Olemme niin odottaneet tätä viikkoa! Sienestämistä ja saunomista, mikä sen parempaa, kun ilmat kylmenevät? Aamupäivällä kävin vielä kaupassa, sen jälkeen pakkasimme autoon vaatteet, liinavaatteet, pyyhkeet, ruuat, juomat, sienikuivurin ja sangot, saappaat ja kaiken muun, mitä nyt viikon mökkireissulla voi tarvita. Lohjalla poikkesimme Suville viemään omenahilloa, vastalahjaksi sain Noelin koulukuvan. Sipe olisi niin lähtenyt meidän mukaamme ja innoissaan kaatoi terassin kukkaistutukset! Veimme kynttilät Metsolan ja Virkkalan hautausmaille, Helmin Herkusta ostimme mukaan tuoreet voisilmäpullat.Halusin käydä Tammisaaren Chappessa ja se sopi myös Hannulle, kun pysähdyimme Wi-Boxiin lounaalle. Tarjolla oli keitto, joku paneroitu pihvi, runsas salaattipöytä ja uuniperunoita (jotka skippasin) ja hyvä savukalatäyte.
Chappessa on juuri avautunut maaginen John Bauerin (Ruotsi) näyttely "Metsän olentoja", jonka teemalla näytillä on myös suomalaistaiteilijoiden hurmaavia teoksia. Näyttelyn innoittamana varasin Helmetistä yhden John Bauerin kuvittaman lastenkirjan.
Alakerrassa on esillä hienoa kotimaista lasitaidetta.
Hain mökin avaimen Terhosta, pääsimme majoittumaan tunnin etuajassa. Ostin Kyläpanimosta kylmät oluet mukaan. Mökki oli lämmin ja todella siisti. Olikohan kiinteistöhuolto huomannut, että nyt se sniidu nainen taas tulee, pojat nyt siivoatte kunnolla! Ehkä kiitos kuitenkin kuuluu edellisille asukkaille? Hekö olivat jättäneet ikkunaan ripustettavan ledivalokranssin ja unohtaneet kaappiin XXL kokoisen takin? Minä puolestani jätän tänne yhden Ikean huovan. Auton tyhjentäminen sujui yhtä rutiinilla kuin sen täyttäminen kotona. Pöytäliina ja kukat keittiön pöydälle, ruuat ja juomat kylmään ja lakanat sänkyyn. Täkit ja tyynyt tuntuivat uusilta, tai ainakin vastapestyiltä. Huokaisimme ja otimme Kyläpanimon oluet omalla, aurinkoisella terassilla. Hetken huilin jälkeen saunoimme, vilvoittelimme terassilla ja joimme saunakahvit. Unohdin kuulokkeet kotiin. Onneksi Hannulla on omansa, niin minä voin katsoa Vain elämää telkkarista häntä häiritsemättä.
Lauantain vastaisena yönä lämpötila laski pakkasen puolelle ja aamulla herätessämme sumu oli vallannut koko maiseman. Kymmeneltä lähdin kävelemään Matildanjärven ympäri myötäpäivään ja toivoin, että pitkospuut ovat sulaneet ja kuivuneet, ennen kuin minä astun niille. Olen kehunut kaikille, että Teijon kansallispuistosta löytyy suppareita, lähtee mihin suuntaan tahansa. Puhelimen vaihdettuani kaikki sienikarttani jäivät vanhaan puhelimeeni. Yritin suunnistaa vanhoille paikoille, mutta en löytänyt mitään ryppäitä, kuten ennen. Löytämäni supparit olivat valmiiksi pakastettuja, mikä ei meitä auta, kun viemme sienet kotiin kuivattuina. Aurinko hälvensi sumun, ilma lämpeni ja vaihdoin silmälasit arskoihin.
Harhailemalla löysin suppareita purkillisen ja lähdin kiertämään Matildanjärveä. Kaikki muut ulkoilijat kävelivät vastaani, ja heitä oli todella paljon! Lähes kaikilla oli koira tai kaksi mukanaan.
Hannu jäi terassille putsaamaan jäisiä sieniä. Nappasin saaliista osan itselleni, loput menivät kuivuriin.
Anna ja Sofia ilmoittivat jättävänsä nyt Matildan väliin ja tein meille sienipastaa. Sen jälkeen pikkupäikkärit, ennen kuin lähdimme uudelleen ulos.
Lähdimme seuraamaan zombie walkia Terholta alas satamaan. Kulkue poikkesi parissa ravintolassa/kahvilassa ja päätyi Kummitusmuseoon. Sain hyvät naurut, kun yksi nainen pyysi selfietä zombin kanssa ja naisen kaveri kysyi "Näkyykö toi edes kuvissa?" Että itsestäsi otit sitten selfien. Ennen kuin ilta pimeni, palasimme mökille ja napsautin saunan päälle.
Maanantaina hoidimme pakollisen kaupassakäynnin Perniössä; tuoretta maitoa ja leipää, lisää saunaoluita. Mökille palattuamme Hannu lähti Jeturkastiin, minä jäin Skoilantien ja Jeturkastin väliseen metsään. Matkalla jutustelin kylänmiesten ja Otto-koiran kanssa. Löysinkin muutaman hyvän sienimestan. Melko pian laitoin Hannulle viestin, että purkki on täynnä ja lähdin kävelemään Kariholmaan. Palestiinalaispojat olivat yöpyneet katoksessa ja tehneet hyvät tulet. Polttelivat katoksen alla vesipiippujaan, yksi alkoi heti havuilla siivota lattiaa ja tasoja, kun kerran saivat vanhemman naisen vieraakseen! Siirsivät vielä telttansa katoksen ulkopuolelle, kun Hannu ja pari muuta miestä kävelivät paikalle. Grillasimme makkarat ja joimme kaakaot. Mökillä laitoimme pyykit koneeseen ja Hannun putsaamat sienet kuivuriin. Taivas selkeni ja terassin mittari näytti +10 astetta.
Sain vihdoin tulokset jalkaterän röntgenistä. Ei mitään vammaa, ei murtumia, vain pientä kulumaa. Mikä sekin on pienoinen ihme näillä kilometreillä. Liikkua voi kivun sallimissa rajoissa ja kipulääkkeiden avulla. Mutta kun se kipu on niin penteleen riipivää, ja minulla sentään on korkea kipukynnys. Ei kai auta kuin heittäytyä sohvalle ja säästää koipia kevään vaellusta varten.
Tiistaiaamuna oli jo +6 astetta, kun kymmenen tunnin unien jälkeen heräsimme. Olin jo etukäteen sopinut itseni kanssa, että tänään kävelen Matildanjärven kierroksen vastapäivään. Olikin ihanan rauhallista patikoida, kun syyslomalaiset ovat poistuneet paikalta. Vain kaksi naisparia käveli vastaani pitkospuilla. Väliojan ylitettyäni nousin polun yläpuolelle, mutta sieltä löytyi vain pieniä suppiksia, nekin harvakseen. Hannu viestitti, ettei ole löytänyt lainkaan sieniä Jeturkastista. Onko hänen sienivainunsa hiipunut vai kärsivällisyys kadoksissa? Kun löysin tutun, kauniin sammalrinteen, siellä oli niin paljon suppareita, että purkin täytyttyä otin hedelmäpussinkin käyttöön. Siltä varalta, ettei Hannu oikeasti löytänyt sieniä.
Jätin Hannun aurinkoiselle terassille putsaamaan saalistani, kun tein meille sieni-chorizopapupataa, johon lisäsin myös lehtikaalisilppua, linssejä ja sitruunaista ruokakermaa.
Keskiviikko oli pilvinen ja tuulinen päivä. Pakkasin varuiksi sateenvarjon reppuun, kun lähdin kävelemään Skoilantieltä Jeturkastin metsiin. Suosittelin Hannulle eilistä reittiäni Matildanjärveltä ylös sammaleisille rinteille. Näytin moneen kertaan kartalta, mihin minulta jäi poimimatta suppareita. Ei täällä mitään ole, hän viestitti, ja oli tietysti väärässä paikassa. Minäkään en meinannut löytää suppiksia, muita (ei ruoka-) sieniä metsässä oli paljonkin. Maasto oli välillä todella hankalaa; kaatuneita puita, risukkoa ja kosteikkoja. Ilmankos löysinkin muutaman ison kantarellin, kun kukaan muu ei viitsi siellä rämpiä. Vuosi sitten olin täällä käsi kantositeessä, nyt jalka kipeänä. Silti olen onnellinen, kun saan viettää täällä syksyisen viikon, vaeltaa hiljaisissa metsissä, kulkea pehmeällä sammaleella ja hyvällä tuurilla löytää sieniäkin.
Päätin säästää kipuilevaa jalkaani ja jätän varsinaiset kävelylenkit ja rapputreenit nyt väliin. Ulkona tulee muutenkin oltua päivittäin 3-4 tuntia ja kilometrejä kertyy metsissä vaeltaen 6-10 (Mapsin mukaan 9-14). Samoin Teerisaari ja Endalin laavu jäävät seuraavaan kertaan.
Viimeinen mökkipäivä oli edelleen lämmin, mutta kostea. Suunnittelin, että kävelen suoraan Jeturkastiin ja haen sieltä sienet takuuvarmasta paikasta. Silti lähdin taas säätämään ja suuntasin kivikkoiseen metsään ja kosteikkoihin. Ilman kumisaappaita, tietenkin. Kun lopulta päädyin lähelle Jeturkastia, suppariryppäät odottivat siellä kiltisti. Jäljistä päätellen siellä ei ole käynyt kukaan. Mökkiviikon kuudes täysi sanko mukanani palasin mökille, jossa Hannu jo putsasi omia sieniään. Lämmitimme glögit ja kun kerran oli torstai, söimme hernekeittoa. Tietysti sinapilla, kermalla ja kuivatuilla sienillä maustettuna. Illalla saunottiin viimeisen kerran.
Viikon sienisaalis mahtui kuivattuna kolmeen purkkiin, yksi purkillinen jäi vielä kotona kuivatettavaksi. Kantarellit säästän tuoreina huomiseen sienipastaan. Pakkasimme tavarat ja siivosimme mökin. Ruokaa jäi vielä kotiin viemisiksi, kun tytöt eivät tulleetkaan syömään.
Lokakuun kirjoja;
Milla Peltonen "Erakot - omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita". Kirjoittaja on tutkinut ja tutustunut monenlaisiin erakoihin. Jo edesmenneisiin Lapin kullankaivajiin, ns. normielämää syystä tai toisesta (laittomuudet, perhevelvoitteet jne.) karsastaviin metsän eläjiin, uskonnon tai elämänkatsomuksensa takia maallista materiaa välttäviin ja myös nykyajan erakoihin, jotka ovat väsyneet kiireeseen ja kaupunkien vilinään ja haluavat elää oman näköistä elämää mahdollisimman omavaraisesti. "Kausierakko" - se kuulostaa hyvältä.
