lauantai 11. toukokuuta 2019

Fontoura - Rubiães - Ponte de Lima n. 30 km. Rankka, mutta hieno viimeinen vaelluspäiväni.

Heräsin jo kuudelta ja sain varattua kylppärin ensimmäisenä. Muiden heräillessä sytytin keittiöön valot, hoidin jalkani ja menin self service -aamiaiselle. Syötyäni pakkasin loputkin tavarani, toivotin hyvää vaellusta muille, jotka kaikki jatkoivat toiseen suuntaan ja lähdin puoli kahdeksalta nousujohteiselle reitille. Vastaani tuli alkumatkasta joku tyttö, kuinkahan aikaisin (ja mistä) hän oli lähtenyt matkaan?

Heti ensimmäisessä mäessä (Alto S. Bento 270m) tuli kuuma, pysähdyin ihailemaan taakseni jääviä maisemia ja riisuin pitkähihaiset pois. Oli tiedossa kuuma päivä. Mitä edemmäs kuljin, sitä enemmän porukkaa alkoi tulla vastaan. Alkoi taas "You have a wrong direction" tai "Are you going to Fátima?" ihmettelyt. Joidenkin kanssa oli hyviä keskusteluja. Joka ikiselle vastaantulijalle oli taas toivotettava hyvät päivät ja vaellukset. Toisaalta he auttoivat minua pysymään reitillä, kun keltaiset nuolet jäivät selkäni taakse.

Tuonne kun voisi pulahtaa!
Reitti oli todella kaunis. Välillä kävelin kivettyä tietä, välillä metsän varjoissa ja välillä solisevan puron viertä. Voi, kun olisin voinut mennä uimaan, tai edes kastaa kuumottavat jalkani kylmään veteen! Jalat tosin toimivat nyt niin hyvin, että on sääli lopettaa caminoni tähän päivään.

Välillä harhauduin pois reitiltä, palasin takaisin johonkin tienhaaraan ja jäin odottamaan, mistä Santiagoon menevät vaeltajat saapuvat. Ennen seuraavaa nousua (300 mpy) pysähdyin kahville Rubiãesiin, jonka piti olla eilinen päätepisteeni. Nyt siis vasta alkoi varsinainen päivämatkani.

Reitti jatkui ylöspäin, ohitin Rubiãesin ja laskeuduin jonnekin peltojen väliin. Alkoi kuulua musiikkia koko ajan kovempaa. Onkohan jossain lauantai-markkinat? No ei. Korkean mäen päällä olevan kirkon kaiuttimista kuuluivat lautantain lattarit ja humpat. Lähdin nousemaan sinne, vaikka pellolla olevat miehet huitoivat minua kääntymään takaisin. Ei, minä halusin käydä katsomassa, mitä kirkossa oikein tapahtuu ja saisiko sieltä leiman vaelluspassiin. Kaksi naista oli koristelemassa kirkkoa tuorein kukin, eivätkä he tienneet leimoista mitään. Ilmeisesti iltapäivällä on tiedossa häät. Pyörähdin rinkka selässä muutamat lattariveivaukset, kerrankos sitä kirkon pihalla!


Palasin reitille ja melkein kävelin ohi pienen baarin. Join kahvit sen pihalla, jossa jo istuivat venäläinen poika ja valkovenäläiset viiksimiehet. Voi sitä iloista naapurien kohtaamista!

Minä jatkoin omaan suuntaani todella miellyttävää reittiä, kunnes alkoi aivan hillitön nousu (Alto da Portela Grande 405m). Sen päätyttyä pysähdyin evästauolle, toisesta suunnasta nousevat vaeltajat riisuivat rinkat ja heittäytyivät nurmikolle. 

Caminoni korkeimmat mäet

Minulla alkoi huima alamäki, siniset nuolet loppuivat kuin seinään, samoin vastaantulijat. Olin taas harhautunut pois reitiltä. Laskeuduin alas todella jyrkkää (varmaan joku laskettelurinne) kivistä mäkeä. Pelkäsin tekeväni Frigilianat, mutta tällä kerralla pysyin pystyssä.

Taisin eksyä laskettelurinteelle
Lopulta päädyin oikealle polulle ja vastaantulijoitakin näkyi taas. Jotkut fillareilla! Lopulta laskeuduin Revoltaan, jossa oli ensimmäinen kahvila nousujen/laskujen jälkeen. Kauempana kylässä raikasi taas musiikki, luultavasti sekin tuli kirkosta. Pysähdyin kahvilaan oluelle, se menikin heti minun jälkeeni kiinni. Omistajat aloittivat siestan, taitavat tietää, että iltapäivän helteessä on vähemmän asiakkaita. Toisaalta ne harvat (joita vielä tuli vastaani) olisivat kipeästi juoman ja ruuan tarpeessa, jos eivät ole etukäteen osanneet varautua vastassa olevaan julmaan ylämäkeen.

Varoittelin vastaantulijoita edessä olevasta mäestä ja toivotin onnea. Paria isovatsaista herraa en hennonnut pelotella, kai he tietävät, mihin ovat ryhtyneet. Itsekseni mietin, ettei Camino Portuguésilla näy ristejä kuolleiden muistoksi, Camino Francésilla niitä oli vähän väliä. Vastaantulijat harvenivat ja harhailin välillä pois reitiltä. 

Ponte de Lima
Lopulta päädyin Ponte de Limaan. Ihastuttava kaupunki! Onneksi olin päättänyt tänään kävellä 30 kilometriä päästäkseni tänne ja lopettaa caminoni Ponte de Limaan.

Ponte de Lima
Kävelin kauniin puiston läpi, siitä oli hieno näkymä sillalle. Albergue Casa do Arnado sijaitsee aivan sillan kupeessa, lähellä Igreja S. Antóniota. Albergue avautuisi vasta neljältä, jätin rinkkani sen seinustalle ja kävelin sillan ylitse kaupunkiin.


Näkymä alberguen parvekkeelta
Jonotettuani sisään albergueen (vapaaehtoinen maksu) sain petinumeroni. Ei kerrossänkyjä ja jokaisella oma kaappi tavaroille. Kävin suihkussa ja joku tiesi kertoa, että keittiössä on soppaa tarjolla.

Albergue Casa do Arnado
Italialaiskokki matkassa mukana
Italialaisherra valmisti keittiössä ison kattilallisen kasviskeittoa, ripotteli juustoa päälle ja kutsui kaikki syömään.Söin lautasellisen ja menin sen jälkeen alas pesemään pyykit, jotka voi jättää aurinkoiselle pihalle kuivumaan. Olin jo päättänyt luopua osasta vanhoista vaatteistani, joten pyykättävää ei ollut paljon.

Lähdin sillan toiselle puolelle tutustumaan keskustaan, kävelin sen sokkeloisilla kujilla ja jäin Big Barin terassille tapas-annokselle. 

Big Bar
Palasin albergueen, kun ajattelin, että siellä jo nukutaan. Vielä mitä! Porukat istuivat lämpimässä illassa alberguen vieressä olevan kahvilan terassilla ja jäin heidän seurakseen vielä kahvittelemaan. Minullahan ei ole aamulla mihinkään kiire! Useimmat olivat vasta aloittaneet vaelluksensa (Barceloksesta) ja varoittelin taas vastassa olevasta ylämäestä ja kehotin lähtemään liikkeelle varhain aamulla. Menin nukkumaan kymmenen aikaan ja heti tuli hiljaista. No, ainahan porukkaan yksi kuorsaaja mahtuu, mutta se on vähän, kun meitä sentään oli samassa tilassa kolmisenkymmentä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti