Matildan joulu 2025

Jo seitsemäs kerta! Lähdimme taas "lapsia pakoon". Meitä on kaksi kutsuttavaa, mutta jos me kutsumme koko pesueen puolisoineen, lapsineen ja tyttö/poikaystävineen, meitä on koolla vähintään 20. Eivät mahdu meille!

Kävin aamulla hakemassa Hannun arpajaisvoittokinkun, pakkasimme auton (ruuan määrästä päätellen voisimme viettää mökillä toisenkin viikon), vaihdoimme jouluherkut naapurin kanssa ja rekiretkemme suuntasi tihkusateessa Lohjalle. Vein kynttilät Metsolan ja Virkkalan haudoille ja kävimme Meerin ovella vaihtamassa "joulukukat". Hain joulutortut Hilman Herkusta ja menimme Caritalle. "Hän on kuin kotonaan" totesi Carita, kun jäin keittiöön keittämään kahvit, hänen ja Hannun keskustellessa olohuoneessa ruotsiksi. Hänen mielestään olimme taas liian vähän aikaa, kun hämärtyvään päivään vedoten teimme lähtöä.

Salontie oli hiljainen, mutta kovin sumuinen, kuten on ollut jo monena vuotena joulunalusviikolla. Viimeinen pysähdys ennen Mathildedalia oli Perniössä, kun jaoimme rullakebabin. Hain Terhosta avaimet, Hannu roudasi ylämäkeen mökille tavarat, jotka laitoin paikoilleen. Mökki oli lähes siinä kunnossa, johon sen lokakuun sieniviikon jälkeen jätimme. Kahvin- ja vedenkeitin olivat uusia, samoin lattiamoppi.

Kotiin unohtuneiden tavaroiden lista kasvaa; tomaattiveitsi, pikkutontut kuusenoksiin, Hannun reppu ja puukko (tulentekoon). Ja tonttulakit, taas kerran. Niiden sijaan otin mukaan joogamaton, kun jumppatunteihin tulee melkein kolmen viikon paussi.

Joku oli taas koristellut yhden kuusen polun varrelta. Kolme päivää kävelemättä, jalkaa alkoi heti särkeä, kun lähdin liikkeelle. Kolme valkohäntäpeuraa ylitti hiekkatien, kun kävelin kohti Jeturkastia. Poluilla oli mukavan pehmeä alusta kävellä, vain kallion koloissa oli vesilätäköitä ja maastopyöräilijät olivat paikoitellen myllänneet polut kuraisiksi.

Kävin Jeturkastissa tsekkaamassa sienipaikkani. Vähän löytyi vielä suppareita, nekin sateessa lionneita. Lähdin kävelemään Kariholman keittokatokseen, matkalla Hannu kyseli, onko minulla tikut tai sytkäri, hän oli jättänyt omansa mökille. Kerrankin toivoin, että joku muukin olisi tulentekopaikalla. Onneksi olin ottanut tikut omaan reppuuni. Harmi vain, että kaikki puut olivat kosteita, makkarat olivat enemmänkin savustettuja kuin grillattuja. Kaakao lämmitti ja laitoin Jouluradion soimaan puhelimessa.

"Kyllä kuusenoksia pitää olla" sanoo hän, vaikka unohdinkin tontut kotiin. Katkoin oksia mökin takametsästä, Hannu haki sillä aikaa meille oluet Kyläpanimon myymälästä. Illalla saunottiin pidempään kuin eilen. Terhossa laulettiin Kauneimmat joululaulut, mutta me jäimme mökkiin katsomaan telkkarin joulukalenterit ja tein meille sienimunakkaan päivän saaliista. Naapurimökit pysyivät edelleen tyhjinä.

Sunnuntaina saimme Amin ja Roksun ruokavieraiksi, sovimme jo etukäteen kala- ja kasvistarjoilusta. Aamupäivällä tein anjovismössön ja sitruunasillin ja laitoin uunijuurekset maustumaan. Ami toi tullessaan savulohen, graavilohen, Strömsön silakat, perunagratiinit ja muut herkut. Ehdotin, että he varaavat joskus naapurimökin ja voimme vuoropäivinä valmistaa ruuat.

Maanantain joogaharjoitusten jälkeen laitoin kinkun uuniin ja lähdin kiertämään Matildanjärveä. Oli aivan tyyntä, mittari näytti nollaa. Muutaman kuraisen kohdan jouduin kiertämään metsän kautta. Sumu oli vallannut Matildanjärven, nyt ei pääse pilkille. Kosteus tiivistyi kasvoihin ja silmälaseihin. Matildankierroksen jälkeen jatkoin lenkkiä Muurahaispolulle. Ketään ei kävellyt vastaani, vain pari autoa oli parkkipaikalla. Joimme mökin terassilla glögit, ennen kuin valmistelin bataattivuoan ja päivän lounaan (toisinto eilisestä), jonka kevensin salaatilla.

Loppupäivä menikin kinkkua paistellen. Laitoin viiden kilon kinkun niin mietoon lämpöön, että se oli vasta illalla kypsä. Tulikin mehevää ja mureaa! Sen jälkeen laitoin uuniin vielä bataattivuoat.

Jääkaappi oli täynnä, joten tiistain kauppareissulla ei ostettu muuta kuin tuoretta leipää, luumutorttu, lisää vichyä ja saunaoluita. Naapurimökki pysyi edelleen tyhjänä, muilla parkkipaikoilla oli jo pari autoa. Jätin kävelyt väliin ja tein muutamat aurinkotervehdykset. Hannun tultua lenkiltä söimme lounaan ja levytimme hetken. Torttukahvin jälkeen esivalmistelin perunalaatikon (KK 2017?).

Lähdin edeltä kävelemään satamaan ja Valimolle, jossa pidetään kylän yhteinen joulunavaus. Tällä kerralla muistimme ottaa mukaan toimivat taskulamput. Keli oli tyyni ja kuiva, ei ollut pelkoa liukastumisesta. Satama-alue on saanut koristeeksi entistä enemmän kausivaloja. Väkeä alkoi kertyä, menin edeltä Valimoon varaamaan meille paikat. Sisälläkin oli huurteisen kylmä, olisi ollut tarvetta istuinalusille, jotka suosittelin Suvin tekevän Sipen trimmatusta karvakasasta. Paikka tuli lähes täyteen. Ohjelmana oli naisdueton ja Naskalit-mieskuoron esitykset, yhteislaulua ja Salon seurakunnan joulutervehdys. Mökillä lämmitimme saunan, telkkarissa soivat Kauneimmat joululaulut. Iltapalaksi söimme kinkkuvoikkarit ja Auralla tai skagenilla päällystettyjä keksejä.

Hento lumipeite oli yön aikana piilottanut mustan/vihreän maan. Lähdin kiertämään Jeturkastin lenkin. Tällä kerralla kaksi valkohäntäpeuraa ylitti kävelytien edessäni. Joku oli jo ehtinyt Jeturkastin polulle ennen minua; kahdet jalanjäljet ja yhdet tassunjäljet. Yksi nuorimies sauvakäveli vastaani. Mökillä kuuntelin telkkarista Kauneimmat joululaulut (på svenska) Vantaan Pyhän Laurin kirkossa. Joulurauhan julistuksen jälkeen tein salaatin, keitin perunat ja katoin kalapöydän. Viimeistelin perunalaatikon, joka jäi uuniin kun lähdimme Teijoon.

Parkkipaikka alkoi täyttyä, kun parkkeerasimme auton kirkon kupeeseen. Pieni kirkko (about 150 paikkaa), tuli täyteen ja mattimyöhäiset jäivät seisomapaikoille. Hannu pääsi taas laulamaan tuttuja virsiä! Tästäkin alkaa tulla meille jo yksi perinne muiden joukossa; yhdet Kauneimmat joululaulut, joulumarkkinat, aattovesperi, Matildan joulunavaus, joulusauna ja -ruuat. Mökille palattuamme mietimme, miten edetään. Päikkärit tuntuivat turhalta ajanhaaskaukselta (vaikka väsyttikin, olinhan herannyt jo 6.30). Laitoimme saunan päälle. Aattoillalliseksi söimme kinkkua ja laatikoita. Imelletty perunalaatikko onnistui (ainakin minun mielestäni) tutulla reseptillä hyvin. Joulupukki oli tuonut poissaollessamme lahjat takan eteen ja avasimme ne samalla kun kahvittelimme. Olisi sittenkin pitänyt nukkua päikkärit; seitsemältä minä kuorsasin sohvalla ja Hannu luki kirjaa sängyssä.

