja kokoelmanäyttely "Nude".

Shepard Fairey

Shepard Fairey

Shepard Fairey

Julia SH, Ruotsi

Prue Stent & Honey Long

Päätin kävellä Fotografiskasta Kadriorgiin, matkalla hain Baltijaaman Selveristä lisää iltapalaa. Kilometrejä kertyi tänään 10, ehkä huomenna hyppään paluumatkalla ratikan kyytiin, onhan tarkoitukseni kävellä aamupäivällä Noblessneriin.

Baltijaama

Talo oli tyhjänä, kun pääsin perille. Alkoi olla jo hämärää ja sytytin ledivalot, jotka eilen ripustin uunin kylkeen. Tyhjensin pesukoneen ja laitoin astiat kaappeihin minulle mieleiseen järjestykseen. Tänään oli käynyt joku tehokkaampi siistijä; roskikset oli tyhjennetty, astiat ladottu koneeseen ja käytävän lattiatkin (ehkä) luututtu. Kun istuin iltapalalle, Hannu alkoi pommittaa Málagan lennoilla. Norski oli laittanut lennot alennukseen, tarjous on voimassa vain tänään. Niin sitten tuli varattua yksi kevätviikko Andalusiassa. Nyt pitää enää päättää, että missä.

Tiistainakin sain nauttia aamiaisen alakerran keittiössä omassa rauhassani, kaikki (kaksi) asukkaat lähtivät ulos. Sää oli suttuinen, mutta lämmin. Pakkasin reissuun turhan lämpimiä vaatteita. Kävellessä tulee kuuma ja sisällä on muuten vain kuuma. Nahkahanskoilla huomaa, että oikea käsi on vielä vähän turvonnut. Tänään oli niin lämmintä, etten edes glögiä kaivannut.

Kävelin rantakanttia kohti Kalamajaa ja poikkesin Arkkitehtuurimuseoon, jossa on esillä TAB 2024 - Tallinna Arhitehtuuri Biennaal. Olemme käyneet museossa aiemminkin, mutta emme tajunneet, että näyttelyjä on myös kakkos- ja kolmoskerroksessa. Silloin emme katsoneet kuin alakerran perusnäyttelyt. Yläkerroksista löytyi tietoa ja kuvia rakennustekniikoista, korjausrakentamisesta ja vaihtoehtoisista eristyksistä (heinää, savea, sienten itiöitä!) kautta aikojen. Siellä oli myös näyttely erilaisista aurinko- ja sadesuojista, jotka ovat osallistuneet alan kilpailuun.

Pääkohteeni tänään oli Lennusadama, jossa nähtävää riittää niin paljon, että lupasin Hannulle, että voidaan tulla toistekin. Kävelin mm. Lembit-sukellusveneen kapealla kannella.
 
Lore Bistroo

Lounaan (9,90€) söin Lore Bistrossa, vihdoin viimein. Hauska teollinen interiööri ja tosi hyvät kanakotletit kasviksilla ja cuscuksella. En ole koskaan pitänyt hillosipulista, mutta tähän se sopi. Kun kerran olin hoodeilla, poikkesin Sishi Outletiin ostamaan vähän koristeita. Joulumuori on aikaisin liikkeellä!


Nousin Noblessnerista Koplitielle ja hyppäsin 3-ratikan kyytiin Kadriorgiin. Ratikka tuli täyteen koululaisia ja yksi poika kolhaisi minua oikeaan käteeni, kun istuin käytävän varrella. Kaivoin kassista kantositeen, että osaavat varoa. Hain kaupasta lisää leipää ja mehua ja kävelin Japanilaisen puutarhan läpi kämpille. Takapihalla pari työmiestä alkoi rakentaa uutta aitaa. Hmmm... puutarhaan saisi kesäaikaan Hondan parkkiin. Olin ajatellut lähteväni illalla kävelemään Kumuun päin, huomasin eilen, että siellä on jouluvalot ripustettu puihin. Mutta iltapalan jälkeen laiskistuin ja jäin kämpille. Pitääkin jatkossa muistaa, kuinka hyvää (Baltijaaman) Selverin savulohisalaatti on!

Lähetin kyselyn Viron museokortistani ja samantien Tanel vastasi, että olen käyttänyt korttia 15 kertaa ja että se on voimassa vielä heinäkuun puoliväliin saakka.
 
Keskiviikkonakin oli lämmintä ja harmaata. Onneksi ei satanut, kun käsikapasiteetti on vähissä. Suihkun ja aamiaisen jälkeen pakkasin tavarani, ei ollut kiirettä. Menin 66-bussilla D-terminaaliin (matka-aika viitisen minuuttia) ja kävelin sillan yli A-terminaaliin.

Marraskuun kirjat:

Leïla Slimani "Toisten maa 2 - Katsokaa kun tanssimme". Eletään 1960-70 lukujen vaihdetta Marokossa. Amine ja Mathilde ovat tehneet paljon töitä ja saaneet maatilansa kukoistamaan. Sen myötä he ovat vaurastuneet ja saavat usein kutsuja kaupungin seurapiireihin. Mathilde kaipaa vieläkin kotimaataan ja tuntee välillä itsensä tarpeettomaksi ja sivuutetuksi, vaikka tekee yhtälailla työtä kodin ja toimeentulon eteen. Koulussa ahkerasti opiskellut tytär Aïcha on lähtenyt Ranskaan valmistuakseen lääkäriksi, pikkuveli Selim on koulussa laiska ja katoaa hippien matkaan.

maanantai 5. joulukuuta 2022

Jouluinen Tallinna

Maren huoneisto oli sopivasti vapaana itsenäisyyspäivänä ja varasimme sen kahdeksi yöksi. Perille päästyämme Mare kutsui meidät heidän kotiinsa pullakahville. Vaihdoimme kuulumiset, ennen kuin lähdimme kävelemään Raatihuoneentorille.

Karja Kelder

Ihailimme jouluvaloja ja joimme kuumat glögit, joiden hinta on noussut viime vuosista. Syömään menimme pitkästä aikaa Karja Kelderiin. Kotimatkalla poikkesimme Balti jaaman Selveriin ostamaan vähän herkkuja illaksi ja aamuksi. 

Apartment Patarei

Telkkarista ei tullut mitään (Femman joulukalenteristakin olemme ehtineet katsoa vain ensimmäisen osan), laitoin Jouluradion soimaan, sytytin tuikut ja ledivalot ja istuin sohvan nurkkaan lukemaan. Yläkerrasta kuului pienten jalkojen tepastelua. Mahtaako olla sama taapero kuin aiemmillakin vierailuilla?



Aamupäivällä kävelimme Noblessneriin ja kävin taas Sishi Outletissa ostoksilla. Sieltä suuntasimme Fotografiskaan, jossa kävin katsomassa kolme näyttelyä.

Sarah Moon

Cho Gi-Seok

Andy Warhol

Päänäyttely, ranskalaisen Sarah Moonin "At the still moon"  oli hämärissä saleissa tarkoituksellisesti epätarkkoine kuvineen synkkä ja surullinen. Vasta kun istuin katsomaan nuorten naisten videotarinaa, ymmärsin jutun juonen. No huh! Katsoin myös Cho Gi-Seokin hienot taidekuvat, joissa oli kauniita ihmisiä ja kukkia. Andy Warhol Photo Factory piti sisällään potretteja, paljaita peppuja, pimppejä ja peniksiä. Kävelimme kaupan kautta kotiin, jossa oli ollut muutaman tunnin vesikatko.

Frenchy


Myöhemmin kävelimme uudelleen Telliskiveen ja menimme syömään viihtyisään Bistro Frencyyn. Hyvää ankkaa! Pimeässä illassa lumihiutaleet leijuivat taivaalta, kun palasimme Suur-Patareille. Avasin skumpan ja aloin katsoa Linnanjuhlia. Yhdeksältä piti jo luovuttaa, kun väsytti armaasti.




Flamm

Puolenpäivän aikoihin jätimme "kakkoskotimme" ja laukkuja välillä kantaen, välillä vetäen kävelimme Raatihuoneentorille kuumille glögeille. Hannu osti pukinkonttiin villasukkia, ennen kuin menimme Flammiin lounaalle. Kiva paikka, mutta Hannukin tekee paremmat flammkuchenit. Parhaan olen syönyt, en Saksassa tai Ranskassa, vaan Haapsalussa! Ostimme tuliaisjuomat satamasta ja menimme hyvissä ajoin laivalle. Vantaalla Hannu kantoi laukut juna-asemalta kotiin, lunta oli satanut täälläkin.

lauantai 9. heinäkuuta 2022

Tallinna

Alunperin olimme suunnitelleet, että vierailemme Maren ja Jaanin mökillä Hiidenmaalla. Sää kuitenkin muuttui väliaikaisesti huonommaksi, eikä heidän ollut mitään järkeä tulla saarelle yhden yön takia. Ja meidänkin on helpompi kuivattaa varusteet Tallinnassa, jos kastumme matkalla. Niinpä palasimme "toiseen kotikaupunkiimme" jo lauantaina. Kuten olen kehunut, virolaiset autoilijat ovat pääsääntöisesti lainkuuliaisia ja kohteliaita kuskeja. Tälle viimeiselle siirtymälle osui kuitenkin ikävä tilanne; tila-auto/pikkubussi lähti ohittamaan meitä niin, että meitä oli maantiellä kolme rinnakkain. 
 
One Sixty Smokehouse
Majoituimme Tallinnassa tuttuun huoneistoon Maren ja Jaanin seinänaapureiksi. Jaan oli keittänyt kahvit, Mare leiponut porkkanasämpylät, kun kyläilimme heillä ennen suihkua ja syömään lähtöä. Viimeisille reissupäiville on taas monta ravintolavaihtoehtoa. Viime kerralla minuun iski annoskateus, kun illastimme One Sixty Smokehousessa. Siksi halusin sinne syömään rapsakat kanankoivet. Hannu valitsi vuorostaan possunposket. Naapuripöydän tyttövauva vei huomion meiltä ja oli hurmannut vanhempiensa lisäksi myös samassa seurueessa olevat sedät/kummisedät. Ylpeä isi kantoi pienokaista sylissään ja esitteli tälle ravintolassa olevat moottoripyörät. 😍

Palasimme torin ja kaupan kautta viettämään loppuilta kotosalla.