Joulupäivän sää oli tuulinen, lämmintä 5-7 astetta. Lähdin kävelemään Tapaninkierrosta. Nyt ei ole lunta eikä jäätä, osa poluista oli vetisiä ja kuraisia. Muuten miellyttävä kävellä, kun kulkee hiekkaista metsänhoitotietä tai sammaleen pehmentämää polkua. Välillä reitti nousee kuivalle kalliolle. Loppumatkasta päätin kääntyä Teijontielle ja kävelin pari kilometriä ajotien laitaa, josta keräsin kuusi ojaan heitettyä tölkkiä pussiini. Matkaa kertyi yhdeksän kilometriä. Edellisen kerran olen kävellyt pidemmän reitin, Metsäkulmantien kautta golfkentälle ja sen kiertäen takaisin mökille. Kevensin ruokailua taas salaatilla. Vielä maistuivat sillit, kinkku ja laatikot. Laitoimme pesukoneet päälle, päikkäreiden jälkeen lämmitimme saunan, vielä viimeisen kerran. Ulkona tuuli yltyi.

Tässä käy taas kuten Tallinnassa; kolme yötä siellä tuntuu joka kerta liian lyhyeltä, täällä voisi olla toisenkin viikon.

Tapaninpäivänajelun teimme Salon kautta kotiin. Kävimme Annan ja Aapon luona iltapäiväkahveilla, samalla vaihdoimme lahjat (sain toivomani skumppalasit!) ja jätin heille ylimääräiset jouluruuat. Kinkkua ja laatikoita on pakko syödä pois viikonloppuna, hyvä kun sain edes osan mahtumaan pakastimeen. Kotona sama tavaroiden roudaus päinvastaisessa järjestyksessä. Auto oli lähes yhtä täynnä kuin lähtiessä; purkit ja purnukat vievät saman tilan vaikka olisivat tyhjiä. Vaatteet tulivat puhtaina kotiin, kun pyöritimme ne joulupäivänä koneessa.

Tässäkö tää taas oli? Ensin huhkitaan koko kuukausi ja ykskaks joulu onkin jo vietetty. Ihanaa kuitenkin tulla viettämään muutama päivä joulukuuta ja vuodenvaihde jouluiseen, siivottuun kotiin. Ennen kuin lähden Ilonan kanssa Tallinnaan.

Välipäivät kotona

Sunnuntaina "kevensin" ruokailua ja tein meille savulohisalaatin. Tosin lisäsin siihen joulusta jääneet perunat.

Savulohta riitti myös maanantain pastaan.

Hannu halusi korvata epäonnistuneet joululahjansa ja tarjosi uudenvuodenaattona lounaan Tikkurilassa. Illan tullen poikkesimme takapihan "salakapakkaan". Vuodenvaihteen vietimme taas kaksin kotona, onneksi ei tarvinnut lähteä mihinkään. Ulkona paukkui pakkanen ja raketit.

Uudenvuodenpäivänä tein pakastetusta kinkunlopusta tahmaisen täytteen tortilloille. Priimaa tuli!

Hyvää uutta vuotta!

Joulukuun kirjoja:

Tommi Kinnunen "Kaarna". Taattua Kinnusta! Karu tarina naisten kärsimyksistä sodan aikana pohjoisessa, lähellä itärajaa. Laina käy läpi elämäänsä 40-luvulla; lasten isä kuoli rintamalla ja toinen, sodan vaurioittama, alkoholisoitunut aviomies kuoli hänkin ja Laina jäi yksin hoitamaan lapsia ja huonokuntoista torppaa. Tyttäret hän patisti muuttamaan etelään, mutta Martti jäi kunnan lumenauraajaksi ja auttamaan äitiään. Jokaisella on omat muistot ja mielipiteet lapsuudestaan. Laina makaa sairaalassa muistisairaana vanhuksena, kun kuusikymppiset lapset kokoontuvat muistelemasn menneitä ja hoitamaan äitinsä tulevia hautajaisia.

Chappen kautta Mathildedaliin

Olemme niin odottaneet tätä viikkoa! Sienestämistä ja saunomista, mikä sen parempaa, kun ilmat kylmenevät? Aamupäivällä kävin vielä kaupassa, sen jälkeen pakkasimme autoon vaatteet, liinavaatteet, pyyhkeet, ruuat, juomat, sienikuivurin ja sangot, saappaat ja kaiken muun, mitä nyt viikon mökkireissulla voi tarvita. Lohjalla poikkesimme Suville viemään omenahilloa, vastalahjaksi sain Noelin koulukuvan. Sipe olisi niin lähtenyt meidän mukaamme ja innoissaan kaatoi terassin kukkaistutukset! Veimme kynttilät Metsolan ja Virkkalan hautausmaille, Helmin Herkusta ostimme mukaan tuoreet voisilmäpullat.

Halusin käydä Tammisaaren Chappessa ja se sopi myös Hannulle, kun pysähdyimme Wi-Boxiin lounaalle. Tarjolla oli keitto, joku paneroitu pihvi, runsas salaattipöytä ja uuniperunoita (jotka skippasin) ja hyvä savukalatäyte.

Chappessa on juuri avautunut maaginen John Bauerin (Ruotsi) näyttely "Metsän olentoja", jonka teemalla näytillä on myös suomalaistaiteilijoiden hurmaavia teoksia. Näyttelyn innoittamana varasin Helmetistä yhden John Bauerin kuvittaman lastenkirjan.

Alakerrassa on esillä hienoa kotimaista lasitaidetta.

Hain mökin avaimen Terhosta, pääsimme majoittumaan tunnin etuajassa. Ostin Kyläpanimosta kylmät oluet mukaan. Mökki oli lämmin ja todella siisti. Olikohan kiinteistöhuolto huomannut, että nyt se sniidu nainen taas tulee, pojat nyt siivoatte kunnolla! Ehkä kiitos kuitenkin kuuluu edellisille asukkaille? Hekö olivat jättäneet ikkunaan ripustettavan ledivalokranssin ja unohtaneet kaappiin XXL kokoisen takin? Minä puolestani jätän tänne yhden Ikean huovan. Auton tyhjentäminen sujui yhtä rutiinilla kuin sen täyttäminen kotona. Pöytäliina ja kukat keittiön pöydälle, ruuat ja juomat kylmään ja lakanat sänkyyn. Täkit ja tyynyt tuntuivat uusilta, tai ainakin vastapestyiltä. Huokaisimme ja otimme Kyläpanimon oluet omalla, aurinkoisella terassilla. Hetken huilin jälkeen saunoimme, vilvoittelimme terassilla ja joimme saunakahvit. Unohdin kuulokkeet kotiin. Onneksi Hannulla on omansa, niin minä voin katsoa Vain elämää telkkarista häntä häiritsemättä.

Lauantain vastaisena yönä lämpötila laski pakkasen puolelle ja aamulla herätessämme sumu oli vallannut koko maiseman. Kymmeneltä lähdin kävelemään Matildanjärven ympäri myötäpäivään ja toivoin, että pitkospuut ovat sulaneet ja kuivuneet, ennen kuin minä astun niille. Olen kehunut kaikille, että Teijon kansallispuistosta löytyy suppareita, lähtee mihin suuntaan tahansa. Puhelimen vaihdettuani kaikki sienikarttani jäivät vanhaan puhelimeeni. Yritin suunnistaa vanhoille paikoille, mutta en löytänyt mitään ryppäitä, kuten ennen. Löytämäni supparit olivat valmiiksi pakastettuja, mikä ei meitä auta, kun viemme sienet kotiin kuivattuina. Aurinko hälvensi sumun, ilma lämpeni ja vaihdoin silmälasit arskoihin.

Harhailemalla löysin suppareita purkillisen ja lähdin kiertämään Matildanjärveä. Kaikki muut ulkoilijat kävelivät vastaani, ja heitä oli todella paljon! Lähes kaikilla oli koira tai kaksi mukanaan.