Noblessner
Kopli

Aamiaisen jälkeen lähdimme kävelemään, treffit sovimme Kopli Köökiin. Kävelin Patarein ohi Noblessneriin, tarkoitukseni oli ostaa joulukoristeita Sishi outletista, mutta myymälä on viikonloppuisin kiinni. Jatkoin Kalarannan kautta samaa tietä, jolla kävelin elokuussa E9-rannikkoreittiä Põhja Tallinnaan ja Laulasmaalle.

Põhjala tehas

Ehdin Põhjala tehakseen ennen Hannua, hänkin oli ratikkakyydin sijaan päättänyt kävellä Kopliin. Alueelle on avautunut uusia liikkeitä ja toinenkin ruokapaikka, mutta olin niin kovasti kehunut Kopli Köökiä, että menimme sen aurinkoiselle terassille syömään. Lasitettu terassi oli aivan liian kuuma ja istuimme ulos. En ollut turhaan kehunut, vaikka listalla ei nyt ollutkaan maissikanaa. Tilasimme brunssilistalta portobellon tryffelidipillä ja savukalapihvit lisukkeineen.

Kopli Köök

Syötyämme päätimme kävellä takaisin Kalamajaan ja ottaa lenkkioluet Kohalikin terassilla. Pääsimme melkein Sitsiin saakka, kun rankkasade alkoi. Suojauduimme katoksen alle ja kun sade vain jatkui, hyppäsimme ratikan kyytiin. Takaosan lukija ei lukenut pankkikorttejamme, pummilla ajettiin. Jäimme kyydistä Balti Jaamalla, sadepilvi oli jäänyt Kopliin. Mare oli kerännyt narulta kuivat pyykkini pois sateen alta.

Sateen tauottua kävimme vielä iltakävelyllä. Oikopolkumme kaupalle vie läpi taloryhmän, jonka rakenteissa on käytetty vähintään viittä erilaista arkkitehtuuria. Samalla katsastimme huomisen mahdollisen ruokapaikan.

Sishi outlet

Koskaan ei ole liian aikaista ostaa joulukoristeita, eikä niitä koskaan ole liikaa. 🤶 Kävin Sishi outletissa, jossa olin aamun ainoa asiakas ja sain tutkailla täysiä hyllyjä kaikessa rauhassa. Puuttui vain, että jostain ilmaantuneella myyjällä olisi ollut tonttulakki päässään. Onneksi ei.

Suur-Kloostri
Taberna Madeira

Hannu lähti omalle kävelylenkilleen Kadriorgiin, minä kävelin Salmetien ja Balti Jaaman kautta vanhaan kaupunkiin katselemaan luostareita ja kirkkoja. Hain infosta uusia karttoja, osan jätän majapaikkaan, vaelluskartat vien kotiin. Treffit teimme Suur-Karjalle. Taberna Madeira on muuttanut sinne ja kävimme lunastamassa Rodrigon lupaamat viinilasilliset. Tilasimme kahdet erilaiset, herkulliset leipäannokset. Kiva paikka, tänne tullaan uudelleen!

Uulits Soo
Vielä ehdimme testata yhden uuden ruokapaikan, kun söimme illallisen läheisessä Uulits Soossa. Mainostaa itseään burgeripaikkana, niinpä tilasin itselleni pulled pork burgerin, Hannu söi fish & chipsin. Hyvää oli, seuraavan kerran pitää kokeilla kanawrappia. Myöhemmin katsoin vielä Ylen ohjelmia ja lueskelin, kuunnellen samalla avoimista ikkunoista kuuluvaa satakielten laulunlurituksia.

Aamuyöstä heräsin lokkien kirkumiseen, muuten oli hiljaista. Aamiaisen jälkeen siistin keittiön ja pakkasimme vähät tavaramme. Hyvästelimme ihanan isäntäparimme ja lupasimme tulla uudelleen, jos ei elokuussa niin viimeistään ensi kesänä. 

Kilometrejä tälle kahden viikon retkelle kertyi 950. Bensakulut 95€ (98 okt. 2.099-2.205/litra). Majoituskulut yht. 680€/14 yötä. Eckerön lauttamaksut 106€ (2 aikuista ja Honda).

Pääsimme turvallisesti kotiin heitettyämme heipat pohjanmaalaisille ja italialaisille motoristeille. Pihakukat olivat kukkineet, Ritva oli pitänyt hengissä liljat ja terassikukat. Kiitos siitä! Pioni teki tänä kesänä kolme kukkaa, ne olivat (tietenkin!) kukkineet sillä aikaa, kun me olimme poissa. Onneksi voin käydä ihailemassa tutun palstanpitäjän kaunista kukkapeltoa.