Hannu jäi terassille putsaamaan jäisiä sieniä. Nappasin saaliista osan itselleni, loput menivät kuivuriin.

Anna ja Sofia ilmoittivat jättävänsä nyt Matildan väliin ja tein meille sienipastaa. Sen jälkeen pikkupäikkärit, ennen kuin lähdimme uudelleen ulos.

Lähdimme seuraamaan zombie walkia Terholta alas satamaan. Kulkue poikkesi parissa ravintolassa/kahvilassa ja päätyi Kummitusmuseoon. Sain hyvät naurut, kun yksi nainen pyysi selfietä zombin kanssa ja naisen kaveri kysyi "Näkyykö toi edes kuvissa?" Että itsestäsi otit sitten selfien. Ennen kuin ilta pimeni, palasimme mökille ja napsautin saunan päälle.

Sunnuntaina lammen pinta oli riitteessä, kun ennen kymmentä lähdin sankoineni kävelemään kohti Jeturkastia. Hannu puolestaan suunnisti minun eilisille sienimättäille lähelle Matildanjärveä. Koska olin unohtanut korvakuulokkeet kotiin, jouduin kuuntelemaan Pekka Lainetta puhelimen kaiuttimesta. Onneksi metsässä ei ollut ihmisiä tai eläimiä, joita olisin häirinnyt. Vain yksi paikallinen pariskunta sauvakäveli polulla ja mies totesi, ettei nyt ole sieniä. Myönsin, että niitä on vähemmän kuin yleensä, mutta paljon pieniä suppareita on kasvamassa. Olisivatko ilmestyneet jostain syystä liian myöhään? Hannu oli jo ehtinyt mökille ja putsannut oman saaliinsa kuivuriin, kun minä yhdeltä palasin täyden sangon kanssa. Naapurimökki oli tyhjentynyt viikonlopun viettäjistä ja se jäikin tyhjäksi. Joimme aurinkoisella terassilla rommikaakaot, ennen kuin aloin valmistaa pulled pork -tortilloja ja salaattia. Illalla saunoimme ja Hannu vaihtoi tuoreet sienet kuivuriin.

Maanantaina hoidimme pakollisen kaupassakäynnin Perniössä; tuoretta maitoa ja leipää, lisää saunaoluita. Mökille palattuamme Hannu lähti Jeturkastiin, minä jäin Skoilantien ja Jeturkastin väliseen metsään. Matkalla jutustelin kylänmiesten ja Otto-koiran kanssa. Löysinkin muutaman hyvän sienimestan. Melko pian laitoin Hannulle viestin, että purkki on täynnä ja lähdin kävelemään Kariholmaan. Palestiinalaispojat olivat yöpyneet katoksessa ja tehneet hyvät tulet. Polttelivat katoksen alla vesipiippujaan, yksi alkoi heti havuilla siivota lattiaa ja tasoja, kun kerran saivat vanhemman naisen vieraakseen! Siirsivät vielä telttansa katoksen ulkopuolelle, kun Hannu ja pari muuta miestä kävelivät paikalle. Grillasimme makkarat ja joimme kaakaot. Mökillä laitoimme pyykit koneeseen ja Hannun putsaamat sienet kuivuriin. Taivas selkeni ja terassin mittari näytti +10 astetta.

Sain vihdoin tulokset jalkaterän röntgenistä. Ei mitään vammaa, ei murtumia, vain pientä kulumaa. Mikä sekin on pienoinen ihme näillä kilometreillä. Liikkua voi kivun sallimissa rajoissa ja kipulääkkeiden avulla. Mutta kun se kipu on niin penteleen riipivää, ja minulla sentään on korkea kipukynnys. Ei kai auta kuin heittäytyä sohvalle ja säästää koipia kevään vaellusta varten.

Tiistaiaamuna oli jo +6 astetta, kun kymmenen tunnin unien jälkeen heräsimme. Olin jo etukäteen sopinut itseni kanssa, että tänään kävelen Matildanjärven kierroksen vastapäivään. Olikin ihanan rauhallista patikoida, kun syyslomalaiset ovat poistuneet paikalta. Vain kaksi naisparia käveli vastaani pitkospuilla. Väliojan ylitettyäni nousin polun yläpuolelle, mutta sieltä löytyi vain pieniä suppiksia, nekin harvakseen. Hannu viestitti, ettei ole löytänyt lainkaan sieniä Jeturkastista. Onko hänen sienivainunsa hiipunut vai kärsivällisyys kadoksissa? Kun löysin tutun, kauniin sammalrinteen, siellä oli niin paljon suppareita, että purkin täytyttyä otin hedelmäpussinkin käyttöön. Siltä varalta, ettei Hannu oikeasti löytänyt sieniä.

Jätin Hannun aurinkoiselle terassille putsaamaan saalistani, kun tein meille sieni-chorizopapupataa, johon lisäsin myös lehtikaalisilppua, linssejä ja sitruunaista ruokakermaa.

Keskiviikko oli pilvinen ja tuulinen päivä. Pakkasin varuiksi sateenvarjon reppuun, kun lähdin kävelemään Skoilantieltä Jeturkastin metsiin. Suosittelin Hannulle eilistä reittiäni Matildanjärveltä ylös sammaleisille rinteille. Näytin moneen kertaan kartalta, mihin minulta jäi poimimatta suppareita. Ei täällä mitään ole, hän viestitti, ja oli tietysti väärässä paikassa. Minäkään en meinannut löytää suppiksia, muita (ei ruoka-) sieniä metsässä oli paljonkin. Maasto oli välillä todella hankalaa; kaatuneita puita, risukkoa ja kosteikkoja. Ilmankos löysinkin muutaman ison kantarellin, kun kukaan muu ei viitsi siellä rämpiä. Vuosi sitten olin täällä käsi kantositeessä, nyt jalka kipeänä. Silti olen onnellinen, kun saan viettää täällä syksyisen viikon, vaeltaa hiljaisissa metsissä, kulkea pehmeällä sammaleella ja hyvällä tuurilla löytää sieniäkin.

Päätin säästää kipuilevaa jalkaani ja jätän varsinaiset kävelylenkit ja rapputreenit nyt väliin. Ulkona tulee muutenkin oltua päivittäin 3-4 tuntia ja kilometrejä kertyy metsissä vaeltaen 6-10 (Mapsin mukaan 9-14). Samoin Teerisaari ja Endalin laavu jäävät seuraavaan kertaan.

Viimeinen mökkipäivä oli edelleen lämmin, mutta kostea. Suunnittelin, että kävelen suoraan Jeturkastiin ja haen sieltä sienet takuuvarmasta paikasta. Silti lähdin taas säätämään ja suuntasin kivikkoiseen metsään ja kosteikkoihin. Ilman kumisaappaita, tietenkin. Kun lopulta päädyin lähelle Jeturkastia, suppariryppäät odottivat siellä kiltisti. Jäljistä päätellen siellä ei ole käynyt kukaan. Mökkiviikon kuudes täysi sanko mukanani palasin mökille, jossa Hannu jo putsasi omia sieniään. Lämmitimme glögit ja kun kerran oli torstai, söimme hernekeittoa. Tietysti sinapilla, kermalla ja kuivatuilla sienillä maustettuna. Illalla saunottiin viimeisen kerran.

Viikon sienisaalis mahtui kuivattuna kolmeen purkkiin, yksi purkillinen jäi vielä kotona kuivatettavaksi. Kantarellit säästän tuoreina huomiseen sienipastaan. Pakkasimme tavarat ja siivosimme mökin. Ruokaa jäi vielä kotiin viemisiksi, kun tytöt eivät tulleetkaan syömään.

Lokakuun kirjoja;

Milla Peltonen "Erakot - omintakeisten suomalaisten elämäntarinoita". Kirjoittaja on tutkinut ja tutustunut monenlaisiin erakoihin. Jo edesmenneisiin Lapin kullankaivajiin, ns. normielämää syystä tai toisesta (laittomuudet, perhevelvoitteet jne.) karsastaviin metsän eläjiin, uskonnon tai elämänkatsomuksensa takia maallista materiaa välttäviin ja myös nykyajan erakoihin, jotka ovat väsyneet kiireeseen ja kaupunkien vilinään ja haluavat elää oman näköistä elämää mahdollisimman omavaraisesti. "Kausierakko" - se kuulostaa hyvältä.